1 December 2011

December, December



Se yllätti minut. Viime yönä, kun istuin inspiraation iskettyä kutomassa muiden jo nukkuessa, en uhrannut ajatustakaan sille. Ja sitten aamulla, unisena, tajusin jotenkin, että joulukalenteri täytyy nyt kaivaa lapselle esille, tänä vuonna ihan sellainen perinteinen kuvakalenteri turhan krääsän ja makean välttämiseksi. Niin, silloin minä sen siis tajusin: totta tosiaan, joulukuu, joulun odotus.

Minulle joulukuu on ollut, ja on aina, pohdiskelun paikka, ajatuksiin uppoamisen aika. On monia erityisiä päiviä, niistä se varmaan johtuu, ne herättävän tarpeen katsoa menneeseen, katsoa tulevaan, tutkia tätä hetkeä. Huominen syntymäpäiväni, ensi viikon itsenäisyyspäivä, ihan kohta jo joulu, sitten vuoden päättyminen. Tänä vuonna oman olemisen, oman tilan tarkastelua syventää se, mitä menettää; pikku hiljaa lakkaan olemasta opiskelija, jätän taakseni tuon sanan ja sen tarkoittaman statuksen, jolla olisin itseäni määrittänyt viime vuonna, kaksi vuotta sitten, viisi vuotta sitten. Tutkintotodistus tuli tänään postissa, tuli mukanaan muistot, tuli mukanaan helpotus.

Katsoa menneeseen, katsoa tulevaan: Hetki hetkeltä tulen tietoisemmaksi, varmemmaksi siitä, että meitä määrittää paitsi sosiaalinen, myös luonnollinen tai rakennettu ympäristö. Kaksi vuotta sitten lämmitimme joulukuussa vanhaa taloa puulla ja ikkunoistamme aukesi kuvien näkymät, muistan miten levolliseksi ja rauhalliseksi tunsin itseni vaikka olinkin väsynyt ja välillä niin yksin. Viime talvi kaupungin keskustassa oli ankea, nyt... En usko, että kyllästyn koskaan katselemaan tuota vettä -- tai sitä jäätä joksi se tulee -- ikkunoidemme takana. Tuntuu kodilta, tuntuu raikkaalta. Lapsi puhuu vieläkin uudesta kodista, minä puhun usein sen keskeneräisyydestä, mies puhuu jo seuraavasta muutosta, haaveilee paluusta peltojen keskelle. Minä sanon vain: anna meidän jäädä tähän siihen saakka, kunnes on pakko lähteä pois.

Tänä vuonna joulukuu yllätti minut, hiipi nurkan takaa metsien kätköistä kuin tarkkailemaan tullut tonttu, eikä meidän keskeneräisessä kodissa ole mitään valmiina, eikä minulla ole mitään valmiina. Oma joulukalenterini: tee vähän jotain joulukuista joka päivä. Ja niinpä tänä aamuna puimme päälle lämpimästi -- oli pakkasta! hurraa! -- ja kävelimme kaupungille hakemaan postista ensimmäisen tänä vuonna ostamani joululahjan sekä ostamaan kukkakaupasta muutaman oksan punaisia, muistuttamaan tulevasta. Tervetuloa, joulukuun suloinen hämärä. Jos haluat tehdä minulle kodin, tuo mukanasi lunta.

***

It took me by surprise. Last night, as I sat in our silent living room, knitting, while everyone else was already asleep, I didn't give it a thought. This morning, my mind still somewhere between dreams and reality, I realized I needed to find my daughter's advent calendar somewhere, the traditional kind with only pictures to avoid toy or chocolate overload. Yes, that's when it hit me: it's December, it's soon Christmas.

For me, December has always been, will always be, a month of reflection. It's probably because of the number of special dates in December. My birthday tomorrow, the Independence Day on the 6th, after that Christmas, and finally the end of another year. I find myself reflecting on myself, on our lives; looking into the past, the future, the moment at hand. This year, especially, as I'm slowly letting go of something that has been a part of my identity, something that has defined me for such a long time. I can no longer call myself a student, except maybe a student of life, a student of the universe -- but that gives a different meaning to this word I've been using for years to describe myself. My MA Diploma came in the mail today, bringing me memories, bringing a sense of relief.

To look into the past, the future: I grow more and more aware, as I grow older, of the effect our environment, both social and physical, has on us. On a day like this, in December two years ago, we were burning wood in a large stove to heat up our old house in the country, surrounded by the fields that you can see in the photos above. I remember feeling peaceful and calm despite being tired and sometimes lonely. Last December was one of anxiety, of stress -- we were living in the centre of this town, surrounded by blocks of flats, hearing the sirens of the fire engines passing our house day in, day out. Today, right now, the lake. I don't think I'll ever get tired of watching it; the waves, or the ice it will become in the next few months. I feel at home, I feel as fresh as the air that the wind blows in from the lake. My daughter still speaks of us living in "our new home," while O is already planning our next move; he longs to be surrounded by fields and forests once again. Me, all I'm saying is: Please, let us stay here as long as possible.

This year December took me by surprise, tip-toed quietly like an elf from somewhere behind the trees, and nothing's ready in our new home, I have nothing ready. My advent calendar: Do something Decembery every day. So this morning we dressed ourselves in warm clothes -- it was finally below zero today! -- and walked downtown, to the post office to pick up the first Christmas gift I've bought this year, and then to buy some red flowers to brighten up the days to come. Welcome, sweet darkness of December. If you want me to make you my home, please bring me some snow.

9 comments:

Leen said...

lovely pictures, lovely story :-)

KERRY said...

