31. toukokuuta 2011





Tänä aamuna saatiin kylään Riikka ja pojat. Aika lensi siivillä kun oli mukavaa seuraa, ja kaikista ihaninta oli nähdä miten eräs innostui lopulta, aikansa sivusta seurattuaan, tekemään puistossa muutakin kuin kiikkumaan. Kipinkapin pienet jalat juoksivat toisten perässä ja edellä, kiipeilivät ylös alas telineissä, jaksoivat niin hienosti kaiken.

Kiitos teille, ihanat vieraat, tulkaa pian uudestaan!

30. toukokuuta 2011




Jokaisen syreenin, kirsikkapuun ja omenapuun takana oli piilossa unelmien koti. Ajattelin sitä, miten pidän kukkivista puista, kivisistä pihoista, mäistä, luonnonvesistä, luonnonkukista joita poimia joka päivä pöydälle maljakkoon. Ajattelin sitä, ettei tämä kaipuu taidakaan olla kaipuuta pohjoiseen vaan kotiin; maalle mihin vaan.

Vähän siihen auttaa lempilehteni Country Livingin lukematta jäänyt numero, jonka sain eräältä lauantaina tapaamaltani ihanalta ihmiseltä. Lämmin kiitos sinulle!

29. toukokuuta 2011

this morning, the view




Aamulla avasin verhot ja katsoin järvelle. Lyhyellä aamukävelyllä siskoni, lapsen ja koiran kanssa kuulin puron solisevan ja hiekan rapisevan jalkojeni alla, näin pisaroiden ropisevan järven pintaan ja lapseni taluttavan lempikoiraansa. Hengitin hyvin, olin rauhassa, oli hiljaista. Elo oli ihanaa. Uskomatonta, että tuonne on matkaa vain neljäkymmentä kilometriä.

28. toukokuuta 2011

oma maa mustikka




Aamupalaksi olisi pitänyt olla puolukkapuuroa, mutta puolukoita oli liian vähän, joku puolukkaherkkusuu oli ne syönyt jo. Mustikoita, lempimarjojani, oli onneksi pakkasessa, saatiin puolukka-mustikkapuuroa, niin hyvää.

Kerään voimia pakkaamisen aloittamiseen, on ehdittävä junaan ja maalle. Sen minkä jättää viime tinkaan, löytää lähtökiireessä edestään. Hyvää viikonloppua!

Puolukka-mustikkapuuro kahdelle
2,5 dl vettä
n. 1 dl puolukoita ja mustikoita
1/3 dl mannaryynejä
1/3 dl sokeria
0,5 dl maitoa
2 rkl sokeria

Kiehauta vesi, lisää sekaan marjat ja keitä ne pehmeiksi. Lisää mannaryynit ja sokeri, anna kiehua miedolla lämmöllä viitisen minuuttia. Ota pois hellalta ja hauduta kannen alla hetki. Lisää sitten sekaan maito ja sokeri, ja vatkaa vaahdoksi. Nam!

27. toukokuuta 2011

teille pyykkäri, meille kokki




Ollaan syöty kaksi päivää makaroonilaatikkoa, jotain pitäisi nyt tehdä. Olisi kalakeittovärkit, paitsi että kala puuttuu, sitä ei ollut lähikaupassa enkä millään viitsisi lähteä hakemaan sitä kauempaa. Olisi pakastin täynnä kikherneitä, mutten millään jaksaisi muussata niitä falafelpyöryköitä varten, en käsin enkä koneella.

Siinä ne ideat sitten olikin. Ei ehkä sittenkään kovin suuria aineksia siihen Alaston nainen keittiössä -kirjaan, josta siskon kanssa oli puhetta. Ei taida riittää kirjan aiheeksi kalasoppa, falafelpyörykät ja jauheliha-machovuoka. Tai sitten se kirja täytyy siirtää sieltä ruokakirjaosastolta jollekin ihan toiselle.

Pyykkiä pesisin kyllä mielelläni, olen pessyt tällä viikolla ainakin kymmenen koneellista. Jos sinä tuot meille ruokaa, voin tulle teille pyykkämään.

26. toukokuuta 2011

kettu äidiksi



Lapsi käyttää nykyisin oikeassa jalassaan niin kutsuttua lepolastaa. Se pitää laittaa jalkaan aina kun menee nukkumaan, että jalka pysyisi suorassa eikä kasvaisi kieroon. En tiedä, miten tuon lapsen kanssa ylipäätään onnistun, kuinka kieron tyttären vielä kasvatankaan, mutta lastan kanssa olen kyllä onnistunut hyvin.

Olin kyllä varustautunut vastusteluun, mutta siltä on vältytty. Se on ihan pelkästään minun oveluuteni ansiota: kun lastaa ensimmäisen kerran kokeiltiin, selitin suu vaahdossa miten Anne-täti on tehnyt tämän sinulle lahjaksi, kellään muulla ei ole samanlaista, voi miten hieno lahja, tämä on aivan sinun ikioma, ei ole tämmöistä Santulla eikä Fannilla.

Niin että tänään, kun meinasin unohtaa laittaa lastan päiväunille, lapsi muistutti itse: Äiti, minun ikioma paketti unohtu!

Aina sen kanssa ei oikein tiedä, itkeäkö vai nauraa.

25. toukokuuta 2011

kevyesti kesään





Olin ajatellut, että ottaisin jotain kevyttä, jotain josta tulee kevyt olo, jota ahmii mielikseen aina kun ehtii. Ehkä inspiroiduin vähän jossain vanhassa lehdessä olleesta kodista, taisi olla Jenni Liedon, jossa oli siellä täällä kasoissa herkullisen näköisiä kirjoja, nimet koukeroisilla kimaltavilla fonteilla, kukkasia selkämyksissä, kauniita kasoja ympäri taloa.

Mutta olen lukenut niin kauan niitä, joita pitäisi lukea, etten oikein tiennyt, mistä löytyisi sitä mitä haluaisin lukea. Oikeastaan en edes tiennyt, mitä tarkalleen ottaen haluaisin lukea; en kirjailijan tai kirjan nimeä. Ei semmoisena voi mennä infotiskille, että antakaa nyt mulle jotain. Kirjasto on muutenkin niin sokkelo, etten löydä sieltä mitään. Epäilemättä on niin, että sen järjestys on looginen, kun taas minä olen epälooginen. Löysin lopulta englanninkielisen osaston. Se oli onneksi niin pieni, että sieltä oli suorastaan pakko löytää jotain.

Otin Harrisia, Ahernia, jonkun naiskirjailjan dekkarin ja yhden Carol Shieldsin, tuntui että on pakko kehdatakseen mennä lainaustiskille. Jälkimmäinen muuten kirjoitti ja myös puhui haastatteluissaan näistä kirjallisuuden hassuista genrerajoista, siitä mitä ne kertovat asioista joita yhteiskunnassa arvostetaan.

En muista, milloin aloin ottaa itseni niin kamalan vakavasti, mutta tulen kyllä muistamaan tämän päivän, jona päätin sen lopettaa.

24. toukokuuta 2011

ruudunhyppääjä

   
Hän opettelee hyppäämään, ruudusta toiseen, välillä astuu reunoille. Ei se haittaa, kivaa on silti, kaikki uusi on. Oppii kaiken niin nopeasti, että päätä huimaa.

Minäkin hyppään taas ruutua, menen ruudusta toiseen, välillä ihan miten sattuu. Ymmärrän että se voi käydä toisten pelaajien kunnon päälle, mutta kaipasin niin kotiin.

Niin että kotona ollaan, täällä taas. Tuntuu hyvältä.