31 May 2010

iltajumppa






Lapsi kuuli tänään laulun hyppyhyppyhyppyhyppyseis ja näki kun muut lapset hyppivät. Meni laulun tahtiin, ihan kuin olisi jo iso. Kaakattaa kuin ankka, suhisee kuin siili, sanoo hauhau, ihhahhaa, titityy, ihan kuin ymmärtäisi jo kaiken.

Yhtäkkiä huomenna onkin jo kesäkuu.

Mihin ajalla on niin kiire? Minä en pysy perässä.

positiiviset




Oli tarkoitus tehdä eilen viikon positiivisuuslista Ilonan esimerkkiä seuraten, mutta ilta venyi niin pitkäksi. Ja kun aloin miettiä viime viikon positiivisia, niitä oli niin hirveän paljon, oli pyöräretkeä lapsuudenystävän kanssa lapsuuden leikkipaikoille, Maja, lapsen mummolan pihasta löytämät uudet ystävät, kummitytön syntymäpäivä ja ilahduttanut lahjani, niin paljon että listasta tulisi loputon. Tämän päivän listassa onkin nyt sitten eilisen ja tämän aamupäivän positiiviset, niitäkin riittää.

+ Kyläreissu kummieni luo lapsen kanssa. Heidän kotinsa on aivan hurmaava, uniikkikeramiikkaa, kirpputorilta löytyneitä upeita huonekaluja, vanhoja valokuvia, paljon kukkia... Mieli lepää siellä, lupaan laittaa siitä joskus tänne kuvia sillä menemme varmasti kesän aikana uudelleen, lapsi kun ei olisi millään halunnut lähteä kotiin.

+ Miehen äidiltä saadut raparperit, olen niin odottanut että saan raparperipiirakkaa ja raparperilohta jota teimme viime kesänä usein Liivian herkullisella reseptillä.

+ Aamulla leivottu raparperipiirakka (kiitos Niina eilisiltana postaamastasi reseptistä, piirakka oli huisin nopea tehdä ja siitä tuli tosi hyvää!) ja aamukahville sopivasti sattunut ystävä.

+ Miehen mummon aikoinaan istuttama omenapuu kukkii pihassamme ensimmäistä kertaa ikinä.

+ Upea aurinkoinen sää, kesäisen vihreä piha.

+ Anna Puun Sahara löytyi spotifysta, hyvältä kuulostaa!

+ Tämä pieni rauhallinen hetki, kun lapsi tuhisee sängyssään päiväunilla, ja saan tehdä omia asioita, ei kotitöitä vaan niitä äidin omia. Taidankin keittää vihreää teetä ja mennä lukemaan tai kutomaan, valoisaa ja positiivista maanantaita kaikille!

30 May 2010

hidas päivä




Pidän valtavasti siitä tunteesta, kun upottaa kätensä kevyesti öljyttyihin kasviksiin ja nostelee niitä, kolistelee uunivuoassa. Meillä syödään tänään eilisen jämiä, paistamatta jääneet bataatit, perunasalaatin ja rucolakastikkeen loput, ne muutamat kasviksen palat jotka eivät mahtuneet vartaisiin. Tänään haluttaa kevyttä ja raikasta, eilisen lihan, aurajuustosienten ja savulohen jälkeen.

Osasimme lähteä kotiin juuri oikeaan aikaan, aamulla herätään virkeänä, lapsella on aina virtaa. Hän harjoittelee, opettelee, tutkii; kyykkyyn ylös, kyykkyyn ylös, meilkein jo hyppää, istahtaa keskelle kuralätäkköä sillä pohjassa on kiinnostava kivi. Kurkistaa kaappeihin, ottaa jumppa-asentoja matolla, piirtää lautaseen puuvärillä, maistaa vähän kynääkin, pyyhkii suunsa pöytäliinaan. Ruokaa syödessään uittaa hihansa lautasella ja antaa legohevosellekin maistiaisia.

