11 March 2011

vielä Joutilaista vanhemmista


Eilisen kirjoitukseni perusteella moni tuntui saaneen Hodgkinsonin kirjasta hirveän negatiivisen kuvan, en tarkoittanut sitä ihan niin, tarkoitin ehkä jotenkin että turhan dogmaattinen ei pitäisi olla, ja että jokainen voi miettiä mikä itselle ja omalle perheelle on parasta. Mutta älkää jättäkö kirjaa lukematta sen vuoksi mitä eilen kirjoitin, siinä on niin hienoja ajatuksia niin paljon, kirjoitan nyt suoria lainauksia, niitä voisi kirjoittaa paljon enemmän kuin tähän mahtuu, ihan suoraan kirjasta siksi ettei käsitystä värittäisi minun lukukokemukseni (vaikka olen kyllä vahvasti tietoinen siitä että joku muu olisi saattanut valita ihan toisenlaiset sitaatit).


Seuraavat ovat siinä järjestyksessä kuin ne kirjassa tulevat, ensimmäinen on kirjan johtava ajatus, sen ensimmäiset lauseet, ja yhdyn niihin täysin.

"Epäterve annos työmoraalia uhkaa tuhota lapsuuden. Työn orjuuttamassa yhteiskunnassa ne vuodet, jotka pitäisi omistaa leikille ja riemulliselle oppimiselle, ovatkin tavoitteiden, kokeiden ja pitkien koulupäivien tukahduttamia. Lasten vapaa-ajan ottaa haltuunsa kaupallisuus."

"Vallalla on harhakäsitys, että lastenhoito on yhtä raatamista. Pidämme perhe-elämää rajoittavana, kiireisenä, työntäyteisenä, uuvuttavana ja kalliina puuhana. Meistä tulee pikku tyrannien kotiorjia. Huokailemme ja valitamme ja toivomme, että rahaa olisi enemmän. Onneksi on kuitenkin olemassa keino, jolla voimme helpottaa omaa taakkaamme ja samalla auttaa lasta tuntemaan, että hänellä on tärkeä tehtävä ja rooli niin kotona kuin laajemminkin yhteiskunnassa. Sanalla "lapsityövoima" on ikävä kaiku ... Nyt on aika unohtaa nämä mielle yhtymät ja panna lapset tekemään töitä kotona. He pitävät siitä!"

"On tärkeä muistaa, että kykenemättömän ihmislajin luominen on teollis-kapitalistisen salajuonen ytimessä. Kykenemättömät ihmiset ovat riippuvaisia muista, ammattilaisista, koneista ja rahasta. Jos ei itse tai perheenä tai yhteisönä osaa tehdä asioita itse, joutuu markkinatalous tyydyttämään tarpeesi. Niinpä palvelemalla lapsia liian paljon tekee heistä tulevaisuudessa hyödykkeistä riippuvaisia aikuisia kakaroita."

"Nykyään meillä on taipumus luoda itsellemme "mieltymysten ja epämieltymysten" runsaus ja kutsua sitä vapaudeksi. Kyseessä on vapaan tahdon käsitteen esineellistäminen. Sen sijaan että käyttäytyisimme vapaan ihmisen tavoin ja tuntisimme olevamme todella elossa, supistamme olemassaolon tuoteluetteloksi: "Mieluista: Red Bull, VW, Simpsonit, Apple Mac, Arcade Fire. Epämieluista: Robinson's Barley Water, Toyota, Ruma Betty, PC:t, Metallica." Lapset oppivat tämän myös. He luulevat ilmaisevansa itsenäisyyttä kiljumalla "Minä INHOAN pastaa"."

 "Äitiys ei ole rooli. Sen ei oikeastaan pitäisi olla kokopäivätyö. Lapset eivät tarvitse niin hirveästi äidin hoivaa. Länsimaissa äitiydestä on tullut kokopäivätyö ... sen jälkeen kun ihmiset ovat alkaneet elää nykyiseen tapaan erillään. ... Kokopäivä-äidin ikävystymisen seuralainen on hänen syyllisyytensä: hän tuntee syyllisyyttä koska ei nauti oman vauvansa, omien lastensta seurasta. Hän tuntee epäonnistuneensa, koska ei nauti äitiydestä. Miten kaukana hän onkaan aikakauslehtien ja televisiomainosten esittämästä ihanneäitiydestä. ... Äitiys on myytti, eikä naista ole luotu yksinään tekemään ostoksia, siivoamaan ja röyhtäyttämään vauvaa aamusta iltaan. Hänen on yhdistettävä äitiys muihin luoviin aktiviteetteihin ja sosiaalisuuteen."

