19 November 2009

vielä kerran kotoilusta




Tänä syksynä suuret ikäluokat ovat saaneet uuden syyn naureskella meille, joita he ei-kovin-imartelevasti nimittävät pullamössösukupolveksi. Kymmenen vuotta sitten heitä huvitti meidän uusavuttomuutemme, josta he itse kasvattajina olivat tietenkin vastuussa. Nyt heitä hauskuuttaa se, että me perustamme kodin ja perheen, kasvatamme ruokaa kasvimaassa, neulomme, marjastamme, leivomme, laitamme perinteistä kotiruokaa -- toisin sanoin (heidän!), "leikimme kotia".

Luettuani ja kuultuani useita suurten ikäluokkien edustajien humoristisia kolumneja uudesta homing-trendistä olen pistänyt merkille pari asiaa:
  • Tuskin kukaan oman sukupolveni edustajista kutsuisi arkeaan trendikkääksi harrastukseksi ilman tiettyä sarkasmia tai pilkettä silmäkulmassa. Tämä on se arki, jonka me olemme valinneet. Trendiksi sen on nimennyt media, jota -- sattumalta? -- hallitsevat suuret ikäluokat.
  • Nimeämällä arkielämämme harrasteluksi suuret ikäluokat pystyvät surutta vähättelemään panostamme uudenlaisen yhteiskunnan rakentamisessa, sillä arvomaailman muutoksesta tämä "trendi" minun mielestäni kielii. Vähättelyyn sisältyy myös ajatus siitä, että he ovat ikäänkuin tehneet elämämme niin helpoksi, että se, mikä heille oli rankkaa työtä, onkin meille vain harrastelua.
Mikä suuria ikäluokkia harmittaa?

Sekö, että me valitsemme rakkaudella sen, mihin monet heistä joutuivat ryhtymään yhteiskunnan normien ja suhdannetilanteiden vuoksi; perheen ja kodin, säästäväisyyden, perinteiset arvot?
Sekö, että me irtisanoudumme heidän arvomaailmastaan ja luterilaisesta työmoraalistaan ymmärtäen, että elämän sisältö voikin löytyä läheisyydestä, rakkaudesta ja turvallisuudesta työn sijaan?
Sekö, että me emme kyseenalaistamatta osta heidän suunnittelemaansa, uutuuttaan kiiltelevää ja yhteen stemmaavaa kertakäyttökulttuuriaan, vaan innostumme jälleen itsetehdystä, vanhasta, ekologisesta?
Se, että pyrimme rakentamaan jotain kestävämpää heidän suunnittelemansa kapitalistisen "hyvinvointi"-yhteiskunnan tilalle?

Naurakaa vain, suuret ikäluokat. Ehkä se helpottaa syyllisyyden tuntoa siitä, että me pullamössöt, teidän lapsenne, yritämme nyt hartiavoimin korjata teidän tekemiänne tuhoja.

4 comments:

14a4:n Hanna said...

Tämä oli tosi hyvä pohdinta. Olet tainnut miettiä tätä paljon!

Merruli said...

Todella virkistävä näkökulma aiheeseen! Monet myös näkevät laiskuutena ja joutilaisuutena sen, että haluaa ottaa arkeensa aikaa ja hitautta. Mielestäni kotoilu ja hitaampi elämä ovat ongelmallisia vain silloin jos ne ovat itsekkyyden yksi muoto, jolloin yhteisvastuulliselle asioiden hoidolle ja vapaaehtoistoiminnalle ei riitä hitaudesta koskaan aikaa.Toisaalta talkoohenki on karissut vähintään yhtä raskaasti suurista sukupolvista kuin meistä nuoremmistakin...

Katja said...

Kiitos tästä kirjoituksesta! -- ja valitettavaasti tässä meidänkin sukupolvessamme on heitä, jotka pitävät slow-lifea ja homing-tyyppistä elämää lusmuiluna ja vastuunpakoiluna ja heitä, jotka kokevat että "Eräiden kelpaa, kaikilla ei ole mahdollisuutta" (olen tuostakin aika lailla eri mieltä). Ei silti lannistuta!

Mimmi said...

Hanna, itse asiassa en. Nämä ajatukset syntyivät oikeastaan yhden aamulenkin aikana, kun olin jälleen kerran lukenut yhden kolumnin aiheesta, ja jäin sitä miettimään. :)

Merruli, allekirjoitan kaiken, mitä sanoit!

Katja, se on ihan totta. Mutta arvomuutoksethan tapahtuvatkin hitaasti. Jonkun tai joidenkin on vain aloitettava, silläkin uhalla että toiset tuomitsevat aluksi.