22 July 2010





Syksyinen tuuli tänään. Pidän siitä, olimme aamulla varhaisia lintuja, menimme tuuliselle aurinkopihalle jo kahdeksalta. Oli hiljaista, kuuntelin luonnon ja lapsen ääniä. Ei muita mailla halmeilla.

Mutta syksyinen tuuli. Sorruinko sittenkin liian myöhään? Vai voiko sortumiseksi sanoa pitkään suunniteltua.

Tuntuu että siitä pitää raportoida täällä, kuitenkin. Uusista housuista, viime viikolla ostetuista. Ainoat ohuet kesähousuni rikkoutuivat korjauskelvottomaan kuntoon jo toukokuussa. Ompelukoneen puutteessa uusiakaan ei syntynyt, sinnittelin kovimmat helteet rumilla kotihousuilla ja ohuimmilla farkuilla (äitiys, vähän isot) mitä kaapista löytyi. Mutta kun oltiin lähdössä reissuun, ostin housut, tuommoiset vaaleat pellavaiset. Se tuntui hyvältä, harkittu, pohdittu, ostos. Enkä edes ostanut niitä ensimmäisiä jotka tulivat vastaan.

Mutta syksyinen tuuli. Tulee nälkä, kuumalla ei ole voinut syödä, olen laihtunut parissa kuukaudessa neljä kiloa, ensi kesänä mahdun ehkä niihin lukuisiin housuihin jotka nyt ovat liian pieniä, ellei tuuli tuo mukanaan liian isoa nälkää.

Jotkut pihlajatkin luulevat tätä syksyksi, vai onko se kuumuus, ne muuttavat väriä. Sitä ei voi vielä kuvata, nyt toivotaan vielä pariksi päiväksi kesä, viikonloppuna mennään mökille. Sitten syksy saa puolestani tulla, se on minun värinen.

PS. Mies otti yläkuvan viime viikolla. Kiitos rakas.
PS. Vaasan kuvien hellemekon osti siskoni, hänen mielestään olin ansainnut uuden. Se oli ihanmuutenvaan-lahja, mutta annoin tilalle kassillisen käyttämättömäksi jääneitä vaatteita.

7 comments:

Annika said...

Mieskin sanoi, että tuuli on ihan syksyinen. Niin minustakin. Jollain lailla hyvä, raikastava tuuli. Eikä ahdista yhtään, vaikka kesätuulelta ei tunnukaan!

Niina said...

Tuuli on ihana! En tiedä onko syksyinen,mutta viilentää kuitenkin mukavasti läkähdyttävää päivää. Tekisi mieli vaan seistä pihalla tuulessa,se tuntuu niin hyvältä.
Ja voi,älä pode huonoa omatuntoa housuistasi! Nehän tulivat todella tarpeeseen. Eri asia jos olisit ihan hetken mielijohteesta ostanut jotain..

Ilse said...

Mutta kuuma tuuli palaa vielä, ja näiden housujen aika jatkuu...! :)

Ihanat kuvat, taas.

Solen said...

Ei kai vielä syksy, en ole valmis siihen. Tuuli täälläkin kävi, mutta se tuuli oli kesäinen ja raikastava helteessä.

Ei kannata potea huonoa omaatuntoa niistä housuista. Tarpeeseen tulivat, tällä helteellä ei paljon viitsisi farkuissa kulkea.

Mimmi said...

Annika: Ei minuakaan ahdista. Päin vastoin, tuntuu ihanalta!

Niina: En pode. Oikeastaan olen alkanut ajatella, että juuri näin pitäisikin ostaa: ajatuksen kanssa, tarpeeseen, juuri sopivia, sellaisia joita voi käytää vuodesta toiseen.

Ilse: Ja kyllä niillä syksylläkin tarkenee! :)

Solen: Minusta syksy voisi jo tulla, mutta nyt kun on housut, ei haittaa vaikka olisi kuumempikin.

Satu said...

Kyllä ihminen housut tarvitsee :) Ihana tuo ylin kuva.

Mimmi said...

Satu: Totta, kyllä housut pitää olla, mutta pitkään kyllä onnistuin sinnittelemään ilmankin.