14 April 2010




Aamulla kun herään aurinko tekee kuvioita sängylle ja kasvoilleni, näen itseni jalkalampun varjostimesta, katselen heijastusta pitkään, mietin kehoani, sen kaikkia osia, miten ne ovat muuttuneet. En jaksa nousta hakemaan kameraa, katselen peilikuvaa ja tallennan sen mieleeni.

Kahvia keittäessäni huomaan pihatiellä kaksi hahmoa, yhden tumman ja yhden vaaleanpunaisen. Vedän legginsien ja neuletakin päälle parkan ja jalkaan kengät, menen mukaan. Hyvin tarkenee.

Jalkahoidossa ajattelen kesävarpaita ja luen lehtiä joita en koskaan muuten lue, Cosmopolitanin kirja-arvostelussa on mukavan kuuloista pehmeää hömppää, mutta tietenkään en kirjoita nimiä muistiin. Jalkahoitaja yrittää keskustella lakoista, minä en halua puhua vaan rentoutua, enkä minä lakoista mitään tiedä, meillä ei enää katsota aamuisin uutisia. Kirjastossa en muista enää kirjojen nimiä, toinen kertoi Shakespeare-tutkijasta ja toinen oli ruotsalainen.

Juon kahvia kupista jonka kyljessä surraan särkynyttä sydäntä, ostin sen joskus opiskeluaikoina kun minulla oli sydän rikki, ja haaveilen lastenhuoneen sisustamisesta, siitä että olisi oma koti ja rajattomasti aikaa, rahaa ja ideoita, tai että edes olisi ohi tämä väliaikaisuus, kun ei mitään isoja ratkaisuja kannata tehdä. Opettelen olemaan istumatta jalkojeni päällä, en tiennyt että se on näin vaikeaa.

Huomenna lähdetään pariksi päiväksi mummolaan, lista lapsen mukaan otettavista tavaroista on elämän mittainen.

7 comments:

virva said...

Minäkään en useimmiten jaksaisi puhua,
rasittavaa silloin,kun rentoudutaan.
Sanopa muuta,yhdyn "väliaikaiseen tuskaasi".
Juuri niin,juuri niin!
Ihanaa kevään huumaa sinulle.

Mimmi said...

Virva: mulla tulee yleensä aina kampaajalla tms. ärsytys, kun ne alkaa jutella, minä haluaisin vain rentoutua ja lukea lehtiä. En tiedä, tunteeko sitä sitten semmoisen velvollisuudekseen, mun sisko on kampaaja ja sen mielestä on rasittavaa kun "pitää keksiä koko ajan puhuttavaa"...

Solen said...

Täälläkin on yksi joka haluaisi jo pysyvää, Oman kodin.
Viimeksi kun olin parturissa, minulla on siis luonnonkihara enkä käytä mitään härveleitä ja hoitoainettakin silloin tällöin, parturi kyseli monta kertaa että millon on permanentti tehty, onko kiharrinta, suoristusrautaa, fööniä, mitä hoitoainetta käytän... Ja kun vastasin että on ihan luonnonkihara, ei ole ei ole ei ole ja kylmää vettä hoitona, täti oli aivan ällistynyt ja jopa hieman ärtynyt. Ei ymmärtänyt sitä ettei joku halua permanenttia, tai rautoja. Minua huvitti tilanne, kun näki parturin ilmeen :) Varmisti vielä monta kertaa että etkö varmasti?

Kirjailijatar said...

Minäkin istun aina jalkojen päällä, onko se paha? Lakoista en tiedä mitään, vaikka lakkaan kyllä varpaan kynsiä kesäisin, talvisin en. Ja sormen kynsiä minun ei auta lakata. Ja minäkään en halua rupatella kampaajalla tai jossain hoidossa. Haluan vain hiljaisuutta. Mutta en minä kampaajalla ole pariin vuoteen käynytkään, eipähän ärystä puheen pulputus. Minäkään en muista juuri mitään, hyvä jos oman nimeni ja jotain muuta. Hyvin on pärjätty :)

Tirpana said...

Tekstisi oli jotenkin hyvin saman kaltaista kuin omat ajatukseni. Ja tuo kirjojen muistaminen.... Pitäisikköhän kirjoittaa niitä johonkin ylös. Muistaisi joskus ehkä toivoa vaikka lahjaksikin oikeaa kirjaa.
Keväistä loppuviikkoa sinulle.

Olina said...

Minusta tuntuu, että kampaajan kanssa olisi velvollisuus jutella. Ja paljon mielummin olisin vain hiljaa - paitsi jos kampaaja on äiti tai käly, kuten yleensä.

Paljon asioita oli tässä tekstissä. Luin, ja luen nyt uudestaan. Mielikuvia, tunteita, heijastuksia.

Mukavaa matkaa! (Lapsen tavaroita minäkään en osaa pakata järkevästi, aina on laukku pullollaan...)

Mimmi said...

Solen: Tiedän niin tuon tunteen! Mun kampaaja on tosiaan oma siskoni, joka on aina laittamassa jotain, ja varsinkin ennen oli, silloin kun oli vastavalmistunut eikä vielä laittanut hiuksiani niin monesti, että tietäisi minun haluavan vain kuivat latvat pois ja vähän kevennystä. Vieläkin kyselee aina, pistettäiskö jotain kivaa väriä -- kaipa tukkani ei sitten oikein ole kivan värinen... :) Multakin kysytään usein, onko permanentti, siis silloin kun olen rypistellyt laineilevan tukkani kiharalle märkänä. Ei ole ollut semmoista sitten 90-luvun. :)

Kirjailijatar: Ei se muuten ole paha, mutta mulla oli tullu jalkapöytään semmoisia kulumia, ja jalkaterät on vääntyneet hassuun muotoon, jalkahoitaja sanoi että sitä näkee paljon muttei koskaan kuulemma ollut nähnyt yhtä pahoja kulumia kuin mulla. Niiden päältä rapattiin pois kuivaa ja kulunutta ihoa, nyt pitäisi muistaa rasvata ja olla istumatta jalkojen päällä ainakin kovilla alustoilla. Minäkään en muuten pysty lakkaamaan sormen kynsiä, ei tule mitään, en ole niin kärsivällinen että jaksaisin levittää huolellisesti ja odottaa kuivumista.

Tirpana: Minä muistan välillä kirjoittaa kirjojen nimiä mukana kulkevaan muistikirjaani, siellä on niitä varten ihan oma sivu. Harvoin tosin muistan sitten esim. kirjastossa kaivaa sitä esille ja katsoa listaa... Mutta kyllä siitä joskus tulee katsottua ja etsittyä / pyydettyä lahjaksi niitä kirjoja, joten ehdottomasti muistilista kannattaa!

Olina: Minäkin olen aina ajatellut että kampaajien, kosmetologien ja semmoisten kanssa pitää jutella. Olen muuttanut näkemystäni sen jälkeen, kun kampaaja-siskoni on valittanut jutustelun pakosta... :) Kiitos matkatoivotuksista, perille päästiin ja luultavasti kaikki tarvittavat tavaratkin on mukana!