3 September 2010

harmaa


Oikeastaan en sittenkään tarvitse työhuonetta. Hiljaisen, hitaan kesän jälkeen alan taas opiskella, mies on järjestänyt aikataulunsa niin, että minulla on kaksi arkipäivää viikossa, on ensimmäisen opiskelupäiväni aamu. Tuntuu asianmukaiselta ja tärkeältä lähteä jonnekin kun kotona ei ole työhuonetta, kävellä päämäärätietoisesti kaupungin katuja ja olla menossa jonnekin, menossa opiskelemaan.

Lähellä olisi suuri kirjasto, yliopiston kirjastossakaan ei kukaan huomaisi, että en ole juuri tämän yliopiston opiskelija, mutta minä olen opiskellut kahviloissa koko opiskeluaikani, lukenut niissä tentteihin, tehnyt tehtäviä, päntännyt taustamateriaalia esseitä varten, joku toinen ei ehkä pystyisi keskittymään kahvilassa, mutta minä olen isosta perheestä, lapsena veli soitti rumpuja viereisessä huoneessa. Kotikaupungissamme maalla oli vain yksi kahvila, semmoinen johon sedät kokoontuvat aamupäivisin parlamenttiinsa, kaikille muille se oli läpikulkupaikka, jossa istutaan pöydän ääreen, juodaan kahvit ja lähdetään, ei opiskella ollenkaan.

Astun pihalle melkein samalla ovenavauksella kun mies ja lapsi lähtevät leikkipuistoon, on tuulista ja harmaata, aivan niin kuin syksyllä kuuluu ollakin, sopiva keli opintojen aloittamiselle, täydellinen sää täydellisille saapikkaille joiden alla on eriparisukat koska löydän sukkavarastoni matkalaukusta vasta myöhemmin iltapäivällä kun mies saa makuuhuoneen lipaston kasatuksi. Alkaa tihuuttaa vettä, ei se haittaa, kävelen erilaisten puiden alla eikä minuun osu, en tunnista puita mutta koivuja, mäntyjä ja lehtikuusia ne eivät ole, pitäisi ostaa puukirja, mistähän semmoisen löytäisi.

Avaan oven josta en ole astunut sisään koskaan aiemmin, jokainen päivä uudessa kaupungissa on seikkailu, museokahvila muistuttaa entistä työpaikkaani Vaasassa, olo on heti kotoisa, avaan muistiinpanoni ja teen uusia, kuuntelen viereisen pöydän setien puhetta, perjantaipolitiikkaa. Kotimatkalla poikkean kurkistamaan onko kirpputori, jonka ikkunassa on täydellinen makuuhuoneen lamppu, auki tänäänkään, ei ole, on kuulemma silloin kun huvittaa vaikka ikkunassa sanotaan että joka päivä, onneksi ihana kukkakaupantäti sentään on silloin kun ilmoittaa. Kotona kirjoitan vaivatta tunnissa kaksi ja puoli sivua, sitten tulee blokki, ei se haittaa, kaksi ja puoli sivua on ihan hyvä yhdelle päivälle, voin jatkaa maanantaina jossain toisessa kahvilassa.

Illemmalla vielä sateeseen, lisää kynttilöitä kaupungilta, ennustan tänä syksynä pitkää ikää 3/4-hihaisille neuleilleni, kiitos Piilomajan Violet lämmittimistä jotka hoitavat tehtävänsä, tänäänkään ei palellut yhtään ja kädet näyttivät kauniilta. Ystäviä tulossa illalla kylään, tarjoilu tällä kertaa suoraan kaupan hyllyltä kun en ole ehtinyt leipoa, ei se haittaa, ei aina voi ehtiä, tärkeintä on kuitenkin olla yhdessä ja olla hyvin. Saa alkaa viikonloppu joka on meidän kolmen yhteistä aikaa ilman töitä tai koulukirjoja, silloin ollaan vaan kolmestaan, katsellaan, kuunnellaan, seikkaillaan. Parasta syksyistä viikonloppua teille myös!

4 comments:

Ilse said...

Voi kun soljuu suloisesti tekstisi. Ihana kellua mukana uuden arjen tunnelmissa.

Sykähdyttävää yhteistä viikonloppua teille!

Niina said...

Tuo on varmaan ihana tunne,että jokainen päivä on kuin pieni seikkailu kun on uudet maisemat ja nurkat! Voisi tehdä hyvää minullekin tuollainen maisemanvaihto..samoin kirpparikierros:) Toivottavasti vielä pääset sinne kirpparille!

Ihanaa viikonloppua teillekin,ei anneta sateen haitata!

Liivia said...

Onpa kaunis uusi alku täällä!

Aivan ihana tunne olisi asettua uudessa kaupungissa sykkeen mukaan. Ja vielä noin hyvillä kulmilla:)

Mirva said...

Ilse, on soljuva olo, se tulee mukaan tekstiin. :)

Niina, Tänään tehtiin kierros parissa lähellä olevassa, mutta kun niitä on kymmenittäin, eikä tuo yksi parhaan näköinen ole koskaan auki! Tuntuu ettei uskalla ostaa muista mitään ennen kuin pääsee tuonne kurkistamaan sisälle.

Liivia, minustakin tuntuu ihanalta tämä muutos, ainakin toistaiseksi. Paikka on kohdillaan myös, taidetaan sittenkin asettua taloksi tähän.