Ei se mitään, ei se haittaa. En osaa hermostua, yritän vain opastaa, tämä on minun työtä nyt, pyykätä pöytäliina ja paita, hinkata väri irti lautasesta, kuivattaa vaatteet. Alan pikku hiljaa rakastaa tätä, sitä että on vaan kotona, oikeastaan en halua mennä enää minnekään.

29 May 2010

sateisena aamuna





Juon aamukahvin kauppalistaa tehden, miehen laittaessa Mark Knopfleria soimaan, lapsen touhutessa, haluaisin ehtiä lukea kaikki blogit ja sanoa jotain jokaiseen, mutta tänään täytyy siivota ja valmistautua iltaan.

Tänä kesänä vien kirpputorille kaiken, kaikki vaatteet joita en ole vuoteen käyttänyt, kaikki kupit ja kulhot ja vaasit joiden käyttämisestä en ole varma, kaikki lapsen vanhat vaatteet jotka eivät tulevaisuudessa sopisi myös pojalle, rintarepun, hyppykiikun, kaiken. Harkitsen nettikirppikstä, mutta en tiedä löytyisikö tavaroilleni ostajia.

Illalla ystäviä, seurustelua, hyvää ruokaa, kummityttö, juhlat. Odotan, mietin viemisiä, ehkä teen myös salaatin. Ihanaa lauantaita kaikille!

28 May 2010

meillä asuu lintuja





Kun menee eteiseen, kuulee ensimmäisenä lintujen laulun. Tämä on meidän kolmas kesä tässä, ensimmäinen jona linnut tulevat. Miehen pajukkona kaatamat pihlajat työntyvät esiin hurjaa vauhtia, muutaman vuoden päästä kuistin vieressä on taas pihlajakätkö.

Lapsen unirytmi on sekaisin mummolareissun jäljiltä, aamuherätys on aikainen eivätkä päiväunetkaan tahdo tulla, yritämme viihtyä keittiöön tuoleista ja päiväpeitosta kyhätyssä majassa, miehen pihalle rakentamalla hiekkalaatikolla, koivukujalla kiviä ja kasveja tutkien, keittiön ja makuuhuoneen ovien väliin ripustetussa keinussa keinuen. Viitat päällä olemme haltioiden sukua, kontallaan koiria.

Jostakin pitäisi löytää aika ja energia lopputyön jatkamiseen, se on nyt vaikeampaa kun mies on töissä eikä neljänä päivänä viikossa kotona kuten talvella, mutta kommentoitu versio pitäisi korjata ja alkaa kirjoittaa analyysiosiota ettei taas unohdu, analyysi kuulostaa jotenkin tieteelliseltä vaikka minusta tuntuu että se on melko pitkälle minusta tuntuu.

Olemme tänään kolmantena jonossa hakemaamme opiskelija-asuntosäätiön kerrostaloasuntoon, jotenkin jo tuo sana kalskahtaa kolkolta tämän kodin jälkeen, kerrostaloasunto, mutta hinta on kohtuullinen ja sijainti hyvä. Odotamme, katselemme, etsimme, mutta on semmoinen olo, että tuo on se meidän tuleva. (Suurkiitokset kommenteistanne edelliseen, nyt tiedämme mistä etsiä tämän mahdollisuuden lisäksi.)

26 May 2010

kotimatkalla



... kieltäydyin miettimästä muuton huonoja puolia, ajattelin vain hyviä.

- ruokakaupoissa on paremmat valikoimat kuin täällä maalla
- erikoisliikkeet, erityisesti kaipaan punnitsemaan ja säästämään
- sisarukseni asuvat Tampereella tai lähistöllä
- kahvilat, kahvilat, kahvilat (ja kauppojen lehtivalikoimat)
- lapselle paremmat harrastusmahdollisuudet
- mahdolliset leikkikaverit jopa samassa talossa
- miehen opiskelut etenevät taas varmaan normaalitahdissa
- inventaario muuton yhteydessä (toivottavasti) vähentää roinan määrää
- lähelle ei olla rakentamassa ydinvoimalaa 
- pääsen sisustamaan uutta asuntoa joka on tyhjä taulu
- säästämme sähkölaskuissa (ja saamme lämmintä vettä)
- pääosin toimiva julkinen liikenne
- ja ennen kaikkea: pääsemme näkemään uusia paikkoja ja tutustumaan uusiin ihmisiin

