15 March 2010

vaan nyt se on jo eilinen






Aamulla puut olivat pukeneet itsensä kimalleasuun. Päivänsankari oli tyytyväinen, rippileiri oli ollut hauska, juhlat onnistuivat, lahjamopo kulki, lahjarahat pullottivat taskussa ja mikä tärkeintä, lupa lähteä kylille heltisi nyt, ja kyyti seuraavalle perjantaille oli jo hommattu. (Ihanaa, että joillakin vanhemmilla on vielä tuollaisia sääntöjä!)


Oikein mukavat, rennot juhlat, mutta kyllä se lapsen kanssa on erilaista, juhliminen kaikkine touhotuksineen. Lapsi on sosiaalinen ja rohkea, haluaa tutkia kaikki paikat ja tervehtiä kaikki ihmiset, tahtoisi kovasti leikkiin vanhempien lasten kanssa. Siinä riittää vanhemmilla tekemistä, miten omani ovatkin selvinneet neljän kanssa?


Nyt on juhlat juhlittu, ja tänään pitäisi keskittyä opiskeluun vaikka vieläkin tämä kevät puuhastuttaa, tekisi mieli siivota ja pyykätä ja järjestellä paikkoja. Peilitkin pitäisi pestä, kuvasta huomaa.

7 comments:

Solen said...

Hei, oletko tuo sinä? Jännää, nyt blogillasi on kasvot :)
Pikkuinen on ihana vaaleanpunaisissa tossuissaan.

Mimmi said...

Solen, kyllä se minä olen. Ilme on jotenkin yllättyneen näköinen, niin kuin joku olisi yhtäkkiä ottanut kuvan. :)

Solen said...

Niin ja paita on hieno!

Mimmi said...

Minäkin tykkään siitä, muuten en varmaan olisi haksahtanutkaan.

Annika said...

Tunika on kaunis. Onko tämä "se" uusi vaate...? Lapsen kanssa juhliminen on kieltämättä erilaista. Helpottuu, kun ikää on noin 4vee. Esim. häissä on hauskaa seurata, että joukossa on aina muutama lapsiperhe, joilla juhliminen menee lasten perässä juostessa ja heitä ruokkiessa. Mekin oltiin sellainen perhe pari vuotta, sitten pari vuotta seurattiin muita ja taas kuopuksen kohdalla on palattu lähtöruutuun... eli nyt juostaan taas ;) Kyllä se siitä sit...

Kirjailijatar said...

Minäkin muistan vielä elävästi, millaista oli pienen kanssa juhliminen. Sitä vaan kulki perässä minuutista toiseen ja jossain välissä hotkaisi palan kakkua. Ei hetken levollista rauhaa ja rupattelua henkevistä asioista. No, aika aikaa kutakin, äiti aina sanoi - ja minä nyt.

Mimmi said...

Annika: Kyllä se on se tunika. :) Perässä juoksemista tuo lapsen kanssa juhliminen tosiaan on, varsinkin kun meidän tapaus on aivan erityisen touhukas moniin ikäisiinsä verrattuna. Yhdetkin häät meni ruokailuineen ohi ihan niin, ettei edes ohjelmaa kerennyt huomata. Mutta kyllä se siitä...

Kirjailijatar: Minäkin alan pikku hiljaa uskoa, että kyllä se oikeasti helpottaa aika piankin. Vielä puoli vuotta sitten kaikki sellaiset "ei sitä kauan kestä, kyllä se kohta helpottaa" -kommentit tuntuivat siltä, että teki mieli huutaa ja kiroilla lohduttajalle takaisin, mutta hups, vuosi on hujahtanut ja montakin edistysaskelta on otettu. :)