30 May 2010

hidas päivä




Pidän valtavasti siitä tunteesta, kun upottaa kätensä kevyesti öljyttyihin kasviksiin ja nostelee niitä, kolistelee uunivuoassa. Meillä syödään tänään eilisen jämiä, paistamatta jääneet bataatit, perunasalaatin ja rucolakastikkeen loput, ne muutamat kasviksen palat jotka eivät mahtuneet vartaisiin. Tänään haluttaa kevyttä ja raikasta, eilisen lihan, aurajuustosienten ja savulohen jälkeen.

Osasimme lähteä kotiin juuri oikeaan aikaan, aamulla herätään virkeänä, lapsella on aina virtaa. Hän harjoittelee, opettelee, tutkii; kyykkyyn ylös, kyykkyyn ylös, meilkein jo hyppää, istahtaa keskelle kuralätäkköä sillä pohjassa on kiinnostava kivi. Kurkistaa kaappeihin, ottaa jumppa-asentoja matolla, piirtää lautaseen puuvärillä, maistaa vähän kynääkin, pyyhkii suunsa pöytäliinaan. Ruokaa syödessään uittaa hihansa lautasella ja antaa legohevosellekin maistiaisia.

Ei se mitään, ei se haittaa. En osaa hermostua, yritän vain opastaa, tämä on minun työtä nyt, pyykätä pöytäliina ja paita, hinkata väri irti lautasesta, kuivattaa vaatteet. Alan pikku hiljaa rakastaa tätä, sitä että on vaan kotona, oikeastaan en halua mennä enää minnekään.

8 comments:

Hanna (14a4) said...

Herkullisen näköisiä jämiä kyllä. Ja olen samaa mieltä tuosta käsien upottamisesta öljyttyihin kasviksiin.

Vaan kotona oleminen on kyllä parasta, mutta vaatii totuttelemista varmasti. Itsekin pyristelen eroon siitä, että koko ajan pitäisi pyrkiä johonkin.

Satu said...

Kuulostaa mielenrauhaisalta. Hyvältä.

niina said...

Aivan ihanat tuolit teillä! Ja jämäruoka näyttää hyvältä,nam. Mielläkin taitaa olla tänään jämäruokapäivä,ne on aina aika mielenkiintoisia:) Kotona on ihanaa olla,vieläkään ei kyllästytä. Joskus haaveilen töistä,mutta en tosissani kuitenkaan..ei ole mitään sellaista työpaikkaa mikä voittaisi tämän.

Ilse said...

Kotona! Samoin minä olen, pienemmän kanssa kuin sinä. Ihanaa, kallisarvoista aikaa.

Tulin tänne jostain, en malta lähteä pois. Tykätään paljon samoista asioista. Laitan sinut heti lukulistalleni, eihän haittaa?

Kirjailijatar said...

Minusta oli ihanaa olla kotona vaan. Ja eihän se ole vaan, vaan tosi tärkeää. Ja ainutlaatuista ja liian pian ohi.

Kauniita kuvia! Jämäruoka on muuten joskus ihan parasta, parempaa kuin se eilinen, kun siihen sekoitetaan kaikki mitä kaapista löytyy. Meillä oli tänään miehen tekemään lohikastiketta pastan kanssa.

Mimmi said...

Hanna: Kyllä se totuttelemista vaatii, nyt vasta alan päästä kunnolla jyvälle. Sitä on niin tottunut suorittamaan ja olemaan menossa, ettei heti ymmärrä, että oikeasti ei tarvi.

Satu: Hyvä jos se välittyi tästä, siltä tuntuikin.

Niina: Nuo tuolit löytyi perunakellarista, miehen pappa on ne tehnyt 40-luvulla ja minä vähän ehostin ja korjailin. Noin minäkin olen alkanut ajatella töistä, välillä haaveilen mutta oikeasti en haluaisi.

Ilse: Tervetuloa Koivukujalle, kiva että löysit tänne! Ja kiitos että jätit kommentin, niin minäkin löysin sinun suloiseen blogiisi! Ja tietysti blogini saa lisätä listalle, sehän on kunnia! :)

Kirjailijatar: Ei se minustakaan ole vaan, enemmänkin monet jotka eivät ole tätä vielä itse kokeneet tuntuvat ajattelevan että vaan. Täytyy tunnustaa, että ajattelin niin itsekin etukäteen, siksi ehkä väsähdinkin vähän.

minja said...

Nam! kuullostaa hyvältä "jämä"ruoka! Kesällä tekeekin mieli vain kaikkea kevyttä. tosin kalakin on musta kevyttä - se pitää vaan olla melko suolatonta.

Ihana tuoli!!

Mimmi said...

Jämäruoka oli kyllä hyvää, varsinkin kun edellisenä iltana oli grillailtu pitkälle yöhön kaikkea rasvaista, ja siinä lohessakin taisi olla melkolailla suolaa :) Tänään kokeillaan kotona vähän kevyempää lohta, raparperisellaista nimittäin, pitkästä aikaa!