29 January 2011

a no-coffee day


Aamulla en keitäkään kahvia, harjaa hiuksia ja hampaita, kuluta puolta tuntia vaatteiden valitsemiseen, vaihtele, peilaile, juokse sitten kiireellä tapaamiseen niin kuin olin aikonut, niin kuin minulle aina käy. Sen sijaan että näkisin hänet kaupungilla ja menisimme katsomaan valokuvanäyttelyä jonka olen niin kaivannut nähdä, laitan Riikalle viestin ja perun tapaamisen, olen kipeänä.

Mies on pukenut lapselle päälle eiliset vaatteet, housuissa on tahroja, etkö näe että housut ovat likaiset, hän vastaa ettei arvellut sen haittaavan koska ne olivat likaiset jo eilen illalla, eivätkö ne tosiaan näe tai ymmärrä? Lastaan pyykkikoneen, oli valmiiksi mielessä millaista pyykkiä seuraavaksi, en halua että mies pesee väärät pyykit, juuri kun olen aikeissa etsiä sopivaa pyykkiainetta ja laittaa koneen käyntiin joudunkin etsimään muuta: missä se lähin vati oikein on?
Pakko pysähtyä. Sairaana ollessa on pakko pysähtyä ja yrittää olla olematta oma kontrollifriikki itsensä. On pakko istua alas ja tajuta, että maailma ei kaadu jos pesee väärät pyykit tai lapsen housuissa on tahra. Että maailma ei kaatuisi niistä minään muunakaan päivänä.

Lapsi järjestää tanssiesityksen, sitten sanoo että äiti kiikkaa äiti kiikkaa, oikein polkee jalkaa ja vääntää naamaa ruttuun kun sanotaan että ei kun isi. Ymmärtää lopulta, jotenkin, ei erota vielä mieltä kehosta, ymmärtää ettei äiti voi, sillä on paha mieli. Minä nuokun ja minulla on paha mieli kun en voi nyt vastata lapsen toiveisiin, en jaksa ottaa täysin sydämin osaa tanssiesitykseen, en kiikata. Ja siitä että mies joutuu tekemään kaiken yksin, että minä vaan makaan.

Lastaan sohvan viereen tarvikkeet, en kahvia vaikka niin tekisi mieli koska tiedän mitä sen juomisesta seuraisi, lastaan muut tarvikkeet ja ison mukin miehen aamutuimaan lähikaupasta kipaisemaa keltaista, niin kuin aina lapsena piti olla, tämä on näitä kaupunkiasumisen etuja, on lähikauppa, kestää viisi minuuttia. Luen Judith Levinen kirjaa Not Buying It jonka viimeinkin löysin kirjastosta, olin päättänyt että en osta sitä, kirjoittajan äänensävy ärsyttää mutta siinä on mielenkiintoisia asioita ja oivalluksia, toivon toivomasta päästyäni että ääni kellossa muuttuu edes viime metreillä. Lapsi ja mies menevät yhdessä päiväunille.

Luen Amanda Blake Soulen kirjaa nautiskellen, sen kertojaäänestä pidän, kirjoitan asioita muistiin, jos kirja olisi oma se täyttyisi pikku merkinnöistä. Otan malliksi yhden vanhan huopuneen villaimun ja kudon niitä lisää. Välillä olen vaan, ajattelen puutarhoita, merta, rantoja, luovuutta, kuluttamista, olemista, sitä että illalla pitäisi saunavuorolla pestä eilen likoon laitettu kamalan likainen matto, että jos minä en pysty niin miten mies tekee sen yksin.

Sitten tajuan, että kyllä minäkin sen yksin pystyisin jos olisi pakko. Niin se vain menee. Ja sitten tajuan, että juuri tämä on se sairastamisen juttu. Että pitää opetella olemaan hiljaa, olemaan ajattelematta pakkoja, olemaan tuntematta huonoa omaatuntoa siitä kun ei koko ajan tee.

Milloin sinä olet viimeksi pysähtynyt
ilman että olisi ollut pakko?

28 January 2011

seitsemän asiaa sitruunasta





Sain Jonnalta hienon tunnustuksen, kiitos! Olen kirjoittanut aiemmin seitsemän tunnustusta ja tällä viikolla myös seitsemän oppimaani asiaa, joten ei enää samoja, tänään kerron seitsemän asiaa minusta ja sitruunasta, se on nyt jotenkin pinnalla, mielessä, että tästä voisin kertoa.

