28 December 2012



Joulun sinisyys ja vaaleanpunaisuus. Paukkupakkanen, joka teki kuvista päilyviä, väriseviä, kylmiä. Oli päällä äidin vanha hame ja villahousut, laulettiin enkeleille. Lapsi kätteli Joulupukin ja kertoi olevansa Suomesta.

Tarkoitin toivottaa teillekin hyvää joulua, vaan jotain omituista tapahtui, tietokonekin oli kai heittänyt arkihuolet ja lepäsi. Ei se mitään, toivotan teille leppoisia välipäiviä ja kaikkea hyvää.

Lepään, toivon että tekin.

***

Christmas was pink and light blue. So cold, all my photos are hazy, shaken. I wore my mother's old skirt and all the woollens I could find, we sang to the angels. The little one shook hands with Father Christmas and told him she's from Finland.

I meant to wish you merry Christmas but something strange happened, I suppose my computer went into hibernation or holiday. It doesn't matter, I'll wish you a wonderful end to 2012 now, be well.

I'm resting, hoping you are too.

17 December 2012

kaikki heitä



Oltiin lapsen kanssa viikonloppu poissa, mies teki sillä välin kotiin joulun. Tänään haettiin vielä amaryllis ja valkoinen joulutähti, aika vähällä pynttäyksellä mennään kun ei kumminkaan joulua kotona vietetä. 

Lapsi leikkii Mariaa, nukke-Jeesuksille tehdään valkeasta kuminauhasta sädekehä pään ympärille ja Joosefille keitetään kahvia siksi kun se tulee töistä, minä luetutan töissä niillä reippaimmilla ja rohkeimmilla Jesajaa ja Luukasta joulukirkkoa varten. Yhtäkkiä joulu näyttää toiselta kuin ennen, syvemmältä, kauniimmalta, ja se tuntuu yllättävän hyvältä.

(Hänen mielestään joulujuhlassa parasta oli se, kun lopussa pääsi äidin syliin laulamaan.)

***

We went away for the weekend, me and her, and meanwhile O cleaned the whole house to make it more Christmas-y. I went to get some flowers today, but we're really not doing much decoration this year as we won't be spending the holidays at home.

She pretends to be Mary, taking care of two baby Jesus dolls, making coffee for Josef for when he gets back from work. I'm preparing some of my bravest students for our school Christmas service, they'll be reading out texts from the Book of Isaiah and the Gospel of Saint Luke in front of the whole school and invited guests, how scary it must be. Our Christmas has suddenly got this whole other dimension to it this year, another kind of meaning, and it feels surprisingly good.

(According to her, the best part of her kindergarten Christmas party was climbing back to my arms.)

9 December 2012

viides sadas /// five hundred




1. Aamun parvekenäkymä: vähän valoa toiseen adventtiin.

2. Lähdettiin pulkkailemaan. Lapsella on päällään Olinan Kellariompelimosta tilattu talvihaalari, joka on ihan täydellinen ja josta en edes ole muistanut kiittää. Kiitos lahjakkaalle haastavien väritoiveiden toteuttajalle!

3. Ihania pikkulahjoja Annalta! Lintu lensi meidän joulupuuhun, joka on tänä vuonna lehtensä luovuttanut, talvehtiva fiikus. (Siellä sillä on kaverina mm. langasta itse väkerrettyjä lumipalloja sekä Ilonan tekemiä pitsikoristeita.) Kuvan kaulakoru on Annan käsintekemä, ja paketissa mukana tulleet suklaat puuttuvat kuvasta, koska söin ne jo...

PS Olen aivan ihastunut Trulan Learning from Kids-adventtikalenteriin, loistava idea!

PPS Tämä oli viidessadas postaukseni Koivukujalle, huh!

***

1. The view from our balcony this morning, we got a glimpse of sun to make our day of rest perfect.

2. We went out sledding. She's wearing a handmade snowsuit made by Olina, a talented seamstress who patiently made all of my wishes true even though there were some challenges to face (namely finding the perfect shades of grey for the suit...)

3. Lovely presents from Anna! The bird flew into our winter tree which, this year, is a wintering ficus that's shed most of its leaves. The beautiful necklace was made by Anna herself, and I'm going to wear it to work tomorrow together with the earrings she picked for me. The chocolate she sent me is missing from the picture because I ate it already... Thank you, my friend!

