9 February 2011






Aamuisin pieni saa katsoa tunnin lastenohjelmia. Ne on maagisia hetkiä, kun muulloin ei saa, lapsi istuu ja katsoo kaikki suosikit, mussuttaa samalla aamupalaansa, enkä ole millään uskoa että hän keskittyy johonkin niin ahneesti, että hän on paikoillaan, melkein paikoillaan, niin pitkään. On ne tärkeitä minuutteja minullekin, olen maailman epäaamuisin ihminen, siksi ohjelmien katseluaika on päätetty aamuun. Minä saan juoda kaksi isoa kuppia kahvia, kutoa, lukea, mitä haluan. Sitten olen herännyt, olen valmis kaikkeen, nykyään usein jo ennen kuin tunti päättyy, voiko olla että äidin oma aika käy pitkäksi.

Mutta on niitä paljon muitakin, niitä tärkeitä, ja enemmän vain koko ajan kun sekä lapsen että vanhempien tietokoneaika on tietoisesti rajattu pieneen. Lapsen maailmassa on niin paljon maagisia hetkiä, on hyvä kun niille on aikaa, että ne ehtii kokea. Sen että saa itse kävellä kauppaan, ei ole mihinkään kiire, saa pysähtyä tutkimaan kaikkea mielenkiintoista matkalla, katselemaan autoja, ihmisiä. Sen että onnistuu itse kipuamaan kotiportaat ylös vaikka mukana on maasta poimittu pieni lumiukko (jääkimpale) jota täytyy kantaa kaksin käsin. Sen että saa valmistautua vastaanottamaan odotettuja vieraita yhdessä äidin kanssa, pestä itse sitruunan, ottaa kaapista munan ja kaataa kulhoon sokeria.

Sen minä haluaisin opettaa, että kun mennään kylään, pitää viedä pieniä tuliaisia. Luin sen jostain, en muista mistä, ehkä jostakin blogista tai lehdestä, että juhliin tai yökylään mennessä viedään aina ystävän äidillekin joku pieni lahja, se oli minusta niin kaunis ajatus, sen minäkin haluaisin opettaa. Ja sen että lähetetään kiitoskortteja, omani kyllä laahaavat välillä puoli vuottakin jäljessä mutta kyllä minä ne aina lähetän. Eikä aina tarvitse edes olla mitään erityistä syytä kiitollisuuteen. Ja sen, että jos tulee odotettuja vieraita, pitää olla jotakin tarjottavaa, ei sen välttämättä tarvitse itsetehtyä olla jos ei ole ehtinyt tai jaksanut, vaikka leipominen aina mukavaa onkin.

Ja ne on myös tärkeitä hetkiä, leipomisessa, niitä tärkeimpiä, kun saa maistaa kaikkea. Minun äitini kaapii aina taikinakulhon niin puhtaaksi kuin saa, niin kuin se kakku nyt siitä menisi pilalle jos kulhon pohjalle unohtuu vähän jotain. Meillä ei unohdu, meistä on mukava jättää sinne vähän maistiaisia leipurille ja apulaiselle ihan tarkoituksella, vaikka se tarkoittaisikin että yksi muffinsinkolo vuoassa jää tyhjäksi.

10 comments:

Ilona said...

Nyökyttelen jälleen näillekin pohdinnoille. Olet upea äiti.

Ja minusta on hienoa, että pidät tätä blogia taas, jaat näitä huomioitasi muiden kanssa - ehkä näiden avulla jostakusta kiireisestä äidistä tulee edes hiukan vähemmän kiireinen, ehkä joku keskittyy kiinnittämään huomiota ja niihin tärkeisiin, maagisiin hetkiin, kun sinä näytät täällä mallia.

Oli ihanaa tänään, kiitos.

Sonja said...

Sen kun jaksaisikin aina vanhempana muistaa, ettei yleensä todellakaan ole niin kiire. Tuottaa hankaluuksia antaa lapsen rauhassa jäädä matkan varrelle tutkiskelemaan vaikka pikkukiviä tai kiipeilemään lumikinoksiin, vaikka ei todellisuudessa olisikaan hoppu minnekään.

Solen said...

Tärkeistä asioista puhut ja pohdit. Toivon, että muistan näitä kirjoittamiasi asioita sitten joskus tulevaisuudessa, jos itselle jälkikasvua suodaan.

Kaunis ele tuo tuliaisen vieminen. Sellaiseen haluaisin itsekin oppia.

Niina said...

Meilläkin tyttö saa yleensä katsoa tunnin lastenohjelmia päivässä,joskus sekin (onneksi!) jää,joskus saattaa mennä vähän yli. Yleensä katsellaan iltaisin,mutta kun luin tämän niin mietin,pitäisikö se siirtää aamuun..minä kun olen myös täysin epäaamuihminen:) Mutta toisaalta lapsi on ihan virtaa täynnä aamuisin,iltaisin tuppaa aina vähän kyllästyttämään kaikki..hmm.

