22 September 2011

omakuva opintojen päättyessä





Tummat silmänaluset. Huomasitteko ne? Nukun huonosti. Jotenkin mieli ei ymmärrä, näin monen vuoden jälkeen, että sillä on oikeus täysivaltaiseen lepoon. Ettei ole enää yhtä tiettyä työtä tehtävänä, sitä, jonka parissa mieli askarteli muutaman vuoden ajan niin ettei sitä itse enää edes oikeastaan huomannut. Mieli ei ole vielä sisäistänyt, että se saa nyt keskittyä täysin kukkien keräämiseen, tuulessa leijailevien lehtien katselemiseen, arjen kauneuteen. Että gradu on nyt arvosteltu, että opinnot ovat nyt ohi.

Havahdun aamuisin ennen muita, niin kuin olen tehnyt jo pitkään. Miksi? Ei ole mitään stressattavaa, ei niin suurta että se valvottaisi. Istun keskeneräisen kodin sohvalle kuppi kahvia kädessäni, ja katselen tulipunaisia, kirkkaankeltaisia vaahteran latvoja. Mikä onni saada asua vaahteroiden keskellä! Ne ovat aina olleet lempipuitani, en tiedä miksi, jokin hämärä muistikuva palaa Laura Ingalls Wilderin Pieni talo suuressa metsässä -kirjaan, voisiko se olla sieltä, voi miten pidin historiallisista kirjoista jo pienenä lapsena. Niin, vaahterat, vaahterasiirappi, Kanada, unelmieni matkakohde.

Tiedän Kanadasta paljon enemmän kuin on tarpeen, mutta mitä minä oikeastaan teen tällä kaikella tiedollani? Olo opintojen päättyessä on haikea, tuntuu omituiselta että olen imenyt itseeni tuntikaupalla, päiväkaupalla, vuosikaupalla tietoa, joka nyt yhtäkkiä käy täysin tarpeettomaksi. Kun viime lauantaina istuin tenttisalissa, en voinut olla ajattelematta sitä, että tämä on viimeinen kerta, etten enää koskaan kuule tentin alkamista odottavan salin kohinaa, kirjoita tenttipapereihin konseptikaupalla sekavaa tieteellistä proosaa, että tämä on viimeinen konsepti johon tämän ikuisiksi ajoiksi mieleen kirjoitetun opiskelijanumeroni raapustan.

Kävellessäni kypsyyskokeen jälkeen kampusalueen läpi tunsin energian virtaavan, sen saman opiskelija-elämänvoiman, en tiedä mikä yliopistokampuksissa oikein on, jotenkin tunnen olevani enemmän elossa niillä kuin missään muualla, tunnen olevani energisempi, ehkä kampusalueisiin sisältyy jokin lupaus, lupaus mielenkiintoisesta nykyhetkestä ja loistavasta tulevaisuudesta, niillä kävellessään tuntee melkein olevansa todellisuuden sijaan elokuvassa.

Piipahdin kirjastossa, palautin viimeisen kirjani, kuljeskelin hetken sen käytävillä. Voi miten minä rakastan tiedekirjastoja, sitä tietomäärää mikä niissä on, kaiken sen tiedon mahdollisuutta. Rakastan sosiologian hyllyjä, kirjallisuustieteen hyllyjä, filosofian hyllyjä, historian hyllyjä, mutta metsästän klassikoita mielelläni mistä vain. Rakastan sitä, miten eri teorioihin perehdyttyään voi rakentaa mielessään omansa, jonka varaan maailmoitaan rakentaa. Sitä, että aina voi löytää uutta tietoa, uuden teorian, antaa niiden väitellä päässään.

Näitä ajattelin aikaisin tänä aamuna katsellessani syksyä, vaahteroita, auringonpilkahduksia, sadepisaroita, tuulta, tuulessa lentävää lehteä. Olin ajatellut, että kun gradu on valmis, tämä aamuöisin heräily loppu, että pidän lomaa, en ajattele mitään mikä ei liity kotiarkeen. Että kun arvosana tulee, se on sitten siinä.

Arvosana tuli alkuviikosta. Eximia, ihan hyvä. Ohjaaja kysyi, huvittaisiko jatkaa.

18 comments:

Magia said...

ONNEA! Tuohan on ihan mahtava arvosana! :) Itselläni menossa vasta ensimmäinen tutkimusHARJOITUS.
Itsekin pidän vaahterasta. Ehkä siksi, että vaahterat ovat syksyisin kauneimpia.

Virpi said...

Onnittelut. Arvosanoista en tajua mitään mutta ainakin lukiossa tuo oli hieno arvosana. Ymmärrän tyhjyyden tunnettasi. Toivottavasti saat elämään täyttymyksen tunnetta jatkossakin. Kävi kiinnostamaan mitä opiskelit, Kanadaa?

Marikki said...

Onnea, onnea! Gradun valmistuminen on iso asia. Arvosanasi on kyllä pienen röyhistelyn arvoinen :-)

Katja said...

Lämpimät onnittelut! <3 Omasta valmistumisestani tulee pian vuosi ja tunnistan nuo kaikki tunteet.

