28 September 2010

onkse aito krtek


Nyt nyppii, joten varoitus, tulee varmaan tuutin molemmilta laidoilta ja kovaa.

Katsottiin eilen se dokumentti. Että myrkkyä tosiaan saa halvalla, eihän se nyt mikään yllätys tietenkään ole, ei parin euron hintainen paita voi kovin laadukas olla tai laadukkaasti tuotettu. Se mikä otti aivoon eniten oli ihmisten olankohauttelu, sitäkin siinä näytettiin, että tämmöistä tämä nyt vaan on täällä meidän maailmassa, minkä sille voi. Olin odottanut vastaavaa reaktiota mieheltäkin, mutta hän sentään otti asian tosissaan, onneksi, ja uskoo nyt että päätökseni hankkia lastenvaatteet enimmäkseen käytettynä ystäviltä ja kirppiksiltä on fiksu, ja että luomuvaatteesta kannattaa maksaa enemmän vaikka lapsi sitä käyttäisikin vain vähän aikaa.

Ottaa aina niin aivoon kun on jotain tämmöistä lapsiin kohdistuvaa, että lelutkin on myrkkyä, ja että kun itse on tehnyt tietoisen päätöksen olla ostamatta lapselle leluja a) turhaan ja liikaa (olen ostanut lapselleni alle kymmenen lelua, loput siitä valtavasta lelumerestä on minun ja sisarusteni vanhoja tai saatu lahjaksi), b) merkkitietoisesti (lelujen ei tarvi olla versioita telkkarin lastenohjelmien hahmoista), ja c) uutena (olen ostanut kahta lukuunottamatta kaikki lelut kirppikseltä), niin sitten on niitä jotka sanoo että eihän sitä nyt voi lapselta kaikkea kieltää ja raahaa lahjaksi kaikenmaailman hellokittyä ja disney'ä ja mitä muuta, kummitytöllenikään ei viime talvena tuntunut synttärilahja kelpaavan kun ei ollut petshoppi eikä koko eikä hellokitty. Kirjoitin joskus aiemmassa blogissani siitä miten lapset oppivat nykyisin jo niin nuorena merkkitietoisiksi ja brändiuskollisiksi että se aivan kammottaa, itse en halua lastani semmoiseen opettaa mutta mitä ihmettä tälle lahjatulvalle voi tehdä, sanoa että eieiei ja loukata samalla hyväätarkoittavia antajia?

Ja sitten kun ajattelee että onneksi ei ole tämän asian kanssa yksin, että onneksi on yhä enemmän vanhempia jotka ajattelevat näitä asioita ja tiedostavat, niin sitten puistossa yksi tämmöinen vaihtoehtovanhempi kysyy toiselta että onkse aito krtek?, puolileikillään tietysti mutta silti tarkoittaen että niin se tsekkiläisen lastenohjelman myyrä, sekö juuri, että ei mikään myyrän mallinen lelukaupasta löytynyt muu. Ensin se naurattaa vähän, onhan se tavallaan melko huvittavaa, mutta sitten alkaa ärsyttää: Niin että Nalle Puh paha ja Myyrä hyvä, vai? Merkki kun merkki, sanon minä, onhan se tietenkin vaihtoehtoisempaa ja jotenkin söpömpää että lapsi tykkää pienehkön tsekkiläisen firman Myyrästä eikä suuren ylikansallisen ja, mikä pahinta, amerikkalaisen (se tuntuu nykyään olevan melkein kirosana) firman Puhista, mutta brändejä ne ovat molemmat, ja tuskinpa kumpikaan on sen terveellisempi kuin toinen, ainakin meidän lahjapakkauksesta tullut myyrä-dvd haisi niin pahalle avatessa että teki mieli heittää heti roskiin.

Huh. Onneksi on kivojakin asioita. Aamupalaksi syötiin tänään miehen keittämää puuroa, riisihiutaleista, puolukoista, täysruokosokerista. Jaksettiin sillä puistossa kaksi tuntia, lapsi alkaa pikku hiljaa leikkimään toistenkin kanssa, leikki pitkään palloleikkiä ilman että tarvitsi äiti mukaan ollenkaan kun oli niitä toisia lapsia, ja pitkän ulkoilun jälkeen pakasteesta kaivettu papu-porkkanakeittokin maistui, ja uni myös.

Niin ja onhan noissa eilen otetuissa kuvissakin kauniita asioita, ulkoilmaa ja kiviä ja puita, ei yhtään leluja tai merkkivaatteita, iloisia ja luonnollisia asioita vain ja vähän myös rakennettuja, vastapainoksi tuolle yläpuolen purkaukselle.

Ja kolmas ihana, v a l o on saanut lyhyen historiansa ensimmäisen tunnustuksen Suvilta, kiitos Suvi oikein paljon, et arvaa miten piristit ja ilahdutit!


Nyt kuuluisi siis antaa tämä eteenpäin, en tiedä miten monelle enkä että miten eri ihmiset tähän suhtautuvat ja montako ovat jo saaneet, mutta tahdon kuitenkin muistaa muutamaa joiden kuvat ja jutut ovat inspiroineet ja tuoneet valtavasti piristystä arkeen lapsen kanssa kotona. Toivottavasti te, Nurjat-blogin Jonna, Souvenirsin Niina, Pienen vihkon Celia ja Juntusen naapurissa asuva Olina sekä Merruli, saatte tästä pienestä muistamisesta ainakin pienen ilonpirskahduksen päiväänne, kiitos siitä että olette olemassa ja annatte meidän muiden kurkistaa maailmaanne, siitä on niin paljon iloa!