Beautiful words and beautiful pictures. I am actually longing to feel some proper cold and see the glistening frost! I hope you can stay where you are for as long as you want to. Happy Birthday for tomorrow :) x

Liivia said...

Onpa kaunis tuo eka kuva.

Minut joulukuu yllättää aina, vaikka lapsi pitää siitä meteliä. Ennen lasta en huomannut koko joulukuuta, tai suljin siltä tehokkaasti silmäni.

Meillä lapsi kauniisti kieltäytyi mummulan tarjoamasta suklaakalenterista (eivät olleet ostaneet vielä, mutta ostoaikeissa) ja toivoi mieluummin tavallista kuvakalenteria. Muttu mummula käy vain marketeissa, eikä sieltä saanut kuin roina-ja suklaakalenterieta, joten ilman jäi kuvakalenteria.
Mutta taskukalenteri on edelleen ehdoton ja sieltä tulee se päivän kuvakin.

Niina said...

Voi upeus näitä kuvia! Vaikka kuinka olen toitottanut itselleni että en kaipaa lunta niin nämä kyllä saavat minut perumaan puheeni..sillä on se lumi vaan kaunista! Ja tuo kirpeä,punainen pakkasaurinko,oi. Kunpa tulisi valkea joulu..

Minullekin joulukuu tuli yllättäen,taitaa tulla joka vuosi. Tai kyllähän minä nyt tiesin,että se on ihan kohta mutta jotenkin vain yllätyn siitä kuinka nopeasti marraskuu sitten meni..
Ja olen päättänyt hyväksyä sen,etten ole sellainen ihminen joka ostaa lahjat kuukausia etukäteen tai muutenkaan suunnittelee mitään..aina kaikki on mennyt viime tinkaan,mutta niin se on joka asiassa..joten sellainen minä sitten vain olen:)

Ja hei,sinäkin olet siis Jousimies! Onnea jo etukäteen! Toivottavasti syntymäpäiväsi on oikein ihana:)

pikkujutut said...

Ihanat kuvat. Hieman samoissa aatoksissa täälläkin. Minulla se alkaa jo isänpäivänä, siitä jatkuu vuoden vaihtumiseen.Monia merkkipäiviä ja samalla paljon mietintää menneestä, tästä ja tulevasta. Tänä vuonna erityisen vahvana.
Meillä on tulossa hyvin rauhallinen ja tavaravapaa joulu.Kukaan ei mitään erikoista tarvitse eikä juuri nyt edes osaa mitään pyytää- onni asua maassa missä joulua ei juuri juhlita ja tavarat ovat sekundaa Kiinasta :).
Onnittelut syntymäpäivän johdosta, sanoo kolmas jousimies.

Merruli said...

Hyvää syntymäpäivää sinulle toivon tänään! Vähän kerrallaan joulu asettuu taloksi, tunnelma kavahtaakin liikaa kiirettä ja pingottamista. On hauska huomata miten lapset muistavat pienet asiat.
Lapset saivat toivomansa suklaakalenterit, taskukalenteriin en olisi jotenkin nyt revennytkään. Kehitin kuitenkin vielä tarinakalenterin : joka päiväksi ilmaantuu johonkin seinään pieni ovi ja tytöt keksivät kuka siellä asuu ja piirtävät asukin meidän piirtelypäiväkirjaan. Viisivuotias on oven metsästyksestä aivan innoissaan.

Mirva said...

Leen, thank you!

Kerry, I'm longing for colder weather, too -- today it was raining in the morning... Thank you!

Liivia, minä olen yleensä semmoinen joulukuuhun (paremmin kuin jouluun) valmistautuva. Mutta tänä vuonna oli toisin. Minä päätin viime vuoden jälkeen, että lapselle saa riittää tavallinen kuvakalenteri kunnes on vähän isompi, ja sellaisia saatiinkin kaksi sukulaisilta, toisen ajattelin säästää ensi jouluksi... Ehkä muutaman vuoden päästä on sitten taskukalenterin vuoro.

Niina, minä niin kaipaan lunta ja kylmempää! Tämä vesikeli ei tunnu yhtään joulukuiselta, siksi varmaan kuukausi minut niin yllättikin, kyllä joulukuussa pitää olla valkoista... Minä olen yleensä nimen omaan semmoinen ihminen, joka ostaa lahjatkin etukäteen, tai edes suunnittelee ne valmiiksi, mutta tänä vuonna on jotenkin ollut niin paljon kaikkea muuta, etten ole sitäkään tehnyt. Oikeastaan ajatus viimetingan hankinnoista kuulostaa ihan kivalta! Ja hei, kiitos, sinä toinen jousimies!

pikkujutut, ja kolmaskin joukkari, kiitos! Joulunne kuulostaa ihanalta, meillä on luvassa vähän samanmoinen kun päätimme jäädä kolmistaan kotiin pohjoiseen matkaamisen sijasta. Odotan sitä jo innolla, sen leppoisuutta -- yleensä joulu on mennyt kyläpaikasta toiseen juostessa ja kaikkien touhottaessa tarpeettomasti koko ajan...

Merruli, kiitos! Kyllä, joulu saa tulla pienin askelin. Tuo tarinakalenteri on ihan loistava idea, sellaisen voisin tehdä minäkin ensi jouluna, joten kiitos kovasti vinkistä!

Liivia said...

Samoilla linjoilla; pieni iloitsee yhdestä kuvastakin vielä valtavasti, miksi siis tyrkyttää muuta. Meilläkin taskukalenteri tuli vasta 6-vuotiaalle.

Mirva said...

Liivia, tuon kuvakalenterin avaaminen on tosiaan ollut aina aamuisin niin suuri ilonhetki, ettei siinä sen kummempia todellakaan vielä tarvita.