20 September 2010

pohjoisessa






Ajettiin läpi tämän keltaisen maan, siskot ja veli ja me kolme ja siskojen miehet, ajettiin kahdella autolla jalat lytyssä kohti vanhempien kotia ja äidin keittiötä. Radiossa kuului Kent, brinn pengar brinn, jag lovar du betyder nånting, muistin äkkiä yhden vuosien takaisen jonka ystävät järjestivät koko ajan juhlia saarillaan, oli rapujuhlat ja huvilakaudenpäättäjäisjuhlat ja hirvenmetsästyskaudenavajaiset, niin kauan juhlia saaressa että meri meni jäähän ja yksi tyttö joka aina städasi toisten jälkeen. Ja sitten, vähän myöhemmin, yhden toisen jonka piti joskus öisin mennä sammuttamaan tulipaloja jotka olivatkin sytytettyjä roskiksia, ja miten sitten käveltiin syysrantaan keskellä yötä, juuri ennen sadetta, katsomaan miten aallot löivät kiviin, puut taipuivat tuulessa, oli uskomaton öljylamputtomuus.

Yhdestä laulusta muistin kaiken, mistähän laulusta muistan tämän matkan, en vielä tiedä, vai tuliko tuolle laululle vielä yksi muisto lisää, että seuraavalla kerralla kun kärleken väntar muistaa kaikki metsät joiden läpi ajettiin, voi miten paljon niitä tässä maassa on, ja kaikki joet jotka ylitettiin ja joita ei pysähdytty kuvaamaan. Välillä pysähdyttiin pikkukylien hiljaisille huoltoasemille oikomaan jalkoja, päästettiin valloilleen lapsen rajaton touhu, toivottiin että sitten nukahtaisi taas.

Ajettiin puolen Suomen halki, ees taas, perillä juhlittiin kummisetääni niin kauniissa puitteissa ihan maalla, oli vuosia siitä kun olin viimeksi käynyt ja paljon väkeä ja kitara, sen setä sai lahjaksi, haaveidensa kitaran joka oli tuotu valtameren takaa, en ehtinyt kuulla soittoa kun piti lähteä toisiin juhliin mutta liikutuksen kyyneleet ehdin nähdä, ja kaikki tärkeät sukulaiset joita niin harvoin näkee. Ne juhlat tulee varmaan aina mieleen kun kuulen Eleanor Rigbyn, serkkutytöt soitti, ja toisen serkun puhe jossa muisteltiin miten isä paistoi kamalia lättyjä kun lapset oli pieniä, hassua minkälaisia asioita sitä muistaa, minä muistan aina että isä lauloi iltaisin ihanan haikean unilaulun minulle ja veljelle, usein siinä oli sinisorsa.

Olen nähnyt niin todenmukaisia unia etten ole varma mitä on oikeasti tapahtunut, viikko lähtee nahkeasti käyntiin, kameran piuhaa ei löydy ensin mistään ja olokin on aika samea, reissuväsymystä ja oli myös rakkaimman lapsuudenystävän kolmikymppiset. Yritän kuunnella rauhoittavaa musiikkia josta ei tule mitään mieleen, se on aika vaikeaa, muistot tulvivat, muisti tulvii, tulvii uniinkin, semmoista se on kun käy viikonloppuna lapsuudessa ja sitten taas yhtäkkiä palaa takaisin omaan elämään, tähän päivään, aikuisten arkeen ja muistot jäävät elämään, tuntuvat yhtäaikaa todellisilta ja kaukaisilta kuin uni.

7 comments:

Sarppu said...

Kerrassaan ihanat syksykuvat ja komella porukalla olette olleet liikenteessä .)

piilomaja said...

Useammin kuin tuhannen kertaa olen toivonut musiikkia josta ei tulisi mitään mieleen. Sellaiselle olisi suorastaan kova tarve. Puhdasta, tyhjää musiikkia joka ei (vielä) merkitse mitään.

Ilse said...

Ihanat kuvat ja matkanteon tunnelma!

Kuvaat hyvin tuota lapsuuteen palaamista, se on just noin. Minä olen nyt lapsuudenkodissani, koko viikko ollaan, enkä tiedä enää olenko äiti vai lapsi vai vaimo. :)

Mirva said...

Sarppu, matkaseura oli kyllä mahtavaa, vaikka itse en kyllä tainnut olla virkeimmilläni, ainakaan palatessa...

Piilomaja, mulla on sama juttu. Mietin just eilen, että pitäisi ostaa varmaan jotain ennestään tuntematonta klassista musiikkia, vaikka pianokonserttoja, niin sitten voisi onnistua.

Ilse, mukavaa lapsuuteenpaluuta sinullekin! Tänään alan taas pikkuhiljaa käsittää todellisuutta ja omaa rooliani siinä, meni vähän sekaisin viikonloppuna. :)

Riikka said...

Upeita kuvia! Kentistä tulee itsellenikin kovasti nuoruudenmuistoja mieleen.

ArualMaria said...

Kylläpä kirjoitit osuvasti tuosta lapsuuteen palaamisesta. Siltä minustakin tuntuu, kun matkustamme lapsuusmaisemiini. Siellä on niin kovin erilaista, että tulee välillä aivan epätodellinenkin olo. Ja minäkin näen välillä todentuntuisia unia...

Mirva said...

Riikka, Kent kuulostaa aina hyvältä ja muistuttaa monista kun sitä sattumalta radiosta kuulee -- varsinkin Vapen å ammunition <3

ArualMaria, nimenomaan semmoinen olo kuin olisi jossain rinnakkaistodellisuudessa, että kaikki on vähän surrealistista, semmoinen tulee minullekin. Hauska kuulla, etten ole ainoa. :)