Niin ja sitten kuuluu kertoa itsestään seitsemän asiaa, se on aika vaikeaa, miettiä mitä ei ole jo kertonut, enkä halua missään nimessä keskittyä ainakaan mihinkään negatiivisiin asioihin kun tuo purkaus tuli jo tuossa alussa, joten faktoja:

1. Teen tällä hetkellä graduani otsikolla Home and Away: Survival and unhomeliness in Eden Robinson's Monkey Beach and Miriam Toews's A Complicated Kindness, se käsittelee kanadalaista naiskirjallisuutta ja jälkikolonialistista kirjallisuusteoriaa, olen tehnyt sitä jo aika kauan, ehkä jostain vuodesta 2004, paitsi että viime talvena aloitin aivan alusta, oli niin monta graduatekemätöntä työelämävuotta välissä että tuntui että on aloitettava melkolailla puhtaalta pöydältä se työ.
2. Minusta tulee isona, eli sitten kun saan graduni tehtyä, enkunmaikka, olen tehnyt sitä työtä jo teinien parissa nelisen vuotta ja aikuisopetuksessa kolme, enkä oikein kaipaa takaisin, olen miettinyt että voisin kyllä tehdä jotain ihan muuta sitten kun päätän palata töihin mutta en oikein tiedä mitä, toisaalta tänä aamuna tuli puistossa ihan vanhat hyvät työpäivät mieleen kun komensin puiston läpi kulkeneita lähikoulun nuoria sulkemaan portit perässään ja he tekivät niin, hiukan niskojaan nakellen mutta uskoivat kumminkin, se tuntui mukavalta ja muistutti jotenkin työstä, tuli mieleen että ehkä kuitenkin ura armeijassa?
3. Vaikka en minä tosissani, en voisi mennä armeijaan, vastustan sitä sekä ajatuksena että laitoksena, muistan aina ja ikuisesti miten lukion hissanmaikka opetti että maailmansodat syttyivät kilpavarustelun seurauksena, varsinkin se eka, joten en voi olla vastustamatta armeijaa. Tässä asiassa en ole kuitenkaan kovin ehdoton ja kiivas, ei ole vara, muuten joutuisin väittelemään päivät pitkät kun mies on reservin vänrikki ja hiukan eri mieltä.
4. Oikeastaan olisin työkseni kaikista mieluiten kotirouva, voisin antautua kirjoittamaan runoja ihan tosissani ja ehkä tehdä lisää tieteellistä tutkimusta ihan harrastuksena, lukea kirjoja ja kutoa, kierrellä kirppiksiä ja ulkoilla. Miehellä on varmaan valtavat opiskelupaineet, sillä olen kertonut näistä urahaaveistani hänellekin, miksei kotirouvakin voisi ihan hyvin olla ura, ehkä pitäisi lähteä ajamaan asiaa ihan viralliseksikin.
5. Olen vähän semmoinen kotihiiri, en oikein saa aikaiseksi lähteä täältä mihinkään, ja en toisaalta tiedä miksi pitäisikään jos täällä kerran viihtyy ja on tekemistä, paitsi lapsen kanssa ulkoillaan ja käydään puistossa kyllä joka päivä koska hän nauttii siitä ja on oikein ulkoilmaihminen, ja on huonoja kokemuksia siitä mitä tapahtuu jos häntä ei jonakin päivänä voi ulos viedä. Ja kyllä minäkin yleensä niistä reissuista nautin, raittiista ilmasta ja muiden äitien tapaamisesta hiekkalaatikon reunalla.
6. En ole saanut vielä muuttomme jälkeen aikaiseksi käydä kahvilla lempikahvilassani, kohta ollaan kuukausi täällä asuttu vaan käymättä on jäänyt, vaikka siskon kanssa ollaan kyllä sovittu että mennään. Haluaisin ostaa jonkun lehden ja mennä sinne vaan istumaan ja seuraamaan liikennettä ja juomaan kahvia, mutta ikinä en saa aikaiseksi. Nyt kyllä päätän, että ensi viikolla menen, ihan varmasti.
7. Jos joku jaksaa lukea tämän tekstin loppuun, kysyköön seitsemännen asian, tai vaikka viisitoista, lupaan vastata. En jaksa enää miettiä, ajatukset karkailee, se on minulle ihan tyypillistä.

14 comments:

Liivia said...

Sanoisin, että lelujen kanssa sinulla on ongelmat vasta edessä päin. Noin pientä kun voi vielä manipuloida itse, mutta kun lapsi pääsee tarhaan kaikki brändit vyöryvät päälle, koulussa puolta pahemmin.

Minä en ole ostanut lapselleni edes kahta lelua hänen ollessa alle kolme. Lahjaksi on tullut, ja sitähän ei voi estää. Suku on pahin, ystävät kunnioittavampia ja tiedostavampia, ja antavat järkeviä, suku just kaikkea "amerikkalaista".
Isompana on sitten tullut hankittua muutama petshop ja barbie.
Minusta täysboikotointi lyö itseään vastaan jossain vaiheessa. Kaikki kielletty alkaa kiinnostaa kahta kovemmin. Lapsen pitää saada joitain aikansa tuotteita, mutta lapselle on silti hyvä selittää markkinavoimien pirusta.

Kirppiksissä hyvää on kierrättämisen idea, mutta en pidä sen parempana jonkun ketjurätin ostamista sieltä kuin kaupastakaan. Jonkunhan kuitenkin täytyy se ensin sieltä kaupasta ostaa päätyäkseen kirppikselle.

