26 July 2011

näen punaista



Kyllä työelämässä olevilla on helppoa. Heidän ei tarvitse täytellä kaikenmoisia lippusia ja lappusia, palautella niitä liitteineen, jonottaa tuntikaupalla puhelimessa saadakseen täyttöapua tai vastauksen johonkin yksinkertaiseen ja lyhyeen kysymykseen. Niin niin, eihän valtion rahan ole ilmaista ja helppoa tarkoitus ollakaan, mutta miksi, oi miksi, sen pitää olla tämmöistä?

Otsikossa oli varoitus, nyt tulee se purkaus. Kela ei suinkaan ole mikään hyväntekeväisyyslaitos, mikäli niin olette kuvitelleet, vaan toimintaperiaatteiltaan kuin mikä tahansa kapitalistinen liikeyritys. Se ottaa omansa pois kaikesta, mistä vain saa. Se ei anna yhtään sen enempää kuin on pakko. Sen päätöksenteko perustuu pikkupomojen, käsittelijöiden, lähes mielivaltaiseen laintulkintaan -- Kelan edun mukaisesti, tietysti.

En ole niitä, jotka kuvittelevat Kelan elättävän minua loputtomiin. Päin vastoin, mikäli lapseni ei olisi sairastunut, olisin luultavasti palaamassa työelämään kuukauden sisällä, ainakin olisin jo valmistunut. Nyt katsoin että on parempi totutella elämään uuden tilanteen ja sen aiheuttamien seurausten kanssa kotona (tästä tarkemmin alla), mistä syystä saan kotihoidontukea sekä hoitolisää, jälkimmäistä sen vuoksi että mieheni on päätoiminen opiskelija.

Luonnollisesti kotihoidontuen hoitolisä laskee, mikäli perheen tulot nousevat, niin kuin meillä nyt kun mies meni kesäksi töihin. Hän aloitti työnsä toukokuussa, mutta valitettavasti saimme hänen ensimmäisen tilinauhansa ja näin ollen tarkat tiedot kuukausituloista vasta kesäkuun puolella, jolloin teimme välittömästi Kelalle asiasta muutosilmoituksen. Hoitolisää ehdittiin siis maksaa minulle liikaa toukokuussa, minkä Kela perii tietysti takaisin, mistä päätös tuli alle kahdessa viikossa. Se on minusta aivan kohtuullista, ja ilmoitimme Kelalle että maksamme mieluusti velkamme pois yhdessä erässä kesän aikana, kun meillä (vielä) on rahaa, miehen työn jatkumisesta syksyllä kun ei ole mitään tietoa.

Edellistä asiaa varsinainen purkaukseni ei oikeastaan koskenutkaan, vaan sitä kontrastia, mikä Kelan päätöksenteossa on riippuen siitä, onko se ottavana vai antavana osapuolena. Lapsen sairastuttua vammaistukihakemus* ja lääkekorvattavuushakemus tehtiin heti kun lääkäriltä saatiin B-lomake, joskus kesäkuun alussa. Lääkekorvattavuuspäätös tuli kesäkuun loppupuolella, ja vähän sen jälkeen tuli uusi Kela-kortti. Vammaistukihakemuksen päätös tuli tänään. Kun Kela joutuu antamaan jotakin, päätöksenteko kestää siis parhaimmillaan yli kuukauden enemmän kuin jos Kela ottaa jotakin takaisin.

Ei siinä mitään, ymmärrän että tuollaisten uusien hakemusten käsittely on vaikeampaa kuin muutosilmoitusten. Se, mikä päätöksessä sapetti, oli erityisesti se, että kun meillä on tämä sairastelutilanne ollut päällä jo huhti-toukokuulta, ja hakemuskin tehtiin jo kesäkuun alkupuolella heti kun tarvittavat lomakkeet olivat hallussamme, niin Kela viivyttelee päätöksenteossa ja alkaa maksaa tukea vasta päätöksentekoa seuraavasta kalenterikuukaudesta alkaen -- meidän tapauksessamme elokuulta 2011. Annetaan vanhojen olla, voisi joku ajatella, mutta Kelan tapauksessa tämä ei aina mene niin: vanhat saatavat haetaan takaisin jälkikäteen laskulla, mutta vanhoja annettavia ei makseta.

