28 July 2010

yhtenä päivänä meidän pihalla


mietin viime kesää, miten vaikea sitä on pukea sanoiksi, miten kovasti haluaisin löytää sanat kertoakseni muillekin.
mietin kuvia, miten helppo niihin on laittaa aurinko, ottaa aurinko pois, kuinka nyt kulloinkin haluaa, ja miten saman voi tehdä elämässäkin.
mietin blogeja, mietin muiden kirjoituksia, oivalsin, tunsin oloni helpottuneeksi.

Pidän ennaltamäärämättömän pituisen sanatauon nyt.
Kiitos teille kaikille, jotka olette olemassa. Menen etsimään sanoja sekä muitakin olemassaolevia, heittäydyn olemaan heidän kanssaa täysin, ja koetan keskittyä olemiseen itsekin.

26 July 2010


Mies palasi sairasloman jälkeen töihin viime viikolla. Ollaan siis kahdestaan. Päivät kuluvat hämmästyttävän rytmikkäästi ja samankaltaisesti. Välillä kiukutellaan, välillä kikatellaan, vauhti ei lopu koskaan.

Lapsen lempipaita on minusta aivan hirveä, siinä on koira ja kaipa ihan raikkaat väritkin. Yhden kyläilyreissun seurauksena lapsi pelkää nyt kaikkia muita koiria paitsi naapurin labbista, meidän entinen koiratyttö. Mies sai uutta pontta koirahaaveilleen, se on kuulemma tehokkain konsti pelon hoitamiseen.

Onnellinen hän jonka suurin ilo on pieni pyöreä tikkari.

PS. Kiitos Jonnalle alkukesän informatiivisesta ja innostavasta kestovaippapostauksesta sekä vaippalainaamoille olemassaolosta. Ostetaan villahousuja kokoa M/L jos jollakulla sattuu olemaan.

23 July 2010

muistutus


 Itselle, mutta miksei muillekin:
Älä ala lukea Zadie Smithiä, jos olisi muutakin tekemistä.

(Anteeksi kun en näy enkä kuulu täällä tärkeässä toisessa maailmassa. En minä ehdi ompelemaankaan, vaikka lainassa on nyt kone. Ihanaa, valoisaa viikonloppua teille kaikille ihanille!)

22 July 2010





Syksyinen tuuli tänään. Pidän siitä, olimme aamulla varhaisia lintuja, menimme tuuliselle aurinkopihalle jo kahdeksalta. Oli hiljaista, kuuntelin luonnon ja lapsen ääniä. Ei muita mailla halmeilla.

Mutta syksyinen tuuli. Sorruinko sittenkin liian myöhään? Vai voiko sortumiseksi sanoa pitkään suunniteltua.

Tuntuu että siitä pitää raportoida täällä, kuitenkin. Uusista housuista, viime viikolla ostetuista. Ainoat ohuet kesähousuni rikkoutuivat korjauskelvottomaan kuntoon jo toukokuussa. Ompelukoneen puutteessa uusiakaan ei syntynyt, sinnittelin kovimmat helteet rumilla kotihousuilla ja ohuimmilla farkuilla (äitiys, vähän isot) mitä kaapista löytyi. Mutta kun oltiin lähdössä reissuun, ostin housut, tuommoiset vaaleat pellavaiset. Se tuntui hyvältä, harkittu, pohdittu, ostos. Enkä edes ostanut niitä ensimmäisiä jotka tulivat vastaan.

Mutta syksyinen tuuli. Tulee nälkä, kuumalla ei ole voinut syödä, olen laihtunut parissa kuukaudessa neljä kiloa, ensi kesänä mahdun ehkä niihin lukuisiin housuihin jotka nyt ovat liian pieniä, ellei tuuli tuo mukanaan liian isoa nälkää.

Jotkut pihlajatkin luulevat tätä syksyksi, vai onko se kuumuus, ne muuttavat väriä. Sitä ei voi vielä kuvata, nyt toivotaan vielä pariksi päiväksi kesä, viikonloppuna mennään mökille. Sitten syksy saa puolestani tulla, se on minun värinen.