Kumpa kaikki edes pohtisivat tällaisia asioita, mitä sinä tässä. Minä asun sinusta vain 16 km:n päässä, mutta arvomaailmallisesti on valovuosi välissä. Täällä ei ketään kiinnosta onko leluissa ja vaatteissa myrkkyä, vaan virta ostoskeskuksen halpaketjumyymälöihin yhä sankkana vie. Mitä kauemmas suuremman kaupungin keskustasta mennään, sitä vähemmän on kyseenalistusta.

Jonna said...

Minä kiitän ja en kysy lisää.

Minä olen kyllä ostanut lapsille enemmän kuin kymmenen lelua. Ja niitä Myyriä ja NallePuh-juttujakin. Legoja ja Brioa. Joissain jutuissa vedän kyllä tiukan rajan, mutta tiedän sellaiset lelut joilla lapset leikkii ja sellaisia voin hankkiakin. Toisinaan.
Viime viikolla ostettiin legoalusta, tarpeeseen. Meillä kolme lasta leikkii yhdessä legoilla (sekä duploilla, että pienillä), rakentavat junaratoja, eläintarhoja ja muita. Haluan tarjota välineitä niihin leikkeihin, vaikka uskon kyllä, että paljon vähemmälläkin tulisivat toimeen. Ja tuleehan tuolta perästä vielä tuo neljäskin leikkijä.

Kirpputoreilta mekin vaatteet hankitaan pääosin. Uutena en niistä ketjukaupoista enää kyllä osta mitään.

Celia said...

Kiitos kaunis Mimmi!!!!
Tuli hurjan hyvä mieli tästä ja koko kirjoituksestasi.

Meilläkään ei ole tarvinnut hankkia leluja, äitini talo on niitä täynnä ja osa ihan käyttämättömiä siskojeni vanhoja. Tiedän, että kunhan lapsi kasvaa, niin muu maailma alkaa vaikuttaa enemmän tyttöön ja tämän toiveisiin, mutta varmasti tuossa ostamisasiassa vanhemmilla on kuitenkin suurin vastuu ja valta.

Olen mieheni kanssa usein miettinyt, että mitä se kertoo tämän päivän työelämästä, kun niin moni mies sekä nainen tahtoisi jäädä kotiin esim. varhaiseläkkeelle, koti- isäksi tai kotirouvaksi. Toki on paljon niitäkin, jotka tahtoisivat töitä, muttei niitä vaan ole.
Meillä mieheni on samalla taidealalla kuin minä, joten en voi vaatia, että vain minä saisin jäädä kotiin ja tehdä omia projekteja ja hänen pitäisi tehdä ns. hanttihommia elättääkseen meidät. Hänelläkin täytyy olla mahdollisuus tehdä omia juttujaan ja olla enemmän lapsen kanssa. Vuorovedoin mennään, mikä on meillä ihan hyvä juttu.

Katja said...

Neloskohdasta ihan samaa mieltä.

Ja tuosta arvomaailma-asiasta. Esikoisen synnyttyä varustelu alkoi, me emme harrastaneet mutta muualta alkoi tulla. Jotkut kaverini ja sukulaiset kertoivat, mitä kaikkea laatikkolukkoa ja touhumattoa ja sitteriä ja hyppykiikkua ja muuta rekvisiittaa lapsella pitää olla. Emme ostaneet, minusta suurin osa oli ihan järjetöntä. Meille tuotiin sitten lainaksi ja lahjaksi. Koti oli yhtäkkiä tavaraa täynnä eikä lapsi edes tykännyt niistä. Ilolla luovutin äkkiä pois.

Meille on rantautunut Petshopeja. Tytär leikkii niillä kuten minä aikoinaan pienillä Disney-hahmoilla. Aion säästää ne kuten omat Disney-ukkelinikin. Legoja meilläkin on paljon, minusta ovat ihania, ison kasan saimme miehen työkaverilta aikoinaan. Aion säästää nekin. Brion puupalikat ja junarata ovat myös kestosuosikkeja. Noilla rakentelee ihan koko perhe.

Olen kuullut täällä tyttären (6v.) kaverien "Ei se ole muotia" -puheita. Kerran he penkoivat tytön vaatekaappia ja lajittelivat pois lapsellisia vaatteita. Kuulin tyttären sanovan: "Ei sitä. Kummitäti on itse ommellut sen mulle, sellaista ei voi ostaa mistään." Puutuin asiaan. Puutun noihin muotijuttuihinkin. Karmaisevaa puhetta tuon ikäisiltä.

Mirva said...

Liivia, tiedän että tarhaiässä ja varsinkin koulussa lelujen suhteen tilanne tulee olemaan vaikeampi kuin nyt, enkä uskokaan siihen periaatteeseen, että kaikki kiellettäisiin. Siinä en tule kuitenkaan antamaan periksi, että kaikki mahdolliset hellokittyt ja petshopit ostettaisiin ja että vain niitä toivottaisiin meillä lahjaksi sitten kun äiti ei osta. Mieluummin niin, että sopivassa määrin vähän kaikkea, myös niitä luovuutta kehittäviä (kuten rakennusjuttuja, värikyniä, askarteluvärkkejä, kirjoja) ym., eikä pelkästään läjäpäin merkkimuovia. Oikeastaan se pahin juttu tuossa lastenkulttuurin brändäytymisessä on minusta juuri se, jos mikään muu kuin se tai se ei enää kelpaa, että ekaluokkalaisia ei kiinnosta enää lastenkirjojen lukeminen tai askartelu vaan pelkästään muovikrääsä. (Tässä on kyllä vähän minusta kysymys aikuisten laiskuudesta osallistua, esimerkiksi yhden ystävän lapset toivovat vuodesta toiseen lahjaksi tätä muovikrääsää eikä vanhemmat mitenkään kiellä eikä myöskään rohkaise muuhun. Kesällä nämä lapset tykkäsivät tulla mulle hoitoon, kun me askarreltiin kaikki yhdessä ja meillä sai istua keittiön pöydän ääressä syömässä hedelmiä ja lukemassa lastenkirjoja, kotona olevat ei enää kiinnostaneet eikä vanhemmat viitsineet viedä kirjastoon "kun meillä on kotonakin kirjoja niin paljon".)