(Olemme siis muuttamassa elokuussa Tampereelle tai Tampereen seudulle, asuntoa ei vielä ole, eikä sitä kauhean tarkkaan ole katseltukaan. Ongelmana on se, ettemme oikein tunne seutua lapsiperheen näkökulmasta, emmekä oikein osaa ajatella mille alueille kaupungissa, tai mihin paikkakunnille lähialueilla, kannattaisi harkita muuttavansa. Vinkkejä otetaan vastaan! 

Mutta henkisesti valmistaudun jo silti, olen valmistautunut jo kauan, sillä tämä talo... tämä talo on koti.)

25 May 2010




Äitini pienessä puutarhassa kukat availevat nuppujaan, toiset loistavat jo kaikessa komeudessaan, ja pihan perällä on lapsen kokoinen talo, joka kesän aikana sisustetaan lapsen leikkeihin. Tulimme tänne lapsen kanssa vähäksi aikaa taas, pakoon kahdestaan-pelkoja ja katsomaan maailmaa toisin silmin. Olen nähnyt paikkoja, joita en ennen, eksynyt lapsen kanssa sateeseen, kysynyt reittejä nuorelta mieheltä johon olisin voinut vuosia sitten rakastua päätä pahkaa.

Tänään uppoudun jälleen Josephine Ryanin Ranskalaisiin tunnelmiin ja mietin jo vaivihkaa tulevaa kotiamme, sitä syksyistä, mitä sinne otetaan, mitä täytyy maalata ennen muuttoa, mitä kunnostaa, mitä hankkia. Meillä ei ole varaa erilliseen työhuoneeseen, ei vielä, enkä tiedä mihin meidän tietokoneemme ja paperikasamme piilotetaan, se minun kasvava ja sekainen, ja kaikki miehen kansiot. Haluaisin rakentaa itse pitkän kapean työpöydän, rouhean puupintaisen, jonka alla on tilaa koreille joihin kansiot voi piilottaa. Piirtelen salaa suunnitelmia muistivihkooni, mietin miten suostuttelen miehen niihin, mistä huonekalujen osat löydetään, ja miten vanhoista tarpeettomista päästään eroon.

Kun on poissa kotoa, niiden kaikkien kodinosien läheltä, ajatus liikkuu vapaammin, pääsee irti jo olevasta, ottaa pieniä askeleita uuteen. Oikeastaan odotan jo muuttoamme, vaikka en olisi sitä vielä vähän aikaa sitten uskonut.

23 May 2010

jotain sentään





Tuntuu että viikko on hujahtanut ohi ilman että siitä on minkäänlaista muistoa tai muistikuvaa jäljellä. Nopea viikko, laiska ja levollinen nainen. Mutta jotain sentään: sain viimeinkin postiin Minttumaarin ja Marikin arpajaispalkinnot. Minttumaarille lähti Rachel Ashwellin kirja, Marikille nyssykkä joka on itse asiassa laventelituoksupussi.

Alun perin sen piti olla neulepäällysteinen, mutta etsiessäni taustakangasta neulomukselleni törmäsin kangasvarastoissani tuohon kuvien kukkakankaaseen, enkä malttanut olla käyttämättä sitä. Tuloksena syntyi kierrätyskäsitöitä: päällimmäinen pussi on vanhasta paidasta jota en vain koskaan saanut käytettyä, ja siihen kiinnitetty virkattu kukka on irronnut aikoinaan jostakin omistamastani tavarasta, säästetty, ja ommeltu nyt tuohon.