1. Löysin sitruunan hedelmänä vasta aikuisiällä. En muista että lapsuudenkodissani olisi koskaan ollut sitruunoita kaapissa, mutta muisti nyt on semmoinen kuin on, eihän siitä koskaan voi tietää, ehken vain ollut niistä kiinnostunut, ehkä ne jäivät toisten hedelmien piiloon. Meillä oli kyllä paljon hedelmiä, tykkäsin banaaneista ja omenoista ja mandariineista ja päärynöistä ja kiiveistä ihan niin kuin tyttäreni nyt. Häntä ei tunnu haittaavan sekään kun kädet sotkeentuu, minä en yhtään tykkää hedelmistä jotka pursuavat käsille kun niitä syö, en nykyään, en muista haittasiko se minua lapsena.

2. Sitrustuoksuista olen kyllä tykännyt aina, teininä kun ostettiin niitä ensimmäisiä hajuvesipulloja marketin hyllyiltä en yhtään tykännyt niistä karkkituoksuista joista muut, vaan keveistä, kirpakoista sitruksista. Tykkään edelleen, vaikka käytänkin nykyään hajuvesiä harvoin lapsen allergioiden vuoksi, ikisuosikkini on Sergio Tacchinin Donna jota saa marketeista vieläkin.

3. Tällä hetkellä keittiö tuoksuu suloisesti sitruunalle kun pesin sitruunavedellä lieden ja kaakelit. Olen kokeillut viime aikoina mahdollisimman ekologisia puhdistusvälineitä, joten etikkaa ja ruokasoodaa on käytetty puhdistukseen ennenkin, mutta lehdestä bongattu sitruunavinkki toi myös mukanaan tuoksumaailman. Tein sen näin: keitin mukillisen vettä, johon sekoitin puolikkaan sitruunan mehun. Kastoin siinä luutua, ja jynssäsin. Ihan pinttyneimmän lian harjasin pois sitruunaveteen kastetulla tiskiharjalla. Puhdasta tuli!

4. Sitruunavettä, johon on sekoitettu teelusikallinen hunajaa, juon myös aamuisin silloin kun olo tuntuu jotenkin nuutuneelta. Uskomatonta, miten se virkistää mieltä ja kehoa -- paljon paremmin kuin vaikka kahvi.

5. Sitruunankeltainen on yksi lempikesäväreistäni, kesällä palettini on jotenkin laajempi, tulee enemmän värejä kuin talvella, talvella tykkään mustasta ja sinisestä ja harmaasta. Ja korut otan myös kesällä käyttöön, talvella ne joutavat olla koristeina naulakoissa ja ikkunoissa ja sievillä lautasilla, kesällä ne pitää saada käsiin ja kaulaan ja korviin. Viime aikoina olen kyllä innostunut muistakin keltaisen sävyistä, varsinkin sinapinkeltaisesta, olen ihastellut noita Niinan tekemiä ranteenlämmittimiä joita hän myy Huvikumpu-kaupassaan.


6. Mieleen tulee ainoastaan yksi keltainen asia josta en tykkää, ampiaiset. Kesä ehkä hirvittäisi jo etukäteen ellen olisi saanut siedätyshoidoksi Annalta tuota upeaa korttia, laitoin sen heti keittiöön että näen sen joka päivä. Ihana Anna lähetti minulle lainaan The Creative Familyn josta kirjoitin pari päivää sitten, se vaikuttaa upealta kirjalta. Kiitos!

7. Viikonlopun puhdetöihin kuuluu nyt se lemon curd, ajattelin kokeilla sivupalkissa linkkaamaani tiny happyn Melissan reseptiä, ja miten mahtava blogi hänellä on muutenkin, inspiroidun siitä valtavasti. Puikoilla miljoona asiaa, mutta kiitollisuus oli suuri kun löysin yhden unohtuneen kerän Puroa, siitä tulee hyviä villaimuja vaippapöksyn harkkahousuihin.

Suloista, sitruunaista viikonloppua kaikille!

25 January 2011

the things i learned today





Sain Katjalta, jonka arjen viisautta ihailen suuresti ja sanoja ahmin mieluusti, tämmöisen ihanan. Kiitos! Tulin hurjan hyvälle mielelle! Olen joskus ennenkin kertonut seitsemän asiaa minusta, joten ajattelin nyt kertoa seitsemän asiaa, jotka tein tänään ensimmäistä kertaa.