PS I'm loving the Learning from Kids Advent Calendar at Trula, what a great idea!

PPS This is post number five hundred, oh gosh.

6 December 2012

darkness to darkness








Me mennään pimeästä pimeään. Aamulla kävellään autolle pilkkopimeässä, lapsi matkustaa sylissä kun ei näe ottaa askelia. Myöhään iltapäivällä kotiin tullessa lumi loistaa puiden oksilla pihavalojen välkkeessä. Joskus nähdään aurinko, otetaan siitä kuvia että muistettaisiin sen olevan olemassa. Töissä pöydällä on kirkasvalolamppu, mutta eihän se mikään aurinko ole.

Joulukuun alun hajanaisia huomioita: Lapsi on innoissaan partiolaisten joulukalenterista, ei osaa kaivata sieltä suklaata tai pikkulahjoja. Kuvat ja niistä yllättyminen riittävät. Päivähoidon tädit ihmettelevät sanavarastoa, empaattisuutta, rohkeutta, reippautta, kädentaitoja -- ei tullut täysin kyvytöntä kakaraa, vaikka oltiinkin yli kolme vuotta vaan kotona ilman sen suurempia sosiaalisia virikkeitä.

Juhlin joku päivä sitten synttäreitäni, niin kuin aina joulukuun alussa, ei sitä vuosien vaihtumista enää huomaa. Sen huomaa, että aika viuhuu ohitse, aivan liian nopeasti. Lapsi tuo yhtenä iltana paperia ja kynän, pitäisi kirjoittaa joulukirje Korvatunturille, lienee perinyt tiivistämisen taidon joltain muulta kuin minulta; "Äiti, kirjoita siihen että 'Rakas tonttu, lahjoja paljon.'" Ja onhan meillä niitä paljon jo tässä arjessakin, koetan muistaa joka päivä kaiken kiireen keskellä ajatella kaikkea mitä olemme saaneet.

***

We go from darkness to darkness. It's so dark in the morning that, as we take the short walk to the parking lot, she wants to travel on daddy's arms because it's too dark to see where you're going. When we come back, late in the afternoon, the snow glistens on tree branches under the streetlights. Sometimes we get a glimpse of the sun, photograph it to remember it exists. At work, there's a lamp imitating sunlight on my desk, but it's only an imitation.

Random notes in December: She's excited about a simple advent calendar with pretty pictures in it. No chocolate, no little gifts, just the excitement of opening a slot and being surprised. The kindergarten teachers at her nursery admire the extent of her vocabulary, her ability to concentrate on fairy tales and stories, her braveness, and crafting skills -- so, despite having been raised at home for the first three and a half years of her life she didn't turn out totally skill-less, as some advocates of early socializing through daycare would argue here in Finland.

I turned 34 the other day, but feel as young as ever, there's no distinction between years and ages anymore, only the realization that time flies past us, ever so fast. One evening my daughter brings me a piece of paper and a pen, she wants to write a brief message to Santa's workshop; 'Mommy, write this: "Dear elf, gifts, a lot."' And I think about how many we already have, try to remember them every day in this busy life of ours, the gifts we share as a family.


















(Taken on my birthday, in the garden of our future home.)

28 November 2012

the end of november




On niin pimeää että. Niin pimeää, että se vie unet. Pää lyö tyhjää, on puhuttava ääneen itsekseen että muistaa mitä oli tekemässä.

Kaikki odottaa lunta, maa, taivas, pimeys, me ihmiset. Lapsi odottaa joulua, koristelut on aloitettava samana viikonloppuna jolloin sana meillä ensimmäistä kertaa kotona mainitaan: Miksei meillä ole jo talo koristeltuna, hän kysyy kun kuulee vanhempien pikkujouluista.

Yhtenä iltapäivänä satunnaisia hiutaleita leijailee hiljalleen, kaikki tuijottavat ikkunoista, sataa lunta hetken, täytyy heti tarkistaa koska sataa kunnolla vaikkei oppitunnilla saa käyttää kännykkää. Kerrotaan, että ylihuomenna, viimeinkin.

