20 January 2010

päivä jona aurinko vähän paistoi



Olemme toista päivää kahden lapsen kanssa. Aamujunien myöhästelyyn kyllästynyt mies lähti muutamaksi päiväksi ystävänsä luo kaupunkiin jotta ehtisi edes parille luennolle ajoissa tai pääsisi niille ylipäätään. Se tarkoittaa tietysti enemmän puuhaa minulle ja sopivassa määrin pientä ikävöintiä kaikille.

Mutta tarkoittaa se joitakin kivojakin: sellaisen ruoan syömistä, jota emme normaalisti voi miehen allergioiden takia (mozzarellasalaattia lounaaksi, vokattuja vehnänuudeleita päivälliseksi); uuden Olivian lukemista iltamyöhään keskellä sänkyä x-asennossa ja kunnon valaistuksessa (yrittäen vastustaa muotiosion houkutuksia, mutta huomaan nyt yhtäkkiä lukevani kauneusosion 'tuoteselosteet' paljon tarkemmin); kynsien lakkaamista kaikessa rauhassa tuntematta syyllisyyttä siitä, että toinen tekee juuri samalla hetkellä jotain paljon tähdellisempää; leikkejä lapsen kanssa kahden kesken.

Tänään aurinkokin kurkisti taas hiukan pilvien raosta. Kauas emme sitä päässeet ihastelemaan, sillä loukkasin eilen selkäni kantaessani polttopuita, mutta ihanalta se näytti sisältäkin käsin, ja pihatieltä. Niin piristävältä, että pöytäliinakin piti vaihtaa aurinkoisempaan muitta mutkitta, sen enempiä silittelemättä.

Mutta vaikka välimatka vaihtelun vuoksi hyvää tekeekin, huomaan miten arvokasta on saada jakaa tämä tavallinen arki toisen kanssa. Tarkoittaa pieni poissaolo sitäkin, että sen jälkeen osaa taas arvostaa läsnäoloa eri tavalla.

4 comments:

Annika said...

Tuttuja tunteita, again! Minä huomaan itsestäni, että jos mies ei ole kotona, siivoan ja pidän parempaa järjestystä kuin yleensä. Ei johdu siitä, että mies olisi mitenkään sotkuinen tyyppi, vaan pystyn jotenkin hallitsemaan kaaoksen paremmin.
Täällä ei ole aurinkoa näkynyt. Kaipaan sitä kovin.

Kirjailijatar said...

Tuttuja fiiliksiä täälläkin. On joskus aivan ihanaa olla yksin kotona, johtuu ehkä siitä, että sitä on tapahtunut tosi harvoin. Siksi olen ihan onnesta sykkyrällä, kun saan tehdä omia ruokia, lukea rauhassa ja viettää tyttöjen aikaa.

Solen said...

Täälläkin aurinko paistoi jo heti aamusta ja taivas oli niin kaunis ja sininen. Vaihtelua harmaasta taivaasta.
Nyttemmin kun mies on alkanut harrastaa enemmän, on minullakin enemmän omaa aikaa kotona. Aluksi olin hieman hämmennyksissä, että onpas täällä hiljaista, mutta nyt olen oppinut nauttimaan yksinolosta. Saa syödä jäätelöä ja köllötellä viltin alla niin paljon kuin jaksaa :)

Mimmi said...

Annika: Olen huomannut tismalleen saman, sellaisia kotitöitä kuten tiskejä, pyykkiä ja järjestelyä tulee usein hoidettua tehokkaammin kun mies ei ole kotona (vaikka joissain toisissa asioissa sitten ehkä löysäileekin, eikä noudata omia sääntöjään). Minun kohdallani se luultavasti johtuu siitä, että silloin ei ole ketään muuta, jonka voisi odottaa hoitavan hommat. :)

Kirjailijatar: Minustakin se on välillä aivan ihanaa, pienissä annoksissa. Kolme päivää alle yksivuotiaan villikon kanssa kahden on tosin aika raskasta jo...

Solen: Aurinko pilkistelee täällä tänäänkin, se on kyllä aivan ihanaa, kun on valoisaa. Meillä mies on tosi harvoin poissa, enemmän kuitenkin kuin minä. Etukäteen jännitin, miten tällä kertaa jaksan, mutta hienosti on mennyt, ja kaikkia omia juttuja on saanut tehtyä ihan erilailla. Jäätelöä ei valitettavasti kaapista löytynyt, muuten olisin hyvinkin voinut ottaa sinusta mallia!