28 March 2011

siivousviikko, osa I (keittiö)

 

- puunattu niin maan perusteellisesti, siirretty oikein hellaakin
- tehty itse tiskiainetta pesupähkinöistä ja laventelista
- vaihdettu verhot ja kaivettu lattialle helposti pestävät matot
- rikottu imuri (muun muassa)
- etsitty jesseteippiä imurin korjaamiseen, ei löydetty
- haaveiltu runsaammasta laskutilasta
- kuunneltu letkeää siivousmusiikkia: Liekin Rajan piirsin taa,
Coldplayn Viva La Vida, Porcupine Treen Deadwing,
Nada Surfin The Weight Is A Gift
- selattu Toastia, himoittu raikkautta, sinistä, valkeaa
- sovittu treffit joka päivälle, muttei perjantaille
- listattu leivonnaisia, mietitty miten ne oikein ehtii
- syöty yhdessä hyvää kotiruokaa ja vähän myös valmista
- naurettu, oltu rakkaita, oltu iloisia ja onnekkaita



27 March 2011

kiitollinen






... torstaina siivotusta kodista, alakerran hyvästä saunasta, kauniista kirjoista, sisaruksista, hyvästä kahvista, ihanasta chailatte-seurasta, viinilaseista, leppoisasta illasta, teistä kaikista tutuista tuntemattomista, ajatusten jakamisesta, lisääntyvästä valosta, edistyvistä ompeluksista, runsaista aamiaisista, lähestyvistä juhlista, kevään tuovasta tuulesta, kaikista minun rakkaista....

Kiitos.

25 March 2011




Olen miettinyt viime aikoina paljon sitä, mitä minä tarvitsen jotta tuntisin elämän olevan hyvä. Se ei ole oikeastaan paljon, ja ne ovat pieniä asioita.

Eräs entistä lyhyempitukkainen on saanut olla kameran edessä kyllästymiseen asti sen jälkeen kun hiukset leikattiin ja pikku peikkotytöstä tuli suloinen pikku neiti. Hän on se tärkein -- viikon päästä hän on ollut sitä jo kahden kokonaisen vuoden ajan.

Mikä sinun arjestasi tekee elämisen arvoista?
Mistä jokapäiväisistä asioista tulet onnelliseksi?

24 March 2011

a life well lived







Minä tarvitsen nuo minun aamuhetkeni, muutaman kupin luomukahvia ja jotain pientä arjen luksusta, tänään lempileipää, mummon mehua ja uuden Toastin jonka jokaiseen kuvaan olisin voinut hypätä rakkaani käsivarsillani ja rakentaa niihin elämän.

Sen pienen ajan taika kestää koko päivän, on mielessä lumohetkenä niinä touhuntäyteisinä päivän tunteina jotka mieleen tallentuvat sumeina, nopeina still-kuvien tykityksenä, toinen seuraa toista, onko se valokuvaajan mieli vai kirjoittajan joka sanoillaan luo elämänkohtauksia, en tiedä. Älä käsitä väärin, kyllä minä pidän siitä että on elämää, on sitä kotona ja on sitä kylässä, kyllä nämä ovat hienoja päiviä kun on niin paljon ihmisiä ettei enää muista mitä kullekin on sanonut, kyllä minä siitä nautin, se on hyvin eletty minusta.

Mutta se oma hetki on oltava, on saatava latautua, kerätä kasaan ajatukset joiden voimin jaksaa yhtenä päivänä kestää kaikki maailman säät.

23 March 2011



Ovat luvanneet lunta ja räntää, sen tuntee tuossa tuulessa vaikka aamu näyttää muuten samalta kuin eilenkin. Meillä on luvassa askartelua ja leipomista; koristeita ja kutsukortteja, lempileipää ja omenapiirakkaa. Ellei sitten ehditä syödä noita mehukkaita omenoita ensin.

Mitä sinun keskiviikkoosi kuuluu?

