23 July 2011

not hippy enough








Kierrelty pitkin kaupunkia, viihdytetty kesävieraita. Toppuuteltu lasta Tammelan torilla, ei kaikkia autoja voi saada, lähdetty Tallipihan lastenkirppikseltä huudon kanssa samasta syystä, se oli toinen kerta tällä viikolla kun pikkueläimistä itkettiin. Lapsi sai valita itselleen uuden paidan, siinä on bambi, ei sentään se Disney TM, vaan vähän sen näköinen. Yllätin itseni sovituskopista puolittain pukeutuneena Calvin Kleiniin, riisuin, ei mustaa mekkoa voi laittaa lapsuudenystävän häihin vaikka lapussa CK lukisikin.

Poden ekohippikriisiä. Tuntuu että emme tee tarpeeksi. Tuntuu että kulutamme liikaa. Että aina voisi tehdä lisää ja ostaa vähemmän. Huono omatunto kolkuttelee kun ajattelen että hankkiutuisimme eroon viime muuton aikaan lainatusta sohvasta, ostaisimme ikioman, ihan upouuden. Se kolkuttelee kun katselen lapselle vaatteita joissa ei ole luomupuuvillamerkintää, tai kun ostan itselleni yhdeltä kirppiskierrokselta yhteensä neljä paitaa. Lapsi osaa jo kaupassa pyytää, olemme antaneet toisinaan periksi, eikä ruokaostoksillakaan kassiin aina päädy luomua. Asunto saa voimansa tuulesta, mutta sitäkin käytämme kyllä välillä yli tarpeiden, lamppuja unohtuu päälle, tietokoneet päällä aamusta iltaan. Hyi meitä.

Tätä taustaa vasten tuntui omituiselta, kun toimittajaystäväni kertoi ehdottaneensa meitä haastateltaviksi johonkin juttuun, johon tarvittiin mukaan kulutuskriittistä perhettä. Olin heti ihan, että ei me nyt kyllä erityisen kulutuskriittisiä olla. Toimittaja oli eri mieltä, mutta onneksi haastateltavia oli löytynyt muitakin, jotenkin olisi tullut tekopyhä olo sellaiseen juttuun naamansa laittamisesta. En osaa sanoa miksi. Ehkä me ei vaan näytetä tarpeeksi hipeiltä?

On siinä muutakin. Muutama viikko takaperin tajusin, että olin melkein hairahtanut mukaan leikkipuistobrändäyksen maailmaan: olin jo ehtinyt jonkin aikaa olla melko vakuuttunut siitä, että kevättalvella lapselle kirppikseltä ostetut noname-talvivaatteet eivät oikein olisi kunnollisia, ja että pitäisi oikeastaan ostaa tarjouksesta cupcaket tai ticketit. Huomasin, että olin lasta uloslähtiessä pukiessani unohtanut viime aikoina ajatella sitä, ovatko vaatteet mukavat päällä, ja että katselin kirppiksillä itselleni leikkipuistovaatteita. Mies puolestaan sijoitti hetkessä uuteen (ilmaiseksi saatuun) polkupyöräänsä sekä sopiviin pyöräilyvarusteisiin niin paljon rahaa, että tuhahdin kun hän haikaili pyöräilylasien perään.

On totta että oikeastaan, noita kuvitellun tarpeellisia ja alennushinnoista huolimatta ostamatta jääneitä tickettejä ja cupcakeja lukuunottamatta, nuo kaikki "turhuudet" olivat jollain tavalla ympäristötietoisia tekoja. Käytetty pyörä, jonka mies kunnosti pyöräilläkseen töihin, osti kypäränkin käytettynä. Vaatteet meillä ostetaan yleensä kirppikseltä tai tutuilta käytettyinä. Mutta selvisimme talven niin pienellä kuluttamisella -- koska oli pakko, opiskelijaperheen budjetilla -- että poden nyt huonoa omaatuntoa näistä pienistäkin, ekohippikriisiä siitä että ostamme välillä jotain, muutakin kuin ruokaa.

