6 September 2010

kuulas


Olen elänyt siinä harhaluulossa, että keittiön kaappien on oltava siistit. Kun muutimme, järjestin ensimmäiseksi kirjahyllyn ja keittiön kaapit, muuttoapulaiset ja mies sanoivat, että eikö tässä nyt olisi jotain tärkeämpääkin, mutta minusta oli tärkeää että kirjat olivat kodikkaasti paikoillaan kirjahyllyssä ja keittiössä tavarat siellä minne olin ne suunnitellutkin laittavani. Itkin, kun minut pakotettiin pois keittiöstä, eikö edes muuttaa saa niin kuin haluaa.

Ennen lapsen syntymää olin militanttisen järjestyksellinen, ihan niin kuin Maijja, ja vaikka olen nyt opetellut sietämään pientä epäjärjestystä, en kerta kaikkiaan voi olla, jos lasit ja kahvikupit ovat tiskikaapissa väärin. Mies muistelee usein sitä, kuinka minä aina siivosin silloin kun olimme vasta tavanneet, lisää sitten perään, että onneksi et enää niin paljon. Olen siivonnut läheisteni kylpyhuoneita kylässä käydessäni, koska en ole saattanut kylpeä niissä ennen kuin ne ovat siistejä. Opiskeluaikoina kylässä käyvät ystäväni tarjoutuivat usein kahvihetken tai ruoan päätteeksi tiskaamaan, en antanut, syy lukee yllä. Lapsen lelut kerätään meillä yhdessä pois iltaisin, että lapsikin oppisi siihen, mutta en ole kertonut miehelleni, että kahden lapsen kanssa ollessani kerään ne pois myös ennen päiväunia, muuten en voi olla rauhassa. Taidan olla aika ärsyttävä.

Minun on vaikea sietää keskeneräisyyttä, haluan valmista, täydellistä, juuri semmoista kuin olin suunnitellut tai kuvitellut. Olen viimeisen vuoden aikana koettanut opetella, opiskelujeni takia ja oman mielenterveyteni. Että elämä on semmoinen prosessi, joka etenee pikku hiljaa, josta ei ehkä koskaan tule oikein valmistavalmista, että ei ole pakko olla täydellistä, ei minun eikä kaiken mihin sormeni laitan eikä minkään muunkaan. Että on harhaluulo, että täydellisyyttä saa ja pitää vaatia. Asunto on vielä ihan kesken, puuttuu nojatuoleja ja tauluja ja kattolamppuja, muun muassa, mutta jotenkin osaan elää sen kanssa nyt ihan hyvin, löytyvät sitten kun ovat löytyäkseen, epämieluista ei nyt hankita vain siksi että tulisi valmista.

Yksi keittiön kaapeista jäi muuttotohinoissa järjestämättä, enkä ole sen koommin siihen kajonnut, en siivousmielessä. Kupit ja kipot ovat siellä autuaassa sekamelskassa, mehulingon vieressä on tuttipullon korkkeja missä ei ole kyllä mitään mieltä, mutta arvatkaa mitä. En ole kuollut siihen, että kaappi on epäjärjestyksessä ja että sinne tungetaan uutta astiaa suoraan pesukoneesta ei-mihinkään-erityiseen-kasaan. Eikä minulla ole ollut mitään vaikeuksia löytää kaapista etsimääni, vaikka välillä on pitänyt kiivetä tuolille nähdäkseen aivan taakse.

En ole vielä niin kuin Violet, vaikka toivoisin osaavani olla, olen valitettavasti edelleen niitä ihmisiä jotka pakkomielteenomaisesti siivoavat keittiönsä iltaisin ja vähän muulloinkin, ja laittavat tiskinsä silloin kun on vieraita, mutta onhan tämä jo edistystä: minulla on keittiössäni yksi siivoamaton, ruokoton astiakaappi, eikä minulla ole mitään kiirettä järjestää sitä. Teen sen ehkä ensi vuonna, jos se tuntuu tarpeelliselta, mutta kattovalo keittiössä olisi ehkä hyvä olla, ainakin ennen kuin pimeät tulevat. Kun vain sopiva varjostin jostakin sattuisi löytymään.

