27 April 2010

sadepäivänä





Aamupäivällä käytiin lapsen kanssa kirppiksellä, lapsi löysi itselleen oman hevosen, minä uudet helmet. Kotiin pyöräillessä saimme päällemme pari pisaraa, mutta ehdimme juuri ja juuri ennen kuin se alkoi toden teolla, koko päivän kestänyt vesi- ja räntäsade -- mikä ihana tekosyy!

Tälle päivälle suunniteltu kuistin kevätsiivous vaihtui puuhiin sisällä. Vedettiin päälle lämpimät villapaidat ja jalkaan villasukat, ja sadepäiväiltiin. Se oli niin mukavaa, että vaikka aurinko illalla alkoikin paistaa, minä halusin vain käpertyä sohvanpohjalle lukemaan. Yritän antautua egyptiläisen Alaa al-Aswanin paljonpuhutulle Yacoubian-talon tarinat -kirjalle, mutta jotenkin se ei vedä mukanaan -- ei niin kuin Lotta Månsson.

***

Lapsena paras ystäväni oli tummatukkainen ja huono-onninen ruotsalaisteini. Tutustuimme eräänä kesäpäivänä mummolassa, kun Ruotsissa lapsuutensa viettänyt serkkuni esitteli meidät toisillemme. Se, että pari vuotta vanhemman serkkuni mielestä olin vielä liian nuori astumaan Lotan maailmaan vain lisäsi halukkuuttani tutustua häneen tarkemmin.

Muutaman vuoden aikana luin läpi kaikki Lotta-kirjat, jotka kirjastosta löysin. Halusin päästä sisälle Lotan maailmaan. Minäkin tahdoin istua vanhan kesähuvilan pihalla kirsikkapuussa.

***

Haluaisin vieläkin. Vaikka Lotan viehätys varmasti olisikin jo kadonnut jos kirjoihin uudestaan tarttuisi (saisikohan noita jostain, ainakin ne ensimmäiset 12, noilla vanhoilla kansilla?), palaan nyt aikuisiälläkin kerta toisensa jälkeen muutamaan muuhun kirjaan, joiden päähenkilöt ovat teini-ikäisiä.

En tiedä miksi, ehkä tietynlainen ajatuksen puhtaus ja vilpittömyys viehättää minua, sillä luettuani Yacoubian-talon monimutkaisia ja seksintäytteisiä tarinoita parina iltana, tunnen taas tarvetta kaivaa esille kaksi lempikirjaani: Yann Martel'n upean Piin elämän, ja Hanif Kureishin Gabrielin lahjan.

Kummankaan viehätystä en osaa kiteyttää. En samaistu kirjojen päähenkilöihin niin kuin lapsena Lottaan, enkä välitä kummankaan kirjailijan muista teoksista erityisemmin. Nuo molemmat kirjat ovat kuitenkin niin kauniita, etten tiedä kumpaan ensin tarttuisin.

***

Luultavasti yritän sittenkin kahlata loppuun Yacoubian-talon tarinat, ihan sivistysmielessä, ehkä sen kiitos seisoo lopussa, se on kirjojen kanssa aina mahdollista. Mutta täytyykö kirja lukea loppuun vaikka siitä ei pitäisi?

Keskenjättämimen on minulle vaikeaa. Miten keskeneräisyyttä oppisi sietämään paremmin? Miten sitä yhtäkkiä vain osaisi sanoa, että luovutan, ei kiinnosta, alkaisi keskittyä niihin jotka ovat tärkeämpiä, siihen mistä tulee hyvä olo? Miten kaikesta, kirjojen lukemisestakin, on tullut näin suorittamista?

***

Huomaan, että matka kohti hitautta on monessakin suhteessa pidempi kuin voisi kuvitella. Tietyt asiat vain ovat niin päähän iskostuneita, ettei edes tajua miten keskittynyt on elämän suorittamiseen. Toisaalta, kun muutos tapahtuu pikku hiljaa, sen ehtii huomata.

