20 February 2010

seitsemän satunnaista


Sain Lotalta haasteen kertoa itsestäni seitsemän asiaa. Minusta tämä on vaikeaa, rajata asiat johonkin tiettyyn lukuun; voisin kertoa vaikka mitä! Tässä nyt kuitenkin aivan satunnaisesti mieleen juolahtaneita:

1. Juon maitokahvia. Paljon ja mahdollisimman isoista mukeista. Mielestäni alle 2,5 desin kahvikupit ovat rahantuhlausta, vaikka jotkut ovat kyllä ihan söpöjä, varsinkin vanhat ja kuluneet.

2. Kirjoittelen joskus runoja. Nykyään vähemmän kuin ennen, en tiedä miksi. Yhtä runoani on "lainattu" (ihan luvan kanssa) yhdessä vuoden 2008 esikoisrunokirjassa, joka oli ehdolla sille Hesarin palkinnolle. Itse en uskaltaisi lähestyä kustantajia tekstieni kanssa, osittain varmaan siksikin että en saa niistä millään aikaan järkevää kokonaisuutta, vaikka niitä varmasti ainakin yhden kokoelman verran onkin.

3. Kerran kun täytin vuosia, tässä muutama vuosi sitten, Tommy Lindgren kävi DJBB:n klubikeikan jälkeen laulamassa minulle onnittelulaulun ihan siinä meidän pöydässä. Ihmeellinen veljeni oli jotenkin ihmeellisesti järjestänyt asian niin, ja se oli kyllä ikimuistoisin syntymäpäivälahjani.

4. En voi sietää jonottamista tai muutenkaan oleilua suurissa ihmisjoukoissa. Ahdistun festareilla lavan edessä heilumisesta ja tavaroiden etsimisestä suurissa marketeissa, joissa jokaisella käytävällä on ihmisiä tien tukkona. Olen kuitenkin melko sosiaalinen, enkä osaa sanoa, mikä ihmisjoukoissa oikein on vikana.

5. Pelkään hysteerisesti ampiaisia. Pelkoni pahenee vuosi vuodelta, viime kesänä ulkoilu oli välillä liki mahdotonta. Minulle on ehdotettu terapiaa asian tiimoilta, en tiedä auttaisiko.

6. Olen kova suunnittelemaan. Tekemään listoja, kirjaamaan tavoitteita, luonnostelemaan haaveita. Toteutus kuitenkin mättää. Kukatkin istutetaan aina viimeisenä iltana ennen juhlia.

7. Varhaisteininä halusin olla Uuden kuun Emilia. Kirjoitin päiväkirjaani, että minusta tulee kirjailija, ja raapustin useita nuorten romaaneja. Käsikirjoitukset on sittemmin poltettu takassa (teiniangstin ollessa voimissaan), päiväkirja on onneksi tallella. Nykyään sen lukeminen hymyilyttää vähän.

Kuvat ovat keväältä 2008, ajalta jolloin lapsi oli vasta ajatuksena mielessä, miehen ja minun kahdenkeskinen salaisuus. Kukkia istutettiin yhtenä toukokuun iltana, päivää ennen pikkusiskoni ylioppilasjuhlia jotka juhlittiin meillä. Juhlissa join kahvia omasta kupistani, ne äidin Arabiat kun olivat niin mitättömän pieniä.

12 comments:

niina said...

Minäkin juon teetä (maidolla) aina mahdollisimman isoista mukista:) Niin isoista,että vieraat jaksavat aina kauhistelevat niitä..mutta minä kauhistelen juurikin niitä pieniä parin desin kuppeja,eihän niihin mahdu mitään! :)

Ja tuo neloskohta on kumma,minäkin olen sosiaalinen,mutta jonottaminen ja ruuhkat saavat hermot kireälle samantien. Onneksi sellaisia tilanteita voi aika hyvin välttää..

Satu said...

Voi, kivoja totuuksia sinusta! Ja ihanat kesäkuvat!

Anjuska said...

Tuttua, tuttua oli. Erityisesti kahvi ja ampiaiset. Amppareiden kanssa olen joutunut kovettamaan hysteriaani, etten tartuttaisi sitä lapsiin. Mutta mies muistaa edelleen kauhulla menneiden kesien pyöräretkiä, kun ampiaisen lähestyessä pyörä lensi jorpakkoon ja minä pyörin hysteerisenä itkien valtatiellä rekkojen ja muiden menopelien keskellä...