Olin aikonut tehdä sisäpussin pellavatilkuista, mutta löydettyäni tuon pienen organza-pussukan, joka on vanha korupussi, päätin käyttää sitä jotta sisällön vaihtaminen olisi helpompaa. Laventelin (ja täytteenä käytetyn vanun, joka sekin on tavallaan kierrätystavaraa koska lapsi oli repinyt vanut ulos pussistaan ja levitellyt pitkin lattioita...) tilallehan voi vaihtaa vaikka ruusun terälehtiä, kuivattuja koivunlehtiä tai mitä vaan minkä tuoksusta tykkää. Toivottavasti palkinnot ilahduttavat saajiaan, ja saapuvat epämääräisestä paketoinnista huolimatta ehjinä perille.

Antoisaa alkavaa viikkoa kaikille!

22 May 2010

lempileipä






Tänä aamuna olin pullantuoksuinen äiti jolla on ikkunassa uusi läpikuultava verho ja uunin jälkilämmössä sulamassa lempileipää. Huhtikuulla leivottua, hiukan huonosti kohonnutta, mutta oi niin hyvää. Ihmeellistä, miten hyvät uutiset toivat mukanaan energian tuulahduksen.

Tämän kylän kaupoista on hankalaa löytää hyvää luomu- tai täysjyväleipää, joten tänä talvena aloin leipoa sitä itse. Lempileipäni on helppotekoinen (vaikka sen tekeminen kestääkin kauan, koska taikinaa turvotetaan ja kohotetaan pitkään) ja herkullinen, oma muunnelmani Anna Bergenströmin Rofanin arkileivästä. En ole kova tyttö vaivaamaan ja tätä ei juurikaan tarvitse, ehkä siksi teenkin tätä niin mielelläni. Seesaminsiemenet ovat yksi suurimmista herkuistani, joten omaan versiooni on niitä lisätty enemmän kuin alkuperäisessä oli.

Lempileipä
Ensin:
2dl täysjyväruisjauhoja
1 dl kokonaisia pellavansiemeniä
1 dl täysjyvävehnähiutaleita
2 dl auringonkukansiemeniä
1/2-1 dl seesaminsiemeniä
n. 2 tl suolaa
5 dl kiehuvan kuumaa vettä
Lisätään myöhemmin:
puoli pakettia hiivaa
2 dl haaleaa vettä
10 dl täysjyvävehnäjauhoja
Lisäksi tarvitaan:
pari desiä jauhoja
kananmuna
seesaminsiemeniä

Mittaa ruisjauhot, hiutaleet, siemenet ja suola kulhoon, kaada kiehuvan kuuma vesi päälle ja sekoita. Anna seistä 2 tuntia. Sekoita sitten puoli pakettia hiivaa haaleaan veteen kulhossa, ja lisää hiiva-vesi-seos sekä 10 desiä täysjyvävehnäjauhoja taikinaan. Vaivaa taikinaksi ja kohota liinan alla tunti.

Sirottele sitten pari desiä jauhoja pöydälle ja kumoa leipätaikina siihen. Vaivaa taikina kevyesti, ja muotoile paksuksi rullaksi. Laita rulla uunipellille ja anna kohota vielä puoli tuntia. Voitele vatkatulla munalla, ripottele päälle seesaminsiemeniä, ja paista 250 asteessa 15 minuuttia. Alenna lämpötila 150 asteeseen ja paista vielä puolisen tuntia. Jos haluat leipään rouskuvan rapean kuoren, laita uunin pohjalle vedellä täytetty uunivuoka paistamisen ajaksi.

Herkullista viikonloppua kaikille!

21 May 2010

on paljon






 Juon kahvia, kaivan esiin työtodistuksia, mietin haluanko oikeastaan töihin vai en. Oikeastaan en. Tuntuu etten muutenkaan ehdi saada mitään aikaan, tehdä yhtään mitään, vaikka olisikin asioita.

Minulla on keittiön ikkuna jossa ei ole ollut verhoja viikkoon kun kuumalla ei voi silittää. Minulla on kasoittain leikekirjoihin liimattavaa. Minulla on yksi kouluhomma kesken, yksi juttu jota jotkut sanovat isoksi geeksi, vaikka oikeastaan se taitaa olla aika pieni. Minulla on lukemattomia kirjoja, osa myöhässä kirjastosta. Minulla on suloinen pikku tyttö, joka haluaa enimmäkseen olla äidin kanssa, tai ainakin että äiti on paikalla. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä tänään syötäisiin. Minulla on puoli kannullista jääteetä, onneksi. Minulla on valokuvia joita pitäisi teettää. Minulla on kaksi koneellista pyykkiä narulla, ja ainakin viisi pesemättä.

