24 January 2010

tavoitteena pienempi minä

En ole käynyt jumpassa pitkään aikaan, ja sen kyllä huomaa. Raskauskilot eivät ole karisseet ruokavalion ajoittaisista tiukentamisista huolimatta, varsinkaan kun en suhtaudu dieetteihin tarkasti tai elämäntapamuutoksena, kuten pitäisi. Olen aikaisemmin liikkunut paljon, pelannut joukkuepelejä, käynyt kuntosalilla, joogannut.

Nyt olen muka keskittynyt hitauteen ja henkiseen hyvinvointiin. Tiedättehän: illalla kun lapsi menee nukkumaan käperrytään sohvalle lukemaan, kutomaan, katsomaan elokuvia, mitä milloinkin. Ajatellut, että tästä sitä jaksamista saa, levosta ja rauhasta. Unohtanut, miltä tuntuu treenin jälkeen, miten energinen sitä on.

Toivottavasti muistan sen tänä iltana. Menen nimittäin jumppaan. Löysin jumppakaverin, piristyin jo pelkästä ajatuksesta, tein itselleni viikkokohtaisen liikunta-aikataulun, kuulin vauvauinnistakin, sinne olen halunnut hirveästi vaikka en mahdukaan uikkareihini -- vielä.

Klassinen bikinikunnon käsite ei kiehdo minua, vaikka otinkin tavoitteekseni pienemmän minän kesään mennessä. En halua "kesäksi bikinikuntoon", haluan takaisin hyvään kuntoon, energisyyteen, pirteyteen ja vanhoihin vaatteisiini loppuiäkseni. Toivon niin, että tämän illan jumppa innostaa vielä enemmän ja on sellainen kuin odotankin.

Kirjoitan tämän ylös tänne, jotta muistaisin ja voisin palata tähän. Että voisin tänne katsomalla muistuttaa itseäni lähtötilanteesta: olen 2-3 vaatekokoa suurempi kuin ennen odotusta, 23 kiloa painavampi ja huomattavasti laiskempi. Olen koko ajan väsynyt, hermostun herkästi, ja syön jos en keksi muuta tekemistä, vaikka muka olenkin dieetillä. Kun mies soittaa matkanvarrelta, pitääkö kaupasta tuoda jotakin, listan lopuksi sanon aina "jotain herkullista".

Siitä haluan nyt tehdä lopun. Haluan pysyä lapseni perässä sitten kun nuo haparoivat kävelyaskeleet muuttuvat juoksuksi. Haluan, että lapseni pääsee tarkkailemaan luontoa ja ympäristöään vanhempiensa mukana ulkoillen ja liikkuen. Haluan olla hengästymättä pyöräillessäni kauppaan. Haluan pitää itsestäni katsoessani peiliin. Voihan sitä kutoa, lukea ja töllöttääkin, kunhan ensin on käynyt lenkillä tai jumpassa.

Ehkä ei pitäisikään kirjoittaa haluamisesta, vaan sanoa: Siitä teen nyt lopun. Loppu. Nyt. Tänään.

5 comments:

Kirjailijatar said...

Aikaa aikaa kutakin. Kun lapset olivat pieniä, ei minullakaan ollut energiaa lähteä mihinkään jumppailemaan. Nyt nautin liikkumisesta taas. Siitä tulee hyvä ja enrginen olo, kunhan löytää oman lajinsa. Pakkoliikunta on kamalaa. Toivottavasti jumppa on siis mukavaa ja jäät siihen mukavasti koukkuun, jos sitä haluat :)

Solen said...

Nyt tuli oikea sporttipuhti päälle. Olen jo kauan miettinyt, että olisipa ihanaa mennä vaikka kuntosalille, mutta enpä ole saanut aikaiseksi. Luettuani tekstisi, olen täynnä intoa, huomenna varmasti menen! Kiitos!

Anjuska said...

"Jotain herkullista" osui minuun. Minä pyydän "jotain hyvää". Nyt olen pyrkinyt tästä tavasta eroon ja liikkumaankin jo vähän päässyt. Minun onnekseni koitui esikoisen parhaan ystävän perhe, jotka omalla liikunnallisella esimerkillään saivat tämänkin joukon arkiliikkumaan. Siinä pikku hiljaa joku kilokin aina putoaa.

Pellon pientareella said...

Minä vähän kavahdan tiukkoja suunnitelmia ja aikatauluja, kun ne tuppaavat ahdistamaan minua ja sitten jäämään. Jos "jotain" hyvää muuttuisikin sisällöltään? Olisi esim. herkullinen hedelmä-avocado-luonnonjugurttismoothie tms. Itse uskon, että monta kiloa lähtee jo sillä, että jättää pois raffinoidut vaaleat viljat, varsinkin vehnä ja sokerin. Tilalle vihanneksia, hedelmiä, pähkinöit, siemeniä yms.

Mimmi said...

Kirjailijatar: Minäkään en tykkää pakkoliikunnasta, mutta nyt oli enemmänkin semmoinen olo, että olen ollut tässä suhteessa vähän liian armollinen itselleni. Voin henkisesti surkeasti, kun en liiku. Onneksi jumppa oli semmoinen, että se kannustaa jatkamaan!

Solen: Mukava kuulla että innostuit! Toivottavasti sait lähdetyksi, minulle lähteminen on se suurin kynnys. Oli onni löytää jumppakaveri, yhdessä lähteminen on jotenkin helpompaa.

Anjuska: Minä syön pääosin ihan terveellisesti, mutta ajoittain sorrun herkuttelemaan. Myös leipä (vaikka täysjyvää onkin) on heikko kohtani, syön sitä yli tarpeen. Liikunnan kannalta minullekin seura on hirveän tärkeää, en saa lähdettyä yksin. Teillä on ollut onni, kun olette löytäneet sellaista seuraa!

Pellon pientareella: Minä taas olen semmoinen nimenomaan liikunnan suhteen, että jos aikatauluja ei ole, en saa lähdetyksi ollenkaan. Ruuan suhteen olen melko tarkka muuten, mutta joskus tosiaan sorrun herkuttelemaan muulla kuin hedelmillä yms, joita muuten syön kyllä paljon. Mutta olet oikeassa: "jotain herkullista" -asian suhteen täytyy tulla muutos; muuten en valkoista jauhoa ja sokeria syökään.