1. Lähetin postia graduohjaajalle ilman että oli pakko, ja pyysin apua. Jotenkin yhtäkkiä tajusin, ettei se ole hänelle vaivaksi, vaan hänen työtään. Tai ettei ole minun tehtäväni huolehtia siitä, onko hänellä aikaa kaikelle vai ei. Minun tehtäväni on tehdä gradu. Toivoisin sen olevan hyvä, ja tarvitsen siihen apua. Tulin hyvälle mielelle siitä, että ohjaajani vastasi ystävällisesti kahden tunnin sisällä, oli jo ollut puolestani yhteydessä kirjastoon ja lupasi auttaa muutenkin vaikka onkin kiireinen mies. Ymmärsin että näinhän tämä pitikin tehdä.

2. Otin askeleen kohti vaihtotaloutta välittämättä siitä, että rahallisesti en varmastikaan hyötynyt vaihdosta. Vaihdoin tarpeettoman kirjan tarpeellisiin lastentarvikkeisiin. Tulin hyvälle mielelle siitä, ettei tähän tarvittu rahaa tai kaupassa käyntiä. Tai no, postimerkit pitää kyllä ostaa.

3. Huijasin postia. Käytin käytettyä kirjekuorta, jonka merkkejä ei ollut leimattu. Tulin hyvälle mielelle tästäkin, sillä postilla on riistohinnat. Graduohjaajani tiesi kertoa, että heidät on haastettu hintapolitiikasta oikeuteen.

4. En aloittanut opiskelupäivääni kirjoittamalla miehelle pitkää listaa siitä, mitä kotitöitä päivän aikana pitäisi hoitaa. Tulin hyvälle mielelle siitä, että tästä huolimatta minulla ei ole huomenna aamulla vastassa kaaosta, sillä mies imuroi, pyykkäsi, laittoi ruokaa ja tiskasi aivan oma-aloitteisesti lapsenhoidon ohella.

5. Kävin kävelyllä ystävän kanssa Pyynikillä. Tämä oli ensimmäinen kerta Tampereella, kun käyn ulkoilemassa ihan ulkoilun vuoksi ilman lasta. Tulin hyvälle mielelle kun ajattelin kaloreita jotka poltin, sillä olen todellakin kaloreitten polttamisen tarpeessa, sanokoon mies mitä sanoo.

6. Opettelin virkkaamaan ketjusilmukoita, piilosilmukoita ja niitä yksiä kolmansiakin vielä samaisen ystävän kärsivällisessä ohjauksessa lempikahvilassani. Tulin hyvälle mielelle siitä, että hän opetti minua, ja siitä että opin.

7. Virkkasin kukan. Tulin hyvälle mielelle siitä, etten antanut epätäydellisyyden häiritä. Kun opettajani tulee seuraavan kerran käymään, meillä onkin jo vaaleanpunainen puutarha.

Mitä sinä opit tänään?

23 January 2011

viikonloppuna








Lapioitiin, laskettiin, leikittiin, leivottiin, lauleltiin, luettiin, lekoteltiin, lihosteltiin.

Joskus on ihan kiva leipoa ajan kanssa, pitkän kaavan mukaan. Juustokakkuja joiden tekeytymisessä kestää vuorokausi, juurileipiä joissa juurta haudutellaan tunneista päiviin. Mutta koska leipomisen ilossa suurin tekijä -- siis sen lisäksi, kun saa työntää kätensä taikinaan ja nuolla sitten sormet -- on lopputulos, enimmäkseen sitä leipoo semmoisia helppoja, nopeita herkkuja.

Meillä niin tehdään siksikin, että silloin tiedetään mitä syödään; itseleivotun leivän paketinkyljestä kun ei löydy yllätyksiä. Tai niinhän sitä ainakin luulisi: jokainen, jonka vehnäjauhopaketin kyljestä löytyy raaka-ainelistasta vehnän lisäksi jotain muutakin, kuten askorbiinihappoa jota jauhonparanteeksikin pussissa kutsutaan, sanokoon hep. Meillä koitetaan syödä osta sitä minkä isoisoäitisikin tunnistaisi -periaatteen mukaisesti, joten leipojaisia pidetään usein.

Tänä viikonloppuna leivottiin suolaista ja makeaa sekä jotain siltä väliltä. Riikka kyseli hiljan hehkuttamieni sämpylöiden reseptiä, ja mielihyvin sen paljastan, semminkin kun se ei ole suinkaan omani vaan peräisin -- pikkiriikkisen modattuna, vain pikkiriikkisen -- luottokokkauskaveriltani Anna B:ltä, Joka kokin keittokirjasta. Niistä pitää sanoa se, että minä teen aina tuon puolikkaan taikinan joka alta löytyy, koska sämpylät ovat maukkaimmillaan vain pari päivää.