"Jos olet äiti ja lapsen unirytmi tai -vaikeudet aiheuttavat sinulle ongelmia, niin taistele sentimentaalista ehdollistamista vastaan ja pidä tauko. Lähde viikoksi jonnekin. Tapaa ystäviäsi. Juo. Nuku kunnolla. Kyllä lapset pärjäävät. Itse asiassa tauosta on heille hyötyä. Heille tekee hyvää irtautua esiliinan nauhoista. Et ole niin tärkeä kuin luulet: äidin roolia voivat toteuttaa sellaisetkin, jotka eivät ole oikeita äitejä."

"Nykyään emme pelkästään kahlitse lapsia koko päiväksi kouluun vaan sen lisäksi myös autoon koulumatkojen ajaksi ja illalla tietokoneen ja television ääreen. ... Ennen vanhaan lapset valittivat koulupakkoa, kun ulkona paistoi aurinko, ja ryntäsivät saman tien niitylle, kun kello soi. ... Nykyään kellon soidessa huolestunut ja pelokas vanhempi odottaa portilla viedäkseen hemmotellun lapsensa joko johonkin yliorganisoituun "harrastukseen" tai suoraa kotiin, missä hän voikin saman tien kytkeytyä internetin pakkopaitaan. ... Ennen vanhaan kavereiden kanssa puhuminen oli ilmaista."

"Keinotekoinen maailma maksaa maltaita, mutta luonto on ilmainen niin fyysisesti, henkisesti, hengellisesti kuin rahallisestikin. ... Luonto on suuri ja avarakätinen vastakohta ilkeälle ja ahneelle kaupalliselle kulttuurille. Luonto ei maksa mitään. Se huolehtii itse itsestään. ... Luonnon merkitystä joutilaan vanhemman voimavarana ei voi korostaa liikaa."

"Tärkeintä on vapauttaa oma mielensä. Valtio tarjoaa monenlaista kokopäiväistä koulutusta. Vapaudenhaluisen on kysyttävä ensimmäiseksi itseltään yksi suuri kysymys: saako peruskoulussa todellista kasvatusta, vai koulutetaanko lapset vain alistumaan ja valmistautumaan työnantajien voimattomaksi raatajaksi ja rahahuolten painamaksi aikuiseksi?"

"Toinen suuri ongelma on se, että vanhemmat ovat ottaneet leikkikentän haltuunsa. Aivan kuten lasten tv:n suunnittelijoina toimii suuripalkkaisia ammattilaisia, jotka tekevät enemmän tai vähemmän suorasti rahaa ohjelmien tauoilla esitettävillä mainoksilla, myös lasten leikit ovat nykyään aikuisten hallussa. ... Lasten leikit ovat katoamassa, toteaa Postman [amerikkalainen sosiaalikriitikko Neal Postman, kirjan The Disappearance of Childhood kirjoittaja], ja ne ovat korvautuneet "vahvasti organisoiduilla, kalliilla ja aikuisten johtamilla urheilulajeilla ... lasten leikeistä on tullut aikuisten ajanvietettä, kaikki on muuttunut ammattimaiseksi, eikä leikki ole enää aikuisten maailmasta erillinen saareke"."

"Sama juttu musiikin kanssa. Vain ahkerasti harjoittelevat ja erityislahjakkaat jatkavat nykyään musiikin parissa alaluokkien jälkeen. Soittaminen lopetetaan usein lopullisesti, ellei siinä kehitytä todella taitaviksi. ... Koulut tuottavat näköjään aikuisia, joilla on paljon taitoja mutta myös pelkoa. Vallalla on vääristynyt käsitys, jonka mukaan mitään ei kannata tehdä, ellei osaaminen ole huipputasoa. Lopputulos on se, ettei suurin osa meistä tee yhtään mitään. ... Kodeissa pitäisi soittaa musiikkia kaiken päivää, ja käytettävissä pitäisi olla monenlaisia musiikki-instrumentteja."