22 March 2011

oh, the wonders of spring





Aamulla piti tarkistaa netistä lämpömittarimme paikkansapitävyys.
Lapsi sai itse valita leikkipuiston ja oman pihan välillä.
Hän valitsi hyvin. Omalla pihalla pieni tutkimusmatkailija voi
samoilla suurilla jäätiköillä
läiskytellä lätäköissä
kiivetä korkeimmille vuorille
löytää kauneimmat jäätimantit räystäiden alta
kylpeä kurat pois ennen sisälle tuloa
tutkia itse kaikki kevään ihmeet!


JK. Ai mikseikö leikkipuistossa voi?
Koska siellä kuuluu jonottaa vuoroa liukumäkeen, varoa isompia jotka eivät ymmärrä tai muista tai joita ei ole opetettu varomaan pienempiä, varoa ettei sotkisi hienoja leikkipuistovaatteitaan sekä keskittyä kiistelemään leluista, joita jotkut kantavat mukanaan kassikaupalla samalla kun heittelevät risut ja männynkävyt yli leikkipuiston aidan jotteivät lapset vain pääsisi alkeelliseenkaan kosketukseen luonnon kanssa.

20 March 2011


Valo liikkuu kuin valssi, siirtyy hitaasti nurkasta toiseen, paljastaa arjen jäljet. Meidän viikonloput kuluu niitä siistiessä, mutta onneksi vähän ehditään olla yhdessäkin, me kolme, tehdä meidän yhteisiä juttuja, nähdä tuttuja.

Olo on energinen ja kevyt, ruokavalio tasapainossa, mieli valoinen.
Mukavaa alkavaa arkea!

16 March 2011

this is how we spend our time when we don't feel like doing much of anything


Olen pahoillani laadusta, mutta halusin jakaa tämän silti. Minusta se on kaikessa mitään-tekemättömyydessään jotenkin hypnoottisen rauhoittava ja ihanan hidas.

I'm sorry about the poor quality of the video. I still wanted to share it with you, because I find it, in all its doing-nothingness, hypnotically peaceful and slow, somehow.

15 March 2011


Tänään kirjoitan kaikki asiat, jotka ovat olleet mielessä, teen listoja. Aivan koko päivän olen ajatellut lempisitaattiani, sen voi sanoa koska vaan, sillä on hyvä aloittaa nytkin: There's a crack in everything, that's how the light gets in. Olen kirjoittanut sen tänne ennenkin.

Olemme unohtaneet askarrella, vaikka viikonloppuna käytimme niitä vähäisiä kolikoita seuraaviin. Lasten sakset, kaksipuoleinen teippi, yleisliima kaikenlaista liimausta varten. Olemme unohtaneet, vaikka on monta semmoista joita haluttaisiin tehdä: kutsukortteja, syntymäpäiväkortti, yksi paketti, pahvitalot pikkueläimille. Eilen mies vei kaikki maitopurkit, mehutölkit, keksilaatikot, rusinalaatikot ja puuropaketit kartonginkeräykseen, kun eivät mahtuneet enää kierrätyspisteeseemme, siihen liian pieneen liian pienessä keittiössä.

Kudoin kaksi ja puoli kerrosta, ja lopetin sitten. Käsi ei kestä vieläkään, se harmittaa, olisi niin monta joita haluaisin. Oma huivi, ranteenlämmittimet, lapsen paita, pienen vauvan neule, olin aikonut kutoa veljellekin syntymäpäivälahjaksi mutta ei ne enää huomiseksi ehdi vaikka ihmeparantuisin. Harmittaa siksikin että kutominen on minulle semmoista hiljaista rauhoittavaa meditaatiota, olen paljon paremmalla tuulella kun saan välillä kutoa. Kunpa käsi parantuisi pian, sitten kudon kyllä kaikkea. Haasteeseenkin mahtuisi vielä yksi mukaan.