Samaisesta kirjasta löytyy muuten maailman helpoin skonssireseptikin. Tein skonsseja elämäni ensimmäistä kertaa Englannissa joskus vuosituhannen alussa, au pair-perheeni teini-ikäisen tyttären kotitalouskirjan reseptiä noudattaen. Kuten koulukirjojen ohjeet aina, resepti oli niin pilkun tarkka että sain skonssikammon vuosiksi, kunnes kokeilin tuota alta lyötyvää Annan ohjetta -- se on niin helppo, että sitä viitsii jopa nähdä täydellisten pyöreiden skonssien tekemisen vaivan. Englannin reseptikin on muuten vielä tallessa, siinä lukee että it's supposed to look like bread crumbs, Annan ohjeessa puolestaan että jätä surutta kokkareiseksi.

Ylimakean ystävät syövät skonssinsa marmeladin kera, rasvan ystävät, kuten eräs pikkuneiti, uunituoreina ja kovalla kädellä voideltuina. Minulta puuttuu vain lemon curd, joten ehkä sitä sitten ensi viikolla. Hyvältä skonssit tosin maistuivat marjapaistostamme varten tehtyyn vaniljakiisseliin dipatenkin!


Annan fantastiset sämpylät
2,5 dl vettä
0,5 dl maitoa
1/2 pakettia tuorehiivaa tai 1/2 pussia kuivaa
1 tl suolaa
1 rkl hunajaa
6,5 dl vehnäjauhoja
seesaminsiemeniä
ja jauhoja leipomiseen

Sekoita keskenään vesi (sopivan lämpöistä käyttämällesi hiivalle) ja maito.
Sekoita taikinakulhossa keskenään hiiva, suola ja hunaja. Kaada sekaan vähän maito-vettä ja sekoita puukapustalla.
Lisää puolet jauhoista ja sekoita vielä kokkareiseksi puukapustalla. Lisää sitten loput jauhot ja vaivaa kevyesti ja nopeasti käsin löysäksi taikinaksi. Älä lisää jauhoja vaikka mieli tekisi!
Ripottele pinnalle vähän vehnäjauhoja ja kohota liinan alla 1,5 tuntia.

Ripottele leivinpöydälle noin desi jauhoja ja kaavi taikina siihen. Älä vaivaa! Ripottele taikinan päälle seesaminsiemeniä ja ihan pikkuriikkisen jauhoja, ja taputtele varovasti käsin litteähköksi levyksi, siihen saa jäädä hiivakuplia. Leikkaa sitten jauhotetulla veitsellä taikinasta suikaleita (omani olivat n. 5x15cm) ja paista uunipellillä 240 asteessa 15-20 minuuttia. Älä peitä uunista otettuja sämpylöitä leivinliinalla, niin kuoresta tulee ihanan rapeaa!

Nopeat skonssit
5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 rkl ruokosokeria
2 tl leivinjauhetta
100 g jääkaappikylmää margariinia
2 dl kevytmaitoa

Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita. Lisää margariini nokareina ja murenna käsin nopeasti ja laiskasti kokkareiseksi. Lisää maito ja sekoita kokkareiseksi taikinaksi.

Ripottele leivinpöydälle jauhoja ja kumoa taikina siihen. Painele jauhotetuin käsin litteäksi, ja kauli n. sentin paksuiseksi. Painele lasilla tai vaikka piparimuotilla haluamasi muotoisia teeleipiä. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Gluteeniton manteli-marjapaistos
1 dl mantelijauhetta
1 dl tattarihiutaleita
100g margariinia
3/4 dl ruokosokeria
1 muna
n. litra marjoja (+ ripaus ruokosokeria)

Laita (sulat!) marjat ja sopivan verran ruokosokeria uuni- tai piirakkavuoan pohjalle.
Levitä niiden päälle taikina, jonka teet näin:

Sekoita keskenään tattarihiutaleet, mantelijauhe ja sokeri. Lisää joukkoon rasva nokareina hitaasti pari nokaretta kerrallaan ja sekoita sähkövatkaimella taikinakoukkuja käyttäen. Lisää vielä loppuvaiheessa muna ja sekoita hetki.

Kun taikina on levitetty marjojen päälle, paista koko roskaa uunissa 200 asteessa 20-30 minuuttia.

Herkullista sunnuntaita ja alkavaa viikkoa kaikille!

20 January 2011

snow and the city



 



Tykkään: tästä kaupungista näin, lumisena, luntapöllyävänä, lumen alla piilottelevana, lunta tekosyynä käyttävänä, lumiomenoita oksilleen kasvattavana, valkoisena valoisana.

