28 June 2009

mummolassa kun on hellettä





Kesän kuumimpia päiviä vietettiin vanhempieni luona meren rannalla. Parasta rannikolla on ehdottomasti tuuli -- kesäkuumalla se raikastaa ihanasti (talvella siitä tosin on ihanuus kaukana). Kivaa oli!

24 June 2009

puoliksi tyhjä





Joinakin aamuina olen niitä ihmisiä, joiden lasi on puoliksi tyhjä. Olo on kuihtunut jo herätessä, mielessä pyörivät edellisen päivän sanat ja teot tai yölliset unet. Ainoa houkutteleva asia on sänky, ihanan pehmoiset, kutsuvat tyynyt ja viltit -- niin lähellä, mutta niin saavuttamattomissa. Kun kahvikaan ei auta asiaan, sitä on valmis veikkaamaan, että päivä on tuhoon tuomittu.

Ja tosiaan: Voi kauhistus, koko talohan on ihan sekaisin! Miten keskeneräisiä asioita voikin olla näin paljon? Miksi juuri minun pitäisi tehdä ruokaa? Hyi kuinka kuuma ulkona onkaan! Miksei päiväkahvivieras keksi itse puhuttavaa? Ahdistaa.

Sitten vielä muistaa, kuinka juuri eilen pikkuiselle sanottiin "koskahan se äiti ehtii saada noita sinun kuvia paperille". Herää kapina: Pitääkö äidin ehtiä? Miksei isän? Epäreilua!

Mies tulee töistä, ottaa lapsen, laittaa minut päiväunille. Herättyäni kiukuttelen vielä vähän, kuin pahainen kakara. Sillä välin on satanut. Tyynesti mies laittaa lapsen vaunuun, ottaa kädestä ja vie pihalle. Ovella vastaan virtaa raikas kesäsateen tuoksu. Kävelyn jälkeen kotona lasillinen makeaa mansikka-raparperimehua; puhdistun loppuun.

Ja kannuun jääkin vielä.

kädet


Ihmeellistä!

22 June 2009

laiskiainen



Takana ensimmäinen juhannus lapsen kanssa -- se kului hitaasti ja rauhallisesti.

Rakastan kokkaamista, kunhan saan tehdä sen ajan kanssa, laiskasti ja kiirehtimättä. Siispä juhannuksena: uusia perunoita, vihreää salaattia, raparperikalaa, mangokana-lasagnea, tomaattipastaa, sangriaa, mansikkavaahtoa ja mökkituliaisiksi vadelmakääretorttu. Grillin ääreen minulla ei ole asiaa, se on miehen reviiriä.

Kun juhlat juhlittiin lähinnä kotosalla, löytyikin aikaa ihanuuksiin: saunaan saatiin vastat, ja omalta pihalta poimittiin juhannuskukkakimput. Miksi ihmeessä olemme joskus viettäneet juhannuksia kaupungissa tai festareilla?

Eräänä sateisena hetkenä oli hyvä ommella viimeinkin valmiiksi edes jotain kevätsiivouksissa löydetyistä vanhoista pellavaserveteistä ja epäkäytännöllisten housujen lahkeista. Laiskuuttani en viitsinyt laittaa tyynyihin edes vetoketjuja; tarranauhat ja napit kävivät kätevämmin. Joitakin pitsejä mietin vielä -- ehkä joskus, kun jaksaa.

Seesteistä. Olisipa koko kesä tätä.

13 June 2009

tyttöjä ja poikia kasvattamassa

Teimme mieheni kanssa tiettyjä periaatepäätöksiä, kun saimme tietää odottavamme lasta. Hankkisimme mahdollisimman pitkälti kaiken käytettynä (ja näin kävikin, suuremmista ostoksista ainoastaan sitteri on ostettu uutena, muuten saimme tai löysimme tavarat tuttavien kätköistä).

Emme myöskään tietoisesti kasvattaisi lasta massakulutukseen täyttämällä kaappeja ja lelulaatikoita kaiken maailman disneyllä, muumeilla ja muilla teeveestä tutuilla. Esimerkiksi A.A. Milnen Nalle Puh on ihana hahmo, mutta nykyään Disneyn huolellisesti tuotteistama. Samoin on käynyt Tove Janssonin iki-ihanille Muumeille.