13 comments:

piilomaja said...

Minä olen sellainen kuin olen nyt nimenomaan syystä jonka sinäkin mainitsit: oman mielenterveyteni vuoksi on ollut pakko löysätä yhtä sun toista.
Minähän siis OLEN perusluonteeltani (vai miten se sanottaisiin??) hyvin järjestelyyn taipuvainen, pikkutarkka, huolellinen, täydellisyyttä kaipaava jne.
Olen vuosien mittaan kuitenkin oppinut omaksi ja läheisteni onneksi rajaamaan näitä ominaisuuksia koskemaan vain joitakin elämän alueita, joitakin tilanteita ja asioita.

Nuohan OVAT todella hyviä ominaisuuksia monessa mielessä! Tällaisia ihmisiä tarvitaan mm. monissa työtehtävissä.

Tasapainoa tässä(kin) asiassa olen siis hakenut ja löytänyt vuosien mittaan. Lasten synnyttyä en ole voinut esim. omistautua enää niin täysin jollekin asialle kuin ennen, minulla ei kerta kaikkiaan ole ollut aikaa - eikä voimia. Se on ollut hyvä, näin jälkikäteen katsottuna. Olen saanut huomata ettei mitään kamalaa sittenkään tapahdu vaikkei sitä tai tätä ole otettu huomioon, ellei kaikki "ole kunnossa" jne.

Toivon että kohdallasi löydät tasapainon näissä jutuissa ja myös että jollakin elämänalueella voit hyvillä mielin edelleen jatkaa näitä täydellisyyteen ja loppuunsaattamiseen ja siisteyteen jne. liittyviä asioita. Siis hyvillä mielin, korostan, ei sisäisen pakon sanelemana vaan koska haluat.

Ai juu, ja omalla kohdallani on ollut hyödyksi miettiä MIKSI toimin/olen toiminut tietyllä tavalla, MISTÄ on mahtanut johtua jne.

Mirva said...

Piilomaja, juuri tuo sinun kirjoituksesi oli semmoinen avaaja, että aloin miettiä miksi, mistä syystä. Kiitos siitä! Tuo epäjärjestyksessä oleva kaappi on minulle suuri edistysaskel, tai oikeastaan enemmänkin se, että en tunne tarvetta siivota sitä juuri nyt, että ei haittaa vaikka se on ihan vinksin vonksin. Ehkä joskus vielä pääsen siihenkin, että tiskipöytää ei tarvitse iltaisin raivata, ainakin mies varmaan toivoisi niin, hän kun ei ole koskaan ollut mikään järjestelmällisin ihminen. Ja vaikka järjestelmällisyys monessa mielessä on hyvä asia, niin jos siivouksesta tai sen puutteesta alkaa tulla stressi, niin hyvä olisi opetella sietämään keskeneräisyyttä, kuten olen yrittänyt.

Riikka said...

Kiva kuulla että on muitakin yhtä siivoushulluja. Minä en kyllä enää ehdi kerätä leluja päiväsaikaan, meillä ne kerätään vain iltaisin mutta hermostun jos mies ei lasten kanssa kerätessään laita niitä oikeille paikoilleen. Olen monesti miettinyt että mahtaa olla vaikeaa tällaisen kanssa asua. Ennen lapsia olin minäkin ihan nihilisti. En anna muiden imuroida että tulee varmasti puhdasta. Olen kyllä päätellyt että enemmänkin puhdistan päätäni imuroidessa kuin kämppää.

Jonna said...

Meillä ei tosiaan ole paikat järjestyksessä, haluaisin, että olisivat, mutta kun homma ei tule minulta kertakaikkiaan luonnostaan. Haluan tietää, missä tavarat on. Niin kuin esimerkiksi, että tuossa vasemmanpuoleisessa läjässä on muistikirja ja oikeanpuoleisessa viime keskiviikon lehti. Mutta yleisilme kotona ei ole siisti. Saisin ehkä pysymään paikat siistinä jos siivoaisin _koko_ ajan, mutta en jaksa. Minusta pitää tehdä muutakin kuin siivota tai ainakin minun pitää. Muuten saattaisi mielenterveys pettää. Mutta raja tulee minullakin vastaan. Nyt täällä meilläkin on sellainen pyörremyrsky, että ärsyttää niin, että ärräpäät lentelee!