Yhtenä vuonna ampparit olivat tehneet meidän välikatolle jättiläisyhdyskunnan ja kattolautojen ja ikkunanpokien välistä niitä mönki yläkerran rappuun valehtelematta satakunta päivässä. Silloin luulin oikeasti, että en selviä selväjärkisenä talveen.

Merruli said...

Olipa mukava lukea ja osin kuulostaa kovin tutulta.

Ehdottomasti iso kahvikuppi(tai teemuki) ja maitokahvia. Harmittaa, kun olisin halunnut Marimekon siirtolapuutarha-sarjan kupin, mutta oli naurettavan pieniä kaikki. Ja valitettavan tuttua on myös suunnittelun ja toteutuksen epäsuhta.

Voih, kesä ja kesän valo.

Celia said...

Ihanat kuvat!

Näitä oli mielenkiintoista ja kiva lukea. Nuoren Voiman liitolta voisi löytyä neuvoja omien tekstien järjestämiseen, editointiin ja siellä on myös kritiikkipalvelu, josta voisi olla apua oman kokoelman luontiin.
Mä en osaa juoda kahvia mustana lainkaan, tuntuu kuin se olis ilman maitoa jotain aivan muuta ainetta.

Solen said...

Ihanat kesäkuvat, oli kiva katsoa tuota sinun kahvinjuonti kuvaa ennen ja sen jälkeen kun tiesin teidän lapsisalaisuudesta. Kuvasta tuli heti ihan erilainen :)
Minäkin kirjoittelin nuoren aina tarinoita, onneksi en ole niitä polttanut, ovat niin hupaisaa luettavaa nyt.

Anonymous said...

Mitäs mitä, onko siellä toyota crowni (vai miten se kirjoitetaankaan;)) ??

-Tessa-

Merruli said...

Tämä nyt ei liity lainkaan tähän postaukseen, mutta mikä olikaan se englanninkielinen ekologisempaan kuluttamiseen kannustava kirja, mitä joskus aiemmin suosittelit? En löytänyt äkkipäätä kyseistä postausta..

Ilona said...

Kiinnostavaa!

Minä en ole vielä siinä vaiheessa, että kehtaisin lukea teini-ikäisen minun päiväkirjamerkintöjä. Nolottaa liiaksi. :)

(Olen palannut Bloggeriin uudella blogilla, jos haluat seurailla.)

Mimmi said...

Niina: Meilläkin vieraat kauhistelevat aina kahvikuppeja, nykyisin yritän kaivaa niitä pienimpiä sieltä kaapinperältä ja kysyn, että onko kuppikoko sopiva. ;)

Satu: Halusin muistuttaa kesästä tämän kunnon talven keskellä, kyllä sekin vielä koittaa!

Anjuska: Miten ihmeessä onnistuit torjumaan pelon? Itse en usko, että pystyn edes lapsen takia. Kokemuksesi kuulostavat tutuilta, meillä tuli viime kesänä yksi ampiainen sisään kun mies oli poissa kotoa, ja minun piti soittaa naapuri tappamaan se...

Merruli: Nuo marimekot ovat kyllä aivan ihania, tein kuppikokopoikkeuksen siirtolapuutarhan kohdalla ja toivoin niitä joululahjaksi. Niistä juodaan silloin kun kahvia on vähän tai vieraita on käymässä. Se kyselemäsi kirja taisi olla tuo Do Good Lives Have to Cost the Earth, muista en ainakaan muista puhuneeni.

Celia: Kiitos vinkistä, täytyy kurkistaa tuonne Nuoren Voiman liiton sivuille sitten kun on aikaa keskittyä kirjoituspuuhiin, toistaiseksi lykkään niitä vielä ajatellen, että ensin opinnot, sitten ehkä runot...

Solen: Tosiaan, kuvan tulkintaan vaikuttaa niin paljon se, mitä tietää taustoista. En minäkään onneksi ole kaikkia tarinoita heittänyt pois, mutta en kyllä ole kehdannut vielä loppuun lukeakaan :)

Tessa: Kyllä se Crown on, tosin nyt jo pois myyty, onneksi, sillä se oli yksi näitä miehen ikuisuusprojekteja ja lahosi pihalla.

Ilona: Kiitos kun kerroit paluusta, tulen ilman muuta seuraamaan. (Voiko sivupalkin linkin päivittää?) Kyllähän noiden päiväkirjojen lukeminen vähän nolottaa, mutta pikku hiljaa alkaa nauru olla se päällimmäinen tunne. :)

Riikka said...

Tulipa mukava mieli tuosta ylimmästä kuvasta. Hauska!

Mimmi said...

Riikka, nyt vasta huomasin kommenttisi! Kiitos sanoistasi!