Korjaan toisten virheitä 554 sivun edestä. Ajattelen, että annan kaikille hyvää palautetta, olkoon se minun viikon hyvä tekoni.

***

It's so dark. So dark I'm losing sleep over it. My head's empty, I have to talk to myself out loud to stay focused.

Everything's waiting for the snow, the earth, the sky, the darkness, the people. The little one's waiting for Christmas, decorating must begin the same day she hears the word mentioned for the first time at our home. Where are all our decorations, she wants to know the minute she hears us talk about Christmas parties.

One afternoon it starts to fall slowly, tiny floating snow flakes in the air, just for a little while, and we keep staring out the windows and need to check right away when there will be more, when the proper snow will come, even though using mobile phones is not allowed during lessons. The day after tomorrow, that's the current forecast.

I correct other people's mistakes, 554 pages of them. I'm thinking of giving everyone good feedback, letting that be my good deed of the week.

21 November 2012







Olen halunnut näyttää teille nämä viikonloppukuvat, niissä tämän hetken päällimmäiset ajatukset: marraskuun pimeys (sen ruskeus ja harmaus) ja talo (tyhjennys, purku, remontti).

Viikonloput ovat tutkimusmatkoja, joilla löydetään aarteita: perintöpellavia, hyllykaupalla hillopurkkeja, kaappikaupalla vanhoja astioita, vuosikymmenten takaisia huonekaluja joita kukaan muu kuin me ei halua. Löytyy kaikenlaista muutakin, päänkokoinen ampiaispesä välikatolta, mutta mitäpä siitä kun on myös kuivat muhat katolla ja seinien välissä. Jos kurkistelee kattolaudoituksen välistä oikein tarkkaan, voi lukea fragmentteja vuoden 1955 uutisista, aavistuksen järjenvastaisesti päätämme säilyttää nämä palaset maamme historiaa. Miehen isoisälle osoitetut lehtitilaukset ja kirjeet tituleeravat tätä johtajaksi.

Arki kuluu. Se menee liian lujaa, en ehdi tarttua kameraan, tuntuu kaaokselta. Päätän olla välittämättä siitä, olkoon edes yksi sellainen talvi, että perheemme ei elä pelkästään hetkessä. Ensi kesänä taidetaan saada omenia.

***

I've been wanting to show you these weekend photos, photos that speak my thoughts: filled with the darkness of November (its brownness, its greyness) and our house (emptying it, tearing it apart, renovating it).

Our weekends have become explorations, treasure hunts. The treasures we find: vintage linen, dozens of glass jars for canning food, vintage dishes, some of them quite valuable, and old, shabby furniture that nobody (but us) wants anymore. We also find things that do not make us cheer: there's a beehive the size of a human head in our attic. But at the same time we discover the insulation (sawdust) in the attic and the walls is dry all around the house, and if you look closely, you can catch up with the news of the 1950s by reading it between the plank wood that covers the ceiling. I'm not sure that we're sane, but we've decided to save these bits and pieces of the history of our country, and will not be taking them down. The ancient letters and newspapers addressed to O's grandfather include his title: To Managing Director N.I.

The weekdays are a mess. I have no time for photographing, no time for blogging, sometimes it feels like our life is total chaos. Never mind. Surely one winter of not living fully in the moment won't hurt us; it looks like we might have apples next summer.

8 November 2012

marraskuu /// november



Koti on lattiapesiä, piileskeleviä dinoja, pyykkivuoria, pölyä, iltateetä, iltasatuja, oikeasta metsästä rakennettuja leikkimetsiä (pitkin lattioita), maalattuja kiviä, Kevosella ja Mevosella ratsastavia intiaaneja ja iltaisin ylitsevyöryvää väsymystä.

Viikonlopuksi irtaannutaan tästä leikkiarjesta, ajetaan tulevaan. Ei muuta kuin remonttihanskat käteen ja hommiin. Tiedän jo etukäteen, että siitä tulee terapeuttista. Hyvää viikonloppua sinulle!

***

Ours is a place of nests on the floor, dinosaur peek-a-boos, piles of laundry, gathering dust, hot cups of tea, story-times, bits of the forest brought in to play with (and scattered everywhere now), hand-painted rocks, indians riding sock-horses, and, in the evenings, overwhelming tiredness.