Ilse said...

Voi, ihanaa jatkoa sille Violetin jutulle! Se onkin ydinkysymys: miksi teen näin ja miksi minusta tuntuu tältä, jos teenkin näin?

Ongelman myöntäminen on paranemisen alku, sanotaan. Minä tasapainoilen välissä: olen monessa perfektionisti (vai onko se sitä, että lapseni jokainen vaatekappale on aina silitetty? ja olen aika fanaattinen vessan hanojen suhteen?) ja monessa löyhätapainen laiskimus (onko kellään muulla keittiön pöydällä esim. kesäkuussa tulleita kortteja? eriparisia kynttilänjalkoja, kun ne väärät vaan jostan tulivat siihen? jne. jne.), mutta olen päättänyt elää itseni kanssa sovussa ja olla itselleni kiltti.

Mirva said...

Riikka, meitä tosiaan näyttää olevan muitakin, ja minuakin muuten ärsyttää kun joudun toisten lelunkerääjien jäljiltä siivoamaan lelukorit. Siihen tosin on ihan järkevä syy, tiettyyn leluun kuuluvat palikat tms. on minusta syytä olla pakattuna samaan koriin kyseisen lelun kanssa, niin leikkikin sujuu helpommin.

Jonna: Enemmänkin kai kyse onkin siitä, että kohtuus kaikessa. En minäkään tahtoisi hirveässä sekasorrossa asua, mutta pakkomielteeni järjestää ja siivota on toisinaan saanut niin neuroottisia piirteitä, että on pakko yrittää hellittää. Tai siis niin kuin sanot, ei koko ajan voi siivota, täytyy ja tahtoo tehdä muutakin.

Ilse: Tuota miksiä olen viime talvena pyöritellyt paljon mielessä ja keskustelun tasolla muihin juttuihin liittyen, mutta Violetin kirjoitus sai huomaamaan että tämä täydellisyyspyrkimys tosiaan koskee melkolailla myös kotia, jopa ärsyttävyyteen asti. Yritän siis tehdä niin kuin sinä, olla kiltti itselleni.

Kirjailijatar said...

Minä taidan olla perusluonteeltani suurpiirteinen, mutta sen verran minussa on esteetikon vikaa, että haluan tavaroiden olevan järjestyksessä. Mutta aina ei jaksa eikä viitsi, eikä minulle tuota mitään vaikeuksia vain maata sohvalla ja lukea, vaikka vieressä olisi kasa viikkaamattomia vaatteita. Pidän sitä oikeastaan aika hyvänä asiana, että sallii itselleen laiskuuden, sillä kyllä sitä sitten saa aikaiseksikin, jos pitää. Yhdessä yössä vaikka mitä!

Mirva said...

Kirjailijatar, minäkin olen ennen ollut suurpiirteisempi, kouluaikoina ja opiskelun alkuaikoina, en tiedä mistä tämä siivousvimma sitten oikein tuli. Osittain se varmaan on tuota mainitsemaasi esteetikkoutta, mutta osittain se on myös ärsyttävää niuhotusta sekä itselle että läheisille ympärillä. Opettelen laiskuutta, hitautta, sitä ettei ole pakko -- siksi näistä kirjoitankin.

Pirkko said...

Olen ollut pedantti, lasteni mielestä varmasti vieläkin, mutta kovasti olen pudottanut rimaa. Olen opettelemalla opetellut fuskaamaan milloin missäkin, mutta yhtä en opi enkä halua: tavaroiden täytyy olla kauniissa järjstyksessä, pölypallot pyörikööt ympärillä.

Mirva said...

Pirkko, tuo pedantti on varmaan hyvä sana kuvailemaan minuakin, ja muutenkin taidetaan tässä suhteessa olla melko samoilla linjoilla. Opettelen fuskaamaan, tänä aamuna ennen vieraiden tuloa tein ruotsalaisen imuroinnin, kuten eräs ystäväni sitä kutsuu, leivänmuruset ja kivet pois lattiolta, sohvan alle ei edes kurkisteta. Mutta esille olevat tavarat minäkin järjestelen, oletan, ettei kukaan tule kurkistelemaan kaappeihini. Ja toisaalta, vaikka tulisikin, niin mitä sitten.

maijja said...