"Lasten päiviä ei pidä ahtaa täyteen ohjelmaa. Anna heidän elää. Joutilaat vanhemmat pyrkivät yhdistämään kaksi asiaa: nykyisyyden ja tulevaisuuden. On yritettävä nauttia nykyhetkestä ja samalla pitää huolta, että lapsetkin nauttivat siitä. ... Liian monet aktiviteetit tekevät lapset helposti riippuvaisiksi siitä, että ulkoiset auktoriteetit järjestävät heidän jokapäiväisen elämänrytminsä. Aika on ilmaista; lapsille pitäisi suoda mahdollisimman paljon vapaata leikkiaikaa, jotta heidän mielikuvituksensa ja itseluottamuksensa kehittyisivät vahvoiksi."

"Kun talossa on eläimiä, uljas uusi maailma [viittaus Aldous Huxleyyn, joka varoittelee vuoden 1932 romaanissaan hyvinkin nykymaailman kaltaisesta steriilistä muovimaailmasta] pysyy loitolla. Niin aikuiset kuin lapsetkin näkevät luonnon realiteetit kaikkine sotkuineen, kaikki elämän ja kuoleman tosiasiat. Eläimet tuovat perhe-elämään iloa ja huvia, ne kehittävät lapsissa myötätuntoa ja suovat meille kaikille yhteyden luontoon."

"Lapset pyörivät mielellään verstaassa. Myös isälle se on nautinnollista ja samalla opettavaista. ... Lastenhoitoa käsittelevissä televisio-ohjelmissa meitä kehotetaan varaamaan joka päivä puoli tuntia "leikkiäksemme" lastemme kanssa, mutta on suunnattomasti parempi, jos työ, leikki ja lastenhoito sulautuvat yhteen yhdeksi onnelliseksi ja tasapainoiseksi kokonaisuudeksi."

(Kaikki sitaatit Tom Hodgkinsonin kirjasta Joutilaat vanhemmat, Basam Books 2009. Suomennos Mirja Muurinen.)

6 comments:

heidi said...

Kiitos.
Mahtavasta aiheesta postailet! :)
Kiitos, kirjavinkistä.
Kiitos kun keksit minulle tekemistä tälle iltaa...suuntaan kirjastoon :)))

Mukavaa viikonloppua!

Katja said...

Eilen luin postaustasi tukka pystyssä ja ajattelin että tuon opuksen skippaan kyllä suosiolla. Mutta nämä lainaukset sai miettimään toisin, nuo on hienoja ajatuksia!

Juttelin töissä erään dementoituneen asiakkaani kanssa ja hetkeksi päästiin siihen pisteeseen, että puhuttiin suunnilleen samasta asiasta keskenämme (:D). Hän kertoi että heidän perheessään oli kahdeksan lasta. Minä tottakai siunailin siinä että onpas äidilläsi ollut suuri työ. Tähän hän tokaisi, että ei herran jestas lapset työtä ole, ne ovat osa elämää! Ja niinhän se on. Kaikesta on tehty nykyisin kauhean suuri ohjelmanumero, äitiydestä, perheestä, lapsista, synnytyksestä, kasvattamisesta. Maailman sivut on ollut lapsia ja perheitä, eikä kukaan ole edes ehtinyt miettiä sitä kuinka keksiä kehittäviä leikkejä jne! On vain eletty tavallista elämää ja mikäs sen parempaa olisikaan :)

Hyvää viikonloppua!

Liivia said...

Tuppaan olemaan edelleen samaa mieltä:)
Opuksen kirjoittajan tyyli vain on ehkä vähän hyökkäävä, mutta asiaahan tuo kaikki on.

Muistan usein sitä onnellista asiaa, että meidän maassa koulu aloitetaan vasta 7-vuotiaina. Siksi onkin vaikea ymmärtää, että monia lapsia viedään sinne tänne harrastuksiin, kun ei olisi vielä mikään pakko.
Ei mikään asia vaadi niin aikaisin aloittamista, etteikö kouluiän jälkeenkin vielä ehtisi.

Mirva said...

heidi, kiva jos inspiroiduit! :)

Katja, just siksi laitoin tämän, että tajusin itsekin, että eilisestä saattoi saada hiukan turhan negatiivisen kuvan tuosta kirjasta. Siinä oikeasti on hyviä, tärkeitä asioita.

Minun mummo myös puhuu aina siitä, että kyllä ne lapset meni vaan siinä sivussa ison maatilan emännällä jolle lapsia siunaantui kuusi. Että synnyttämästä suoraan lypsylle -- ei siinä lapsille ehditty kehittäviä leluja keksimään! Viisas asiakas kyllä sinulla.

