13 November 2009

perjantain parhaat



- Kiireetön aamukylpy kaikilla herkuilla: sokerilta ja voilta tuoksuvaa kuorintaa, vaniljan tuoksuista hoitoainetta, luonnonvaloa.

- Posti toi paketin ruotsalaisketjulta ja kynttilöitä sekä brittiläisen talvivaatekatalogin, joka lopulta sisälsi aika paljon samaa kuin syksyn vastaava. Hieno tunnelma kuitenkin. Kiitos posti.

- Ruotsalaisten paketista löytyi ihanan harmaa villaliivi äidille ja Bambi-neuleslipoveri tyttärelle. Olin unohtanut tilanneeni ne, joten se oli melkein yllätys. Pussilakanoita sen sijaan odotin niin kovin, että pestykin on jo.

- Arundhati Royn Joutavuuksien jumala imaisi mukaansa ensikosketuksella. Miksi olenkin jättänyt sen odottamaan kirjahyllyyn vuosikausiksi? Jo alun John Berger -sitaatti lupaa hyvää: "Milloinkaan ei enää kerrota yhtä tarinaa ikään kuin se olisi ainoa."

- Rakkain käsilaukkuni on viime aikoina palvellut lähinnä yöpöydän somisteena. Tänään pääsen kuitenkin sitä ulkoiluttamaan, ja vaikka odotankin kovasti illan jazz-keikkaa, odotan melkein enemmän sitä, että saan laittaa mekon päälle ja pidellä tuota kaunistusta taas käsissäni.

Nyt täytyykin jo joutua mekonsilityspuuhiin.
Parasta perjantaita kaikille!

2 comments:

Satu said...

Ihania postauksia täällä ja oi, jazz-keikka ja mekko ja käsilaukku! Toivon, että oli sinulla ihanin ilta aikoihin! Tuo kirjakin jäi nyt vähän huutelemaan...mahtaisinkohan minäkin sen lukea..

Ja vielä sinne edelliseen. Olet ihan oikeassa, valittaminen kaikesta muusta on sallittua, toden totta, mutta ei...(en edes uskalla sanoa ääneen! :D)!

Mimmi said...

Satu, keikka oli kyllä upea, lähdin bändin levy laukussani kotiin -- eli oli ihana ilta! Royn kirja kannattaa kyllä ehdottomasti lukea, sanon näin vaikka en ole vielä edes puolessa välissä itsekään!