Tiedän tismalleen, mitä tarkoitat tuolla kirppis-kommentillasi, ja olen jotakuinkin samaa mieltä. Toisaalta ajattelen myös niin, että jos joku on jo vaatteen ostanut (ja siitä käytön myötä pahimmat myrkyt pessyt pois), ja se on hyvässä kunnossa, on parempi että se tulee meille kuin että se menee kaatopaikalle. Se on vähän kaksipiippuinen juttu, toisaalta silloin tulee tavallaan tukeneeksi näitä ketjuliikkeitä ja sieltä ostamista, mutta toistaiseksi meillä ei oikein ole varaa ostaa kaikkea uutena ja luomuna.

Meidänkään entisellä asuinpaikkakunnalla ei tuntunut ketään kiinnostavan nämä asiat, ei ketään ystäviänikään. Yksi ymmärsi jollakin tavalla toiveeni, ettei meille kannettaisi kassikaupalla hellokittyjä synttäreille, mutta jatkaa edelleen kokojen ja petshoppien pyytämistä lahjaksi omille tyttärilleen (ja sitten kehuskelee sillä, ettei ole itse ostanut yhtään)...

Jonna, meillä on saatu niin paljon hyviä mun ja sisarusten vanhoja leluja äidiltä, ettei ole tarvinnut kauheasti ostaa, ja tietysti lahjaksi on tullut sukulaisilta ja ystäviltä kassikaupalla. Kyllä meiltäkin löytyy kaikki mahdolliset, on Disney'ä, Myyrää, Muumia, Hellokittyä, Legoja, Brioa jne, enkä tosiaan ole ajatellutkaan kaikkea kieltää vaan pitää määrän kohtuudessa ja leluvalikoiman laajana merkkienkin suhteen. Enemmän mua ärsyttää se, että annetaan lapsille kaikki mitä kulloinkin pyytävät, kyllästetään hellokittyillä koko maailma, tai sitten että vaihtoehtoisesti muka vastustetaan näitä tiettyjä "pahoja" merkkejä mutta tekopyhästi opetetaan lapsi kuitenkin merkkitietoiseksi suosimalla joitain tosia, muka parempia. Meilläkin muuten legot on olleet jo kauan kovasti pop, eikä tunnu haittaavan yhtään että ovat jo yli 20 vuotta vanhoja ja vähän kömpelön näköisiä, varsinkin nuo eläimet. :)

Liivia said...

En edes tiedä mikä on koko...

Legot on mahtavia leluja, kehittävät ja kestävät sukupolvelta toisille. Palikatkin ovat olleet ja ovat yhä tärkeitä myös.
Minun rajani menee siinä lelujen suhteen, että niitä saadaan vain jouluna ja syntymäpäivinä, muuten ei hankita mitään. Paitsi isommilla matkoilta on matkamuistoksi saanut jonkun. Kaikkeen muuhun on säästettävä itse euron viikkorahasta, joka alkoi pyöriä ekalta luokalta JOS huone on perjantaisin siivottu. Omalla rahallaan saa sitten ostaa mitä vaan, en puutu, vaikkakin kehoitan harkitsemaan tarkoin. On toiminut loistavasti. Joskus lapsi säästää kuukauden että saa petshopin, mutta esim viimeksi sijoitti säästönsä taidepajaan (jonka olisin kyllä maksanut muutenkin). Hyppäsin nyt eri aiheeseen, mutta en malta olla ihmettelemättä miksi niin harvat perheet pitävät yllä viikkorahakäytäntöä. Sehän opettaa lasta harkitsemaan, säästämään ja myös ymmärtämään, ettei raha kasva puussa ja ettei koko ajan voi ostaa jotain.

Ja vielä leluista (hyvä aihe); olen puoltanut muutamien nukkejen ja eläimien hankkimista, ja niitä rakennusvälineitä. Mutta en huolisi jotain petshoptaloa tai muita "hökötyksiä", jotka tappavat mielikuvituksen. Lapseni haaveili joskus kyseisestä talosta, sitten sai leikkiä sellaisella kaverinsa luona ja totesi, että olipa tylsä kun sillä voinut oikein leikkiä, "kun se vaan oli". Iso osa leikkimistä on rakentamista, leikkimaailman kokoamista osista, jotka keksii ja kehittää itse vaikkapa vessapaperirullista ja tyhjistä tulitikkuaskeista.

Minuakin ärsyttää että lapset saavat uuvuttaa vanhempansa maukumalla jotain ja saavat sen. Aika monelle lapselle taidetaan ostaa jotain marketista ruokaostosten lomassa. Sellaisesta kierteestä on vaikea päästä irti.