Aamulla lapsi ei halua millään lähteä pihalle vaikka on ihana ilma, mennään sitten kirjastoon. Lainataan hänelle iso kasa kirjoja palautettujen tilalle. Hän on kohta kaksi, ja osaa jo itse toimittaa asioita niin hienosti. Täti kysyy, voiko auttaa, ja hän sanoo että "pingviini kirjoja" niin tomerasti että tätiäkin hymyilyttää. Yksi herätekirja minullekin, vaikka en entisiäkään vielä raskinut palauttaa, pidin vielä Slow'n, Joutilaat vanhemmat ja Lasten aurinkovuoden, haluan selata niitä uudelleen ja uudelleen.

Välillä ajattelen ettei enää ole niin hirveän kauan siihen kun tulee sopivat ilmat pestä kamalan likainen keittiön matto, mutta sitten katson ulos ja näen tuon lumen, sitä tuli tänä talvena ihan sopivasti, kyllä siihen mattokeliin taitaa vielä hetki mennä mutta onpahan aikaa kävellä uudet kesäkengät sisään.

Kerran kuukaudessa -- maaliskuussa tänään -- on semmoinen päivä, että särkee, vihloo, kramppailee. Tämä on uutta, tullut vasta lapsen myötä, en tiedä konsteja päästä siitä. Tänään löysin inkivääriteen, onneksi valitsin sen mustan suklaateen sijasta, suklaatee kuulosti niin houkuttelevalta, tai vaikka veriappelsiini, kamomillaa en löytänyt vaikka etsin, mutta inkivääri osoittautui oikeaksi, onneksi otin sen. Se rauhoitti kivun hetkessä, tehokkaammin kuin yksikään kokeilemani apteekkitavara.

11 March 2011

vielä Joutilaista vanhemmista


Eilisen kirjoitukseni perusteella moni tuntui saaneen Hodgkinsonin kirjasta hirveän negatiivisen kuvan, en tarkoittanut sitä ihan niin, tarkoitin ehkä jotenkin että turhan dogmaattinen ei pitäisi olla, ja että jokainen voi miettiä mikä itselle ja omalle perheelle on parasta. Mutta älkää jättäkö kirjaa lukematta sen vuoksi mitä eilen kirjoitin, siinä on niin hienoja ajatuksia niin paljon, kirjoitan nyt suoria lainauksia, niitä voisi kirjoittaa paljon enemmän kuin tähän mahtuu, ihan suoraan kirjasta siksi ettei käsitystä värittäisi minun lukukokemukseni (vaikka olen kyllä vahvasti tietoinen siitä että joku muu olisi saattanut valita ihan toisenlaiset sitaatit).


Seuraavat ovat siinä järjestyksessä kuin ne kirjassa tulevat, ensimmäinen on kirjan johtava ajatus, sen ensimmäiset lauseet, ja yhdyn niihin täysin.

"Epäterve annos työmoraalia uhkaa tuhota lapsuuden. Työn orjuuttamassa yhteiskunnassa ne vuodet, jotka pitäisi omistaa leikille ja riemulliselle oppimiselle, ovatkin tavoitteiden, kokeiden ja pitkien koulupäivien tukahduttamia. Lasten vapaa-ajan ottaa haltuunsa kaupallisuus."

"Vallalla on harhakäsitys, että lastenhoito on yhtä raatamista. Pidämme perhe-elämää rajoittavana, kiireisenä, työntäyteisenä, uuvuttavana ja kalliina puuhana. Meistä tulee pikku tyrannien kotiorjia. Huokailemme ja valitamme ja toivomme, että rahaa olisi enemmän. Onneksi on kuitenkin olemassa keino, jolla voimme helpottaa omaa taakkaamme ja samalla auttaa lasta tuntemaan, että hänellä on tärkeä tehtävä ja rooli niin kotona kuin laajemminkin yhteiskunnassa. Sanalla "lapsityövoima" on ikävä kaiku ... Nyt on aika unohtaa nämä mielle yhtymät ja panna lapset tekemään töitä kotona. He pitävät siitä!"