PS. Mies otti yläkuvan viime viikolla. Kiitos rakas.
PS. Vaasan kuvien hellemekon osti siskoni, hänen mielestään olin ansainnut uuden. Se oli ihanmuutenvaan-lahja, mutta annoin tilalle kassillisen käyttämättömäksi jääneitä vaatteita.

20 July 2010

Vaasa 4


Niin ja se meri. Meri on Vaasassa aivan keskustassa. Tai Vaasan keskusta on merellä, voi se niinkin päin olla, uusi keskusta rakennettiin 1800-luvun lopulla lähemmäs merta kun Vanha Vaasa paloi. Kuvat ovat kylläkin yliopiston rannasta, kampuskin on merellä, osa siitä vanhoissa tehtaissa jotka rakennettiin kun kaupunki siirtyi.

Mies alkoi suunnitella veneen veistoa.
Puhuttiin kesälomista avomerellä, ja purjehtimisesta.
Tuoksuteltiin raikasta merituulta, joka viilensi hellepäivänä.
Todettiin, että vaikka ajatus kesällä opiskelusta ei houkuttele, Vaasan yliopistolla voisi, ainakin jos jokaisen luennon välissä olisi parin tunnin tauko, jolloin voisi loikoilla nurmikolla ja katsella veneilijöitä, haaveilla olevansa itsekin vesillä, tai pyöräillä läheiselle uimarannalle viilentymään.

Vaasa 3






Parhaat mahdolliset tuliaiset nähtiin yhden antiikkiliikkeen ikkunassa. Onneksi se oli kiinni niin rahat säästyivät, en varmaan olisi voinut olla ostamatta noita valkoisia vaunuja, juuri tuommoisia olen lapselle etsinyt. Toinen ihanuus vilahti jo kiinni menneen antikvariaatin ikkunassa, Elsa Beskow'n Auringonmuna, sen veljeni kävi hakemassa talteen eilen kun liike oli auki.

Koska emme käyneet ruokakaupan lisäksi kuin yhdessä kirjakaupassa, tuliaisosasto jäi aika suppeaksi: Lapselle kirja jossa kurkistellaan neniä, suita, silmiä, niitä joita hän juuri oppii. Kauppahallista teepuuöljyä, ja torilta "erittäin makeita" kirsikoita, joita lapsi varmaan söisi litrakaupalla jos saisi (ja kieltämättä äitikin).

19 July 2010

Vaasa 2









Vietimme lauantai-iltapäivän kuljeskellen keskustassa päämäärättömästi, katsellen upeita rakennuksia, piipahtaen torilla ja kauppahallissa, etsiytyen varjoisille kaduille, merituulisiin puistoihin sekä kaupungin parhaimmalle terassille levähtämään. Strampenilta on näköala venesatamaan ja merelle, ja myös paviljongin sisätilat ovat niin upeat, että jos menisin naimisiin Vaasassa, haluaisin järjestää hääjuhlan siellä. (Valitettavasti en jostain syystä ottanut siitä kuvaa.)

Näytin miehelle sen Vaasan, johon minä vuosia sitten rakastuin, entiset asuntoni (5), kauneimmat talot, näköalat, puistot, kävelyreitit. Yövyimme veljeni luona, ja muutenkin reissu tehtiin ilman suunnitelmia sekä minibudjetilla. Kaupungissa riittää niin paljon katseltavaa, että on turha maksaa itseään kipeäksi museoista, taidenäyttelyistä, festareista (jollainen siellä viikonloppuna oli), saaristoristeilyistä tai kuppiloista. Saati sitten kuluttaa aikaansa kaupoissa.