Ottaa aivoon. Kysymyksessä ei tietystikään ole suuret summat, mutta mikäli tukea olisi myönnetty edes siltä kuukaudelta alkaen jolloin sitä olemme hakeneet, tukien määrällä maksaisi kevyesti takaisin vaikka kaksi kertaa sen verran kuin mitä Kela minulta perii.

Voisin valittaa tietysti vielä siitä, miten pieni tuki lapselle myönnettiin, mutta se nyt oli meillä etukäteen tiedossa. Lääkärit ja Kela katsovat, että lapsemme pärjäisi ihan hyvin hoidossa, enkä epäile sitä yhtään. Se, mitä epäilen on sellaisen työpaikan löytyminen, jossa sairaudesta aiheutuvat erilaiset menot olisi mahdollista järjestää. Viime viikon ohjelmamme, esimerkiksi, oli seuraavanlainen: maanantaina fysioterapia, tiistaina kontrollikäynti reumapolilla, keskiviikkona fysioterapia, torstaina lääkepistos neuvolassa, perjantaina käynti ortopedillä. Tietääkö joku työpaikan, josta voisi lähteä tarvittaessa viisi kertaa viikossa tällaisille käynneille? Jos, niin ilmoittakaa siitä pikimmiten minulle.

Anteeksi purkaus. Olipa hyvä kirjoittaa tämä tähän, heti helpotti. Päänsärkykin parani samantien. Kiitos teille, jotka kestitte tämän.

* Kyllä, tuen nimi todellakin on vammaistuki. Olen toistaiseksi ainoa perheessämme, jota Kela ei luokittele vammaiseksi, mutta eiköhän se minunkin päiväni vielä koita. Keliaakikko-miehelläni ja reumaa sairastavalla lapsellani status lienee jo melko pysyvä.

8 comments:

Merruli said...

Hyvä, että päästelit ilmoille sapetukset ja vielä parempi jos vähän helpotti!
Perhepiirissä on tullut todettua että kela on todellakin hyvin kaukana hyväntekeväisyyslaitoksesta, välillä tuntuu olevan inhimillisyyskin kateissa. Monesti olen ajatellut, ettei lainkaan ole ihme, että moni ihminen putoaa järjestelmän ulkopuolelle, koska jo kelan kanssa onnistuneeseen asiointiin ja jonkinlaiseen systeemin ymmärrykseen ei aina edes oma järki ja koulutus riitä.

Mirva said...

Merruli, nimenomaan. En usko, että edes "hyväntahtoinen" perusturvan sadan euron korotus juurikaan kohentaa näiden pudonneiden tilannetta, koska Kela kyllä keksii millä se otetaan ihmiseltä pois vaikkapa tiputtamalla jotain muuta tukea (esim. asumistuki) näiden kohonneiden "tulojen" vuoksi.

Tavallaan ajattelen, vaikka he edustavatkin kovin toisenlaista ajatusmaailmaa kuin minä, että on hyvä kun eduskuntaan pääsi ammattipoliitikkojen rinnalle sairaanhoitajia ja muita ihan tavallisia ihmisiä. Heillä luulisi/toivoisi olevan käsitystä näistäkin asioista enemmän kuin politiikkaa koko ikänsä työkseen tehneillä.

Ilona said...

Minäkin jaan ajatuksen ja kokemuksen Kelan... noh, päätösten viipymisestä, asiakkaan kyykyttämisestä jne.

Ja tuo vammaistuki on sanana jotenkin järkyttävä. Jopa minunkin viattomalla diagnoosillani tuo termi tulee kyseeseen jossain vaiheessa.

Olen ihmetellyt kauan, että tässä maassa kaikki muut termit on jo korjattu poliittisesti mahdollisimman korrekteiksi, mutta tuota ei. :D

Sirpa said...

Voi ei, tuo on NIIN tuttua, oikein harmittaa puolestasi! Olen itse työssä,josta jään aina kesän ajaksi työttömäksi, ja joudun sitten sen tiimoilta Kelalla asioimaan. Tänäkin vuonna, niinkuin joka ikinen vuosi aiemminkin, toimitin kaikki vaadittavat paperit yhtenä nippuna ja jäin odottelemaan... ja kuten aina aiemminkin, kohta minulle saapuu paperi, jossa pyydetään toimittamaan joku niistä papereista,jonka olen jo toimittanut. Tänä vuonna päätöksen laatija ei ollut sen vertaa sisälukutaitoinen, että olisi osannut lukea palkkatodistustani oikein... Hoh hoijaa. Voimia sinulle, aurinkoisia kesäpäiviä vielä myös!