"On tärkeä muistaa, että kykenemättömän ihmislajin luominen on teollis-kapitalistisen salajuonen ytimessä. Kykenemättömät ihmiset ovat riippuvaisia muista, ammattilaisista, koneista ja rahasta. Jos ei itse tai perheenä tai yhteisönä osaa tehdä asioita itse, joutuu markkinatalous tyydyttämään tarpeesi. Niinpä palvelemalla lapsia liian paljon tekee heistä tulevaisuudessa hyödykkeistä riippuvaisia aikuisia kakaroita."

"Nykyään meillä on taipumus luoda itsellemme "mieltymysten ja epämieltymysten" runsaus ja kutsua sitä vapaudeksi. Kyseessä on vapaan tahdon käsitteen esineellistäminen. Sen sijaan että käyttäytyisimme vapaan ihmisen tavoin ja tuntisimme olevamme todella elossa, supistamme olemassaolon tuoteluetteloksi: "Mieluista: Red Bull, VW, Simpsonit, Apple Mac, Arcade Fire. Epämieluista: Robinson's Barley Water, Toyota, Ruma Betty, PC:t, Metallica." Lapset oppivat tämän myös. He luulevat ilmaisevansa itsenäisyyttä kiljumalla "Minä INHOAN pastaa"."

 "Äitiys ei ole rooli. Sen ei oikeastaan pitäisi olla kokopäivätyö. Lapset eivät tarvitse niin hirveästi äidin hoivaa. Länsimaissa äitiydestä on tullut kokopäivätyö ... sen jälkeen kun ihmiset ovat alkaneet elää nykyiseen tapaan erillään. ... Kokopäivä-äidin ikävystymisen seuralainen on hänen syyllisyytensä: hän tuntee syyllisyyttä koska ei nauti oman vauvansa, omien lastensta seurasta. Hän tuntee epäonnistuneensa, koska ei nauti äitiydestä. Miten kaukana hän onkaan aikakauslehtien ja televisiomainosten esittämästä ihanneäitiydestä. ... Äitiys on myytti, eikä naista ole luotu yksinään tekemään ostoksia, siivoamaan ja röyhtäyttämään vauvaa aamusta iltaan. Hänen on yhdistettävä äitiys muihin luoviin aktiviteetteihin ja sosiaalisuuteen."

"Jos olet äiti ja lapsen unirytmi tai -vaikeudet aiheuttavat sinulle ongelmia, niin taistele sentimentaalista ehdollistamista vastaan ja pidä tauko. Lähde viikoksi jonnekin. Tapaa ystäviäsi. Juo. Nuku kunnolla. Kyllä lapset pärjäävät. Itse asiassa tauosta on heille hyötyä. Heille tekee hyvää irtautua esiliinan nauhoista. Et ole niin tärkeä kuin luulet: äidin roolia voivat toteuttaa sellaisetkin, jotka eivät ole oikeita äitejä."

"Nykyään emme pelkästään kahlitse lapsia koko päiväksi kouluun vaan sen lisäksi myös autoon koulumatkojen ajaksi ja illalla tietokoneen ja television ääreen. ... Ennen vanhaan lapset valittivat koulupakkoa, kun ulkona paistoi aurinko, ja ryntäsivät saman tien niitylle, kun kello soi. ... Nykyään kellon soidessa huolestunut ja pelokas vanhempi odottaa portilla viedäkseen hemmotellun lapsensa joko johonkin yliorganisoituun "harrastukseen" tai suoraa kotiin, missä hän voikin saman tien kytkeytyä internetin pakkopaitaan. ... Ennen vanhaan kavereiden kanssa puhuminen oli ilmaista."

"Keinotekoinen maailma maksaa maltaita, mutta luonto on ilmainen niin fyysisesti, henkisesti, hengellisesti kuin rahallisestikin. ... Luonto on suuri ja avarakätinen vastakohta ilkeälle ja ahneelle kaupalliselle kulttuurille. Luonto ei maksa mitään. Se huolehtii itse itsestään. ... Luonnon merkitystä joutilaan vanhemman voimavarana ei voi korostaa liikaa."