On päiviä joina ajattelen, että tässä maassa ei voi olla ihmisiä jotka kuluttavat enemmän kuin me, laittavat rahaa satunnaisiin pieniin tarpeettomuuksiin puolihuolimattomasti silloin kun siltä tuntuu. Onneksi ja valitettavasti tajuan kyllä aina noin ajatellessani, että se ei voi mitenkään olla totta. Omatuntoni heltyy kun muistan ne tämänkin kesän kyläpaikat, joissa ei kierrätetä mitään.

Ja sitten se taas nostaa päätään, kriisi; meidän pitäisi varmaan tehdä jotain niiden toistenkin edestä.

18 comments:

Anonymous said...

kuulostaa tosi vaikeilta noi pienet ihmiset. alkaa kohta pelottamaan

-äS

Mirva said...

-äS, ei pienet ihmiset vaikeita ole, aikuisten maailma on! :) Perheenlisäystä luvassa vai?

Malla said...

Nyt en ehdi sen enempää kommentoida kuin että voi hurja, miten kivaa olikin löytää sinut täältä! Minulla on jossakin välissä mennyt kokonaan ohi, että olet palannut tänne blogiin ja olenkin ihmetellyt, että minnehän olet kadonnut. Nytpä tiedän ja tulen ajan kanssa uudestaan lukemaan kaikki merkintäsi, jotka ovat minulta menneet ohi.

piilomaja said...

Sanon alkuun etten ole ihan varma kirjoituksen sävystä..siis onko se ironinen vai ei. Esim. kun kirjoitat "hyi meitä" niin en ole ihan varma tarkoitatko niin vai onko se juuri sitä mahdollista ironiaa.

Mitähän mun oikeastaan piti sanoa?...JOtakin sellaista kai että mulle tulee tavattoman vaivautunut olo jos ja kun kuulen miten ihmiset esim. vertailevat ääneen mitä hyvää kukakin tekee, missä pitäisi vielä "parantaa" saati jos alkaa tulla ohjeita tai huomautuksia miten jonkun muun pitäisi tehdä.

Ei niin ettei "näistä asioista" saisi puhua, kirjoittaa, en sitä meinaa. Jotenkin vaan se puoli että mihin tai kehen verrattuna, kenen silmissä ollaan vastuullisia, säÄstetään planeettaa jne....eli jos mulle tulee olo että tässä taas asia jossa joku loistaa, arvottaa muita heidän käytöksensä takia tms. niin vaihdan seuraa ja äkkiä.

Itse ajattelen sillain etten välitä oman perheen ulkopuolella perustella toimimistani tai tekemättä jättämisiäni. Teen sen minkä teen eikä se kuulu kenellekään enkÄ tunne minkäänlaista velvollisuutta selittää kenellekään jos en vaikka kierrätä.

no juu, aika tyhmä kommentti, en oikein osaa sanoa mitÄ ajan takaa.

Mirva said...

Malla, kiva että löysit tänne! :)

piilomaja, tämä oli vähän tämmöinen itseironinen ja tietoisen sarkastinenkin kirjoitus, ei kai tästä aiheesta oikein uskalla muuta tehdä? Itseni glorifioimista en kyllä ajanut takaa, nimenomaan pointti oli se, että tässä asiassa ei oikein ehkä auta vaikka miten ajattelisi että minä kyllä hoidan hommani...

En minäkään alkaisi arvostella toisten kierrättämistä tai kierrättämättä jättämistä kuin perhepiirissä. Siitä aiheesta onkin saatu tänä kesänä sotia aikaan... Tää aihe on aika vaikea, koska siihen liittyy niin paljon juuri tuommoista huono ihminen -syyllistämistä ja omatuntoon vetoamista, mikä saa yleensä jokaisen pahalle mielelle -- nekin, jotka kuitenkin edes yrittävät, koska aina on jotain, jota vielä voisi tehdä.

Mirva said...

Pakko lisätä vielä, Violet, että ehkä siksi tuosta lehtijuttuajatuksestakin tuli niin vaivautunut olo, että sitä ajatteli että mikä minäkään olen itseäni glorifioimaan ja toisille "paasaamaan" näistä asioista. Koska vaikka itse ei tarkoittaisikaan paasata ja opettaa, niin siihen sävyynhän tästä aiheesta nimen omaan kirjoitetaan, sanoit itse mitä tahansa. Ja jotenkin siihen liittyy juuri tuo ajatus, että me ollaan nyt tässä esillä kun ollaan kulutuskriittisempiä kuin te, mutta ketkä te, ja millä perusteella?

