12 October 2010

silver linings




Oikeastaan merkit olivat melko selvät jo eilen illalla, en vain osannut hamottaa, olin niin väsynyt itsekin kaksitoista tuntisesta päivästä kahdestaan kiukuttelevan lapsen kanssa. Yhtäkkisiä itkukohtauksia, ei ruokaa, haluttomuutta mihinkään muuhun paitsi Postimies Paten katsomiseen. Yö oli levoton, aamu hervotonta itkua.

Aamulla lopetan opiskelut yhteen kappaleeseen valmista tekstiä ja alan pelätä pahinta soitettuani Taysin neuvovaan puhelimeen ja puhuttuani sairaanhoitajan kanssa, joka on ynseä, kiireisen kuuloinen ja ilmeisen haluton vastaamaan kysymyksiin niin, että jotain ymmärtäisin -- sen verran kumminkin, että tajuan mikä on lähin terveysasemamme, ja että lääkärien päivystysajat on jo tältä päivältä varattu. Mutta matkaan vaan, apua on saatava.

Ilmoittaudumme, odotamme, käymme terveydenhoitajalla, saamme kuulla pääsevämme omalääkärille vaikka hänen aikataulunsa onkin oikeastaan täynnä, odotamme, käymme lääkärillä, saamme reseptin selvään korvatulehdukseen, hoito-ohjeet sekä pyynnön tulla kuukauden päästä kontrolliin, vaihdamme vaipan, varaamme uuden ajan; ihmeeksemme kaikki tämä tapahtuu noin tunnissa ihanan henkilökunnan, semmoisen jonka äänestä kuuluu välittäminen ja se että jokainen on tärkeä, opastuksella.

Yön valvonut mies nukkuu makuuhuoneesa, minä valvon hipihiljaa sohvalla nukkuvan lapsen unta; siinä, vähän pystyasennossa on parempi kuin makuulla omassa sängyssä. En haluaisi olla missään muualla, en voisi olla poissa juuri tästä, vaikka se tarkoittaakin että joudun taas peruuttamaan kauan odotetun tapaamisen hänen kanssaan, ja että päivälle suunnitellut opiskelut eivät etene.

 Parempaan päivään ei olisi voineet sattua postin tuomat paketit. Jonnalta juuri sitä mitä kaipasinkin, oliivinvihreää lankaa sekä hello kitty -merkkejä, Ilseltä elämäni ensimmäinen arpajaispalkinto, herkullinen yllätys (yllätys siksi, etten muistanut mitä oli palkintona, koska en ikinä voita, en pistä palkintojakaan merkille, osallistun vain osallistumisen ilosta). Kiitos, te ihanat! Kun istun sohvalla sylissäni itkuun herännyt, rohiseva ja torkahteleva lapsi, mieleen tulvahtaa yhtäkkiä semmoinen kiitollisuus ja lämpö, että kyyneleet tulevat silmiin aivan huomaamatta. Jos tämä ei ole sitä paljon peräänkuulutettua ja kaivattua yhteisöllisyyttä, niin en tiedä mikä.




PS. Katsokaapa tarkkaan tuota Ilsen tekemää korttia, siihen on kirjattu yksi maailman tärkeimmistä ajatuksista.

13 comments:

Niina said...

Voi,voimia sinne! Niin sinulle kuin pienellekin (ja miehellekin toki!). Meilläkin vähän yskimistä ja köhimistä ja pelko että pahenee..mutta jos ei nyt korvatulehdukseksi saakka sentää! :(

Mutta ihanaa kuulla,että saitte hyvää palvelua! Ja vielä terveyskeskuksessa,missä se aina ole niin justiinsa,kaiken kiireen keskellä. Minäkin olin ihan yllättynyt kun kävin hammashoitajalla ensimmäistä kertaa yli kolmeen vuoteen ja se hoitaja oli mitä ihanin! :) Olen aina inhonnut hammaslääkäreitä (lapsena oli inhottava lääkäri) mutta nyt oli jopa mukavaa! Eli on näitä poikkeuksiakin,onneksi!

Ja miten osuikin nuo ihanat paketit juuri sopivasti tällaiselle päivälel! Lanka on kauniin väristä ja hauskasti tuon Ilsen kortin kanssa sävy sävyyn. Ja hmm..taidanpa mennä itsekin syömään suklaata,olen sen tarpeessa kun netit ja bloggerit ja kaikki tökkii. Mutta parempaa iltaa ja yötä teille!

heidi said...

Voi, pikaista paranemista pikkuiselle!! Kovin on tautista aikaa, meillä ollaan hyvin räkäisiä myös.
Ihana kuitenkin että hyvääkin mahtui tähän päivään, tuollaisista asioista tulee sitten hyvä mieli, uskoisin :)

Syysleimu said...

kyllä vain, hieno teksti. sairaan lapsen kanssa on aina yhtä tuskaisaa, kun ei aina tiedä mitä tehdä, ja kun ei voi kipujakaan pois viedä, turhauttaa. kiva että saitte nopeasti apua, voimia sinne. Meillä sairasteltiin samaa loppuviikosta. nyt voi lapsi jo paljon paremmin.