"Tärkeintä on vapauttaa oma mielensä. Valtio tarjoaa monenlaista kokopäiväistä koulutusta. Vapaudenhaluisen on kysyttävä ensimmäiseksi itseltään yksi suuri kysymys: saako peruskoulussa todellista kasvatusta, vai koulutetaanko lapset vain alistumaan ja valmistautumaan työnantajien voimattomaksi raatajaksi ja rahahuolten painamaksi aikuiseksi?"

"Toinen suuri ongelma on se, että vanhemmat ovat ottaneet leikkikentän haltuunsa. Aivan kuten lasten tv:n suunnittelijoina toimii suuripalkkaisia ammattilaisia, jotka tekevät enemmän tai vähemmän suorasti rahaa ohjelmien tauoilla esitettävillä mainoksilla, myös lasten leikit ovat nykyään aikuisten hallussa. ... Lasten leikit ovat katoamassa, toteaa Postman [amerikkalainen sosiaalikriitikko Neal Postman, kirjan The Disappearance of Childhood kirjoittaja], ja ne ovat korvautuneet "vahvasti organisoiduilla, kalliilla ja aikuisten johtamilla urheilulajeilla ... lasten leikeistä on tullut aikuisten ajanvietettä, kaikki on muuttunut ammattimaiseksi, eikä leikki ole enää aikuisten maailmasta erillinen saareke"."

"Sama juttu musiikin kanssa. Vain ahkerasti harjoittelevat ja erityislahjakkaat jatkavat nykyään musiikin parissa alaluokkien jälkeen. Soittaminen lopetetaan usein lopullisesti, ellei siinä kehitytä todella taitaviksi. ... Koulut tuottavat näköjään aikuisia, joilla on paljon taitoja mutta myös pelkoa. Vallalla on vääristynyt käsitys, jonka mukaan mitään ei kannata tehdä, ellei osaaminen ole huipputasoa. Lopputulos on se, ettei suurin osa meistä tee yhtään mitään. ... Kodeissa pitäisi soittaa musiikkia kaiken päivää, ja käytettävissä pitäisi olla monenlaisia musiikki-instrumentteja."

"Lasten päiviä ei pidä ahtaa täyteen ohjelmaa. Anna heidän elää. Joutilaat vanhemmat pyrkivät yhdistämään kaksi asiaa: nykyisyyden ja tulevaisuuden. On yritettävä nauttia nykyhetkestä ja samalla pitää huolta, että lapsetkin nauttivat siitä. ... Liian monet aktiviteetit tekevät lapset helposti riippuvaisiksi siitä, että ulkoiset auktoriteetit järjestävät heidän jokapäiväisen elämänrytminsä. Aika on ilmaista; lapsille pitäisi suoda mahdollisimman paljon vapaata leikkiaikaa, jotta heidän mielikuvituksensa ja itseluottamuksensa kehittyisivät vahvoiksi."

"Kun talossa on eläimiä, uljas uusi maailma [viittaus Aldous Huxleyyn, joka varoittelee vuoden 1932 romaanissaan hyvinkin nykymaailman kaltaisesta steriilistä muovimaailmasta] pysyy loitolla. Niin aikuiset kuin lapsetkin näkevät luonnon realiteetit kaikkine sotkuineen, kaikki elämän ja kuoleman tosiasiat. Eläimet tuovat perhe-elämään iloa ja huvia, ne kehittävät lapsissa myötätuntoa ja suovat meille kaikille yhteyden luontoon."

"Lapset pyörivät mielellään verstaassa. Myös isälle se on nautinnollista ja samalla opettavaista. ... Lastenhoitoa käsittelevissä televisio-ohjelmissa meitä kehotetaan varaamaan joka päivä puoli tuntia "leikkiäksemme" lastemme kanssa, mutta on suunnattomasti parempi, jos työ, leikki ja lastenhoito sulautuvat yhteen yhdeksi onnelliseksi ja tasapainoiseksi kokonaisuudeksi."