Ja minäkin tykkään viedä aina tuliasia! Se on kiva tapa. En nyt joka kerta vie,jos vaikka äkkiseltään lähdetään kylään/naapuriin vaikka..mutta jos joku reissu on tiedossa vähän pidemmän aikaa,niin sitä varten varaan jotain pientä kivaa. Ja yleensä juuri äidille,ja jos on lapsi/lapsia niin niillekin jotain pientä. Ja samoin tykkään tarjotakin jotain jos meille tullaan kylään. Onneksi olen aikamoinen herkkuhiiri ja kaapistä löytyy aina jotain,ehkä keksiä tai suklaata..mutta itseleivottu olisi ihanaa! Skonsseja teen useimmiten kun ovat niin nopeita ja helppoja,niin näköjään sinäkin:)

Ja hei,ihania kortteja olet teettänyt! Ifolorilla jos oikein vakoilin:) Minkälaisia tuli? Haluaisin teettää kortteja useammin,mutta ei ole oikein varaa käyttää painoa ja lisäksi jos ja kun tarvisin vain pienen määrän,tulisi aivan hurjan kalliiksi siellä. Vaihtoehtoja on,mutta ei olisi varaa testata jokaista..:)

Tulipas pitkät löpinät,huh. Ja jatkan vielä sen verran,että en ole vieläkään saanut lisää sitä lankaa,apua! Anteeksi nyt kun kestää ja kestää..mutta käyn taas huomenna kysymässä!

Tuikkis said...

Sanon vain että voi. Ilona on ihana, sen minä tiedän. Mutta minusta tuntuu siltä, että sinäkin olet.

Mirva said...

Ilona, minä ajattelen aina kun kirjoitan että olisi mukava jos joku pysähtyisi näitä pohtimaan. Ja sitten että toivottavasti kukaan ei kuvittele että minä kuvittelen olevani jotenkin täydellinen...

Sonja, kyllä siinä on ollut opettelemista. Välillä pitää oikein itselleen mutista, että ei ole kiire minnekään. Toisina hetkinä se tulee ihan luonnostaan, toisina opettelen, kun minusta se on opettelemisen arvoinen asia.

Solen, jokainen on äiti tavallaan, ja sinä olet varmasti ihana omanlaisesi sitten joskus!

Niina, joo, Ifolorilla muutaman teetin. En oikein osaa sanoa laadusta järkevästi. Hmm. Ei minusta niin laadukkaita kuin ne kortit joita sinulta tilasin syksyllä, mutta ihan kelpoja ainakin omiin tarkoituksiin. Kontrastia on minusta enemmän kuin alkuperäisissä kuvissa, joten jotkut värit tuntuu hyppivän silmille, esim. punainen, mutta ei nyt ihan häiritsevästi. Mutta en kyllä tiedä tilaisinko näitä jos aikoisin myydä korttejani. Ja jos taas tilaa omaan käyttöön, niin semmoinen miinuspuolihan tuossa on, että yhtä korttia pitää tilata kymmenen kappaletta. Jos haluaa vaikka viidenlaisia kortteja, niin sitten pitää tilata 50...

Tuikkis, kiitos kauniista sanoista. Yritän opetella hyvyyttä, semmoista tietoista epäitsekkyyttä. Opin hitaasti, mutta joka päivä vähän enemmän.

Riikka said...

Kamalan myöhässä ehdin tänne taas kommentoida...mutta mua vähän ahdistaa tuo tuliaiskulttuuri siinä mielessä että mulla on muutama sukulainen joiden on pakko joka kerta meille tullessaan tuoda joku tuliainen joka suurella todennäköisyydellä on koriste-esine tms turha meille. Vaikka erityisesti painotan että älkää tuoko MITÄÄN. Itse kyllä tykkään viedä mukanani aina jotain, mutta nykyään suosin kulutustuotteita (niinkuin varmasti huomasit;)) kuten kahvia, teetä, leipää tms. Kukkiakin on aina ihana saada/antaa. Sitten taas on niin tuttuja paikkoja että en ajattele olevan tarvetta tuliaisille joka kerta, sellaisiin enemmän vieraisiin koteihin vien melki aina jotain.

Mirva said...

Riikka, minäkin suosin tuliaisissa syötävää, juotavaa, kukkia ja kynttilöitä. Siis pelkästään kynttilöitä, ei mitään härpättimiä. Tai jotain pientä itse tehtyä, mutta ei sisustustavaraa. Nimim. sisustusputiikissa työskennellyt ja monta pettynyttä asiakasta kotiin lähettänyt, kun lahjaa ei saakaan vaihtaa kuititta...

unisukka said...

Minusta tuli heti huono äiti kun uppouduin ahmimaan tekstiäsi ja lapset jäivät aivan hunningolle siksi aikaa. No, vauva nyt onneksi tykkää tutkia leivänmuruja lattialla ja kahdella muulla on muuta seuraa. Lisään blogisi heti suosikkeihin ja tulen joskus takaisin ajan ja teekupposen kera :)

Mirva said...

unisukka, mukavaa että löysit tänne, tervetuloa uudelleen teekupposen kera! :)