15. helmikuuta 2015

Laskiaispulla



Liukasta laskiaista ja pitkiä pellavia!

(hästäg MunAurinko)

7. helmikuuta 2015

istua ikkunan ääressä ja nähdä pihapuu





Herättiin lapsen kanssa liian varhain tähän vetiseen lauantaiaamuun, poissa perjantain aurinko mutta mukana vielä ajatus: en jaksa yrittää väkisillä tehdä yhteistyötä, olla ikijoustava, aina ihmisten välissä, se joka sanoo asiat joita muut toivoo, siksi se hankala syypää. Tätä ajattelen kun mietin tulevaisuuden työkuvioita, ja sitten ajattelen että ei näitä, ei viikonloppunakin. Ohjaan ajatukset muille raiteille:

Yhtenä päivänä lintujen lounas mummolan pihapuussa. Istua ikkunan ääressä toista tuntia, katsella lintuja kameran ja kiikarin lävitse, paljain silmin myös, kaivaa lintukirja esille todistaakseen että nyt ei kyllä tunnistettu rätkää, nähdä ikkunasta pihapuu, sitä on onni.

Ja sitä, että mulla on nyt maalla salmiakkikuvioinen vessanlattia, voi minun supermiestäni joka sumeilematta värkkää sen mitä pyydetään, ja olohuoneessa täydellisen harmaat seinät, ja yhdessä huoneessa jo lattialaudatkin paikoillaan, kuuraamista vaille. Ja myös ikiomat avaimet siihen taloon, sen talliin, ja varastohalliin, kuus euroa kappale.

28. tammikuuta 2015

kun en näe 2




Kaikenlaista pohdintaa. Kumpi ohjaa, järki vai tunne. Kumman pitäisi. Paras tunne on illalla kahdeksalta, kun luetaan iltasatu ja on pussausrituaali, tuhat ja yksi pusua, huone täynnä rakkautta, iltalaulu, viisvuotiaan, kohta kuusi, jutut. Miten siihenkään ei tahdo aina energia riittää vaikka se on ihaninta. Vähän yli viisi vuotta sitten kirjoitin, että kun en tiedä. En tiedä vieläkään. Onko aikuisuus ajautumista, vääjäämättömän hyväksymistä ja mukavuuteen tyytymistä vai jonkin, ehkä paremman, arvaamattoman kurottelua. Saako niin edes tehdä. Vastuuta se on, se on selvä, mutta kumpi painaa vaa'assa enemmän, arvot vai turvat. Kuulostin varmemmalta viisi vuotta sitten, tiesin mielestäni niin selvästi tämän. Sekään ei nyt ole totta, vaikka hyvin riittäisi vieläkin:

"Mitä minä haluan? Tärkeintä olisi, että aikaa riittäisi lapselle yllinkyllin. Haluan, että lapsellani on puhtaat vaatteet päällä, tarpeeksi ruokaa ja turvallinen kasvuympäristö. Itselleni haluan hyvän sängyn, lämpimän peiton, aikaa leikkiä karhua tytön kanssa, kirjastokortin, kärsivällisyyttä, maljakon johon poimia kukkia, rahaa kirpputorille ja syksynvärisiä kynsilakkoja aina syksyisin."

26. tammikuuta 2015

kuudes sadas



Viikonloppuna korjattiin satoa nelisen vuotta sitten aloitetusta kylvöstä kun sain herkutella lapsen ensimmäisellä itseleipomalla, omalla reseptillään tekemällä mustikkapiirakalla. Aika mahtava juttu tämä blogi myös, täällä on viimeiseltä melkein kuudelta vuodelta kaikenlaista mitä ei ikinä muistaisi tai olisi tullut kirjoitettua mihinkään vauvakirjaan jos nyt olisin sattunut olemaan sellainen äiti, joka onnistuu täyttämään vauvakirjasta enemmänkin aukeamia kuin ensimmäiset viisi. Jälkimmäisestä, ja myös kaikesta tämän virtuaalielämän ja kuuden sadan kirjoitelman viemästä ajasta, kieltäydyn tuntemasta syyllisyyttä, sillä jos olen tänä aikana jotakin oppinut niin armoa. Itseä kohtaan, ja muita, ja ehkä oli syytäkin. On ollut, ja on edelleen, mahtavaa tutustua teihin kaikkiin, saada kurkistaa muihin maailmoihin, avata ovet omaani. Piirakka oli muuten hyvää, se sisälsi tattarijauhoja, sokeria, kokonaisia manteleita, kokonaisia suklaapaloja, rypsiöljyä, maitoa ja munia. Leivinjauhe ehkä unohtui, mutta mustikoita ja makua oli!

18. tammikuuta 2015





Eräs syö mustikkapiirakkansa mieluiten raakana, taikinajämät kulhosta lusikalla ja mustikat sormin suoraan pakkasesta. On se aika vuodesta kun tekee mieli tehdä kaikki itse, leivät, piirakat, myslit, ja syödä marjoja. Hyvä ruoka tekee hyvää sielulle.

Luen nyt John Muiria nukahtaakseni, tarinoita Italiasta haaveillakseni ja Veera Salmea selvittääkseni salaisuuden. Romaanissa viehättää pian pintaan rysähtäen nousevan mysteerin tuntu, se miten ihmisten jäät koko ajan vääjäämättä liikkuvat, ihan kuin luonnossakin. Jos on aikaa, luen Bea Johnsonin Zero Waste Homea pari sivua kerrallaan, sitten iskee raivauspuuska. Keittiönkaapit on koluttu, vaatekaapeista lähti kiertoon kaikki mistä en tykkää tai mikä ei istu. Lapsen kaapin karsiminen niin rankalla kädellä on jotenkin paljon vaikeampaa.

Tammikuussa tuntuu, että on pakko alkaa tehdä jotain kaikelle.