(Kaikki sitaatit Tom Hodgkinsonin kirjasta Joutilaat vanhemmat, Basam Books 2009. Suomennos Mirja Muurinen.)

10 March 2011

mostly calm


Ulkona tuulee, sisällä on enimmäkseen rauhallista. Olen pitänyt taukoa kutomisesta, ranne ei nyt kestä, lukenut luppoaikana Tom Hodgkinsonin Joutilaita vanhempia. Nyökytellyt paljon, mutta vähän myös epäillyt, ollut eri mieltä. Testannut oppeja käytännössä.

Hodgkinsonin tärkein ajatus on, ettei lasten elämää pidä turhaan kovasti järjestellä, ettei heidän leikkejään tulisi hallita, ei kahlita luovuutta, ei ahtaa elämää täyteen järjestettyä toimintaa, leluja ja teeveetä, ihan järkeviä, hyviä ajatuksia kaikki. Että antaa lasten leikkiä, antaa heidän leikkiä omiaan, keksiä pyörä itse.

Tänä aamuna meillä on hajonnut yksi lautanen, levitetty lattialle pussillinen kuminauhoja ja laatikollinen kakkukynttilöitä, liimattu tarrat tarravihosta lattiaan, syöty sitruunaa jääkaapista. Eikö Hodgkinsonien lapsia tosiaan vahdi kukaan silloin kun isä ja äiti, kuten Tom toistonomaisesti kehuskelee, makoilevat sängyssä kymmeneen? Siivoaako jäljet siivooja, vai onko Hodgkinsonien lapset koulutettu paremmin kuin meidän? Vai kuuluvatko nämä asiat ehkä patriarkaalisesti Hodgkinsonin vaimon tehtäviin?

Toki rivienväleistä, ja on se paikoin ihan selkeääkin, on luettavissa että kirja on kirjoitettu vähän kieli poskessa, kasvatuskirjaksi jonka isätkin voivat lukea, niin paljon siinä kerrotaan rauhallisesta ja vähemmän rauhallisesta kaljanjuonnista joka mahdollistuu kun lapset leikkivät keskenään. Ja on siinä hyviä ajatuksia, noissa isoissa päälinjoissa, tärkeitä huomioita. Mutta nyt täytyy kyllä sanoa, että alkaa maistua hiukan liian uhoavalta minuun makuuni, mitä pidemmälle tuota kirjaa luen. Suosittelen, mutta suodatin on syytä viritellä kuntoon ennen lukemista.

Ja ne tämän aamun hyvät puolet. Lautanen hajosi, kun reipas ja avulias lapseni oli oma-aloitteisesti tuomassa sitä pöydästä minulle kun täytin tiskikonetta, keskeytti leikkinsä auttaakseen äitiä, järkyttyi hajoamisesta niin että on varmaan jatkossa varovaisempi. Kuminauhat osoittautuivat viihdyttäviksi leikkikaluiksi, niiden seurassa aikaa kului pitkään, kun taas kynttilöiden löytyminen oli ihan ajankohtaista, en muistanut niitä, olisin ostanut kahden viikon sisällä uusia. Tarrat eivät onneksi liimaannu kunnolla muuhun kuin vihkoon, ja niiden parissa lapsella kului aikaa melkein tunti ilman että seuraani kaivattiin, kiitos mummolle vihosta, joka kylläkään ei ole Hodgkinsonin lelukriteerien mukainen koska se ei ole itse keksitty tai tehty.

Mutta semmoisia terveisiä Tomille, että kyllä minä tykkään puuhastella lapsen kanssa kaikenlaista ihan mielelläni, ei se minusta pakkopullalta tunnu. Ikävää, että se on sinusta niin kurjaa.

