10 December 2009

eipä täsä ny jouva




Viikko on mennyt juosten: opiskelujen vuoksi kaupungissa, kotipaikkakunnalla lääkärissä, neuvolassa, ruokakaupassa, hammaslääkärissä, häävaateostoksilla. Karhunpentu on sairastanut, äiti hellinyt. Sairastamisesta huolimatta rakas pentu on jaksanut innostua uusista taidoistaan, taputtamisesta ja vilkuttamisesta, yhä uudestaan ja uudestaan.

Sellaisesta positiivisesta joulustressistä, joka yleensä lakoaa päälleni viimeistään itsenäisyyspäivän tienoilla, ei ole nyt tietoakaan. Se ei johdu kiireestä, vaan mielenkiinnon puutteesta. Työelämässä tuo positiivinen stressi ja joulufiilis hiipivät päälle vähän puoliväkisillä kaikenmoisten pikkujoulujen, joululaulujen laulamisen, joulujuhlien ja varsinaiseen työhön liittyvien joulukiireiden mukana. Kotiarjessa sen tulo kai riippuu siitä, miten paljon jaksaa valmisteluihin panostaa.

Minun kohdallani lista aiotuista on paljon pidempi kuin lista tehdyistä. Tekstiilit (pöytäliinat, verhot, sen sellaiset) on, joulukortit tilattu, joululahjat hoidettu. Muutama kutomus tosin on vielä kesken, mutta ne nyt tulevat päivien vieriessä siinä sivussa, mieluisimpana niistä lapselle tuleva vaaleanpunainen, toppatakkiin sopiva kaulahuivi, johon on tarkoitus tehdä päihin violetit toppahousuihin sopivat tupsut. Mitä muihin valmisteluihin tulee, heittäydyn vapaahetkinä mieluummin vaikka sängylle lukemaan lehtiä kuin leipomaan pipareita, suunnittelemaan ruokalistoja, tutustumaan tryffeliresepteihin tai ylipäätään tekemään mitään jouluun liittyvää.

En tiedä mistä tämä totaalinen kiinnostuksen puute johtuu, mutta ehkä sillä on jotain tekemistä sen kanssa, että tästä joulusta tulee täysin erilainen kuin aiemmista. Ennen lapsen syntymää olemme miehen kanssa viettäneet joulumme molemmat omien perheidemme kanssa, näitä vuorotellen kohteliaisuudesta tervehtimässä käyden. Oma perheeni -- vanhemmat ja sisarukset -- ovat viime vuosina tulleet jouluksi minun luokseni, sillä olen ainoa, joka enää asuu lapsuuden kotipaikkakunnallamme.

Viime jouluna mies vietti enemmän aikaa meillä kotona, ja säikähti perheelleni tyypillistä viime tingan hössötystä niin, että kieltäytyi tänä vuonna ottamasta meille jouluvieraita. Joulustamme vierailuineen meidän molempien perheiden luona on siis muodostumassa pienoinen logistiikkaongelma, etenkin kun autoa ei enää ole. Varmaa on se, että rauhallista joulua emme tälläkään tavalla saa.

Mutta ensi viikolla tänne Suomeen tulee sentään talvi, viimeisetkin villat on syytä nyt kaivaa esiin. Ehkäpä jäälyhtyjen tekemisestä tykkäävä mies innostuu lyhdyistä ja pakkasesta niin, että saa viimeinkin ripustetuksi jouluvalot pihapuihin. Ja ehkäpä minä innostun lyhdyistä ja valoista niin, että askartelen pilttipurkeista ja rautalangasta lukemattomia tuikkulyhtyjä koivukujalle. Ja lasihelmikranssin ulko-oveen, jotenkin sellainen tuntuisi sopivan pakkaskeleihin.

Ehkä se siitä sitten lähtee, jos lähteäkseen on. Mutta jollei lähde, aion olla ihan että eipä täsä ny jouva, niin kuin silloin teininä kun jotain ei huvittanut tehdä. Eiköhän se joulu tule tekemättäkin.

No comments: