3 July 2010

heinäkuu alkaa


Kuvat asuvat kamerassa, pyykit asuvat koreissa, kuihtuneet kukat maljakoissa. Kun menee pihalle, tuntuu siltä kuin seinässä olisi reikä, naapuri on kaatanut pihapuita.

Sisko palaa Kanadasta, tuo lapselle Niagara Falls -paidan joka muistuttaa koko ajan keskeneräisestä lopputyöstä, se käsittelee kanadalaista naiskirjallisuutta. Vaahterasiirappi on hyvää vaniljajäätelön kanssa. Siskolla on hienot sandaalit, lapsi poimii hänelle kukkia.

Lapsi sairastaa, saa uudet etuhiukset, oppii sanomaan leppis ja istumaan tuolilla ihan oikein. Päivystyspoliklinikalla minusta tuntuu joka kerta, ettei lasta tutkita kunnolla.

Yksissä juhlissa sukulaisten Kesärannalla eräs karjankasvattaja naureskelee piipertäjille jotka eivät syö lihaa. Maistan kohteliaisuudesta heidän kotonaan kasvatettua, "oikeaa kunnon lähiruokaa, kyllä tietää mistä se on tullut". En sano mitään sen mausta, enkä naudanlihan ilmastovaikutuksista.

Ostan kaupasta luomuruokaa ja vihanneksia, lasku on kallis, käymme keskustelun siitä kuka tuhlaa ja mihin, minä menen epäreiluuksiin joita ei kehtaa jälkeenpäin edes toistaa. Voin säästää muusta, voin ostaa lehteni kierrätyksestä ja olla ostamatta vaatteita, mutta ruoasta en, minusta ruokakauppaan ei voi mennä pihistelemään. Olen kiitollinen miehestä, joka huolehtii siitä, mihin rahamme hupenevat.

Kasa kirjoja on kutistunut kahdeksi, olen alkanut taas nauttia lukemisesta ja vähän myös kesäpäivistä.

Ilman Koivukujaa ja kameraa en muistaisi viime heinäkuusta mitään.

4 comments:

Ilse said...

Voi kun voisin katsoa sinua nyt silmiin ja vakuuttaa, että kyllä se lopputyö syntyy. Olisin vakuuttava, koska olen kokenut tuon itse. Ja aiheesi on ihana.

Luomu on kallista! Kävin tänään isäni kanssa ruokakaupassa ja hän ihmetteli, että etkö katso hintoja ollenkaan. En. Ostan sitä mitä haluan. Usein se on luomua, silloin kun mahdollista.

Tuota olen ajatellut itsekin, että mitä muistaa. Blogin aloittamista edeltäneeltä ajalta en tunnu muistavan mitään, tosin elettiinhän me uuden vauvan huumassa, ehkä sekin selittää.

virva said...

Minunkin kuvani seivosvat kamerassa pahemman kerran ja se suututtaa minua aivan tavattomasti!
KOneessa joku himputin vius,ei susotu ottamaan kuvia koneelle.
Kiva että olet nauttinut vähän kesäpäivistäkin,minäkin osin.On mitä mahtavampia päiviä joihin pääsee jopa jotakuinkin mukaan ja sitten on niitä mahtavia jotka vain jotenkin kummasti lipuvat ohitse.Öh.Ehkä tähän kesään vielä kerkeää enemmän kiinni.Jotkut puhuvat jo joulusta ja minua heikottaa :D
Iloa sinun kesäpäiviisi!

himalainen said...

Lähetän sinulle paljon voimia!

Puista olen surullinen, meidän vierestä on lähtenyt niin paljon puita myös, en voi edes ajatella koko asiaa.

Minäkin ajattelen nykyään, että ruuasta en nipistä, haluan tietää, mistä ruoka on ja mitä siinä on. Se kaikki kyllä maksaa, ja välillä tuntuu vähän tuhlailulta, mutta sitten ajattelen, etten käytä rahaa paljon muuhun, hyvä ruoka on elämässä se iso juttu, se mikä tuntuu niin hyvältä ja tärkeältä. Toivon vain että rahat riittää, kesällä voi onneksi syödä pihalta monenlaista ;-)

Minun lopputyön tekeminen kesti yhteensä seitsemän vuotta, sen piti kestää seitsemän kuukautta, mutta seitsemän pitkää vuotta siitä tuli. Syytin itseäni usein ja paljon, olin aina ollut nopea ja saanut kaiken valmiiksi, mutta niin ei vain silloin käynyt. Onneksi tapasin ihmisen, joka osasi selittää asian minulle toisinpäin, hän sanoi, että tarvitsin sen ajan, jotta opin sietämään keskeneräisyyttä elämässä, elämään keskellä kaikkea, jossa mikään ei tule valmiiksi, että olen täynnä virheitä ja teen virheitä, mutta siitä huolimatta elämä vain soljuu omalla painollaan eteenpäin. Kun aika oli oikea, työ tuli valmiiksi. Luulen, että loppujen lopuksi tarvitsin sen ajan.
Tuli mieleen niin oma aika, en tiedä tietenkään sinun tilanteestasi, mutta jotenkin minusta tuntuu, että sinunkin työ tulee valmiiksi, kun on se oikea aika.

Mimmi said...

Ilse: Meilläkin elettiin viime kesänä vauvan kanssa, välillä lumoutuneena ja välillä niin väsyneenä että itketti. Onneksi helpottaa, aikaa alkaa löytyä omillekin hommille, gradullekin. Kyllä se sieltä pikku hiljaa tulee, sekin, omalla ajallaan.

Virva: Joulusta, hui! Semmoista se tosiaan on, että välillä päivästä ja hetkestä saa kiinni, välillä ne kiitävät ohi ilman että tajuaa. Toivottavasti tietokoneongelmat helpottavat teillä, mun kuvat on kamerassa ihan laiskuuttaa, eilen siirsin lopulta neljä ja puolisataa kuvaa koneelle...

Himalainen: Minullakin se on kestänyt jo kuutisen vuotta, mutta kyllä se sieltä tulee. Ajanhallintaa, organisointia, keskeneräisyyden sietämistä, järjestelmällisyyttä, niitä kaikkia on pitänyt opetella, että aloin saada jotain aikaan. Olen samaa mieltä, kyllä se ajallaan valmistuu, eikä prosessi hyödytön ole.