Liivia, minäkin olen siis enimmäkseen Tomin kanssa samaa mieltä, nämä kaikki ovat semmoisia sitaatteja, jotka nimen omaan halusin itsellekin muistiin. Mutta tyyli on tosiaan turhan uhoava välillä, enkä oikein tykkää siitä hänen argumentistaan, että kun lapset touhuavat itsekseen, isi saa juoda rauhassa kaljaa, se kuulostaa minusta melko härskiltä (ja jos Suomessa äiti ja isi tekisivät niin, ja sitten jotain sattuisi lapselle... sosiaalihuoltoonhan siinä tulisi asiaa, minusta ihan syystäkin).

Olen hämmästyttävän samaa mieltä Tomin kanssa myös kouluasioista -- hämmästyttävän sikäli, että olen itsekin opettaja. En usko, että haluan lastani tavalliseen peruskoululuokkaan tulevaisuudessa, enkä kyllä välttämättä välittäisi palata sinne itsekään.

Liivia said...

Miksi et laittaisi tavalliseen luokkaan? Mikä on vaihtoehtosi?

Minä en näe pahaa suomalaisessa koulujärjestelmässä, mutta on kouluja ja kouluja, ja opettajia ja opettajia. Ja se on sitten, mitä kohdalle sattuu. Kouluasia on kuitenkin Suomessa se, mistä olen ylpein verraten mihin tahansa maahan. Opettajat ovat keskimäärin aika järkisakkia ja ainakin vielä (ennen kuin tulee se uhattu muutos, vaikka kaavailtua moraali-oppiainetta kannatan) koulupäivien sisältökin on suht mallillaan.
Se mitä tahtoisin muuttaa, on se, että jokaisen persoonallisuutta tuettaisiin ja erilaisuutta siedätettäisiin paremmin, eikä pyrittäisi nykyiseen tasapäistämiseen.

Minusta koti on ykköskasvattaja, koulu kasvattaa myös, mutta kasvatusvastuu on vanhemmilla. Koulun tehtävä on yleissivistää ja opettaa.

En oikein löydä tuosta Hodgkinsonin tekstistä lainatuista sellaista, missä hän suuresti koulua kritisoisi. Enkä tiedä missä maassa hän elää, joten kouluasiat siellä varmasti erilailla. Ehkä siellä kirjassa sitten oli enemmän.

Mirva said...

Liivia, kirjassa tosiaan on omistettu kokonainen luku koulun kritiikille. Siis perinteisen peruskoulun. Olen siinä Hodgkinsonin kanssa jotakuinkin samalla linjalla, ja sen suurin ongelma on minusta tämä, minkä sinäkin sanot: Se mitä tahtoisin muuttaa, on se, että jokaisen persoonallisuutta tuettaisiin ja erilaisuutta siedätettäisiin paremmin, eikä pyrittäisi nykyiseen tasapäistämiseen.

Lisäksi peruskoulu vaatii tasapäistämisen ja työmoraalin nimissä kaikkia oppimaan ja käyttäytymään samalla tavalla lasten synnynnäisistä tempperamenttieroista huolimatta. Monivuotisen erityisopetuskokemukseni perusteella sanoisin, että esimerkiksi Steiner-koulussa entiset peruskoulun hädin tuskin tuettuna läpäisseet oppilaani olisivat varmasti pärjänneet paremmin, koska olisivat saaneet (ideaalitilanteessa siis) oppia omalla tavallaan jo alusta lähtien, toiminnan kautta. Olen näiltä kyseisiltä oppilailta saanut vielä heidän pitkään heidän peruskoulu-uransa päättymisen jälkeenkin kiitoksia siitä, että tuntini olivat toiminnallisia ja opiskeluun innostavia, toisin kuin ne kielten tunnit joihin he olivat jo edellisen viiden vuoden aikana tottuneet (siis alakoulussa ja seiskalla).

Peruskoulussa sallitaan lisäksi ns. kaavan rikkomista erittäin vähän, eikä omaan ajatteluun juurikaan kannusteta, paitsi ehkä jossain reaaliaineissa. Parhaiten siellä pärjäävät ne, jotka alistuvat noudattamaan sääntöjä niitä kyseenalaistamatta, ja jotka eivät säiky sitä keskinäistä kilpailua, jota numeroarvostelu aiheuttaa. En halua opettaa omaa lastani kilpailemaan oppimisessa, vaan saamaan siitä iloa toiminnan ja omaehtoisen opiskelun kautta -- siksi en innostu peruskoulusta.