En tykkää: siitä kun joskus hermostun kun asiat eivät menekään niin kuin olen suunnitellut. Niin kuin tämän iltapäivän pulkkaretki jota ei nyt tulekaan, ei semmoisena kuin suunniteltiin, semmoisena että on seuraakin, kun lapsi suostui päiväunille vasta nyt, herää silloin kun toisilla on illallisaika.

Sitku-äiti suuttui: piirretään sitku oot nukkunu, luetaan sitku oot nukkunu, mennään ulos sitku oot nukkunu, sitä ja tätä sitku. Eihän se niin tietenkään tuon ikäisen kanssa mene, kyllä minä sen tiedän, uni ei tule jos ei ole tullakseen, muskariin herääminenkö sen sotkee, viime torstai oli samanlainen. Lopulta hän itse -- kyllä, se on se ikä nyt -- meni sänkyyn, ja äiti viereen hyräilemään ja silittämään. Uni tuli, eikä äiti ole vielä päättänyt mitä tehdään sitku.

Voidaan vaikka leikkiä majassa, siellä on aurinkoista.
Tykkään molemmista, majasta ja auringosta.

18 January 2011



Inspiroitunut mieli tänään. Pian on kaivettava ompelukone esille. Olisipa sille pieni pöytä keittiön nurkassa tai jossain.
Naisten saunassa kuulin miten luonnonsilkkiä kudottiin vuosikymmeniä sitten, tehtiin hienoille rouville alusvaatteita täällä Tampereella. Lienevät tehtaat nykyään muissa maissa. Näistä pitäisi kirjoittaa kirjoja, tämän talon työläisrouvien elämästä.
Toinenkin kirjajuttu on, semmoinen että toivoo, että olisipa joku yhtä hullu jonka kanssa semmoista suunnittelisi, ekohenkistä lifestyle-juttua, sisustusta, vaatteita, ruokaa, sen semmoista. Semmoista kirjaa, jonka itsekin haluaisin selata uudestaan ja uudestaan.
Kukat tuntuvat nyt tärkeiltä. Pitäisi käydä ostamassa kimppu.

13 January 2011

talviunta nukkuva perhe






Heti syysmyrskyjen jälkeen rakastan eniten lumisadetta.

 Pohjoisen lapsia kummastuttaa miten täällä tunnutaan olevan pulassa lumen kanssa. Kasa ikkunamme takana kasvaa, meille pääsee kohta kävelemään sen päältä suoraan sisälle, telineessä olevat pyörät on haudattu sen alle, kiinteistöfirmoilla ei ole paikkaa minne laittaa kaikki lumet, taloyhtiöissä ei ole varauduttu sen aiheuttamiin lisäkustannuksiin.

Aamulla pusken vaunuja kinoksissa, hyvää hyötyliikuntaa, onneksi Hämeenpuisto sentään on aurattu juuri ennen kuin sille käännymme, muuten kävelemme pitkin tätä suurta kaupunkia ihmisjälkien tekemiä kinttupolkuja pitkin. Mies on nauttinut tästä talvesta, sen lumisuudesta, aivan erityisesti -- ei vain siksi, että lapsen kanssa kaikki säätilat ovat jotenkin taianomaisempia, vaan siksi että tänä talvena lumentulo ei tarkoita yötöitä.

Niin, meillä päin lumien pitää olla aurattuna ennen aamuseitsemää, kun ihmiset menevät töihin. Mies tietää, hän on aurannut pikkukaupungin katuja isänsä renkinä niin kauan kuin on saanut virallisesti traktorinratissa istua. Täällä kadut aurataan jos aurataan, näyttää. Ei se haittaa, lumessa on ihana tarpoa.

Muskari sekoittaa unirytmimme, joudumme nousemaan herätyskelloon, herättämään lapsen kesken kauneimpien unien. Mukavaa kuitenkin on, tanssi ja laulu jatkuvat vielä kotona, nukkumaan ei malta. Viideltä iltapäivällä lapsen nukuttaa päiväunille hänen joulurakkautensa, Lumiukko, jota pitää aina vaan katsoa. Koko perhe käpertyy sänkyyn talviunille, kunnes muutamia tunteja myöhemmin, kun muut lapset valmistautuvat yöpuulle, meidän perhe nousee ylös. Nyt valvotaan, ehkäpä aamulla nukutaan, kiire ei ole minnekään.

Jos kehtaisin, laittaisin ulko-oveen kaikille kengänkopistelijoille ja avaintenkilistelijöille lapun:
älä koskaan herätä talviunta nukkuvaa perhettä.