11 July 2010

nämä kaksi


Miehellä on paha lukihäiriö. Semmoinen, jossa kirjaimet menevät vinksinvonksin, lauseet heikunkeikun kirjoittaessa, niin että kesken lauseen alkaa uusi. Jos hän on oppinut jonkun sanan väärin, suullisestikin, se ei enää korjaudu. Joskus ne ovat ihan loogisiakin, omituiset sanaväännökset, kun niihin tottuu ja niitä ajattelee tarkemmin.

Kun hän kirjoittaa koulutöihinsä analyysiä, hän analisoi -- ja siltä tieteellisen tekstin kirjoittaminen kieltämättä minustakin välillä tuntuu. Kun hän kysyy lapselta, miten kuola sanoo, lapsi maiskauttelee suutaan, koska olen sanonut demonstraation kera, että koalat mussuttavat eukalyptuksen lehtiä. Kuola tosiaan varmaan kuulostaa melko samalta.

Lapsen kanssa välillä, aivan yhtäkkiä, huomaa miten arkiset asiat eivät ole aivan niin yksinkertaisia ja automaattisia kuin välillä kuvittelee. Hän osaa jo istua pöydän ääressä kuin isot, mutta välillä unohtuu, ettei pöydälle saa kiivetä. Hampaidenpesusta tehdään vuorotteluleikki, ensin sinä, sitten minä, ja välillä, varsinkin kehuessani häntä taputusten kera siitä kun ruoka menee suuhun lattian sijaan epäilen suuresti kasvatusmenetelmiämme.

Tänä aamuna nämä kaksi herättivät minut yhdeksältä, kertoivat että keittiössä on yllätys. Pöydällä oli pieni suloinen luonnonkukkakimppu, lisää luonnonkukkia taloon, olen niin hullaantunut niihin että kyllä niitä mahtuu, ja vaikka tekisi mieli järjestellä asetelma uusiksi, en tee niin. Nämä kaksi ovat niin rakkaita, että heidän kimppunsakin on. (Kuvassa on kylläkin toinen, ennen torstain vieraiden tuloa poimittu.)

Takana rentouttava, ihana viikonloppu kolmestaan, kotipihan touhukkaat päivät ja rauhalliset illat auringonpaisteineen ja -laskuineen. Tästä on hyvä lähteä uuteen arkeen. Mukavaa maanantaita kaikille!

PS. Syököhän aurinko hirvenlihapaistia vai kenties vain vaaleaa lihaa?

7 comments:

Ilse said...

Oi kuinka kauniit kuvat taas! Nämä kaksi - ajattelin että ai värit, sininen ja violetti, jotka noissa kuvissa. :) Ja ne olikin ne sun rakkaat. :)

Joista kirjoitat niin kauniisti. Minäkin epäilen omia kasvatusmetodejamme, mutta olen vasta alussa, siis epäilyn, kun ei kai noin pientä vielä kasvateta. Kasvaa kuin pellossa, ehkä? :)

Solen said...

Ihanilta kuulostavat molemmat, kirjoitat heistä aina niin rakastavasti.

Mikä ihana auringonlasku, ihmettelen miten kuva voi toistaa värit noin kauniisti. Joskus kun haluaisin kuvata jotain asiaa värin takia, tuntuu, että kamera ei toista juuri sitä sävyä.

Mukavaa maanantaita ja jo tiistaitakin! :)

Solen said...

olin aivan maanantaissa jo, siksi toivottelin jo tiistaitakin :) Mutta hyvää tiistaita sitten kun se tulee :)

Satu said...

Voi, viehättävää, rauhaisaa ja onnellista tekstiä, sinulla taitaa olla levollinen olo, ihanaa! Ja ihanat rakkaat! Noista luonnonkukista menee pää ihan sekaisin, niin upeita ovat, kerrassaan! Iloista kesäviikkoa sulle!

virva said...

Oi,kaunis kuva yllä ja alinna myös!
Ihana yllätys! Luonnonkukat hullaannuttavat todella.Niitä pitäisi taas itsekin hakea lisää.
Kesän lämpöä!

Olina said...

Ihanat kaksi, ja mikä yllätys!:)

Sympatiat miehellesi, minulla on lievä lukihäirä, kirjaimet menevät sekaisin sanan sisällä ja numerot vaihtavat paikkaa matkalla ajatuksesta paperille. Ja suvereenisti voin lukea jonkin sanan väärin kerta toisensa jälkeen. Aiheuttaa harmaita hiuksia vaikkapa laskujen viitenumeroita näpyttäessä, huh!

Ja niin, joka päivä epäilen kasvatusmetodejani. Kehunko liikaa vai liian vähän, onko nyt väärin tämä ja tuo? Eniten taidan kuitenkin pelätä, että pelätessäni tekeväni väärin, unohdan anataa pienelle tarpeeksi hellyyttä ja läheisyyttä, ja sitten yritän keskittyä niihin luottaen, että muu tulee perässä. (Mutta onko se väärin?)

Mimmi said...

Ilse: Ahdistuin itse viime kesänä hirveästi lapsen ollessa vielä ihanihan pieni, kun luin jostain miten suuri vaikutus vauva-ajalla kuulemma on lapsen psykologiseen kehitykseen. Ei olisi pitänyt lukea, koska sitten siitä alkoi stressata ja unohti nauttia. Nykyään sanon kaikille, ettei pidä mennä lukemaan vauvalehtiä tai kaksplussia jos oma on vielä nyytti. Luulen, että pellossa kasvattaminen on se paras lähestymistapa, sekä oman että lapsen mielenterveyden kannalta.

Solen: Kuvankäsittelyllä värit olisi kai saanut vielä kirkkaammiksi ja huikeammaksi, mutta en halunnut, halusin semmoisen kuin luonnossa on. Mullakin on päivät ihan sekaisin, jos mies ei kävisi töissä, en yhtään tietäisi onko arki vai viikonloppu. Semmoista se kesällä on!

Satu: Olo on kyllä juuri semmoinen kuin kuvailit. Tuntuukohan vaan minusta, että tänä vuonna noita kukkia on enemmän koko loistoonsa kasvaneena kuin edellisinä vuosina? Ja jos näin on, mistä se johtuu? Toivottavasti asennemuutoksesta!

Virva: Paras mahdollinen yllätys tosiaan, olin niin liikuttunut. :) Lämpöä ja kauniita luonnonkukkia myös teille!

Olina: Noita häiriöitä on niin monenlaisia kai, en olisi yhtään osannut kuvitella sinulla semmoista tekstiesi perusteella! Miehen on melko paha, kunnioitan häntä suuresti siitä, että jaksaa silti opiskella -- ja sinua siitä, että jaksat maksaa laskuja! :)

Olet oikeassa siinä, ettei pitäisi ajatella ollenkaan. Vielä muutama sukupolvi sitten lapset ovat menneet siinä sivussa, ja ihan hyviä niistä on tullut. Nyt on kaikenlaista psykologista tietoa vanhemmilla, ja toisaalta enemmän tietoa lapsen kehityksestä, ja voi mikä määrä ahdistuneita lapsia joilta odotetaan aivan liikaa!