9 March 2011


Saatiin yllätysvieraita kaukaa pohjoisesta, äkkiä peruttiin kaikki sovitut menot kahdelta päivältä. Tervetulleita he olivat kyllä, mutta en oikein ole yllätysihminen, tykkään suunnitella, siivota ajan kanssa eikä hirveällä hopulla edellisenä iltana, olen siivousinspiraatioihminen, ehdottomasti, kun aloitan alkavat ajatukset rönsyillä, vähän ennen kymmentä hakattiin tauluja seinään vielä, halusin tehdä nekin heti kun tuli mieleen. Yksi aamu leivottiin lapsen kanssa, olisinpa semmoinen joka leipoo varastoon kaiken varalta enkä semmoinen joka syö kaiken heti. Kun vieraat lähtevät, tuntuu kuin olisi jyrätty katujyrällä päältä vaikka on ollut ihan mukavaa, etten jäisi jumiin niihin toisiin, yritän ajatella valoasioita. Näitä esimerkiksi:

Katsella kuinka lapsi pienen alku-ujostelun jälkeen on kiinni mummonsa kyljessä, tahtoo tehdä kaiken tämän kanssa, kuin olisivat aina olleet niin vaikka ovat olleet vähän, parkkeeraa mummon viereen vierashuoneeseen, ilmoittaa nukkuvansa yönsä siellä, lukee rauhassa paikallaan mummon kanssa iltasadun, tahtoo silti sittenkin yöksi äidin viereen.

Saada naistenpäivänä kaupungilta tuliaisiksi kimppu ruusuja, ei sentään mieheltä -- anopilta, joka ei ajattele, että kaikenmoisia riistokapitalistien riistojuhlapäiviä sitä keksitäänkin että saadaan ihmisille taas yksi syy ostaa tavaraa tai kukkia. (Mikä ihana tekosyy olla ostamatta kukkia naiselleen...)

Iloita siitä miten puistossa lapsi leikkii jääkimpaleilla, ne ovat timantteja, kotimatkalla tahtoo kerätä tuulen tuomia oksia kotiin mukaan, kotipihalla vielä luistella vesilätäkössä kuin se olisi oikea luistinrata.

Ja sitten huomata iltapäivällä, paria tuntia myöhemmin, että aurinko lämmittää nyt niin paljon jo, se sama luistinrata on muuttunut virtaavaksi vedeksi, ajatella kevätpuroja ja kaarnalaivoja, miettiä osaisiko vielä tehdä voikukkaseppeleen.

Löytää uusi kaivattu lempikuppi oman kirjahyllyn päältä, mihin tarkoitukseen se alunperin on tehty, sitä en tiedä, mutta se on juuri sopiva maitokahville, ja juuri sopiva käsiini.

Huomata, että vuoden ostolakon aikana on kehittänyt aivan uudenlaisen silmän nähdä mikä oikeasti sopii itselle, silmän jolla välttää hutiostokset, niiltä välttyy ehkä muutenkin sillä olen lakannut tuntemasta hyvää oloa ostaessani, enemmän syyllisyyttä, syyllisyyden sekaista tyytyväisyyttä siitä etten ole lakon jälkeen rynnännyt ostamaan paljon kaikkea, ainoastaan niitä mitkä vuoden aikana kertyivät tarvelistalle, kävelykengät, kesätennarit, leggingsit, semmoiset.

Odottaa ihania vieraita, semmoisia joiden tulosta on sovittu.

7 March 2011

(hand)made by me


 Yläkuvassa se suurin keskeneräinen projekti, johon pitäisi paneutua suurella tunteella ja vielä suuremmalla taidolla toimeliaasti ennen toukokuun alkua. Alakuvassa keskeneräiset neulomukset, niitä sopii minusta olla monta niin että voi tarttua aina siihen joka kulloinkin tuntuu tilanteeseen sopivalta. 

Yhdelläkään ei ole kiire paitsi vaaleanpunaisella viime viikolla aloitetulla takakappaleella joka onneksi on kuvan oton jälkeen vähän edistynytkin, etukappale mietityttää, raitoja, pilkkuja, kukkia, virkkuut helmoihin ja hihansuihin? Musta tuskin valmistuu koskaan koska se on itselleni ja voi olla että lankakin loppuu, vihreistä toinen on ollut valmiina jo kauan mutta kun nekin ovat itselleni, tuo toinen tuskin valmistuu lähiaikoina.

