19 July 2011

world of words


Se, mitä Ilse hiljan kirjoitti ystävistä, parhaista ystävistä, sen voisi yhtä hyvin sanoa myös parhaista kirjoista. Että "aina tapaamisen jälkeen ajattelee jotain uutta. On saanut ehkä laajempia näkökulmia omiin juttuihinsa, tullut hyvällä tavalla kyseenalaistetuksi, saanut kurkistaa sellaiseen, jota ei tiennyt olevan", sillä minulle kirjojen maailma on maailma, jossa voi matkustaa toisenlaisiin todellisuuksiin, ehkä nähdä oman ulottuvuutensa uutena, tulla herätetyksi huomaamaan asioita joita ei ole halunnut huomata, tulla opetetuksi, opastetuksi, rohkaistuksi, ravistelluksi. Parhaat kirjat ovat sellaisia, jotka tulevat lähelle, tulevat omiksi, juuri siksi että ne antavat laajempia näkökulmia omiin ajatuksiin, omaan maailmaan.

Ajattelin että luen Katja Kaukosen Odelman, oikeastaan paloin halusta tehdä niin, ajattelin että luen sen analyyttisesti ja löydän hienoja allegorioita, kirjoitan tulkintani ylös, arvioin jotenkin objektiivisen oloisesti huolimatta siitä, että olen lukenut Katjan blogia monta vuotta. Tavallaan en ehkä ollut väärässä. Mutta kävikin niin, että Odelma oli lukenut minut, jotenkin tiennyt miten sanojen täytyy olla, miten ajatukset tulevat lähelle, miten herätellä sanojen taju minussa. Kävikin niin, että Odelma tuli niin lähelle, niin hyväksi ystäväksi, ettei sitä voi arvioida, että minä en voi arvioida sitä.

Voin kertoa teille: Odelma auttoi minua löytämään kadoksissa olleet sanani. Että jouduin välillä, kesken lukemisen, keskeyttämään, laittamaan kirjan hetkeksi alas paikantaakseni omiani, että oikeastaan löysin sanani Odelmasta, ja nyt olen jäänyt kiinni niiden maailmaan, ne eivät päästä minua otteestaan, ne liikkuvat päässäni ja muotoutuvat silloinkin kun en voi kosketella niitä käsin. Se on jännittävä tunne, sellainen että sitä ajattelee että nyt tämä on kerta kaikkiaan tehtävä, on tehtävä siksikin, ettei ajatukseni kiteytyisi Odelman viimeiseen lauseeseen.

Niin että nyt, hetken, olen täällä, mutta en ole. Kiitos Katja, kiitos Odelma.

9 comments:

Maria/Sinisen linnan kirjasto said...

Ihana lukea noin vaikuttavasta lukukokemuksesta! En ole vielä lukenut Odelmaa, mutta aion lukea piakkoin ja odotukset ovat aika korkealla monien ihastuneiden blogikirjoitusten jälkeen.

Mirva said...

Maria, Odelma todella oli minulle niin vaikuttava lukukokemus, että sitä on vaikea edes kuvailla. Jotenkin se oli niin minunlaiseni, että tuntui kuin olisi lukenut omia ajatuksiaan, mutta jalostettuina, kielellisesti huippuunsa hiottuna. Suosittelen lämpimästi, siihen kannattaa tarttua!

piilomaja said...

Tulen kohta Suomeen....olen ajatellut ostaa tuon. Kirjoitit siitä niin hienosti että odotukset hurahtivat suoraan taivaanlaelle.

Riikka said...

Katselin kyseistä kirjaa tänään kirjastossa ja mietin mistä nimi on tuttu....ehkä blogistasi? Olisi pitänyt lainata se.

Mirva said...

Violet, tervetuloa Suomeen, ja ei kun suoraan Suomalaiseen tai johonkin muuhun kirjakauppaan! Ehdottomasti kannattava ostos.

Riikka, olen tosiaan maininnut kirjan aiemminkin, ja kyllä, kannattaa lainata seuraavan kerran kun kohdalle osuu.

Solen said...

Nyt haluan lukea Odelman. Todella kovasti.

Mirva said...

Solen, suosittelen! Mikäli et löydä sitä kirjastosta etkä juuri nyt voi sitä ostaa, voin kyllä lainata omani postitse vähäksi aikaa! :)

Katja said...

Kiitos, Mirva. <3 Liikutuin, kun luin lukukokemuksestasi. Tuntuu hyvältä, että Odelma on osunut. Terveisiä täältä Ranskasta.

Mirva said...

Katja, minä puolestani kiittäisin sinua, en tiedä osaanko tarpeeksi kovasti. Kirjasi todellakin oli sellainen lukukokemus, että se pakotti kaivamaan omat sanat esille, ne tietokoneen uumeniin kätkeytyneet, tarkkailemaan niitä uudestaan, järjestelemään, miettimään niitä, haaveilemaan. En tiedä, uskallanko tehdä niillä mitään konkreettista, en ainakaan vielä, ennen tarkkaa työtä, mutta ehkä joskus...

Jotenkin Odelmassasi oli sellaisia ajatuksia, sellaisia sanoja, sellaista kieltä, että ne tulivat hyvin lähelle. Että ne herättivät valtavan sanojen kaipuun, niin suuren etten osaa siitä tarpeeksi sinua kiittää.

Ihanaa lomaa teille sinne Ranskaan! Toivottavasti siellä on juuri niin upeaa kuin olit haaveissasi ajatellut.