5 October 2011




Lapsi keräisi vain kukkia ja kiviä ja lehtiä ja oksia ja menisi rannalle. Kyläreissu peruuntui, joten pakotin tänään leikkipuistoon, minun on nähtävä välillä ihmisiä, eikä se pahaa tee hänellekään. Kyllä se kikatteluksi siitä muuttui.

Kävin katsomassa elokuvan, joka palautti uskoni elokuvaan ja vähän ihmisiinkin. Siihen, että voi tehdä hiukan poliittista taidetta kauniisti, osoittelematta liikaa, antamalla katsojalle tilaa ajatuksille. Eikä lempinäyttelijästäni, Gael Garcia Bernalistakaan voi juuri koskaan mitään moitteen sijaa löytää. Jos haluatte ajatuksia herättelevän elämyksen, menkää katsomaan Sade kuuluu meille. Voitte kernaasti mennä katsomaan sen myös Bernalin vuoksi, ja antaa ajatusten herätä vähän niin kuin vahingossa.

Tuulee melkein kuin merellä. Viikonloppuna aion tuonne järveen.

PS. Osallistukaahan arvontaan!

4 comments:

Olina said...

Minun lapseni menisi aina puistoon, mutta viihtyy onneksi rannallakin. Viikonloppuna järveen, kuulostaa hyvältä. Minäkin pääsen puolentoista viikon kuluttua vielä kerran mökille ja aion kyllä mereen. Lokakuussa me sanomme aina kylmät hyvästit. :)

Mirva said...

Olina, minulla on ollut vähän ajatuksissa mennä järveen läpi talven. Mietin pitkään ostanko kortin joogaan vai saunaan, ja päädyin jälkimmäiseen... En ole ennen uinut avannossa, mutta hyisessä vedessä kyllä useita kertoja, jotenkin kuvittelisin sen olevan paljon elävöittävämpää kuin asanat ohjatulla tunnilla.

Olina said...

Täytyy palata vielä kommentoimaan. Isäni menee meriin ja järviin läpi vuoden. Talvella mökilläkin kaivaa itselleen jäähän poteron ja kairaa reiän, niin että potero täyttyy vedellä. On toisin sanoen addikti.

Ihailen avantouijia, olen itse kerran käynyt, mutta tarvitsisin ehdottomasti aina sen saunan. Ilman en mene. Saunakortti avannon äärellä kuulostaa toimivalta.

Mirva said...

En minäkään ilman saunaa voisi kuvitellakaan! Meillä on käynyt niin suuri onni, että kotimme on muutaman sadan metrin päässä paikasta, jossa voi saunoa ja uida ympäri vuoden nimellistä maksua vastaan. Se on niin ihanaa, ettei sitä meinaa käsittää.