Ennen olisin varmaan sanonut, että on liikaa, nyt sanon, että on paljon. On paljon mitä haluaisi ehtiä ja jaksaa, mutta joiden suhteen ei tarvitse onneksi pitää mitään kiirettä. En tiedä haluanko säännöllisiä aikatauluja, edes parin kuukauden ajaksi, mutta menen silti katsomaan sitä paikkaa kun kerran lupasin.

Lisäys vähän myöhemmin: En taidakaan mennä. Sain juuri sen geen ohjaajalta semmoista palautetta, että täytynee alkaa taas kirjoitushommiin kun kerran luistaa. Kaipa me köyhyysrajallakin pystytään vielä vähän aikaa elämään.



Inkivääri-jäätee:
1 litra vihreää teetä
vähän alle desi sokeria
teelusikallinen jauhettua inkivääriä
1 sitruuna
1 limetti
jäitä
Hauduta tee, lisää kuumaan nesteeseen sokeri ja inkivääri, hämmennä kunnes sokeri on sulanut. Jäähdytä. Viipaloi hedelmät, lisää kylmään teehen ne ja niin paljon jäätä kuin mahtuu. Juo heti, säilyy kyllä huomiseenkin jos maltat odottaa.

20 May 2010

kallioista, unohtamisista ja rikkaruohoista

'






Löysin ystävän pihalta varjoisan kiven, niin suuren että se kävi kalliosta vaikkei merituulta ollutkaan. Istuin siinä, katselin kun lapsi tutki maailmaa, juttelin ystävän kanssa rikkaruohoista, viherpeukaloista ja kuumuudesta. Ehdin kerätä nokkoset pois ennen kuin ystävä nyppi nekin, varjoisasta paikasta ruusupuskien alta.

Vietän siestaa lastenkirjoja korjaten ja miettien, mitä nokkosista tekisin. Eilen olisin tehnyt suolaisen piirakan, tänään en haluaisi lämmittää uunia tai viettää aikaa hellan ääressä. Taidan kokeilla Liivian nokkoslättyjä (linkki sivupalkissa), sillä en voi vastustaa ruokia joissa on mozzarellaa. Löysin jäätee-reseptini, mutta unohdin ostaa kotimatkalla sitruunaa ja limettiä, on pärjättävä kylmällä vedellä.

Eilen muistin voikukanlehdet ennen kuin mies käynnisti ruoholeikkurin, keräsin kauhallisen, unohdin poistaa keskiruodit ennen liotusta ja keittämistä. Melko vaivalloista se oli sen jälkeen, koko ilta istuttiin miehen kanssa keittiönpöydän ääressä ja nypittiin, jälkeenpäin ajatellen se oli päivän kaunein hetki sen hetken lisäksi jolloin sain lapselta ensimmäisen kukan, sateen maahan kaataman liiterimme vierestä.

Olen unohtanut mitä nuo ovat, samalla tavalla kuin olen unohtanut kaikki hyvät lastenkirjat, en muistaisi tuota omaa lapsuudenaikaista suosikkianikaan, Astrid Lindgreniä, ellei äiti olisi säilyttänyt sitä, resua ja käytössäkulunuttua, mutta edelleen yhtä hurmaavaa.

Huomenna menen kurkistamaan mahdolliseen kesätyöpaikkaan, toivottavasti en unohda sitäkin. Olisi mukava olla muutama tunti viikossa töissä kauniissa paikassa ja syödä jäätelöä.

19 May 2010

siesta





Avaan kaikki ikkunat levälleen, toivon tuulenvireitä, kaadan lasiin kylmää, etsin jäätee-ohjeitani reseptivihkoista mutten löydä.