Koko kaupunki oli täynnä iloisia, kesäisen tyylikkäitä ihmisiä -- niin kuin yleensä. Kokemukseni mukaan vaasalaiset ovat elegantteja, mukavia ja kohteliaita, ja vaikka opiskelijalegenda väittää heitä sisäänpäinlämpiäviksi ja vaikeasti lähestyttäviksi, muutamaa ihmistä lukuunottamatta sydänystävyydet solmin paikallisten kanssa, yhteen rakastuinkin. Se ei ollut yhtä kestävän laatuista rakkautta kuin rakkauteni kaupunkiin, mutta yhtä intohimoista kyllä.

Vaasa 1



Saavuin parikymppisenä Vaasaan vähän sattumalta, kun päätin vaihtaa yliopistoa. Olin käynyt kaupungissa vain kerran, pääsykokeissa, ennen sinne muuttoa, eikä kaupunki ottanut heti omakseen. Monet opiskelukaveritkin viihtyivät vähän huonosti, kaipasivat isompaan kaupunkiin jossa olisi enemmän sitätätätuota.

Niin kuin muuallakin, paikalliset tietävät. Onneksi löysin paikallisia ystäviä, joiden kanssa pääsin katsomaan kaupunkia toisin silmin, näkemään ne opiskelijamestojen toisella puolen olevat asiat: saariston huviloineen, salaisimmat uimarannat, ne keskustan kahvilat, ravintolat, putiikit, pubit ja baarit joita en opiskelukavereideni kanssa löytänyt. 

Pikku hiljaa siitä tuli Minun Kaupunkini, se johon aina vähän kaipaa kun on muualla. Alkoi nähdä vaikuttavat vanhan ja uuden arkkitehtuurin fuusion, kaupungin upean vehreyden, meren keskustassa, kaikki sen pienet ja isot asiat, joita oppi rakastamaan. Ja niin koko kaupungista tuli koti.

PS. Ajatus kuvateksteistä houkuttelisi, mutten nyt kuitenkaan poikkea linjastani, tuntuisi niin matkailumainokselta. Kysykää, jos haluatte tietää rakennuksista, paikoista, sijainneista, mistä vaan. Kaikki postauksen kuvista on otettu Vaasan keskustassa.

16 July 2010

life's a beach


 Ilta rannalla eilen. Me, vanhempani ja siskoni sekä hänen miehensä. Ja tietysti heidän vauvansa, ihana Milo-koira (jota lapsi kylläkin luuli kissaksi aina kun se ei haukkunut).


Meren haistaa jo kaukaa, sen tuntee tuulessa. Viisi vuotta merenrantakaupungissa, ja osaan edelleen suunnistaa helposti dyynien lomassa ilman näkyviä maamerkkejä, uppoan veteen joka on mielestäni kuin linnunmaitoa vaikka muita palelee, pystyn vaihtamaan pyyhkeen suojissa märät bikinit kuiviin vaatteisiin keskellä rantaa aivan salaa. Ihan niin kuin en olisi ollut päiväkään poissa, saati sitten viisi vuotta.


Meri on minun ystäväni, se ottaa aina vastaan rakkaudella. Ja aivan kuin lapsi olisi saanut saman rakkauden äidinmaidossa, ei ujostele merta yhtään, suuntaa suoraan sen helmoihin, ojentaa sille kätensä tutkivasti, ja sitten jo juokseekin sen syliin. Nyt meri on meidän ystävämme, sellainen jota kaivataan ja jonka seuraa odotetaan kun ollaan poissa.


Huomenna aamulla suuntaamme miehen kanssa meren rantaan Minun Kaupunkiini, ensimmäistä kertaa kahdestaan yötä pois kotoa -- jännittää, miten lapsi pärjää isovanhempien kanssa, mutta samalla tuntuu upealta päästä johonkin aivan kahdestaan. Kesäisen kaunista viikonloppua kaikille! 

PS: Suurkiitokset edellisen postauksen ihanista kommenteista, on upeaa saada jakaa kokemuksia tätä kautta, vastaan niihin ajan kanssa kun palaamme pikku lomaltamme.