Merruli said...

Eipä kait meillä kellään täällä länsimaissa olisi varaan omaa kilpeä kiillottaa näissä asioissa. Ne jotka todella voisivat ylpeillä kuluttamattomuudellaan ja kuormittamattomuudellaan taitavat asua esim. Somaliassa. Mutta silti se ei ole turhaa tai vähäpätöistä, että kulutuskriittistä ajattelua nostetaan ja jokainen herättelee omaatuntoaan. Toisilla se omatunto on tässäkin asiassa herkempi kuin toisilla ja luulen sinun Mirva kuuluvan siihen herkempään kastiin -niihin joilla omat standardit ovat lähtiäänkin korkeammat kuin toisilla.
Itse olen huomannut, että opiskelijabudjetilla oli paljon helpompi elää ekologisemmin kuin normaalituloilla. Niin vähällä pärjäisi, jos unohtaisi tämän yhteiskunnan luomat mittarit ja normit. Onhan se kait parempi, että kun ostan pyrin ostamaan luomua tai eko-merkittyä, kuin että ei ajattelisi lainkaan mitä ostaa ja tarvitseeko ostaa.Mutta kipeän kaukana olen omista standardeistani tässä asiassa. Mainonnan ja kaupallisuuden puolitietoinen uhri. Välillä huomaa olevansa yhtälailla hairahtunut luomubrändäyksen maailmaan.

piilomaja said...

Joo, hyvä, huomaan että olin ymmärtänyt lukemani kuten sen tarkoitit, hyviä ajatuksia edelleen tuossa sinun kommentissasikin minulle.

Ajattelin muuten ettei minua haittaa pätkääkään mitä muut tekevät asiaan liittyen, mutta tarkemmin ajatellen huomaan puhuvani miehellenikin esim. että perhana sentään, näitkö kun naapuritalojen roskapussit on taas täynnä lasipulloja, eikö ne tajua ettei niitä pitäisi panna sinne...(täällä siis roskapussit pannaan kadulle talon eteen roskapÄivinä joten siksi näkee. On kolmen eri vÄrisiä roskapusseja, yksi paperille, yksi sekajÄtteelle, yksi pakkauksille esim. muovipulloille...sitten erikseen lasinkeräys).

piilomaja said...

Vielä munkin pitää lisätä, liittyen tuohon lehtijuttuun: näkisin jo ihan otsikon edessäni...ihan kuten sanot niin kirjoitusten sävy on aika usein juuri sellainen kuin kuvailet, sanoi mitä hyvänsä.

(Ja siitä tulee mieleen yksi lehtijuttu jossa puhuttiin tekemistâni tauluista ja muistan miten korostin moneen kertaan etten sitten halua että käytetään sanaa "taiteilija" sillä mielestäni en sellainen ole, mielestäni sitä ei pidä käyttää..niin eikô sen jutun otsikko ollut "minusta tulikin taiteilija";-)

Mirva said...

Merruli, hyviä huomioita. Luulen että tämän hetken "kriisini" johtuu nimenomaan tuosta, että talven aikana huomasin miten vähällä on mahdollista tulla toimeen jos on pakko. Minäkin olen mainonnan ja markkinoiden puolitietoinen uhri, mutta kyllä täytyy myöntää että vuosi ilman uusia vaatteita ja toisaalta tuo viime talvi jalostivat kulutustottumuksia melkoisesti, ja että siksi neljän paidan ostaminen kerralla aiheuttaa mielipahaa, kun sitä jotenkin miettii että vaikka ne ovatkin kirpparilta, ovatko ne todella tarpeellisia. Tämä jälkimmäinen lauseeni tarpeellisuutta koskien olisikin varmaan hyvä ohjenuora aina tuolla kaupungilla mukana, mutta kyllä sitä joskus kaipaa "piristystä" ostosten muodossa tarpeettomuudesta huolimatta. Se ei kyllä ole kovin kestävää kulutusta, se.

