15 October 2009

huurteisen aamun valossa




Eräs tuttavani, hauska ja älykäs ihminen, on pysäyttänyt elämänsä. Hän haluaisi muutosta, tahtoisi jatkaa seuraavaan paikkaan, mutta hän kokee, että juna meni jo. Hän jäi asemalle, eikä uutta ei ole tulossa. Minusta se on kauhean lohduttomasti ajateltu.

***
Minä tykkään junista, siitä miten niissä näkyy koko elämän kirjo vauvasta vaariin. On mukava katsella, mitä ihmiset puuhailevat kun juna humisee eteenpäin. Varsinkin lapsille juna on maaginen paikka, kuin lentävä matto joka ihmeellisesti suhauttaa paikasta toiseen kun maisemat vilistävät ohitse.

Junassa päästän mielikuvitukseni lentoon ja mietin, mihin kukakin on matkalla. Jokaisella matkustajalla kun on oma määränpäänsä ja oma ainutlaatuinen reittinsä sinne. Matkan varrella pääsee katselemaan ohikiitävää Suomea: maatiloja, kaupunkeja, metsiä, järviä.

Junan kyydistä voi nousta milloin lystää, ja katsella elämänmenoa satunnaisella asemalla matkan varrella. Juna puolestaan puksuttaa vuorenvarmasti eteenpäin, ja jos yhdestä myöhästyy, aina tulee seuraava.

2 comments:

Merruli said...

Näiden sävyjen tähden syksyn huurreaamut- ja illat houkuttavat ulos palelemaan.

Juna on ehdoton suosikkini liikennevälineistä. Nuoruuden itsenäisyyspyrkimykset kulminoituvat minulla jollakin tapaa junamatkailuun.

En ole ehtinyt pitkään aikaan kunnolla blogeja lukemaan ja sinulta löytyikin monta mielenkiintoista, kaunista postausta sitten viime visiitin.

Mimmi said...

Merruli, sama juttu tuon junan kanssa: sillä lähdettiin "karkuun" kotoa, katsomaan suurta maailmaa ja ihmettelemään sen ihmisiä. Jokin taika siinä menemisen tunteessa ja liikkeessä vain on vieläkin! Ja kiitos, mukava jos lukemista löytyi.