Vähän aikaa sitten minulle soitettiin toisesta entisestä työpaikastani, siitä mukavammasta, ja kysyttiin ensi talveksi töihin. Kieltäytyessäni ajattelin vain, etten voi millään uskoa tunteneeni vielä puolitoista vuotta sitten tarvetta tehdä kahta työtä, vaikka minulla oli yhden ihmisen menot, ja vaikka stressitasoni oli pilvissä. Vaikka töihinmeno oli välillä niin vastenmielistä, että pidin silloin tällöin sairaspäiviä vain koska en yksinkertaisesti jaksanut mennä. Miten hölmöltä tuo nyt tuntuu! Miksi en vain kieltäytynyt töistä, edes toisesta? Mihin minä oikein kaikkia niitä töitä luulin tarvitsevani?

Tänään en ole tehnyt mitään tuottoisaa, en yhtään mitään. 
Se tuntuu hirveän hyvältä.

13 comments:

Satu said...

Lotta-kirjat! Mulla on niitä monta hyllyssäni, ihan parhaita olivat, sataan kertaan luetut. Minä haaveilin kultalangasta virkatusta käsilaulusta ja toimittajan työstä! :) Ihanaa, kun muistutit tästä!

Askeleita parempaan, hienoa! Lempeää, onnellista päivää sulle!

Satu said...

Siis käsilaukusta. Heh.

Kirjailijatar said...

Kyllä kirjan voi jättää kesken! Minäkin olen oppinut sen tosin vasta joitakin vuosia sitten. Minäkään en päässyt sisälle tuohon Yacoubianin taloihin, se ei vaan vetänyt mukanaan, vaikka kuinka yritin. En muista missä vaiheessa keskeytin.

Lotta-kirjat olivat ihan minunkin ykkössuosikkejani. Voi että sille Lotalle sattui kaikenlaista. Ja ne kannet! Meillä on muutamia Lottia vanhoilla kansilla, olen ostanut jostain kirpputorilta.

En ole lukenut tuota Piin elämää, mutta nyt kun kehut sitä noin kovasti, täytyy varmaan ottaa lukulistalle. Kiitos siis vinkistä!

Katja said...

Lotat olivat ihania! Tiina-kirjoja luin niitä ennen, mutta en tykännyt, koska niissä käytettiin puhekieltä. Puk-kirjoja luin myös ja Ursuloita. :)

Kiitos kirjavinkeistä. Merkitsin Gabrielin ja Piin heti lukulistalle. Tykkään hyvisät nuortenkirjoista ja esikoiselle etsin puhuttelevia kirjoja. Hän lukee mielellään, mutta on äärimmäisen valikoiva, juuri mitkään kassamagneetit eivät häneen uppoa. Hänkin kaipaa laadukasta luettavaa. Olen aika lailla samanlainen ja jätän kyllä kernaasti kirjoja kesken, jos kaikki ei ole just kohdallaan (luen siten määrällisesti hyvin vähän). Kertoo jotakin sekä minun että esikoisen luonteesta. :)

Niin osuvaa ja hyvää pohdintaa sinulla taas työstäkin. Ihan samaa mieltä täällä ja samoin minäkin kieltäydyin eräästäkin kivasta työstä, josta olisi ollut väylä vakituiseen virkaan (hyvästit epävarmoille pätkätöille -- toisaalta nämä mahdollistavat sitten paljon muuta). Lapsi vain oli niin paljon tärkeämpi ja oma hyvinvointi (yhä ovat, siitä en enää tingi). Työ uuvutti minuakin jo ennen lasta (mietin usein, millaiset ihmiset pystyvät tekemään sitä väsymättä -- minulle oli niin tärkeää se, että jaksoin antaa itsestäni).

Valoisia päiviä ja lisää kevätsadetta, myös tänne meille!

Olina said...

Kirjan saa jättää kesken! Ja jos joskus tuntuu siltä, voi sitten palata. Neulomuksenkin saa jättää kesken, ja monta muutakin asiaa.