Violet, muakin harmittaa tuollaiset "naapurien" (siis kaikkien lähimmäisten ja lähellä asuvien) kierrättämättömyydet sun muut, mutta niistä sanominen on toki sitten aivan eri asia kuin pelkkä harmistuminen.

Tuosta lehtijuttuasiasta puolestaan, juuri tuon vuoksi kyllästyin hyvin pian työskentelemään siinä maailmassa, minusta ei ollut siihen että keskusteluista haetaan väkisillä joku kohahduttava yksityiskohta tai että maalataan henkilöstä kiinnostava kuva vastoin hänen omia toivomuksiaan. Koin epärehelliseksi tehdä jonkin jutun siksi että se "myy", ja minä sentään kerkesin työskennellä vain pikkulehdissä. Tulen vihaiseksi kun luen tätä suurta paikallista, koska huomaan usein heti miten väkisillä juttuja on tehty. Siksi meillä Aamulehden tilaaminen lopetettiinkin, oli joka päivä laittamassa niille palautetta milloin mistäkin. :)

Anna said...

Tämähän oli taas kinnostavaa luettavaa, kommentit täydensivät sen. Huomaan odottavani oikein kirjoituksiasi ja luen ne heti ensimmäisinä päivittyneistä.

Hassua kuinka sitä joihinkin tykästyy ja hassua, kuinka tämä on niin yksipuolista. Sinä annat minulle vaikka mitä ja minä en sinulle juuri mitään.

Anonymous said...

mirva.

joo, helmikuussa pitäs tulla uutta sukupolvea maailmaan. cute but scary, sanois ehkä lontoon ihmiset

-äS

Mirva said...

Anna, kiitos kommentista, olipa kiva kuulla! Minäkin aina odotan sinun päivityksiäsi, ja luen innolla. Olen ollut laiska kommentoija viime aikoina, mutta kiinnostuneena kyllä seuraan mukana -- sikäli en sanoisi, että sinä et anna minulle mitään! :) Tunnen välillä vähän noloutta siitä kun en kommentoi nykyään juuri kenellekään juuri mitään, mutten yksinkertaisesti ehdi istua koneella niin kauan, siksi tykkään kun sinun blogissa on ne tykkää-painikkeet. :)

Mitä antamiseen tulee, on ollut mielessä palauttaa se sinun kirja, yritän saada itsestäni sen verran irti ennen muuttoa. Kiitos hurjasti sen lainasta, yritän lueskella vielä uudestaan ennen palautusta!

-äS, voi, onnea! Sitä se nimenomaan on, se odottaminen, sekä pelottavaa että onnellista ja söpöä.

Anna said...

Mirva: Mäkin olen miettinyt sen kirjan palautusta. Ei sillä, että sitä kaipaisin. Mutta olen yrittänyt suunnitella reissua Tampereelle.

Mirva said...

Anna, voi että, olisipa mukava nähdä täällä! Koska olette tulossa tänne päin?

Magia said...

Niin tutulta kuulostaa. Lisäksi vähän ahistaa, kun tuntuu, että esim. ystävät pitää meitä jotenkin tosi ekoina (ja kai myö sitä ollaankin heille, jotka ei vaikka kierrätä mitään) ja silti itsellä on huono omatunto, kun ostaa "riistosuklaata" ja pistää kauheesti rahaa kosmetiikkaan. Lisäksi kun rahapulassa olen tyytynyt kaupassa epäluomuihin kasviksiin, niin sitä miettii, onko tässä nyt ihan kauhea tyyppi.

Olis tosi kiva tavata joskus. Tunnen kovin samanhenkisyyttä kanssasi, ainakin näissä asioissa. :)

Mirva said...

Magia, juuri tuota tarkoitin, mulla on koko ajan ihan samanlainen tunne! Varsinkin nyt kun sisustetaan varsinaista "Ikea-kotia", olosuhteiden pakosta, uudehkoon kerrostaloasuntoon. Voisin kutsua sinut ja lapset sinne käymään, kauhistelemaan miten paljon riistoa voi yhteen kotiin mahtua! :D

Magia said...

Oi, tullaan mielellämme kauhistelemaan. :D