Ymmärrän hyvin miksi eteläisissä maissa vietetään siestaa, meilläkin vietetään, katsellaan kesää vaan kuvista ja ikkunoista, ajatellaan eilisillan sateenraikasta ilmaa ja myöhään laskeutunutta sakeaa sumua, kaunista auringonlaskua joka tekee jokaisena päivänä keittiöstämme saunan, uppoudutaan ihan muihin kuin helteeseen.

Kaikista mieluiten istuisin tuulisella kalliolla keskellä merta.

18 May 2010





Pakko se on myöntää: en ole kesäihminen. Olen syys- ja talvi-ihminen, vähän kevätkin, mutta hellettä en kestä. Se vetää veteläksi, laiskaksi, saamattomaksi, jaksamattomaksi. Se vie ruokahalun, ainoa mitä saattaa syödä on salsa, ja sitä pitääkin tehdä niin suuri kattilallinen, että sitä voi laittaa kaikkeen. Unen kuumuus vie pois myös, ei tule illalla eikä jatku aamulla.

Lapsikaan ei nuku, pihalla on tukalaa mutta tuulista, eikä pientä varsansorkkaista voi viedä sinne kovin vähissä vaatteissa. Päiväunet siirtyvät ja siirtyvät, eikä illallakaan meinaa maistua, mutta aamulla nukuttaa onneksi tavallista pidempään, silloin minä juon kahvia ja luen.

Jäin pitkästä aikaa koukkuun kirjaan, niin koukkuun että varmaan viimeksi joskus opiskeluaikoina, Richard Powersin Muistin kaikuun. Kirja jatkui pari sivua liian pitkälle, mutta luin sen loppuun silti. Nyt yritän päästä sisään Fagerholmin Amerikkalaisen tytön maailmaan, alku on ihan Fagerholmia, tottakai tulee Diiva mieleen, ja tuntuu että tämäkin pitäisi oikeastaan lukea ruotsiksi.


Mutta kesä. Olenko joskus ollut kesäihminen? Olen, muistan sen kyllä, olin kesäihminen silloin kun asuin rannikolla, meren rannalla, merituulessa, meri-ilmassa. Silloin halusin kesäsaaristoon, uimarannalle lukemaan, terassille istumaan, pois pölyisiltä kaduilta. Mutta täällä, täällä en ole enää.

Ja sitten on tietysti Seppo. Seppo asuu kai kuistillamme, tai ainakin päivystää siinä usein. Leikillämme kutsumme välillä miehen kanssa Sepiksi, ja kyllähän Seppokin meidän antamamme nimi on, emme me oikeasti tiedä asukkaan nimeä. Miehen mielestä Seppo sattui kuulostamaan hassulta, mitä ei pidä kyllä sanoa kummallekaan kummisedistäni.

Oikeasti Seppo tuskin on yksi, vaan monta. Mutta jollakin tapaa helpottaa ajatella, että vain yksi, vähän outo ja kaistapäinen, joka välttämättä haluaa säikytellä minua ja yrittää väkisillä sisälle. Mutta ei tämä pelkoni aina ole näin paha ollut, se on pahentunut lapsen myötä, nyt kaikki mikä lentää näyttää silmissäni mehiläiseltä tai ampiaiselta joka väijyy minua. 

Kun mies tulee kotiin, siirrymme elämään ulos, hänen ollessaan paikalla pelko hälvenee, ei mene kokonaan pois muttei täytä koko kehoakaan enää. Seppo tekee kylläkin kesästämme hiukan vaikean. Tai eihän Seppo oikeastaan mitään tee vaan minä, minun omituinen mieleni. Toivoisin löytäväni tähän jonkun ratkaisun, mutta vielä en keksi mitään.

Ja olen minä sittenkin vähän kesäihminen: Ukkonen on lempi-ilmani heti syysmyrskyjen jälkeen. Sähköt pois, sohvan pohjalle katsomaan miten pilvet kasvavat ja nousevat, ja sitten vain tekemään kaikkea sähkötöntä: kutomaan, lukemaan, halailemaan. Ehkä sitä tänäänkin on taas luvassa.