22 April 2010







ja että se kiireen tuntu tulee siitä kun on niin paljon kesken. Vaikka haluaisi saada valmista, pitäisi opetella sietämään keskeneräisyyttä. Ja tekemään ja olemaan kiireettä.

(Lapsen synttärilahjaksi saamalla Titi-nalle -dvd:llä, joka muuten on ainoa häntä tällä hetkellä kiinnostava tv-ohjelma ja hyvä niin, on laulu jossa lauletaan aikuisten kiireistä ja siitä mitä pienet sydämet tarvitsevat. Minulla tulee siitä kyyneleet silmiin. Että sittenkin kaikkein tärkeintä, ja parasta, on lapsen nauru.)

Aamupyöräily läheiselle tallille, jo toisen kerran. Vaikka heppoja on riemukasta katsella ikkunasta tai kuvakirjasta, ja vaikka leluhepat ovat kivoja, läheltä katsottuna ne vetävät hiljaiseksi. Kovin lähelle ei uskalla mennä, minäkään en oikein tunne heppoja. Meitä katselemaan tullut pieni valkoinen näyttää lähtiessämme siltä kuin aikoisi ottaa päivänokoset auringossa. Minusta sillä on hurjan hyvä elämänfilosofia. Pellonreunalla pajut ovat pukeutuneet valkoiseen, mutta niitä ei jäädä kuvaamaan, pellolla pesitään. Kuuluu ainakin kuovi, muita en tunnista, minusta olisi mukava tunnistaa enemmänkin. Vai oliko se sittenkin kuikka, en ole varma.

Lapsi ei suostu tänään syömään mukisematta kuin hedelmiä. Minä yritän saada selvää miehen mummon vanhasta simareseptistä. En ole varma, mistä humalasta siinä puhutaan. Eipä silläkään kiire ole, näyttää valmistuvan viikossa, ja jos ei valmistu niin ei haittaa, mennään vaikka naapuriin simalle.

10 comments:

virkattu lintu said...

Minä en ole koskaan tehnyt itse simaa, kun mies ja lapset ei siitä juomasta oikein välitä...

Sinulla on kivan oloinen blogi :) Kauniita kuvia ja kiinnostavia ajatuksia.

Riikka said...

Ihana tuo resepti, toivottavasti säilyy vielä pitkään!

Jenni said...

Hevoset on upeita eläimiä! Ratsastin pikkulikkana mutta vieläkin rakastan heppoja ja innostun aina kun näen niitä. Siksi oli suuri onni aloittaa ratsastaminen uudestaan taas viime syksynä!

Merruli said...

Simalla on niin pieni menekki meillä, että en jaksa urakkaan ryhtyä. Tuollaiset perintöreseptit on ehdottomia aarteita!

Minulla tulee Titi-Nallea jo korvista, mutta tytöt fanittaa täysillä. Vaikka kuunnella en jaksa, pidän siitä, että kyseiset ohjelmat ovat täysin turvallista katsottavaa, ilman pelonaiheita.

virva said...

Olet hirveän oikeassa,
siitä mikä lopulta on tärkeintä.
Minä vähän pelkään hevosia,
kunnioitan ja pidän niitä kauniina eläiminä.
Mielenkiintoinen sima,ettei vain olis semmoinen humala minkä huomaa vasta juodessaan?
Nonniin,menipäs väsyneeksi,hyvää yötä!

Kirjailijatar said...

Oioi, mikä ihana vanha simaresepti. Minäkin olen perinyt joitain vanhoja reseptejä, jotka ovat rakkaita, kun tietää kenen kirjoittamia ne ovat, mutta ohjeet saattavat olla aika kummallisiakin.

Hevoset ovat kunnioitusta herättäviä. Ne ovat niin isoja ja upeita eläimiä. Meidänkin lapsi katsoi pikkuisena Titi-Nallea, hänenkin suosikki dvd:nsä!

Liivia said...

Onpa kaunis talo! Valkoinen puutalo vihreällä katolla on suosikkiyhdistelmäni.

Onneksi lapseni pääsi katselemaan titinalleja pienenä naapurissa sydämmensä kyllyydestä, en olisi kestänyt kuunnella niitä omassa kodissani:D

Mimmi said...

Virkattu lintu: Kiitos :) En minäkään ole aiemmin tehnyt itse simaa, mutta tuo resepti on niin kiinnostava, että voisin yrittää.

Riikka: Ehdottomasti säilytetään myös tuleville sukupolville! Vielä kun tietäisi, että onko 1/2 fariinisokeria puoli pakettia, puoli kiloa vai puoli desiä... :)

Jenni: Mahtavaa että pääsit aloittamaan ratsastuksen uudestaan! Minä olen aina halunnut kokeilla, mutta vielä en ole uskaltautunut ilmoittautumaan aikuisten alkeistunneille.

Merruli: Niin minäkin olen ajatellut, että kyllä tuo Titi on sieltä turvallisimmasta ja söpöimmästä päästä katsottavia vaikka itsellä tuleekin jo korvat kipeäksi! :)

Virva: Minulla on sama suhtautuminen hevosiin. Ja sama oli ajatus humalastakin, kun ensimmäisen kerran reseptiä luin :)

Kirjailijatar: Minulla ei ole omia perintöreseptejä, ellei karjalanpiirakkaohjeita lasketa. Siksi tuo varmaan niin kiehtookin!

Liivia: Mulla on vähän kaksijakoinen suhtautuminen tuohon Titi-nalleen ja telkkariin ylipäätään, toisaalta en näe tarvetta opettaa lasta katselemaan mitään, mutta toisaalta on helpotus että tuo touhuaja rauhoittuu edes hetkeksi jonkin pariin, vaikka se sitten olisi tuo päättömältä tuntuva laululeikkiohjelma... :)

Taikapähkinä said...

Onpas täällä kaunista ja elämänmakuista!
Peltoa, hevosia ja muuttomatkoiltaan kotiutuneita lintuja - ja niitä minäkin näen, kun ovestani ulos pujahdan. Hevosia olen aina vähän pelännyt, mutta nyt olen alkanut jutella niille, kun ohi kuljen.
Meillä titinalleikä on aikaa sitten ohitettu, nyt seurataan biisikärpästä ja poppi soi yläkerrasta niin että eristepurut rapisee. Enpä olisi uskonut kaipaavani titinallea.
Psst...kuovin tuntee siitä, että se huutaa nimeään.Kuuoooiii :)

Mimmi said...

Taikapähkinä: Kiitos! Meillä noita mainittuja asioita ei näe ihan ovesta ulos astuessa, ellei nyt peltoja lasketa. Edellä taisin mainitakin, että varsinaisesti Titi-nalle ei ärsytä, vaan tv:n katsominen ylipäätään. Tänäänkin (oikeastaan eilen) piti tapella siitä, kauanko sitä saa katsoa...