14 November 2011

tennaritarina / a sneaker story


Marraskuun odottamaton mietous vei minut viikonloppuna kenkäostoksille. Keltaiset tennarit, semmoiset, joilla pärjää siihen asti ettei tule ihan hiki talvisaappaita käyttäessä, siihen asti että ilmankosteus on semmoinen etteivät talvisaappaat mene pilalle.

Ja sitten, tänä aamuna, kun usva haihtui järven yltä, tuulessa oli sitä jotain. Ulkoiluvetimet päälle ja lintujahtiin -- me hätyyttelemässä niitä etelämmäksi, ne hätyyttelemässä meitä ruoan toivossa. Puolen tunnin päästä oli valjennut, että päällä oli aivan liian vähän vaatetta, tuuli tuiversi rannassa, kunnollinen marraskuun tuuli, ja huomasin yrittäväni väsätä varpailleni pesää liian ohuiden sukkien, liian ohuiden tennarien sisälle

Myöhään illalla päätän antaa tennareilleni toisen tilaisuuden. Miehen tultua kotiin vedän ne jalkaan ja lähden lyhyelle kävelylle, karistamaan päivän pois päästäni, hengittämään raikasta ilmaa. Tulevan aamukuuran voi jo melkein tuntea jalkojensa alla, kuulla askelten rapisevan. Ilmassa on talven tuntu. Kaikki muu on tässä -- jään kaipaamaan vain paksuja, pehmeitä, polvipituisia villasukkia, semmoisia keltaisiin kenkiin tismalleen istuvia.

***

The unseasonably mild November sent me shopping for shoes at the weekend. Cheap, yellow sneakers to last me into the colder weather when I wouldn't break a sweat every time I was wearing my winter boots, and so I wouldn't ruin my winter boots before it was already winter.

And then, this morning, there was a certain something in the air. As the mist cleared over the lake we geared up and set out looking for birds of any kind -- to chase them in order to scare them into going south, or to be chased by those decided on not going and looking for a cheap meal. In half an hour it became evident our layering had went terribly wrong and we were wearing way too little. The wind down the beach was cold and strong, and I found myself trying to curl up my toes to give them a warm little nest inside my too-thin socks and sneakers.

Late in the evening I decided to give my new sneakers another chance. Pulling them on, I set out into the darkness, for a short walk to shake the day off my shoulders and to breathe in some fresh air. And there it was, the promise of winter, there in the cold night air. You could almost smell the coming frost, sense it, hear it in your every step. It was the perfect November night -- all that was missing was a pair of warm & soft, knee-high woolly socks to go with my new yellow shoes.

10 comments:

Merruli said...

Totta, tänään se oli ilmassa ensimmäistä kertaa, pohjoinen henkäys. Se hiipi myös lattiaa pitkin sisälle.
Juuri pari päivää sitten mietin filmijärkkärin kaivamista esiin ja sitten täälläkin näkyi kameraihanuuksia. Pitäisi, pitäisi tarttua analogiseen, vaikka lopputuloksesta ei mitään takeita.

Olina said...

Ihana lause tuo "tulevan aamukuuran voi melkein tuntea jalkojensa alla". Ja tänään se on, täällä ainakin.

Liivia said...

Aamukuura täällä tänään ensimmäisen kerran, tai sitten huomaan sen ensimmäisen kerran.
Tuo bussipysäkki oli "minun" pysäkkini parin vuoden ajan. Paitsi, etten koskaan mennyt bussilla.

Ilona said...

Ja kuura tuli. Ihana.

Mirva said...

Merruli, mua ihan jännittää mitä tuolta on tulossa, tuosta Pentaxista. Siitä on niin kauan kun oon viimeksi käyttänyt mitään järkkäriä, että tuloksesta ei tosiaankaan voi olla varma...

Olina, täälläkin!

Liivia, ei niitä ole tainnut aiemmin täällä päin olla. Tuo pysäkki on kyllä niin lähellä Tammelaa ja keskustaa, ettei siitä ole oikein mitään järkeä bussilla mennäkään.

Ilona, niin oli! (Olen melko varma, että tämä on luonnon vastaisku pahalle shoppailijalle...)

pierre said...

nice !

Anna said...

Here is often said "to presume one must suffer" ;)

Mirva said...

pierre, :)

Anna, that pretty much sums it up! :)

Anabelle said...

Beautiful pictures Mirva!

Have a lovely weekend :)

Mirva said...

Anabelle, thank you! Hope you're having a wonderful weekend!