Anna said...

Sitä todellakin on liikkellä, meilläkin. Jaksamista! Ihanaa, että terveyskeskuksesta saa hyvää palvelua. Meillä niin on ikävä kyllä kovin harvoin. Siksi hankittiin vakuutus. Että pääsee lääkärille, joka ymmärtää sinua ja sinä häntä. Ei kyllä pitäisi se vaan pahentaa tilannetta ja eriarvoistaa ihmisiä.

Olina said...

Nyt kommentoin vain lyhyesti, mikä oivallus! Yhteisöllisyys, siksi minäkin olen kai jaksanut tätä jo ties miten monta vuotta. Sitä kun ihan todella arkielämäänsä enemmän kaipaisi.

Pikaista paranemista pienelle. Voimia sinulle ja teille.

isoinpapu said...

Tosiaan hieno ajatus kortissa. Olen ihaa samaa mieltä.

Parantukaa nopeasti! Kipeä korva on kauhea.

Kirjailijatar said...

Jaksamista teille! Sairaan lapsen kanssa on kuitenkin aika raskasta olla, toivottavasti pieni pian paranee. Meillä ajauduttiin kummankin lapsen kanssa oikein perinteiseen korvatulehduskierteeseen, joten tuttuja ovat nuo ajat, mutta onneksi jo kaukana.

Jonna said...

Parantukoon hän pian! Valoa!

Riikka said...

Pikaista paranemista! Mistä näitä tauteja oikein tulee?? Onneksi pääsitte kuitenkin helposti (?) lääkäriin.

Ilse said...

No nyt mua itkettää vuorostaan. :) Olipa onni että sattui oikealle päivälle tämä silver lining.

Toivottavasti yö on sujunut rauhaisasti ja nyt on edessä parempi päivä.

Mirva said...

Niina, toivottavasti teidän pieni on jo parantunut. Terveysasema yllätti kyllä iloisesti, en tiedä miten ois selvitty jos olisi pitänyt ajaa toiselle puolelle kaupunkia Taysille bussilla ja siellä jonotella monta (?) tuntia lääkärille. Ja vielä niin ihana omalääkäri että!

heidi, kurja päivä olis ollut jos ei postia olisi sattunut tippumaan!

Anna, ymmärrän kyllä että niitä vakuutuksia otetaan, meidän kokemukset entisestä kotikaupungista oli kamalia tämmöisissä akuuttitapauksissa. Mutta onneksi täällä on pienet terveysasemat ja omalääkärit -- ei tosin illalla...

Olina, niin minä olen tämän hahmottanut, tietynlaisena yhteisönä, josta löytää omansa, kukin saa ja jakaa iloa omalla tavallaan.

isoinpapu: nykyajan antibiootit on niin ihmeellisiä, että todellakin parannuttiin nopeasti, ainakin korvan osalta!

Kirjailijatar: Tämä oli lapsen toinen korvatulehdus, mutta toivottavasti ei sentään jouduta kierteeseen. Olen kuullut niistä monilta ystäviltä, se vaatii kamalasti voimia kaikilta.

Jonna, kiitos!

Riikka, helposti päästiin, matkoineen ja vielä palatessa apteekissa käynteineen alle 2 tuntia. Tämmöistä ei koskaan olisi käynyt meidän entisessä kaupungissa!

Ilse, todella onni, kiitos vielä! Yöt ovat vieläkin vähän hankalia, mutta kyllä se siitä.

Villilintu said...

Hei Mimmi, kiva kuulla, että päivälläsi on ollut hopeareunus.Ihanaa kuulla sinusta muutenkin, en ole taas vähään aikaan käynyt ja nyt ahmin tekstiä ja kuvia. Kurjaa, kun pikkuinen on kipeä. Tai ehkä jo parantunut?

Yhteisöllisyys on hieno asia, niin täällä kuin verkon ulkopuolellakin. Olen onnellinen, että olen meidän pihasta löytänyt sen, ja onnellinen myös kaikista niistä, ihan oikeista ihmisistä, joita täällä blogeissa olen saanut kohdata. Sinä olet ehdottomasti yksi niistä tärkeistä.

Mirva said...

Villilintu, mukava kuulla sinusta! Kyllä lapsi on jo melko lailla terve, pieni nuha on vaivannut melkein koko syksyn ja se on edelleen päällä. Minä toivoisin enemmän yhteisöllisyyttä tähän oikeaan elämään, ja siksi pohdin usein mitä tämä blogimaailma minulle merkitsee ja miksi kirjoitan. Ehkä pitäisi lähteä tuonne ulos sen sijaan että istun tässä? Mutta totta sekin, että oikeita ihmisiä täälläkin on, ja pidän siitä miten jotkut, mukaanlukien sinä, kirjoittavat syvällisemmistäkin ajatuksista ja elämästään rehellisesti, kaunistelematta.