Nyt vasta ehdin tämän sinun "version" kimppuun. Kiintoisaa keskustelua täällä! Huomaan itsessäni semmoista tiettyä tuskastumista; tulinko(mmeko kaikki asiaa käsitelleet) leimautuneeksi siihen, mitä kirjoitin (-mme itsestämme). Että olen kontrollifriikki - ei, en ole, tai en osaisi laiskotella - osaan liiankin hyvin. Tai juuri se, että aivan kuin tämän piirteen "myöntäminen" tarkoittaisi, että olisi hurjan järjestyksen haluinen kaikessa tai jotenkin extra-nipottaisi kaiken suhteen.

En nyt tarkoita haastaa liiaksi, vain vähän ravistella, mutta minkä tähden ei saisi olla esimerkiksi siisteydestä, tavaroiden paikasta tai muusta sellaisesta tarkka? Miksi pitäisi kyetä fuskaamaan tai opetella olemaan hujan hajan, jos se ei ole itselle luontaista, jos siitä ei tule hyvä olo? Tätähän mietin siinä omassakin tekstissä, että aivan kuin pitäisi sanoa nauttivansa boheemista rempallaan olosta, vaikka en vain nauti. Ei ole kyse siitä, ettenkö olisi koettanut tai siitä, että minun maailmani kaatuisi jos JOKU näkisi kotini rähjällään tai kurkkisi huonosiivoisiin kaappeihini, vaan siitä, että MINÄ en nauti siitä. Minulle tässä on kyse jo tehdystä itsetutkiskelusta. Elikä tässä mielessä yhdyn Violetiin; löytää tasapaino, oma paikka myös sille "hallinnan" halulle. Minä olen mielestäni löytänyt, ja se koskee omaisuuttani: sitä haluan hallita parhaani mukaan.

Vastaavasti: miksi pitäisi opetella siistiksi, jos se ei ole luontaista? - - - minusta siksi (vain?), jos joutuu jakamaan taloutta toisen kanssa. Eiks se ole niin, että maassa maan tavalla?

Nyt olen saanut paasattua, huh. Kuulostaa levolliselta ja oikealta tavalta käydä taloksi, tuo ettei hanki heti kaikkea puuttuvaa vain tekemään valmiiksi. Hiljalleen palaset loksahtaa kohdalleen, se on ihanaa.

(ps. vielä: mulla on yhdessä keittiönkaapissa yks vastaava kaaoshylly: servetit, sähkövatkain, pirtelöpullot, muffinsivuuat, kannu ja kruununa mehutiivistepullo. Eikä haittaa yhtään! :)

Mirva said...

Maijja, oikeastaan minun kohdalla kysymys on tuon vastapuolesta, tuon mitä sanoit että siistiksi pitää opetella vain jos joutuu jakamaan talouden toisen kanssa. Meillä mies ei kestä jatkuvaa järjestelyä ja siivousta, sitä että tavarat pitää laittaa juuri sille tietylle paikalle, sitä että kuljen hänen perässään siivoamassa, ja ymmärrän sen hyvin. Yritämme tulla tässä asiassa molemmat toisiamme vastaan, minä yritän tavallaan kyllä tulla vastaan myös itseäni, ettei siivoamisesta ja sen semmoisesta tulisi sellaista ylimääräistä stressiä joka pahimmillaan laukaisee todella pahan mielen.

Mutta olen samaa mieltä kanssasi kyllä, jos asuu yksin en näe siinä mitään nokan koputtamista kenelläkään, että haluaa olla järjestyksen ihminen, tai että on pedantti tiettyjen asioiden suhteen. Me nyt vaan ollaan erilaisia, toiset boheemeja ja toiset ei, eikä kummankaan ääripään pitäisi olla mikään itseisarvo.

maijja said...

Niin, juuri noin tuo mielestäni toimii oikein - eli opetella "leväperäiseksi" kyetäkseen jakamaan taloutta. Muutoin vettä kaikille kukille!