Mirva said...

Magia, kiitos. :) Vaahterat ovat kyllä upeita puita syksyisin. Ja keväisin myös!

Virpi, suurkiitokset kommentistasi, se sai minut ajattelemaan asioita useammalta kantilta. Opiskelin siis englannin kieltä, ja pääpaino opinnoissani oli englanninkielisessä kirjallisuudessa. Graduni ja muutama sitä aiempi seminaarityö käsittelivät kanadalaista kirjallisuutta ja yhteiskuntaa.

Marikki, kiitos! Ajattelen sen niin, tuon arvosanasta puhumisen, että kun se arvosana ilahduttaa minua kovasti, niin voin kertoa siitä yhtä hyvin kuin voisin manata huonoa.

Katja, kiitos!

Merruli said...

Jippii, onnea!!!
Hieno arvosana ja tuo jatkokysymyskin antaa olettaa, että ihan asiaa kirjoitit.
Kyllä se vapautunut tunnekin sieltä vielä lehahtaa.
Vaahteroista olen aivan samoilla linjoilla, lempipuita ehdottomasti. Nyt ei pihassa muita kuin pienilehtinen siperialaisversio, mutta parempi sekin kuin ei vaahteraa lainkaan. Viikonloppuna kun piipahdetttiin kaupungissa huomasin miten keskusta on täynnä upean värisiä vaahteroita.

unisukka said...

Isot onnittelut! Kyllä sinulla kirjoittajan lahjaa on, samoin pohdiskelijaa sekä laajojen kokonaisuuksien yhdistelijää, joten jos viihdyt kampuksella, harkitse ihmeessä ohjaajan ehdotusta :) Mutta pidä nyt hyvin ansaittu mielenrentoutusloma ensin.

Katja said...

Paljon onnea toiselta aamuyövelvollisuusheräilijältä. Hieno arvosana! Tarttuisin tuohon, jatkaisin. Minusta gradun tekeminen oli opintojen antoisinta, nautin valtavasti, vaikka omani hajanaisina pätkinä työelämän puserruksessa teinkin.

jaana said...

Onnea valmistumisen johdosta, hieno arvosana ja hyvä tarjous.

Itseeni yliopistokampus ja -kirjastot vaikuttavat samalla tavalla ja ehkä siksi olenkin jatkanut opiskeluja perustutkinnon jälkeen. Katsotaan valmistunko koskaan... ehkä haahuilen siellä kampuksella ja kirjastossa vielä eläkeläisenäkin :)

milla said...

Onnea sinulle :) Itsellä ei ole oikein koskaan ollut opiskeluun liittyen tuollaista tunnetta. Tai ehkä opiskeluun onkin ollut, mutta ei niihin paikkoihin missä olen opiskellut. Olen aina ollut erittäin iloinen ja helpottunut, kun olen päässyt niistä niin sanotusti eroon.. Saanut jotain valmiiksi. Lopettanut. Edennyt johonkin suuntaan. Vaikka toisaalta nyt vakituisena työelämässä tuntuu, että tätäkö se nyt on. Samaa putkea ja sitä ikuista loman odottamista.. hm.

Maria/Sinisen linnan kirjasto said...

Onnea valmistumisesta ja upeasta arvosanasta. Gradusi aihe kuulostaa todella kiehtovalta!

Celia said...

Oikein lämpimästi onnea ja halauksia Mirva!!!
Suuren työn olet tehnyt ja hienon, upea arvosana!

Minulla on tällä hetkellä aika hämmentyneet mietteet opinnoista ja erityisesti niiden päättämisestä. Valmistuin kymmenen vuotta sitten kuvataiteen opinnoistani. Pari vuotta valmistumisestani jatkoin opintoja, hieman toiseen suuntaan, mutta taiteen alalla kuitenkin. Nyt mietin paljon juuri sitä kuinka paljon minulle merkitsee saada loppututkinto. Varsinkin, kun opintoja täytyisi tehdä päivätyön ja lapsen hoidon ohella. Ilman töitä ei ole varaa opiskella, mutta toisaalta opinnot tuovat paljon ihanaakin. Juuri nuo kauniisti kuvailemasi kirjastot, luentosalejen tuoksu, kahvitauot kurssikavereiden kanssa, hiljaiset hetket sanojen ja kuvien äärellä.
Näin syksyisin kaipaan sitä erityisesti.
Tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka.

Kiitos ihanasta ja mielenkiintoisesta kirjoituksesta Mirva!

Mirva said...

Merruli, kiitos! Tämä on kyllä tosiaan vaahterakaupunki, ja se on ihanaa!

unisukka, kiitos! Yritän antaa mielen rentoutua, mutta jotenkin se ei nyt vaan rentoudu, on niin monta muuta asiaa kai. Ehkä jo ensi viikolla lepoa, toivon.

