3 October 2011

se, jossa arvotaan kirja





Näin nämä päivät nyt kuluvat, pikku hiljaa. Ulkoillen, arjen askareita toimittaen, kotiasioista haaveillen. Ei tapahdu paljon mitään ja silti tapahtuu tarpeeksi. Parvekekin saatiin lopulta siivottua viikonloppuna, pienin innoistui kuuraamaan laseja niin että vesi roiskui. Ensi kevääksi haaveilen vehreästä parvekkeesta kukkineen ja yrtteineen, suloisista kulahtaneista rautapöydistä ja pehmeistä tuoleista, aamukahveista omassa rauhassa Näsijärven rannalla.

Taannoin murehdin valtavaa kirjakasaani, joka onneksi muuton yhteydessä kuihtui entistä pienemmäksi. Myin melkoisen määrän pihakirppiksellä, lahjoitin kirjoja kavereille ja kavereiden kavereille, vein niitä divariin. Yhden helmen sieltä säästin teille järjestääkseni kirja-arvonnan jota joku kommenteissa silloin ehdotti. Lupailtu kirjakirppis avautuu arvonnan sulkeutuessa.

Arvottava kirja on tuo alla olevan kuvan suloinen tuunauskirja EkoDeko, josta voit lukea tarkemmin vaikkapa täältä. Toivottavasti sitä ei ole jo teillä kaikilla! Arvontaan voi osallistua kuka vain jättämällä kommentin tähän tekstiin. Arvonta-aikaa on viikko, joten jätäthän viestisi ennen ensi maanantaita, mikäli haluat osallistua arvontaan. Onnea matkaan!

26 comments:

Anonymous said...

Oivoi mikä kirja! haluan mukaan arvontaan! t. heli m

Maria/Sinisen linnan kirjasto said...

Minäkin osallistun arvontaan :).

Nuo munakoisoviipaleet näyttävät herkullisilta. Arkenne on kaunista!

Virpi said...

Osallistutaan!

Stella said...

Hip hei mukana!

Niina said...

Jei,minäkin osallistun! Ihana palkinto:)
(ja mmm,tuli nälkä tuosta kesäkurpitsoiden kuvista...)

Peppi said...

osallistun osallistun! kivaa!

Merruli said...

Kummallista, vielä on askartelukirjoja, jotka puuttuvat hyllystäni. Siis totta kai osallistun!

unisukka said...

Oi, tosi kiehtovan kuuloinen kirja! Osallistun ilman muuta.

Evakkosiili said...

Uusi tuttavuus tuo olisi.

milla said...

Osallistun arvontaan :) Kirjakirppis kuulostaa hyvälle!

Magia said...

Minäkin osallistun! :)

Riikka said...

Ei ole! Haluan! Osallistun! :D
Miten teidän tyttö näyttääkin jo niin isolta tuossa kuvassa??

Adamina said...

Osallistun arvontaan. :)

gone to the beach said...

Hei, löysin juuri blogisi. Tottahan toki noin inspiroivan kirjan haluaisin jos onni suosii. Ihanasti olet syksyä kamerallasi saanut kuvattua. On se syksy kaunis.

NoobaX said...

Ei ole meilläkään vielä tuota kirjaa, joten osallistun! :)

maijja said...

Ehottomasti lähen leikkiin mukaan, eikös mua ole jo kerran aiemmin sun luonasi arpapelissä lykästänyt? Ihania herkkuja teillä!

JUU said...

Minäkin olen mukana, todentotta. :)

Tuulia said...

Oi mikä kirja! Osallistun myös :)
Kirjakirppiselle täytyy ehdottomasti palata.

Anonymous said...

Ohoh,mikä kirja.Koetanpa onneani.
-marjatta-

Hanna said...

Mukana myös.

Pitkään olen luumuillut vain taustalla, mutta nyt palaamassa uusin blogein ja kujein.

Upeat kuvat!

Annika said...

Minulla ei ole vielä tuota kirjaa, mutta kyseinen kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta. :) Sinulla on muuten todella hieno blogi!

sähköposti: annika@esajokinen.net

tinttarus said...

ARjessa lepää kauneus ja siihen mahtuvat arvokkaimmat aarteet♥ Sanot kauniisti omastanne.

Arpaonneakin koittelen:)

Malla said...

Mukana minäkin! Hurjan kiva palkinto, toivottavasti arpaonni osuisi kohdalle :)

Solen said...

Apua, näin käy, kun on mukamas niin kiire, ettei ehdi tänne blogimaailmaan. Meinasin jäädä paitsi kivasta arvonnasta :) Onneksi sunnuntait on yleensä niitä päiviä, kun on aikaa. Ainakin vähäisen. Ihanaa sunnuntaita teille!

Anonymous said...

Kiva, ja eiku mukana ollaan... :)

Sanna

Mirva said...

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT! KIITOS KAIKILLE OSALLISTUNEILLE, JA ONNEA ARVONTAAN!