11 September 2010

hidas ja laiska





Mistä se on iskostunut aivoihin, että on koko ajan tehtävä? Että pitäisi touhuta, pitäisi mennä, pitäisi hoitaa, pitäisi laittaa, pitäisi ottaa selvää, pitäisi nousta aamulla kuudelta, pitäisi tehokkaasti kävellä kauppareissulla, ottaa hyötyliikunnan kannalta, pitäisi viedä roskat jos näyttää että kohta on täynnä.

Tämän päivän suunnitelmat:
Imuroin jos viitsin. Vieraat kävi eilen jo, eikä täällä nyt niin likaista ole.
Laitan miehen kuorimaan perunat. Tai ehkä se voisi tehdä koko keiton.
Perkaan ehkä eilen ostetut puolukat, jos jaksan.
Teen banaani-puolukkarahkaa, jos perkaan ensin puolukat.
Kudon ehkä miehen synttärilahjaranteenlämmittimiä. Sitten illalla.
Pesen koneellisen pyykkiä, mutta vasta illalla, en jaksa tänään ripustaa.
Tekee mieli suklaakiisseliä. Jos oikein inspiraatio iskee, voisin tehdä sitä.
Istun tässä. Saatan myös laittaa sadevaatteet päälle ja käydä puputytön kanssa puistossa.

Rakastan näitä syksyn harmaita tihkusadepäiviä. Ei sitä joka päivä jaksa pyöräillä Pispalanharjulle, eikä tarvikaan. Ihanan leppoisaa lauantaita kaikille!

***

Sadepäivän suklaakiisseli:
5 dl kevyt- tai täysmaitoa
3 rkl Maizenaa
2 rkl tai enemmän kaakaojauhetta
3 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Sekoita kaikki muut ainekset paitsi vaniljasokeri kattilassa, kuumenna koko ajan sekoittaen, anna kiehua miedolla lämmöllä n. 5 minuuttia, sekoita edelleen. Lisää lopuksi vaniljasokeri. Parasta kylmänä, sekaan kannattaa rouhia tummaa suklaata jos on.

11 comments:

Sarppu said...

Ihan hyvä ohjelmisto, se vaan on niin, että ihmiseen on iskostettu se tekemisen pakko, se hyvän tytön ja pojan syndrooma, tekemättä et ole mitään, et ainakaan tarpeeksi hyvä. Ja toisaalta jos kovin paljon jättää tekemättä, tulee kaaos, kuten meilä tänään pyykin kanssa, kun olen flunssaillut ja se jäänyt muutamana päivänä tekemättä, arggggh, sitä on niin ettei loppua näy.

Pirkko said...

Lähes kaikki osaavat tehdä lähes kaikenlaista. Oleminen on taitolaji, harva osaa olla. Yleensä oleminen sitten synnyttääkin spontaanin ilon tehdä. Semmoiset tekemiset saattavat sitten olla niitä kaikkein mielekkäimpiä.

Ilse said...

On totta tuo, mitä Pirkko edellä sanoi: että tekemättömyys luo tekemisen ilon. Mutta se pitäisi, pitäisi -asenne... se ei ole meissä syntyjään vaan opittu. Ja koska se on opittu, siitä voi opetella poiskin.

Minulla on ollut tässä opettelemista, koska olen tekevästä kodista ja olen lukija. :) Ristiriita olisi valmis, jos antaisin olla.

Ihana kiisseliohje! Voi kun ehtisi kokkailla mutta nyt menee remonttihommissa kaikki aika.

Mirva said...

Sarppu, totta tuo, että on opetettu tekemään koko ajan, että on laiska jos ei tee. Sitä vähän tällä kirjoituksella hainkin. Toivottavasti flunssasi jo hellittää, ja saat kaaoksen kesytettyä!

Pirkko, juuri tuota ajattelin minäkin eilen, meillä oli hieno päivä, kaikki tuli itsestään kun salli itsensä olla vain, tehdä niitä mitä kulloinkin teki mieli tehdä, eikä niin, että on pitkä lista asioista, jotka pitää. Omituista on nimenomaan se, että pitää jotenkin opetella vain olemaan, että on niin vahva suorittamisen paine iskostunut mieleen, että ajattelee itsekin olevansa laiska ja saamaton, jos vain on.

Ilse, pitäisi-asenne on nimenomaan opittu ja opetettu, suomessa on vieläkin vallalla niin vahva luterilainen/puritaaninen työn ja tekemisen kulttuuri, että ihminen on oppinut tuntemaan itsensä huonoksi, jos ei koko ajan tee. Opettelen pois siitä minäkin, ihana tuo sinun asenne tähän ja tuohon ristiriita-asiaan!

Malla said...

Minä opettelen myös sitä, että ei aina tarvitse tehdä koko ajan jotakin. Se on kumma tapa. Toisaalta tykkään siitä, että on tekemistä, mutta toisaalta - kyllä se tekisi niin hyvää välillä vain olla.

Eilen minä tein ensin kaikenlaista, mutta sitten muutaman tunnin vain makasin sohvalla enkä liikahtanutkaan. Se oli yllättävän helppoa. Vaikka aluksi kyllä koko ajan vain pyöri mielessä, että pitäisi tehdä sitä ja tätä...

satujacobsen said...

juuri tuollainen päivä oli minullakin tänään.en ole tehnyt mitään muuta kuin ripustanut yhden pyykin .vanhin tytär sai laittaa keittoa ruuaksi ja minä vain vaeltelin metsässä kaikessa rauhassa pienimmän pojan kanssa.sitten olen vain ollut..

Mirva said...

Malla, eikö ole yllättävän vaikeaa!? Minä ainakin olen niitä kilttejä ja tunnollisia tyttöjä, jotka yleensä ottavat toistenkin työt hoitaakseen vaikka ei jaksaisi. Nyt opettelen siitä pois, opettelen vain olemaan ja sitä ettei koko ajan tarvitse touhuta ollakseen hyvä ja kelvollinen. Alan oppia, päivä päivältä se käy helpommaksi.

Satu J., ihanaa että olet saanut tuollaisen päivän! Ne ovat niin tärkeitä oman jaksamisen ja hyvän olon kannalta, nuo hetket tai päivät jolloin saa ja osaa keskittyä vain olemiseen. Onpa upea tytär, kun huolehtii ruoanlaitosta!

Olina said...

Olen ilmiselvästi käynyt vähän hitaalla, kun meni näin kauan löytää tänne... Ihmettelin vain, miksei Koivukuja päivity, onko uusi vielä rakenteilla, jne.

Noh, nyt on luettavaa:)

Ihana Valo sinulla täällä.

Mirva said...

Olina, kiva että löysit tänne nyt! Ajattelinkin sinua jossain vaiheessa, että mihin jäit, olitkohan tulossa mukaan enää ollenkaan. Mutta minulle on käynyt monesti samoin, jos jonkun blogi on muuttanut -- toisaalta se tarkoittaa myös kivaa, kun on sitten paljon luettavaa. :)

anskumari said...

moikka!
Eksyin jostakin tänne sinun blogiisi... Ihania kuvia! Minullakin on tuo On beauty- kirja, mutta en ole vielä saanut aikaseksi lukea sitä.

Mirva said...

Hei Anskumari, kiva että löysit tänne! On Beauty on yks mun lempikirjoista, luen sen aina vähintään kerran vuodessa. Kannattaa tarttua siihen!