Kun selvisi, että odotamme tyttöä, päätimme olla täyttämättä vaatekaappeja tai -laatikoita vaaleanpunaisilla unelmilla. Ostin ja sain paljon käytettyjä vaatteita ystäviltäni, niin poikien kuin tyttöjen vanhemmilta. Ilahduin suuresti äitiyspakkauksesta, jonka vaatteet olivat pääosin valkoisia tai vaaleasävyisiä, maustettuna ruskealla, oranssilla, vihreällä ja keltaisella. Ne harvat vaatteet, joita ostimme uutena, olivat laadukkaita suomalaisia, sukupuolineutraaleja käyttövaatteita.

Sitten alkoi tulla lahjoja.

Miehen pikkusiskon vanha pinnasänky löytyi varastohallista, monille sitä oli kuulemma tarjottu, mutta ei ollut kelvannut. Pienellä jynssäyksellä ja ruuvien kiristyksellä se oli kuin uusi. Pupu-pinnasuojus ja saman sarjan katos ostettu käytettynä ystävältäni. Vaaleanpunainen nallelakanasetti, lahja äidiltäni. Pinkki helisevä tilkkupallo on lahja, jonka tekemistä ystäväni lykkäsi niin kauan, että suostuin kertomaan, onko tulossa tyttö vai poika (väri piti saada kohdilleen). Disneyn Nalle Puh, ensimmäinen lelulahja. Hyttysverkkona toimii vanha verho.


Kuvien vaatteet kaikki lahjoja. Keltaisella aurinkoviltillä köllin minäkin 1970-luvulla.

Muun muassa nämä ihanuudet ovat jo jääneet pieniksi; osa niistä ehti olla päällä vain kerran. Jossain vaiheessa sorruin vähän itsekin, siitä todisteena vasemman laidan oranssiin vivahtava kietaisubody, vaaleanpunaiset college-housut ja violetteja & pinkkejä kuvioita toistava potkupuku. Kaikki muut vaatteet lahjoja.

Kuulostan ehkä epäkiitolliselta, mutta sitä en ole. Kaikki tytön saamat lahjat on otettu kyselemättä käyttöön, ja osa varmasti säilytetään muistonakin. Mutta turha on väittää, etteikö tyttöjä jo pienestä pitäen alettaisi ainakin jossain määrin kasvattaa tytöiksi, kilteiksi pikkuprinsessoiksi, tai toisaalta sekä tyttöjä että poikia tuotemerkkitietoisiksi kuluttajiksi.

Odotusaikana lasten (vai lapsiin?) kuluttamiseen ja lastentuotteiden mainontaan alkoi kiinnittää enemmän huomiota, ja nähtyäni tv:stä ykkösdokumentin Lasten markkinat (tuli eilen uusintana) innostuin lukemaan myös pitkään kirjahyllyssä lojuneen Alissa Quartin kirjan Brändätyt. Vaikka lapsiin kohdistuva markkinointi ei meillä olekaan yhtä aggressiivista kuin Jenkeissä (osittain siksi, että sitä säädellään), vanhempien on kyllä syytä kiinnittää siihen huomiota.

Kulutustottumuksia varmasti omaksutaan niin hoitopaikoilla, koulussa kuin kavereiltakin. Mutta pääasiassa kotona: vanhemmilta ja telkkarista. Se, miten paljon jälkimmäinen vaikuttaa lapsen haaveisiin, toiveisiin ja minä-kuvaan lienee paljolti vanhemmista kiinni; kuten eräs ystäväni sanoi, "They can easily watch tv for hours, if you let them."

Mainosten värimaailma, vaihtuvat kuvat ym. on suunniteltu niin, että pienenkin lapsen mielenkiinto kohdistuu ruutuun. Mutta mainoksia välttelemällä ei siltikään onnistu välttämään tuotemerkkikoukkua: Monet (ulkomaiset) lastenohjelmat ja -elokuvat ovat itse asiassa pidennettyjä tuotemainoksia.

Meillä ei todellakaan ole kiire tv:n ihmemaailmaan, sillä en oikein usko, että neiti keksii haluta mikkihiirentaikataloa tai muumimammanposliiniastiasettiä mainoksia tai lastenohjelmia näkemättä. (Huomaan jo nyt, että jos tv on päällä, erityisesti mainosten vilinä ja värit vetävät kolmikuukautisen silmät puoleensa. Ratkaisu? Telkkari kiinni. Voi sitä katsoa sittenkin, kun tyttö nukkuu.)