Katja, kiitos! Minustakin gradun tekeminen oli tavallaan mukavaa, mutta helpompaa olisi ollut jos se olisi ollut oikeasti päätoimista, työpäivän ajan tehtävää hommaa. Ehkä jatko-opiskelu voisi olla semmoista, jos sitä pystyisi tekemään täysipäiväisesti.

jaana, kiitos! Hauska kuulla että jollain muulla on samankaltaisia tuntemuksia. Ja tosiaan, eihän niitä jatko-opintojakaan tietenkään siltä äkkiä valmista -kantilta tarvitse välttämättä ottaa.

milla, kiitos! Minäkin odotin juuri tuota tunnetta, oikein innolla odotin, sitä että tulvahtaisi semmoinen nyt se on ohi -olo. Graduohjaajako sen pilasi? En tiedä, olisi ehkä ollut parempi ettei jatkosta olisi vielä puhuttu mitään.

Maria, kiitos! Tuo aihe tuli tuossa nyt kyllä hyvin ylimalkaisesti kerrottua, tarkemmin sanottuna tarkastelin kahta 2000-luvun naisten kirjoittamaa romaania jälkikolonialistisen kirjallisuuskritiikin näkökulmasta ja vertasin niitä kahteen 1970-luvun romaaniin. Mielenkiintoista kyllä oli, ja valtavasti jäi sanomatta!

Celia, kiitos! Juuri tuo työn ja opintojen ja perheen kanssa tasapainoilu minullakin vähän karsastaa tuossa jatko-opintojen mahdollisuudessa. Tällä hetkellä ei ole varaa opiskella täyspäiväisesti, ei ainakaan ennen kuin mies saa opintonsa päätökseen ja menee (toivottavasti) täyspäiväisiin töihin... Mutta tuo yliopistomaailma, sitä minä rakastan! Ja totta tosiaan, varsinkin syksyisin mieli suorastaan halajaa sinne.

JUU said...

Onnittelut saavutuksestasi ja hyvästä arvosanasta. Koskettava ja lämmin kirjoitus.

Minulla gradu on alussa, odotan pelkään jännitän mikä prosessi siitä onkaan tulossa. Proseminaarityöni oli jo sekin levähtää käsiin, olen itselleni ankara.

Olina said...

Onnea.

Minunkin korvissani kuuluu ajoittain luentosalin kahina, paperit, kirjat, kaikki uudet ajatukset, jotka saattavat olla silmänräpäyksen päässä.

Ja mietin, haastanko enää koskaan aivojani sen kaltaiseen ajatustyöhön. (Kysymys palaa siitä huolimatta, että olen jättänyt hyvästit kaikelle akateemisuudelle kymmenet kerrat.)

Mirva said...

JUU, kiitos!

Mulla gradu oli kyllä todella pitkä prosessi; tein sen virheen että menin oman alan töihin kun se oli kesken, ja työt söivät niin paljon energiavaroista & aivokapasiteetista, ettei siinä paljon gradua tullut väsäiltyä. Aloitin sen ihan alusta kun jäin lapsen kanssa kotiin ja kynnys oli tosi korkea, mutta kun tajusin sen tärkeimmän asian, homma nytkähteli pikku hiljaa eteenpäin vähän kuin itsestään.

Ja se asia: elefanttikin syödään lusikallinen kerrallaan. Toisin sanoen, pienetkin hommat vie aina työtä eteenpäin, esim. yhden esseen lukeminen on gradun tekemistä, ei vain se, että saa jotain näkyvää paperille. Tämä yksinkertainen oivallus, niin typerältä kuin se kuulostaakin, piti tajuta, että aloin saada jotain aikaan.

Onnea gradutouhuihin sinulle! Ei sitä kannata ottaa kuoleman vakavasti...

Olina, kiitos! Oikeastaan mulla on noiden jatko-opintojen suhteen aika samankaltaiset fiilikset; toisaalta tuo yliopistotunnelma kaikkine viisaine ajatuksineen houkuttaa, toisaalta olin kyllä ajatellut jotenkin, että viimeinkin päästän siitä irti. Että keskityn omiin ajatuksiini ja läheisteni ajatuksiin teoreetikkojen sijaan. Että luen kirjoja, joita haluan lukea, enkä vain niitä, joita pitäisi... En tiedä, juttu on enemmän kuin vähän hankala.

Pia said...

Voi Paljon Onnea kuules! Oli ihana lukea tämä postaus, tosi paljon tunnistin itseni siitä. Mulla on gradun esittely 13.12 ja jättö pian sen jälkeen joten tässä elän myyrän elämää tulevat 2 kk. Ja hieno arvosana, haha, Ajattelin just ku kirjoitit et kenties viimeinen tentti, tai kenties ei? :D Hieno juttu ja ihana ku nyt saat nauttia

Mirva said...

Pia, voi kiitos onnitteluista! Hauskaa, että niin moni tuntuu tunnistavan tekstistä itseään, siis siksi hauskaa etten olekaan ainoa joka näin ajattelee ja tuntee. Jaksamista ja intoa omalle gradupolullesi! Tuo eximia oli siis gradun arvosana, viimeinen tentti oli kypsyysnäyte ja sekin meni hyväksyttynä läpi, eli ihan kypsäkin olen! :)