3 February 2010

kymppiviikko

Helmikuun ensimmäiset päivät ovat hujahtaneet ohi melkein huomaamatta, on ollut kaikkea: Lapsen kymmenkuukautispäivä neuvolareissuineen. Kympillä ihana Judith Wilsonin lastenkamarikirja kirjakaupan alesta. Miehen pikkusiskon kymmenvuotissynttärit. Joka päivä vähintään kymmenen astetta pakkasta, vuoroin aurinkoa ja lunta.

Ja maanantaina ymmärrys, että on alle kymmenen päivää aikaa kirjoittaa yli kymmenen sivua lopputyötä jos mielii päästä helmikuun tapaamisen tavoitteeseensa. En ole vielä saanut aikaan sanaakaan varsinaista tekstiä, ajatukset pyörivät päässä ja niitä on liikaa, mutta muistiinpanoja, hätäisiä ja sekavia, on jo kymmenkunta sivua.

***
En ole koskaan oikein piitannut keltaisesta sisustusvärinä ennen tätä taloa. Nyt on sitruunankeltainen maljakko, vanha keltainen verho pöytäliinana, keltainen laveri olohuoneessa sohvana ja mielessä ajatus keltasävyisestä lastenhuoneesta. 

Se alkoi tuosta olohuoneen tapetista, jota aluksi tänne muuttaessani inhosin, meinasin repiä alas ja vaihtaa, mutta kun talon piti olla vain tilapäinen asunto, en jaksanut. Sitten se alkoi kasvaa minuun ihan huomaamatta tai minä siihen, nyt en vaihtaisi millään. Eihän se oikeastaan keltainen ole vaan kultainen, paitsi auringonvalossa. Kaunis ja jotenkin mieltäylentävä joka tapauksessa, kuin olisi hienommassakin kodissa kuin omassaan.

***
Kuvat ovat maanantailta. Lapsi, tuo yleensä niin seuran- ja huomionkipeä pikku rassukka, juhli kymmenettä kuukauttaan tyhjentämällä siskoni laukun ja tutkimalla matkatavaroita. Löytyi kaikkea mielenkiintoista hiuslakkapulloista pääsiäistipuihin. Yhtäkkiä viihtyi itsekseen ilman minkäänlaisia tarpeita melkein tunnin, helisteli tipujaan ja kaivoi laukunpohjalta tuntemattoman kännykänlaturinkin imeskeltäväksi.

Ehkä meille tarvitaan lisää laukkuja, vaikka niitäkin on kyllä kymmeniä. Ehkä seuraavana opiskelun sijaistekemisenä alankin kaivella laukkujani kaapista ja täyttää niitä tarpeettomilla ja kummallisilla asioilla. Muita leluja ei sitten tarvitakaan, ja äidin muistiinpanot sekä valmiiksi liitoksistaan repeilevät kirjat saavat lojua rauhassa pöydällä pölyttymässä kun lapsi kaivelee laukkuja. Äitinsä tyttö, selvästi.

Ihanaa alkanutta helmikuuta kaikille!

8 comments:

MariaK said...

Voi mieletön!! Muistan tuon ajan vielä --ja nyt ne ovat jo melkein murkuja... Meilläkin tykättiin käsilaukuista ja vieläkin pojat(!) muistelevat, miten hauskaa oli löytää käsilaukuistani kaikkea jännää.

Ja keltainen tapetti... Meilläkin on, ihan itse valittu. Voisi olla rohkeammankin keltainen. Piristää tuollaisenaankin monta pimeää päivää. Pidän tapetistasi. Ja tytöstäsi. Ja tavastasi kirjoittaa. :)

niina said...

Tapetti on hieno,hyvä ettet repinyt pois! En minäkään oikein keltaisesta tykkää eikä sitä meillä juuri missään ole,mutta teille se näyttää sopivan. (Meidän kotiin yrittää nyt hiipiä sininen enkä oikein tiedä miten suhtautua siihen:)) Aluksi inhosin tämän kodin kummallisen väristä parkettia (?) mutta nyt olen alkanut pitämään siitä,se sopii tänne jotenkin oikein hyvin. Tuntuu hurjalta,että joskus se pitää ottaa pois ja laittaa jotain muuta tilalle..sitten varmaan muuttuu koko paikan luonne. Kai talollakin voi olla luonnetta?

Myös tuo keinuhevonen on ihana,olen etsinyt meillekin tuollaista.. Ja samoin tuo tyttösi uusin löytö:) Kesällä minunkin tyttöni jaksoi olla mukana kahvilla ja kaupungilla kun sai tutkia laukkuja ja puhelinta ja avaimia ja vaikka mitä. Nyt niistä on kyllä suurin hohto jo hävinnyt enkä voisi kuvitellakaan,että tyttö viihtyisi tunnin yksinään touhuillen. Ehkä vartin:) Mutta se on hyvä vartti se!