Huh, mikä purkaus! Mutta näistä asioista on tärkeä puhua, sillä kaikki vanhemmat eivät kiinnitä asiaan itse huomiota. Markkinamaailmaa on turha vaatia vastuulle, eikä asennoituminen tyttöihin, poikiin ja lasten tarpeisiin sekä kuluttamiseen muutu kuin itse niitä muuttamalla.

Ja siksi toisekseen, vaippavalinta (kesto vai kertakäyttö) ei ole pienen lapsen vanhempien ainoa mahdollinen ympäristöteko. Ajatus, että omalle kullanmurulle pitäisi ostaa uutena ihan kaikki, tuntuu minusta hullulta. Ei vauva tiedä, nukkuuko se käytetyssä vai uudessa sängyssä -- mutta äidin ja isän sylin, äänen, huolenpidon ja rakkauden se huomaa kyllä.

(Tämänhetkinen lempilelu on äidiltä peritty Aarikan puuhelistin. Siitä lähtee kiva ääni kun sitä heiluttaa, mutta kovin hyvältä se ei maistu. Kuvan retrobaby-body on oma ostokseni.)

12 June 2009

tässä talossa







Kesäilta -- tätä rakastan. (Olohuoneen tapetin vaihtelevia värisävyjä. Oranssiksi muuttuvaa eteistä. Auringonvalon kimallusta lasipinnoilla. Kaikkia varjojen ja valojen leikkejä kuluneilla tapeteilla. Pihatietä. Tätä taloa.)

11 June 2009

kaikki on vinksin vonksin

Koti on meillä etupäässä minun valtakuntaani, ja säännöt on monet: Pikkunuppu nukkuu omassa sängyssään, ei meidän. Vaatteita ei kasata läjiin huonekalujen päälle, niitä varten on kaapit ja naulakot. Tavarat ylipäätään laitetaan niiden omille paikoille. Torkkupeitot viikataan käytön jälkeen sohvan tai tuolin selkänojalle.

Mutta näin tyttöjen kesken...

Rutiinit on heitetty romukoppaan, ja kaikki on sopivasti sekaisin. Tätä Atlanta Bartlett tuskin tarkoitti rennolla tyylillä kirjassaan Sisusta rennosti... Omituista kyllä, omat sotkuni eivät juurikaan haittaa minua, eivät niin kuin toisten (lue: miehen). Onneksi jälkikasvu ei osaa raportoida, mitä me olemme tyttöjen kesken touhuilleet... Vielä.

9 June 2009

timbuktussa

Jostain syystä, vaikka muuten olenkin meri- ja saari-ihmisiä, Afrikassa en voisi piitata saarista vähempää. Jotenkin tuntuu turhalta kuluttaa rahaa merimatkoihin, jos pian vaikka käykin niin, ettei päämäärästä mitään löydäkään. Pahimmassa tapauksessa matkan varrelle sattuu rosvo, ja siinä sitä sitten ollaan, vailla kotiinpaluumahdollisuuksia...

Kummityttö poikkesi meille iltapäivän viettoon. Toi herttaisen tapansa mukaan lahjan, tällä kertaa kirpputorilta löytämänsä sievän kesämekon pikkuneidille... (Kuvassa harmonin päällä myös pikkuneidin suosikkikukat, joita on hauska katsella kun tanssii äidin kanssa keittiössä.)

... Ja järjesti minulle pelikestit. Kiitokseksi tarjosin tosi surkeaa ruokaa -- pelin tiimellyksessä ranskalaiset kärähtivät uunissa, ja jälkiruoaksikin oli vain joulupipareita, jotka syötiin pois jo pääruokaa odotellessa.

Hetken aikaa olin onnekas ja varakas. Mutta mitä sinä tekisit rahatonna Timbuktussa?

8 June 2009

oma huone

Mies reissussa, ja olohuoneemme muuttui päivässä työhuoneekseni. Jostain syystä minun pitää olla yksin, että voin kirjoittaa. Tarvitsen tilaa, ajatuksille -- ja näköjään myös papereille.

Tänään näyttää myös olevan blogilöytöjen päivä, törmään kiinnostaviin uusiin tuttavuuksiin joka klikkauksella. Lukulista sivupalkissa päivittyy, sinne tulee muun muassa tämä, ja tämä, ja tämä... Ihania kuvia, inspiroivia ajatuksia -- niitä tarvitaan jokaiseen päivään!