Hello kitty- ilmiö tuntuu olevan niin valtava, että sitä ei pakoon täysin pääse. Ärsytti valtavasti kun lapsen koulukaverit alkoivat syytämään hello kitty sitä ja tätä lahjaksi ihan muuten vaan ilman mitään synttäreitä. Vanhemmat niitä tietysti ostivat, ja odottivat ilmeisesti vastalahjoja.
Mutta ilmiö on silti Suomessa murto-osa siitä mitä se oli esim. LIssabonissa. Jokaisessa kadunkulmassa seisoi valtava hellokitty mainostamassa milloin muroja milloin jäätelöä ym. Ruokaosastoilla oli rivikaupalla hellokitty-ruokia. Missä tahana roinassa oli kitty. Hohhoijaa.

Katjan kommenttiin nojaten en malta olla vielä sanomatta, että minusta vauva ei tarvitse oikein mitään. No sängyn, vaunut ja jonkun sitterin ehkä. Minulla ei ainakaan ollut muuta ja hyvin meni. Äitiyspakkaustakaan en ottanut, kun siinä oli minusta monenmoista turhaa, joita itse en ainakaan tarvinnut. Kaikki hiluvitkutinmatot oli mulle ihan kauhistus. Ja eilen ihmettelin aamulehteä lukiessa että on myös sellaisia kumipottia, joihin vauvan saa laittaa sillä aikaa kun äiti käy suihkussa...mitenkähän minä pärjäsin suihkureissuilla, en muista likaisenakaan olleeni ja mieskin oli aina poissa. Niin paljon turhaa!

No niin, nyt mä häivyn täältä ennen kuin tästä tulee romaani...

Mirva said...

Celia, en minä tiedä jaksaisinko oikeasti olla "vaan kotona" sitten kun lapsi on isompi, mutta toisaalta en tiedä, jaksanko/haluanko oman alan töitä ainakaan teinien parissa niin kauan kuin lapsi on vielä pieni ja tahtoo iltaisin leikkiä ja oleilla vanhempien kanssa. Kokemusteni perusteella työ on aika kuluttavaa henkisesti, ainakin tämmöiselle herkkikselle niin kuin minä, siis ei siksi että mulla olisi koskaan ollut mitään ongelmia oppilaiden kanssa vaan siksi että siinä joutuu olemaan tekemisissä aika vaikeidenkin asioiden kanssa ja toisaalta työt seuraavat aina mukana kotiin, on paperihommia ja suunnittelua ja yhteydenpitoa oppilaiden vanhempiin joita ei aina työaikana tavoita. Sikäli esim. aikuisten kanssa työskentely olisi otollisempi vaihtoehto, vaikka omat hommansa on siinäkin. Voi tosin olla, että jos miehen urasuunnitelmat toteutuvat ja hän saa valmistuttuaan unelmiensa työpaikan, emme asukaan Suomessa ja minä en voi oman alan töitä edes tehdä. Se olisi minusta ihan mukava vaihtoehto. :) Mutta tosiaan, melko monet tuntuvat nykyään uupuvan töissään, hienoa kuitenkin että te voitte vuorotella näissä asioissa ja molemmat saavat sitten tehdä myös sitä mitä todella haluavat.

Katja, tuommoiset kuusvuotiaiden muotipuheet mua juuri ärsyttää, kun se ei minusta jotenkin tunnu luontaisesti kuuluvan sen ikäisten ajatusmaailmaan vaan on opittu aikuisilta ja viihdemaailmasta. On kamalaa, että lapset eivät enää saa olla lapsia, ja että jo tuossa iässä painostus kulkea virran mukana on noin kova kuin kerrot. Onneksi puutut asiaan, ja onneksi tyttärelläsi myös on selvästi vahvuutta oman mielipiteen esittämiseen ja omien teiden kulkemiseen! Ja noista petshopeista, en minä niitä varsinaisesti vastusta, vaan sitä ajatusmaailmaa mitä tuossa ylläolevissa vastauksissanikin toin esille. Ovat varmasti ihan hyviä leluja, kunhan eivät ole niitä ainoita, ja kunhan keräily ei ole itse tarkoitus vaan leikki.

Liivia, kokot on semmoisia kummallisia muovisia eläimen näköisiä keräilyjuttuja, vähän niin kuin petshopit, ei niitä varmaan oikeasti noin kirjoiteta mutta en tiedä miten. Hellokitty on tosiaan valtava juttu nykyään, meillä on yksi lahjaksi saatu kirja jota on lapselle luettu siinä missä muitakin, ja kappas vaan, lapsi tunnistaa jo nyt puolitoista vuotiaana hellokittyt kaupassa... Kohta varmaa osaa jo vaatia kissannaamalla varustettuja ruokapaketteja jos niitä tänne rantautuu.

Tuo mitä sanot leikistä ja sen luonteesta on minusta niin totta ja olisi hirveän tärkeää että lapset saisivat tehdä / tekisivät edelleen noin eivätkä jäisi kiikkiin valmiiksi rakennettuihin, telkkarin kautta opittuihin maailmoihin.

Tuo teidän viikkorahajuttu kuulostaa hyvältä, etenkin tuo siivousosio, voisin hyvin ottaa aikanaan saman käyttöön meilläkin. Muistan ikuisesti kun pikkuveljeni säästi aikoinaan omia viikkorahojaan että sai ostaa ihan ikioman paketin HK:n sinistä, ja lopulta vaiva palkittiin! :)

Niina said...