14a4:n Hanna said...

On niin mukavaa, kun olet alkanut kirjoittaa näin pitkästi. Luen kyllä ajatuksella, mutta en ole saanut aikaiseksi kommentoida.

Niinan tavoin ihastelen keinuhevosta! Tapettikin on vinha - joskus sitä vaan tarvitsee aikaa tällaisten asioiden kanssa. Itse haaveilen myös keittiön yhden seinän maalaamisesta jollakin murretulla kellanvihreällä...

Solen said...

Teidän koti näyttää ihanan harmoniselta ja tapetti vasta hieno onkin! Tosi kaunis. Itselläni sininen on sellainen väri jota olen karsastanut oikeastaan aina. Nyt olen huomannut miten se vaivihkaa tupsahtaa joka puolelta esiin ja aivan kuin vahingossa. Ihminen muuttuu eläessään ja onneksi näin, tylsäähän se olisi jos aina tykkäisi vain samoista asioista.

Celia said...

Minäkin tykkään kovasti sinun kirjoituksista!
Luin kerralla monta putkeen.
Tuosta autoasiasta tuli mieleen.
Meillä ei mun lapsuudessa ollut autoa, oli kolme pientä lasta ja yksi aikuinen, mutta en koskaan muista kaivanneeni autoa. Kaikilla oli polkupyörät, taksilla mentiin välillä. Se on paljon tottumiskysymys. Toki maalla tilanne on toinen, mutta kyllä isompikin lapsiperhe pärjää ilman autoa.

Ihana tuo kiikkuheppa!

Kirjailijatar said...

Minulla on ihan sama kirja kaapin päällä :) Tosin englanninkielisenä, kun ei sitä varmaan silloin ollut vielä suomennettu. Se on aivan ihana. Monesti olen sitä selaillut ja ihmetellyt, miksei meidän lastenhuoneet näytä yhtään siltä, vaan on täynnä roinaa ja rompetta.
Tapetista myös: se on ihana. Äidin luona kotipuolessa on olohuoneessa melkein prikulleen samanlainen tapetti. Siksi se tuo niin paljon muistoja mieleen. En osaa kuin tykätä kamalasti.

Jonna said...

Keltainen tapetti on ihana - minä aprikoin koko ajan, että uskaltaisiko sitä tapetoida keltaisen seinän olohuoneeseen. Haluaisin, mutta valkoinen on niin helppo :)

Mimmi said...

MariaK: Meille ilmestyi tänä aamuna mysteerikäsilaukku täynnä mysteeritavaroita lapsen tutkittavaksi, ilo oli ylimmillään! Keltainen tosiaan piristää, tapettina, pöytäliinana, minä vaan. Tulisi jo pääsiäinen, puen kyllä koko talon keltaiseen! :)

Niina: Kyllä ehdottomasti taloilla voi olla luonne, ainakin minusta tuntuu että kaikille kodeilta tuntuneilla asunnoillani on ollut omansa. Tuo keinuheppa on samanlainen kuin minulla lapsena, tyttö sai sen joululahjaksi vanhemmiltani jotka olivat ihastuksissaan löytäessään vanhan hepan kopion!

Hanna: Mukava kuulla, että ihmiset jaksavat lukea pitkiäkin kirjoituksia... :) Kannattaa kokeilla maalaamista, keltainen piristää ihmeellisesti!

Solen: Minulla taas sininen on valkoisen lisäksi ollut aina mieluinen, nyt ovat muutkin värit vasta alkaneet hiipiä rinnalle. Niin se mieli muuttuu ajan kuluessa!

Celia: Kyllä mekin olemme ihan hyvin ilman autoa pärjänneet, jotenkin ihmiset tuntuvat kuvittelevan että nykyään ei voi pärjätä, mutta ongelmia ei ole ollut. Kierrätysjätteitä ei tosin saa oikein pyörällä paljon kuljetettua, mutta laitamme ne aina vanhempieni kyytiin kun he käyvät kylässä... :)

Kirjailijatar: Minäkin olen katsellut tuota kirjaa kirjastossa, mutta oma on silti oma. Ihania huoneitahan siinä on, sellaisia mistä haaveilla, mutta todellisuus on kyllä aina vähän toinen... Minun kodissani on aina ollut hillittyä, paljon valkoista ja lisäksi paljasta puuta, ehkä siksi vierastikin tuota tapettia aluksi. Mutta ihana se on, ja sopivasti retro. :)

Jonna: Anna mennä vaan! Keltainen tuo aurinkoa niihinkin päiviin kun on pilvistä, ja ihanaa vaihtelua valkoiseen ja hillitympiin väreihin. Ja äkkiähän sen yhden seinän tapetoi ja maalaa uudestaan jos kyllästyy!