7 June 2009

viikonloppuna

... lämmitettiin talo sellaiseksi, että vieraiden kelpaa tulla. (+28 näytti keittiön lämpömittari parhaimmillaan. Sisällä siis. Ulkona vaan satoi ja satoi.)


... kestittiin ystävää sekä tämän vauvoja ja Ballerina-keksejä rakastavaa tytärtä. (Uudessa talossa ja puutarhassa oli kaikki niin ihmeellistä!)



... kokeiltiin uusia reseptejä viikonloppuvierailulla olleen veljen kanssa. (Liivian talossa -blogista aikoinaan bongattu raparperikala oli erinomaista, tulinen tomaattikeitto sen sijaan ei niin tulista kuin toivottiin.)


... leivottiin läksiäisiksi sydämenmuotoinen raparperipiirakka. (Mies lähti tänään kymmeneksi päiväksi valtion järjestämälle poikain metsäleirille.)


... surtiin saadaanko tänäkään kesänä toiveiden puutarhaa. (On niin kiire, ja aina sataa, ja.)


... vilkutettiin isille heihei. (Myöhässä: Mies lähti aamuvarhaisella, kun me tytöt vielä nukuimme.)

6 June 2009

tyyli hukassa




Olen aina ihaillut ihmisiä, joilla on selkeä, omintakeinen tyyli. Kuten pikkusiskoani, jonka tyylitaju ei kyllä osu yksiin oman estetiikkani kanssa, mutta jonka vaatekaapissa kutakuinkin kaikki vaatteet sopivat ihailtavasti pariksi toisilleen. Mahdottomia yhdistelmiä ole edes mahdollista saada aikaiseksi. Kaupoista hän lähtee usein tyhjin käsin, koska ei ole löytänyt mitään miellyttävää.

Toisin kuin siskolleni, minulle iskee vaatekaupoissa ja kirpputoreilla runsauden pula, kun en osaa päättää mitä ottaisin. Kaikki näyttää kivalta. Vaatekomeroni on täynnä erehdyksiä, eikä mikään käy yksiin.

Varsinkin nyt, kun maalaiskaupunkityyli lököhousuineen ja mitä-nyt-kaapista-sattuu-käteen-osumaan-hetkineen on jämähtänyt vaarallisesti päälle (lempisaapikkaat pölyttyvät vaatekomeron perällä jo kolmatta vuotta), alkaa tuntua, että jotain tolkkua tähän täytyy saada.

Niinpä aamuinen inspiraatiomatka lehtien maailmaan. Tästä tykkään, ja tästä, ja tästä. Vedän kaiken sisään kuin henkäyksen, sulatellen, ja katson uudelleen ensi kuussa. (Tässä kuussa elämme -- onneksi, etten voi heti rynnätä nettiputiikkeihin uusia erehdyksiä tekemään -- hitaammin, vähemmän -mentaliteetilla, ja hankintamme rajoittuvat ruokaan.)

5 June 2009

vaarallisia tuulia




... niitä Ilmatieteen laitos on luvannut vielä täksikin päiväksi. Lehdet lentelevät, vanhojen pihapuiden oksat natisevat liitoksistaan, kuulostaa siltä kuin joku -- äänekäs -- olisi muuttanut meidän vintille. Tuuli tuntuu puhaltavan sisään taloon joka nurkasta. Sade toi tuulet mukanaan muutama päivä sitten, ja sekin näyttää jatkuvan.

On kävelty sisällä villasukissa, loruteltu peittoihin käärityn pienokaisen kanssa, jätetty kylpemättä kylmässä kellarissa, syöty uskollisesti kesäkeittoa, haaveiltu Andalusiasta, lämmitelty kahvilla ja teellä. Tänä aamuna lopulta päätös: Nyt takkaan tulet, silläkin uhalla, että huomenna lämpenee ja talo on taas kuuma kuin pätsi.

Kun säitä on pidelty sisällä, on tullut tehtyä mukavia keskeneräisiä: leikekirja täyttyy ympäri-ämpäri lojuneilla lappusilla, resepteillä ja valokuvilla; vanhoja lehtiä päätyy selaamisen jälkeen kierrätykseen, kirjahylly saa uuden järjestyksen. Hyllyssä majailee läjäpäin lukemattomia tai keskenjääneitä runokirjoja, alan lukea runon päivässä -- ensin Kivirintaa, järjestelmällisen oloisesti mutta nautiskellen.