Mirva said...

Ilona, samaa ihmettelen minäkin, sekä vammainen mieheni! (Siis kääks, miten keliaakikko voi saada vammaistukea!)

Sirpa, tuo on niin tuttua -- aloin miettiä, mahdammeko olla samassa ammatissa! Mutta eipä tuo mitään, olen nähnyt millaista on asioiminen sosiaalitoimistossa, ja Kela on siihen verrattuna pientä. Se vain ärsyttää, että niiden "velkoja" ei makseta, mutta meidän kyllä pitää.

Riikka said...

Toi on kyllä niin perseestä! Juuri kuten sanoit, kun ne on velkaa meille jotain kiirettä ei pidetä (mahdollisesti ei edes tiedoteta kaikista saatavilla olevista tuista), vaan jos jotain sinne on takaisin maksettava niin varmasti hoitavat nopeasti. Ihan vaan vanhempainrahahommissakin tuntui olevan kyse jostain avaruustieteestä. Toinen asia jota minä olen kironnut tässä kotihoidontuella eläessä on verotus. Pakko maksaa veroja törkeä prosentti siitä pikkurahasta ja nyt kun menen takaisin töihin veroprosentti onkin loppuvuoden 4 ja saan luultavasti vuoden päästä huiman summan palautusta (kun en olisi enää niin rahantarpeessa).

Tuokin mitä sanot noista lääkärikäynneistä ja työelämän sovittamisesta, on aivan totta. Olisiko mahdollista saada sellaisiin viikottaisiin tai päivittäisiin asiointikäynteihin jotakin apua/saattajaa lapselle/avustajaa jos menisit töihin? Vaikka toki ymmärrän että ainakin nyt tyttärenne ollessa vielä niin pieni olet mieluummin itse mukana noilla fysiterapia ym käynneillä.

Anna said...

Kommentoin taas vanhoja, mutta kun luen vasta nyt.
Mä olen joskus jättänyt Kelasta tukia hakemattakin, jos olen pärjännyt ilman, vaikka olisin ollut oikeutettu. Se on niin kyykytysmeininkiä. Paras oli minusta kerran saamani asumistukihakemuspäätös, jossa sanottiin, etten ole oikeutettu asumistukeen, sillä minulla ei ole tuloja. :0 No soitin sitten sossuun ja sielläpä vasta kyykytettiinkin. Itkettyäni totesin, että p*skat minä teidän rahoilla. Mutta jos oikeasti olisin ollut tilanteessa, jossa en olisi onnistunut saamaan mistään yhtään rahaa enkä kattoa pääni päälle, niin kai sitten minusta olisi tullut koditon. Onneksi äiti auttoi. Köyhän pitää olla uskomattoman paksunahkainen.
Mutta sain minä viime talvena kerran hyvääkin palvelua Kelasta. oikein tosissani yllätyin silloin.

Mirva said...

Riikka, koen tosiaan tärkeäksi olla vielä jonkin aikaa kotona ja käydä noissa paikoissa lapsen kanssa, kunnes niistä tulee niin luonteva osa arkea että voin kuvitella niiden hoituvan päiväkodista käsin tms, ilman että lapsi tuntee oloaan turvattomaksi. Fysioterapeutin käynti hoitopaikassa on toki mahdollista, mutta koska tiettyjä, liikerajoitteiden syistä riippuvia ja siksi vaihtuvia harjoitteita täytyisi tehdä kotonakin, se "oma ohjaus" jota nyt saan, jäisi kokonaan pois.

Anna, olen kokenut Kelassa asioinnin hyvin saman kaltaiseksi. Puhelinneuvojat tosin ovat kohteliaita ja avuliaita verrattuna muuhun porukkaan. Mekin ollaan tosiaan jätetty joitakin tukia, joihin oltaisiin oikeutettuja kai, hakematta kun tuntuu niin ärsyttävältä täytellä niitä papereita ja asioida siellä toimistossa.