Oi,kiitos valtavasti Mimmi!! Ihanaa,piristi kyllä ja toi hymyn huulille:)

Ja voi,mikä aihe! Tai aiheet pikemminkin..niiin ärsyttäviä ja niiiin tärkeitä. Niistä voisin höyrytä itsekin vaikka kuinka:)
Dokumenttia en ole voinut vielä katsoa,pian kuitenkin katson ja uskon että siihen loppuu ne viimeisetkin ostokset halpisketjuista. Kirpparilta mekin ostetaan paljon ja lisäksi saadaan ystäviltä,mutta silloin tällöin sorrun halpiskauppoihin ja asia on siis näin niin omien kuin lapsenkin vaatteiden kohdalla. Ja halpiskaupoistakin yleensä ostan vain alesta..täyshintaisena hyvin harvoin. Parempilaatuisia ja samoin myös kalliimpia vaatteita tekee vain niin tiukkaa ostaa,varsinkin kun meidän tyttö kasvaa aivan älytöntä vauhtia..vaatteet jäävät hetkessä pieneksi. Mutta monesti se on todistettu,köyhän ei kannata ostaa halpaa..kun vaan muistais sen! Oppisi karsimaan turhat menot ja panostaisi sitten kerralla vähän enemmän ja siihen laatuun. Eikä niin että ostaa usein ja huonompaa..

Meillä ollaan onnekkaita kun sukulaiset eivät hirveästi osta lapselle leluja. Äitini antaa rahaa lahjaksi,anoppi yleensä kirjan ja vaatteita (niitä halpoja tosin...),silloin tällöin lelun,ystävät kaikkea järkevää,joskus lelujakin mutta sellaisia kestävämpiä. Isäni varmaan ostaisi leluja enemmän,sillä se on aika helppoa..mutta en ole antanut:) Minusta lelun ostaminen vaikka synttärilahjaksi on tylsää ja kuten sanoin,liian helppoa..jonkun krääsälelun voi antaa kenelle vain mutta huolella valittua kirjaa tai vaatetta ei,noin karkeasti sanottuna. Tiedät varmaan mitä yritän ajaa takaa...
En tiedä mitä ne kokot ja petshopit ovat,onneksi! Mutta ei siihen varmaan kauaa mene että mankuna alkaa..ympäristö vaikuttaa niin paljon! Ihan hirvittää jo valmiiksi:(
Katsoin joskus keväällä kamalan jenkkidokumentin mainonnan vaikutuksesta lapsiin ja nuoriin ja järkytyin...siellä tämä kaikki on 100 kertaa pahempaa!! Pitää etsiä se jostain ja linkittää vaikka. Huh. Se oli oikeasti kamalaa. Kyllä me ihmiset ollaan aika kamalia..
Mutta niin,leluista vielä. Lapsella on aika paljon minun vanhoja,varsinkin pehmoja ja pikkueläimiä,legot odottaa että hakisin ne isän vintiltä meille. Olen myös ostanut lapselle aika paljon leluja mutta lähes kaikki kirpparilta ja mahdollisimman vähän muovia. Uusia on jonkun verran,joitain pikkuautoja ja myös telkkarihahmoja: Postimies Pate ja sen kaverit..ne olivat alennuksessa lelukaupassa,mies kävi siellä ostamassa lapselle muovailuvahaa ja samalla sitten nuokin:) Silti haluaisin että lelujakin olisi vähemmän,ettei vaan totu siihen että on paljon. Mielummin tottuu vähään. Joten meillä on varmaan lelujenkarsimis-operaatio edessä. Ja ostolakko,ei mitään ennen joulua.

Asiaa olisi vielä vaikka kuinka mutta ajatus ei enää tähän aikaan oikein kulje! Hyvä aihe ja ihana sinä Mimmi! :)

Liivia said...

Palasin vielä aamukahvinkin lomassa:)

Ylipäätään lahjapäivät (joulu ja synttäri) alkavat käydä problemaattisiksi kun lapsi kasvaa. Jossain vaiheessa kirjoja on niin, että hyllyihin ei mahdu ja siellä on jo lähes kaikki kivat markkinoilla olevat. Ja jos lapsi saisi vain vaatepaketteja, niin tuntuu minusta vähän epäreilulta lasta kohtaan. Jossain vaiheessa (n. 5-vuotiaana) lapsella on tavallaan jo kaikki lelut (astioita, nukkeja, pehmoja, legoja, palikoita, pikkueläimiä, helmisettejä..) ja silti on jouluja ja syntymäpäiviä.
Lapseni kuusivuotissynttäreillä kaikki tiedostivat että kaikkea jo on, lapsi sai lahjaksi pelkkiä maalaustarvikkeita. Tyttö otti ne kiittäen vastaan, mutta näin hiljaisen pettymyksen. Niitä kun meillä on muutenkin kasapäin ja aina esillä ja käytettävissä. En halua purnata enkä osoitella antajia, joiden ajatus oli selvästi hyvä, mutta yksi petshoppi olisi kyllä ollut paikallaan. Myöhemmin lapsi sai vielä yhden lahjan; hellokitty-rahapussin, se oli niin tärkeä että nukkuikin se tyynyn alla.
Lapset on kuitenkin lapsia, ja tuokin aika on lyhyt. Kuulutan aina kohtuutta ja kriittistä valistusta, enkä usko että sen seurauksena mopo karkaa käsistä. Näin jälkeen päin (kun kohta leikki-ikä alkaa olla takana) sanoisin, että ehkä olikin ehkä hyvä että suku osti myös niitä amerikkalaisia juttuja ja "muotileluja", lapsi sai kokea myös ne ja toisaalta vastapainona oli vanhempien ajatusmaailma. Lopultahan jokainen tekee itse valintansa, vaikka kuinka johonkin suuntaan ohjattaisiin. Nyt huomaan, että hän kallistuu enemmän "meidän tiellemme" ja toivoo ensi jouluna kasvikirjaa. Haluaa edelleen kauppojen leluhyllyille, mutta toteaa ettei siellä ole enää mitään sellaista mitä hän haluaisi.
Minusta lapsen pitää tietää millaisessa maailmassa elää, en ole pyrkinyt välttelemään kauppojen leluhyllyjä ja olen antanut lukea lelulehtiä ja haaveilla. Täällä on kaikkea hapatusta yllinkyllin, eikä se tarkoita että itsellä pitäisi olla se kaikki. Minusta hän on sen hyvin ymmärtänyt, ei ole koskan vonkunut mitään. Ja se vonkuminenkin minusta on sallittua, vasta se ratkaisee miten vanhemmat siihen suhtautuvat.

