3 March 2011

yhden pöydän ääressä




Kun vuosien päästä katselen näitä kuvia -- kuvia meistä, elämästä, tässä elämänvaiheessa, tässä asunnossa, näissä tunnelmissa --, ihmettelen varmaan oliko meillä muuta kuin tuo yksi huone, tuo yksi pöytä. Tämän minä haluaisin 38-vuotiaalle minulle kertoa:

Meillä oli yllinkyllin tilaa. Meillä oli seesteisen vaalea, pelkistetty makuuhuone, niin paljas että siellä kaikui, pyhitetty nukkumiselle ja rauhalle ja levolle sekä satunnaisille peuhauskohtauksille. Meillä oli kaoottinen huone, mielessä kahtiajaettu, toisessa päässä leikkitila ja lapsen tavarat, toisessa sotkuinen kirjahylly ja työpiste täynnä kirjoja ja muistiinpanoja kanadalaisesta naiskirjallisuudesta, selviytymistematiikasta, värähtelyanalyysista ja termodynaamisista laskelmista. Meillä oli kapea varastotilana toimiva eteinen, niin pimeä ettei siellä haluttanut ottaa kuvia. Ja meillä oli pieni mutta valoisa keittiö, tuossa pöydän vieressä, niin pieni ettei pöytä sinne mahtunut, mutta niin suuri että siellä hoidettiin kaikki; siellä oli vaippojen, askartelujen ja keskeneräisten ompelusten säilytyspiste, pyykinpesupiste, pyykinkuivauspiste; siellä keitettiin selviytymissopat ja leivottiin leivät ja herkut; sen kaapeissa säilytettiin kaikkea mille ei löytynyt muuta paikkaa niin että kuivaruoat jouduttiin säilyttämään lasipurkeissa ikkunalaudalla niin että ikkunat jäätyivät talvella -- niin, muistat varmaan millainen siivo siellä oli, vaikkei siitä kuvia olekaan.

Meillä oli tilaa vähemmän kuin kansallisten tukilakipykälien mukaan meidän kokoisellamme perheellä voisi olla, mutta silti sitä oli yllinkyllin, enemmän kuin tarvitsimme. Jotenkin kaikki elämä tuli tuohon yhteen huoneeseen, siirtyi siihen muualta, tykkään englanninkielen sanasta living room koska sitä se oli, siellä leiriydyttiin korvakipuisen lapsen kanssa jotta edes toinen vanhemmista saisi nukkua, siellä suunniteltiin tulevaa ja pohdittiin mennyttä, siellä tanssittiin, sinne tulivat leikitkin. Ja tuo pöytä oli sen huoneen parhaalla paikalla, ehkä koko asunnon, suurten ikkunoiden ääressä, valoisa paikka, tuon pöydän ääressä tehtiin kaikki. Jonakin päivänä kiitollisuusasioihin illallispöydässä joku muisti sanoa pöydänkin, että ollaan kiitollisia isin edesmenneille isovanhemmille täydellisestä pöydästä, isin papalle siitä että teki sen.

Ja eilen siirsin tuon oman isäni tekemän peilinkin tuon pöydän luo jotta siihen tulisi varmasti katsottua, yritin ottaa totuudenmukaisia kuvia itsestäni, se oli aika vaikeaa, ja mittasin itseni, sekin oli, ja sitten ajattelin että hyvä olo on ihan hyvä tavoite. Toivottavasti sinullakin on. Hyvä olo ja Tavoite.

9 comments:

Joana said...

Hei!

Ihana tarina. Meilläkin neliöitä on aivan liian vähän tukilakipykälien mukaan. Olen usein miettinyt,olisiko elämä erilaista, jos tilaa olisi enemmän. Olisivatko lapset omissa huoneissaan, jos heillä sellaiset olisi? En usko. Samaan tapaan elämä levittäytyisi keittiön pöydän ympärille ja olohuoneen lattialle. Sellainen tupakeittiö olisi oikeastaan aika ihana. Elämä on siellä missä ihmisetkin.

Kävin muuten eilen katsomassa tuota sinun kirjalistaasi, mutta en tainnut jättää kommentteja. Mielenkiintoinen! Ja ihana valo täällä blogissasi!

maijja said...

Mukava teksti. Luin sen tässä taukoillessa omasta tutkimuksesta, muistiinpanoista, oman työtilan nurkassa. Mukavia loppuviikonpäiviä pöytänne ääreen!

Ilona said...

Tämä oli hyvä.

Voisin tulla ensi viikolla, alkuviikosta, jos teille sopii.

leena said...

Ihana kirjoitus. Ja kaunista teillä!

Kirjailijatar said...

Kaunis kirjoitus ja tuo ylin kuva on todella kaunis. Minä viihtyisin tuolla huoneessa. Tuossa huoneessa, jonne elämä tuli :) Kaunista.

Mirva said...

Joana, meidän tytöllä oli oma huone entisessä talossa, ja aluksi tässäkin asunnossa (kunnes siitä tuli myös työhuone, ja yöheräilyyn ryhtynyt neiti siirtyi meidän makuuhuoneeseen nukkumaan), mutta kyllä ne leikit aina tuossa olohuoneen lattialla silti oli, paitsi jos leikittiin jotain yhdessä siellä lapsen huoneessa. Sinne tietysti haluaa, missä muutkin ovat, lähelle toisia. (Keksin muuten tämän päivän kirjoituksen aiheen kun vilkaisin itsekin omaa listaani kommenttisi jälkeen!)

maijja, kiitos! Taas tähän paistaa aurinko! Leppoisaa viikonloppua sinne sinun luo, toivottavasti ei kuitenkaan työnurkkaukseen!

Ilona, sopii hyvinkin. Olisiko tiistai-iltapäivä? Tai keskiviikko?

leena, kiitos :)

Kirjailijatar, tuo ylin kuva on kammottavan rakeinen, täällä bloggerissa vielä rakeisempi ja sumeampi kuin koneella muuten. Säädin kai vahingossa iso-arvoja ennen kuvan ottoa. Mutta koska olin suunnitellut sen tuohon laittavani, heti kärkeen, niin laitoin huolimatta laadusta, tällä kertaa... Ja kiitos. :)

Ilona said...

Tiistai-iltapäivä sopii. (Sopii keskiviikkokin, jos tiistaille tuleekin teille jotain.) Yhden-kahden maissa?

Mirva said...

Juu, se lienee hyvä aika! Sovitaanko niin, että tiistaina niihin aikoihin jos ei muuta kuulu? :)

Ilona said...

Sovitaan niin. :)