9 March 2011


Saatiin yllätysvieraita kaukaa pohjoisesta, äkkiä peruttiin kaikki sovitut menot kahdelta päivältä. Tervetulleita he olivat kyllä, mutta en oikein ole yllätysihminen, tykkään suunnitella, siivota ajan kanssa eikä hirveällä hopulla edellisenä iltana, olen siivousinspiraatioihminen, ehdottomasti, kun aloitan alkavat ajatukset rönsyillä, vähän ennen kymmentä hakattiin tauluja seinään vielä, halusin tehdä nekin heti kun tuli mieleen. Yksi aamu leivottiin lapsen kanssa, olisinpa semmoinen joka leipoo varastoon kaiken varalta enkä semmoinen joka syö kaiken heti. Kun vieraat lähtevät, tuntuu kuin olisi jyrätty katujyrällä päältä vaikka on ollut ihan mukavaa, etten jäisi jumiin niihin toisiin, yritän ajatella valoasioita. Näitä esimerkiksi:

Katsella kuinka lapsi pienen alku-ujostelun jälkeen on kiinni mummonsa kyljessä, tahtoo tehdä kaiken tämän kanssa, kuin olisivat aina olleet niin vaikka ovat olleet vähän, parkkeeraa mummon viereen vierashuoneeseen, ilmoittaa nukkuvansa yönsä siellä, lukee rauhassa paikallaan mummon kanssa iltasadun, tahtoo silti sittenkin yöksi äidin viereen.

Saada naistenpäivänä kaupungilta tuliaisiksi kimppu ruusuja, ei sentään mieheltä -- anopilta, joka ei ajattele, että kaikenmoisia riistokapitalistien riistojuhlapäiviä sitä keksitäänkin että saadaan ihmisille taas yksi syy ostaa tavaraa tai kukkia. (Mikä ihana tekosyy olla ostamatta kukkia naiselleen...)

Iloita siitä miten puistossa lapsi leikkii jääkimpaleilla, ne ovat timantteja, kotimatkalla tahtoo kerätä tuulen tuomia oksia kotiin mukaan, kotipihalla vielä luistella vesilätäkössä kuin se olisi oikea luistinrata.

Ja sitten huomata iltapäivällä, paria tuntia myöhemmin, että aurinko lämmittää nyt niin paljon jo, se sama luistinrata on muuttunut virtaavaksi vedeksi, ajatella kevätpuroja ja kaarnalaivoja, miettiä osaisiko vielä tehdä voikukkaseppeleen.

Löytää uusi kaivattu lempikuppi oman kirjahyllyn päältä, mihin tarkoitukseen se alunperin on tehty, sitä en tiedä, mutta se on juuri sopiva maitokahville, ja juuri sopiva käsiini.

Huomata, että vuoden ostolakon aikana on kehittänyt aivan uudenlaisen silmän nähdä mikä oikeasti sopii itselle, silmän jolla välttää hutiostokset, niiltä välttyy ehkä muutenkin sillä olen lakannut tuntemasta hyvää oloa ostaessani, enemmän syyllisyyttä, syyllisyyden sekaista tyytyväisyyttä siitä etten ole lakon jälkeen rynnännyt ostamaan paljon kaikkea, ainoastaan niitä mitkä vuoden aikana kertyivät tarvelistalle, kävelykengät, kesätennarit, leggingsit, semmoiset.

Odottaa ihania vieraita, semmoisia joiden tulosta on sovittu.

5 comments:

Merruli said...

Ne vieraat, jotka ovat tervetulleita ovesta sisään kaikissa olosuhteissa, siis myös normisekasotkuun ja siihen ettei ole mitään tarjottavaa, ovat lähinnä oma sisko ja pari pitkäaikaisinta ystävää. Nykyään kun alan siivota, kyselevät lapset, että ketä meille tulee kylään...

Satu said...

Musta on tullut vähän sellainen kotikissa, joka ei oikein kaipaa ketään kylään... erakon alku? No välillä paras ystävä ja sitten omat vanhemmat käy, mutta kaiken tohinan lisäksi en millään jaksa kyläilyjä. Lasten synttärikekkerit tietenkin kahvitellaan aina ja se siivousrumba on ihan plääh. Pieni koti, iso kaaos, ei tämä miksikään muutu.

Voi hyvin, kevätvalossa :)

Solen said...

Yllätysvieraat ahdistavat minua. Jotkut tietyt läheiset ihmiset ovat tietysti tervetulleita milloin vain. Yksi ihminen koulusta on alkanut ottaa tavakseen tulla vain oven taakse, ilmoittamatta ja se on minusta kamalan kiusallista, kun en tunne olevani samalla aaltopituudella hänen kanssaan, enkä kuitenkaan kehtaa kieltääkään tulemasta. Pienoinen pattitilanne.

Minäkin olin pienenä mummontyttö. Teimme paljon asioita yhdessä ja olemme kovin läheisiä vieläkin. Toivottavasti tyttösi saa mummosta ystävän. Mummo ystävänä on rikkaus, heiltä saa paljon enemmän kuin voisi odottaa.

Voi, eikö ole ihanaa kun kevät tulee? Odotan oikein niitä puroja, melkein yhtä paljon kuin hiekan rahinaa kengän alla.

Solen said...

Niin ja kiitos unohtui :) Ihanasta tunnustuksesta. Piti laittaa siitä posti eilen, mutta en muistanut ollenkaan. Seuraavassa postissa käsittelen asiaa :)

Mirva said...

Merruli, minullakin sisarukset ja yksi lapsen leikkikaveri (+ äitinsä, tietysti) ovat semmoisia, että voivat puolestani tulla koska vaan. Mutta anopin vierailuun alle 24 tunnin varoitusaika on kyllä aivan liian lyhyt -- tai oman äitini, joka on aika pedantti ihminen.

Satu, kyllä mulla on ihan sama juttu. Tai minusta on joskus mukava kutsua jotain oikein tuttuja ihmisiä, sisaruksia, ystäviä, meille iltaa istumaan ja syömään, laittaa jotain oikein hyvää ja jutella aamuyöhön, mutta ehkä jotain parin kuukauden välein vain. Muuten olisin mieluusti kotonani itsekseen, ilman tohinaa, rauhassa.

Solen, voi ei, tuo on kyllä inhottava tilanne. Ehkä voisit joskus sanoa, kun tuo tuttu yllättäen tulee, että teillä on juuri siivoukset tms. kesken, ettei nyt oikein sovi? Että kunpa olisit soittanut etukäteen, niin oltaisiin voitu sopia jotakin?

Mummot on tärkeitä, ja miehen äiti on onneksi lapselle ihana mummo. Minäkin yritän kovasti tulla hänen kanssaan toimeen, mukava ihminen mutta jotenkin niin eri maata/maailmasta kuin minä, että haastavaa se välillä on.

Kiitos sinulle upeasta blogistasi, luen sitä aina innolla ja odotan uusia.