Muistan itse etten saanut lapsena haaveilemaani barbieta koskaan. Äitini vastusti barbieta. Myöhemmin siskoni sai barbien, kun äiti ei enää neljännen kohdalla jaksanut vastustaa. Jostain syystä tuo on jättänyt jonkun jäljen, kun muistan asian aina.

Ystäväpiirissäni on useita taistolaisperheiden lapsia. He muistelevat osittain lämmöllä lapsuuttaan, mutta osoittain myös ovat katkeria. Eivät saaneet koskaan niitä leluja mitä muilla oli, pelkkiä itäsaksalaisia pahvijuttuja tai mitä ne nyt mahtoikaan olla. Huomaan että nyt aikuisena jokainen heistä on tavaran perään ja hankkivat liikaa, korvaavat jotenkin sitä mitä lapsena menettivät.

Tälläisiä ajatuksia näin aamutuimaan, sorry kun taas tuli paljon tekstiä.

Celia said...

Hurjan mielenkiintoista keskustelua!!!

Tunnistan tuon Liivian esille ottaman taistolaisnäkökulman. Omat vanhempani olivat vahvasti vasemmistolaisia, jos eivät aivan taistolaisia, ja he ostivat meille varsin vähän tavaraa ja just usein DDR: n reissulta tuli joku vekotin. Sen sijaan mummoni, jonka oma lapsuus oli erittäin köyhä ja ankea, osti hurjan paljon kaikenlaista lelua meille ja sai tuosta antamisesta ja ostamisesta silmin nähden iloa. Tavallaan lapsuuteni oli tasapainossa tavaran suhteen:) Ymmärrän sekä vanhempiani että mummoani tässä asiassa.
Nykyään tunnen tosi paljon entisiä taistolaisia, joilla on TODELLA paljon omaisuutta ja haalivat sitä vain lisää ja lisää.

Luulen, että ihmisen tavarasuhteet ovat paljon monimutkaisempia kuin uskommekaan. Jos katsomme esim. sisustuslehtiä niin suurimmaksi osaksi ne luovat mielikuvia, joiden saavuttamiseksi tarvitaan tietyt tavarat. Sivut pullistelevat materialisia iloja. Samoin aika monet blogit. Ostamalla ja omistamalla voimme kuvitella tulevamme osaksi jotain esim. blogiyhteisöä. Emme välttämättä ole aina tietoisia siitä kuinka paljon nuo maailmat muokkaavat ajatteluamme.

Ihminen ilmaisee nykyään itseään suureksi osaksi kuluttamalla. Mainonta opettaa lapsia siihen syntymästä saakka. Sanotaan, että se työllistää ja pitää valtionkassan kasassa. Minusta asia ei mene ihan noin, mutta todella monia ajttelee tuolla tavalla.
Ostamisessa ja tavaran omistamisessa kyse on enemmänkin tunne- kuin järkisuhteista, kuten vanhempieni ja mummoni esimerkit osoittavat.

Mirva said...

Niina, kyllä minäkin olen tähän asti sortunut aina välillä noihin halpisvaatteisiin, nytkin syksyllä kun piti ostaa jo olemassa olevan ulkoilutakin pariksi housut eikä kirppiksiltä yksinkertaisesti löytynyt minkäänlaisia tuulihousuntyyppisiä lapsen kokoa, joten kävin sitten hakemassa halpishousut, ihan hyvät on olleet mutta myrkyllisyys vähän pelottaa... Olen miettinyt noiden lahjojen suhteen sitä, että pyytäisimme antajilta että antaisivat vain yhden lahjan jouluna ja yhden synttärinä eivätkä syytäisi krääsää koko ajan, ja myös sitä, että kun kehtaisin niin sanoisin että meidän taloustilanteessa rahakin olisi ihan hyvä lahja niin saataisiin sitten ostaa lapselle sitä mitä oikeasti tarvitaan ja halutaan, mutta jotenkin semmoista on hirveän vaikea sanoa. Ja Liivialla on kyllä pointtinsa tuossa sinun jälkeen kirjoitetussa lahja-asiassa, että toisaalta on hyvä että tulee lahjana niitä juttuja, joita ei itse ostaisi, niin lapsi saa tutustua kaikkeen, totaalikieltäminen kun varmasti johtaisi myöhemmin kapinaan.

Liivia, en minäkään tosiaan usko semmoiseen totaalikieltämiseen, mutta siihen kyllä että kaikkea ei voi eikä pidä saada mitä keksii vonkua. Valitettavasti liian monet nykyvanhemmat antavat tässä asiassa hirveän helposti periksi, on hieno juttu että on olemassa tuommoisia niin kuin tekin, jotka vielä pitävät kiinni viikkorahasysteemeistä ja säästämisestä ja siitä, ettei turhaa osteta. Kyllä uskon, että vanhempien ajatusmaailma tarttuu lapseenkin jos ei pidetä nyörejä liian tiukalla vaan pikemminkin annetaan kokeilla mutta samalla ohjataan varovaisesti oikeaan suuntaan.