***

Tästä huolimatta löysin itseni lauantaina ilmoittamasta osallistumisestani erääseen kiertävään haasteeseen Helin luona. Tarkalleen ottaen tähän, joka alunperin on ilmeisesti syntyisin täältä


Jutun ideana on se, että minä lupaan tehdä jotakin itse omin käsin tämän vuoden (2011) aikana viidelle ensimmäiselle, jotka ilmaisevat kiinnostuksensa ryhtyä leikkiin tuolla kommenttilootassa. Ilmoittautuneiden täytyy vuorostaan jatkaa haastetta omassa blogissaan, eli tehdä jotain käsin viidelle ilmoittautuneelle lukijalleen.

Kuten kaikki blogiani (tai aiempaa) edes jonkin verran seuranneet tietävät, olen aloittelija niin neulomisessa, virkkaamisessa, ompelussa, askartelussa kuin valokuvauksessakin, mutta noilta alueilta se itsetekemäni pikku lahja kuitenkin tulisi olemaan, sillä puutöiden lähettäminen olisi melko kallista, ja piirtää tai maalata en osaa lainkaan. Luvassa on siis jotain pientä täsmälahjaa, rakkaudella näpräiltyä (Helin sana, ja sopii hyvin minun käsityötoimintaani) niille uskaliaille, jotka mukaan lähtevät.

Ja hei, ainahan on mahdollista, että opin vuoden 2011 aikana vaikkapa huippuorigamistiksi tai kirjanpainajaksi! Rohkeasti leikkiin mukaan siis! (Vielä yksi sopii joukkoon!)

PS. Puuttuuko joltain vielä uusin Toast? Mulla on niitä kolme!?!

6 March 2011

laskiaisena







 

Pitkiä pellavia!

kesäseinä




Oli tyhjä seinä johon kävi kauniisti valo, ja oli vaatehuoneeseen haudattuna juliste lempimaalauksestani, siinä on niin kesä ja kaikki mitä rakastan, sinitaivas, aallot, meri, ja unikoitako ne ovat, niin ainakin kuvittelen mielelläni. Mutta julisteet ovat jotenkin niin äh, melkein tekisi mieli kirjoittaa englanniksi että posteri mutta suomen sanat kunniaan, ja julisteet vähän myös, ovathan ne ihan hyviä kauniita meille joilla ei juuri nyt ole varaa oikeaan taiteeseen (mitä julisteet ovat? mitä oikea taide on? olenko sittenkin vain lukenut liikaa Baudrillardia joskus silloin kun ajattelin itseni erityisen intellektuelliksi?)

Oli sinitarraa mutta ei sopivaa kehystä, ei ollut kolmella kirpputorillakaan joissa kävin eilen oikein mittanauhalla varustettuna, ja oli jonkun muistikirjan välistä tipahtanut lempivalokuvani minusta ja miehestä, se on otettu noin alkukesällä noin vuosi ennen lasta ystäväni kolmikymppisillä yhdellä ravintolalaivalla joka kantoi ystäväni nimeä, juhlilla joilla mies oli yksi niistä harvoista jotka onnistuivat näyttämään tyylikkäiltä juhlahatut päässään, se on jotenkin sydämellinen kuva vaikka teknisesti parempia meistä on paljon, tykkään sen värimaailmasta, kesäillan lämmöstä siinä. Ja sen kuvan takana oli palanen kaksipuoleista teippiäkin, tökkäsin kuvan tuohon julisteen reunaan talteen ettei hukkuisi uudestaan.

Siitä se sitten alkoi, vähän mallailin värejä julisteeseen mutta enimmäkseen vain otin kaikkia kesäsuosikkeja, voihan se jonkun mielestä näyttää sotkuiselta mutta väliaikaiseen kotiin hyvä väliaikaisratkaisu. Ja niin meille tuli kesä seinälle.