Minullekin kirjat ovat olleet parhaita ystäviä, ymmärtäjiä, piilopaikkoja ja koteja. Ja todella, välillä tekee hirmuisen hyvää lukea jotain sellaista, missä saa levätä kaikelta tältä, mitä ympäröivä maailma usein on täynnä: stressiä, seksillä mässäilyä, jännitteitä, politiikkaa...

Mimmi said...

Satu: Mistä sinä olet niitä aarteita kirjahyllyysi löytänyt? Lotan maailma veti kyllä ihmeellisesti mukaansa, vaikka ei kai siitä edes kaikkea vielä ymmärtänyt, pitäisi lukea uudelleen. Rauhaisaa päivää sinullekin!

Kirjailijatar: Minä en ole ikinä nähnyt Lottia kirpparilla, vaikka olen kyllä katsellut, harmi. Onnekas sinä, kun olet löytänyt. Ja kyllähän sen ymmärtää, että kirjan voi jättää keskenkin, mutta miten ihmeessä se on niin vaikeaa? Tätä pitää selvästi harjoitella! :)

Katja: Minäkään en tykännyt Tiinoista, vaikka kaikki muut lukivatkin niitä. Nuo mainitsemani kirjat eivät muuten ole nuortenkirjoja, vaikka sen varmaan jo tiesitkin. Molemmat tosin voisivat upota nuorellekin, ja laadukkaista nuorten kirjoista tuli heti mieleen Yöllisen koiran merkillinen tapaus, vaikka sekään ei taida olla oikeastaan nuortenkirja.

Samaa olen miettinyt työstä kuin sinäkin. Onneksi ei tarvitse vielä miettiä palaamista. Valoisia kevätpäiviä myös teille!

Mimmi said...

Olina: Kyllä, olet aivan oikeassa. Keskenjättäminen on taito jota minun pitää harjoitella, keskeneräisyys se mikä pitää oppia hyväksymään. Ja tuossa varmaan noiden mainitsemieni kirjojen viehätys tulikin, sinun sanoissasi: niihin uppoutuminen on pakoa kauniimpaan maailmaan.

Liivia said...

Mieheni omistaa vain kolme kirjaa, ja yksi niistä on Gabrielin lahja. Hän höntti on vaan lainannut sen vaan jonnekin, ei muista edes mihin. Olisin mieluusti lukenut sen.
Esikaupungin buddha on yksi lempikirjoistani. Se sentään hyllyssä. Voisikin lukea uudestaan, siitä on jo niin kauan.

Mimmi said...

Liivia: Alkakaa ihmeessä kysellä ympäriinsä ja hankkikaa Gabriel takaisin, se on sen arvoinen! Tuon Esikaupungin buddhan luin minäkin, mutten pitänyt yhtä paljon kuin Gabrielista. Ehkä pitäisi kokeilla uudestaan.

Anonymous said...

Minä poden edelleen huonoa omaatuntoa jos en pidä kirjasta, enkä voi sitä heittää kesken, koska joku on nähnyt niin suuren työn sen kirjoittamisessa. Täytyisi varmaan opetella. Ehkei juuri se kirja sovi sen hetken elämäntilanteeseen tai tunnelmaan, mutta yritän aina lukea kirjan loppuun. Palasin juuri lapsuuden Viisikko-kirjojen pariin ja ne ihastuttivat edelleenkin. Aurinkoisia, leppoisia kevätpäiviä toivottaa Tiina

Satu said...

Hei taas! Lotat hyllyssäni ovat säilyneet lapsuudesta, olen iloinen siitä!

Solen said...

Täällähän sai monta hyvää kirjavinkkiä. Suunnitelmissa olikin kirjan luku pihalla siman ja munkin kera jos vain aurinko paistaa.

Ihailen teidän kauniin värisiä tapetteja. Ja pikkuista :)

Mimmi said...

Tiina: Minulla on hyvin samankaltainen fiilis kirjojen kanssa. Mutta ehkä tosiaan ei pitäisi pakottaa itseään lukemaan. Valoisia päiviä sinullekin!

Satu: Voi sinua onnentyttöä! :)

Solen: Toivottavasti suunnitelmasi käyvät toteen, kuulostavat niin ihanilta.