Celia, tiedän tarkalleen mistä puhut, olen miettinyt tuota suhdetta omistamiseen ja tarvetta ostaa viime aikoina sen oman vaatelakkoni kautta ja todennut, että se hysteerinen ostostarve, joka minulla oli, varmaan osittain juonsi juurensa siitä, että lapsena esim. vaatteita ei ollut paljon (vaikkakin riittävästi aina), enkä koskaan ollut kovin muodikas (mistä sain usein kavereilta kuulla, äiti kutoi mulle paitoja itse ja se jos mikä oli esiteininä noloa) ja harvoin sain mitä halusin (olisin tietysti halunnut samoja kuin luokkakavereilla, mutta usein niihin ei vain ollut varaa, minkä kyllä itsekin tajusin). Opiskeluaikoina en jotenkin edes viitsinyt ostaa, tiesin ettei ollut varaa, äiti osti mulle vaatteita silloinkin jos jotain tarvin, mutta kun työelämä alkoi ja omaa rahaa riitti yli tarpeiden, aloin ostaa ja ostaa ja ostaa, paljon turhaa, paljon ylimääräistä, paljon kaikkea. Nyt lakon myötä olen tajunnut miten yritin kuluttamalla sekä määrittää itseäni ja persoonaani että todistaa "nousseeni sosiaaliluokassa" opiskelujeni myötä, jälkikäteen katsottuna motiivit olivat noinkin lapsellisia. Onneksi tajusin alkaa lakkoon.

Olen miettinyt myös meidän sohvia. Niitä jotka annettiin pois, kun ne oli meillä olleet vuosikausia vaikka inhosin niitä (miksi inhosin? sitä en osaa sanoa, niissä oli tosi hyvä istua), ja sitä joka nyt pitäisi ostaa. En ole varma miksi pitäisi välttämättä saada uusi sohva, voi olla että motiivit tulevat hyvinkin paljon tuolta sisustuslehtien ja blogien maailmasta, mistä sinäkin puhut.

Mahtavaa keskustella tämmöisistä asioista edes tätä kautta, nämä on ainakin minulle hirveän tärkeitä ajatuksia ja on mukava saada muitakin näkökulmia kuin oma. Kiitos teille kaikille tähän mennessä kirjoittaneille!

Olina said...

Kiitos, kiitos kaunis Mimmi:)

Tämä teksti oli painavaa, ja keskustelu täällä niin hyvää! Tarvitsisin pari lisä tuntia vuorokauteen ihan tosissani syventyäkseni.

Minä aina vetoan, että voihan vaatteet tehdä itse (etenkin omassa tapauksessa), nyt vasta viime aikoina olen enemmän pohtinut, että ei se kankaiden valmistuskaan tosiaan myrkytöntä puuhaa ole. Ja sitten jos pitää etsiä luomu-kankaita, niin ollaan jo aika jamassa...

Ja Liivian kommenttiin viitaten: en ole ostanut ainuttakaan tuotetta esim. hm:ltä sitten yläasteen, kun näin dokumentin kyseisen puljun ompelijoiden oloista... Kirpparilta merkin vaatteita on kyllä tarttunut mukaan jokunen, minun moraalini kun sanoo, että kerran ostettu on jo hävitty boikotti, ja kirpparilta uudelleen käyttöön on sittenkin parempi kuin roskiin.

Mirva said...

Olina, tosiaan, tuo vaatteiden itsetekeminen on myös kaksipiippuinen juttu, enpä ole tullutkaan ajatelleeksi. Toisaalta, jos ostaa Suomessa valmistettuja kankaita, en tiedä voiko mennä hirveästi vikaan (joku viisaampi varmaan tietää senkin). Olen ajatellut tuon kirppisvaatteiden oston ihan samalla tavalla kuin sinä, mutta toisaalta ymmärrän tuon Liivian pointinkin: ihmiset jatkavat vaatteiden ostamista noista halpisketjuista varsinkin jos saavat vielä myytyä vaatteet pikkurahalla eteenpäin. Nämä on vaikeita juttuja, eikä varmastikaan yhtä ainoaa oikeaa katsantokantaa ole, mutta kyllä minä aion ostaa pikkurahalla kirpparilta jatkossakin ihan kaikkia merkkejä, kun ainakin varmaan ne myrkyt on suurimmaksi osaksi jo toivottavasti poistuneet vaatteista siinä vaiheessa kun ne kirppikselle viedään, eikä meillä juuri nyt ole vara valita niitä kalliimpia, ainakaan koko ajan.

Riikka said...

Hyvää keskustelua täällä, tosin kaikkea en nyt ehdi edes lukemaan. Mutta samoilla linjoilla mennään täälläkin, mua ahdistaa nyt joulu kauheasti, ihan vaan sen tavaramäärän takia mitä sukulaiset meille syytää. Toisaalta tiedän että saamme myös paljon hyödyllistä. Nyt kun esikoisemme on 4,5-vuotias, hän ei vielä ole kovin bränditietoinen (ehkä koska on nyt vuoden ollut kotihoidossa) mutta varmasti tilanne muuttuu. Yritän ajatella että vaikka noita lahjoja ja tavaraa lapselle tulee muuten kuin meidän ostamana, ei hän niistä turmellu kunhan täällä kotona opetetaan oikeita arvoja, kerrotaan mikä elämässä on tärkeää ja opetetaan harkitsevaksi kuluttajaksi. Mutta en kanssa kyllä yhtään ymmärrä miten jotkut ihmiset ei ajattele näitä juttuja.