22 January 2010

Raahe







 Niin minä sitten teen. Äkkipikaisesti, kuten minulla on tapana, vähän summanmutikassa huokaisten, pakkaan aamulla laukkuni lähteäkseni vähän tuulahtamaan ja lauhtumaan. En kaipaa irrottelua kaupungilla kaupunkiystävien kanssa, en juoksentelua kaupoissa tai iltamyöhälle kukkumista ravintoloissa, vaan rauhaa ja lepoa. Olen tylsyyden huippu: lähden vanhemmilleni.

(Oikeastaan pakkaan laukut jo edellisenä iltana, mutta olen toivottoman huono pakkaaja. Aamulla laukuista puuttuu kaikki olennainen, paitsi tietenkin toilettilaukku, jonka olen luonnollisesti pakannut pohjimmaiseksi kaiken muun sälän alle, vaikka tarvitsen sitä vielä ennen lähtöä. Aamulla siis pakkaan uudestaan.)

Lähtiessä eteisen peilistä tuijottaa itseensä tyytymätön henkilö. Siis näitä tavallisia: Kenen idea oli laittaa ensin hiukset ja sitten vasta kasvovoidetta ja meikkiä? Etpä ole tainnut taaskaan muistaa pestä hampaitasi, vai mitä? Mutta myös: Näitkö miten lapsi ilahtui nähdessään sinut aamulla? Luuletko, että on aivan oikein, että äiti jättää alle vuoden ikäisen lapsensa isän kanssa kotiin pariksi päiväksi?

Tärisen bussipysäkillä, pakkasta on 25 astetta. Ette usko, kuinka onnellinen olen tänä talvena ollut siitä, että kudoin syksyllä aivan naurettavan massiivisen kaulahuivin. Bussissa ei ole ketään muita kuin minä. Ei koko matkalla. Tai no, kuljettaja tietysti, hän ei vaikuta tippaakaan yllättyneeltä siitä, ettei yhdeltäkään välietapilta nouse ketään kyytiin. Tämä ei voi olla kannattavaa, ajattelen, ja minua suorastaan nolottaa, että minäkin olen maksanut puoli-ilmaisen opiskelijahinnan.

Perillä ei ole ollenkaan niin kylmää kuin kotona. Raahe kylpee auringossa, ei tuule vaikka niin aina rannikkokaupungeista pelotellaan ja matkalla matkahuollosta kahvilaan, jossa olen sopinut tapaavani isäni hänen ruokatunnillaan, onnistun löytämään lastenvaateliikkeen alennuksesta tuliaissammarit. Muuten ydinkeskusta on tylsä: samat ketjuliikkeet, samat Pohjois-Pohjanmaan pikkukaupunkien rumat uudisrakennukset ja mersut sekä audit, samat marketit. Jos olisi aikaa, kävelisin puoli kilometriä sivummalle, siihen vanhaan osaan. Siellä on kaunista. Kahvilassa saan onneksi eteeni cafe au laitin vadin kokoisessa kupissa. Tämä on niitä harvoja asioita, joita kaupungista kaipaan.

Kyyti tulee pian, pääsen vanhempieni kotiin, jääkaapissa on minua varten äidin työpaikalta ostettu kasvissosekeitto. Muutenkin äidin kaapit ovat ihmeelliset: niistä löytyy seitkytluvulta peräisin olevaa sellerisuolaa, kaikenlaisia hilloja, ja onneksi myös vihreää teetä. Pari vuotta vanhaa, mutta ei se haittaa.

Tässä sitä nyt ollaan, lomalla. Tarkoitus olisi alkaa opiskelemaan, mutta tämä hiljaisuus on niin korvia huumaavaa, että en halua rikkoa sitä vielä kirjoista ja papereista päähän tunkeutuvalla teoreettisella keskustelulla. Kuuluu vain pakastimen hurina, välillä kelloni osuu tietokoneeseen, klik. Siinä kaikki. Onhan tässä sunnuntaihin asti aikaa, jos aloittaisi vaikka sillä aiheeseen löyhästi liittyvällä romaanilla, joka eilen postissa tuli.

8 comments:

Satu said...

Nautinnollista viikonloppua! Helli itseäsi!

Katja said...

Tuttua. Olen harrastanut samanlaista. Ihan parhaita reissuja nuo. Nauti matkastasi!

Anjuska said...

Kivaa viikonloppua - parasta lomaahan tuo on!

Kirjailijatar said...

Hyvää lomaa Rahessa! On aina ihanaa päästä äidin ruokakaapille. Minä ainakin tainnut ihan lapsen asteelle, kun menen lapsuuden kotiin. Olen vain passattavana. Ja kumpikin, äiti ja minä, taidamme nauttia yhtä paljon. Ihmeellistä, kuinka paljon energiaa pienestäkin irtiotosta saa.

Solen said...

Höh, laitoin viestin mutta se ei näy. no laitanpa uudestaan. siis:
Eikä yhtään tylsää, minä teen tuollaisia reissuja useinkin ja niistä palaa oikeasti levänneenä. Joten nautihan sinäkin rauhasta siellä Raahessa!

Kirsikka said...

Voi miten kauniita kuvia, ihanan rauhallisia! Tuota minäkin kaipaan eniten, että saisi olla hetken rauhassa.

Liivia said...

Tykkään kovasti tuosta junakuvasta väreineen päivineen. Siniset vanhat junat ovat muuten aika kuvauksellisia.
Kaulahuivikin näyttää minusta hyvältä.

Mimmi said...

Satu: Kiitos, samoin sinulle!

Katja: Nautin kyllä, rentouttavaa on!

Anjuska: Samoin sinulle! Tämän rauhallisempaa lomaa ei voisi toivoa.

Kirjailijatar: Totta, täällä tuntee olevansa taas pikkulapsi, kun vuodevaatteiden laitossakin suorastaan tullaan auttamaan! Ja kyllä mieli lepää, sekä keho, kun itse ei tarvitse tehdä mitään. :)

Solen: Minullekin käy hirveän usein noin, se on tosi turhauttavaa! Minä en ole lapsen syntymän jälkeen käynyt yksin missään kylässä, mutta kyllä tämä vanhempieni koti oli paras mahdollinen valinta.

Kirsikka: Kiitos. Ja kyllä minua vähän Kaupunkikin houkutteli, mutta sitten tajusin, että olen luultavasti entistä väsyneempi, jos sinne lähden. Täällä on ihanan rauhallista.

Liivia: Se on itse asiassa bussista, mutta nyt kun aloin itsekin katsoa, niin kyllä se tosiaan junalta enemmän näyttää!