At the weekend we will leave this pretend-reality behind and go back to the future. Digging up our shabby gear and getting started with the renovation. I'm sure it will turn out to be relaxing. Have a good weekend, you! 

2 November 2012

muistaminen /// remembering








Muistatko tämän talon? Talon, jossa asuimme vuosia sitten, montako niitä on, kaksiko vain? Ei, se ei voi olla totta, minun on niin ikävä tuota taloa, että tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus. Muistatko sen, miten sinne kävi valo? Muistatko kylmän talven ja puiden kantamisen ja talon läpi käyvän tuulen? Muistatko pienen puutarhan ja pihatien, koivukujan, jonka varrella lapsi teki ensimmäiset tutkimusretkensä maailmaan? Minä muistan. En uskonut, että voisi rakastaa taloa, että talosta ympäröivine peltoineen tulisi sielunmaisema, josta ei pääse pois, ei ajatuksen tasolla, ei muistamisen.

Tai onko se vain nostalgiaa. Sitä, että ennen oli kaikki paremmin. Voi, eivät kaikki päivät suinkaan olleet parempia tuossa talossa, oli niitä toisenlaisiakin, tummia synkkyyden hetkiä. Mutta oli myös kodin tunne.

Kerron sinulle salaisuuden: Olemme päättäneet, että talosta tulee meidän talomme. Meidän oma koti. Paljon on vielä paperisotaa käytävä ennen kuin se on virallisesti totta -- perinnönjakoja, perunkirjoituksia, lainapapereita, takuupapereita, tiedättehän -- mutta me olemme päättäneet että se on kotimme, eikä siitä ole kahta puhetta. Päätöstä juhlistaaksemme aloitamme purkamisen ja remontin ensivaiheet pian, ehkä jo huomenna.

Huokaus. Hyvä, lämmin, huokaus.

ps. Niin hulluja emme sentään ole, että aloittaisimme mitään ellei meillä olisi jo takuuta siitä, että omien pankkiasioiden osalta asiat ovat järjestyksessä... Muiden seikkojen ratkaisuja odotellessa onkin jo sama aloittaa hommat, vai mitä? :)
pps. Niin, se nostalgia. Näin kirjoittelin kolme vuotta sitten näihin aikoihin. :)

***

Do you remember this house? The house we used to live in years ago, how many years ago was it, only two? No, that can't be true, I miss that house in the country so much it feels like we've been away forever. Do you remember the way natural light came into the rooms, the brightness of the light, how it sometimes simply dazzled you? Do you remember carrying wood during the coldest of cold winters, the wind howling through the house, the cold trying to come in at every corner? Do you remember the small garden and the narrow path, shaded by birch trees, leading up to the house, the path on which my dear daughter embarked on her first explorations of the natural world? I do. I remember. I didn't know you could love a house, that the house with its surrounding fields could become a window to your soul, something you cannot forget how ever much you might try.

Or is it just nostalgia. The feeling that everything was so much better back then. Oh, it wasn't. There were days of darkness, of desperation, of dullness. But there was the feeling of home, too.

I'll tell you a secret: We've decided that the house will be ours. Our home. There's a lot to be done before that can happen -- estate inventories, paperwork, negotiations with the bank, remodeling -- but we've decided to make it come true, this dream of ours. As if to finalize our decision, make it official, we're going ahead with the renovation work in the coming weeks. Maybe we'll start tomorrow, if we feel like it.

Sigh. A good, warm, sigh of relief.

ps. We're not so crazy as to start renovating without a loan agreement from the bank, that's pretty much sorted already. While we wait for the rest of the paper work to go through, we might as well get started with the demolition work we need to do, right? :)








28 October 2012

nostalgia


Lokakuun lopun lumiset päivät.
Nämä ovat muistamisen aikoja.
Ovet sulkeutuvat, toiset avautuvat.
Katselen vanhoja maisemia toisin silmin,
ajattelen maisemanreunaan uusia ovia.

***

The snowy days of the end of October.
These are the days of rememberin.
Some doors close for good, others open, slowly, slowly.
I look at our old landscapes with new eyes,
see new doors in the corner of each one.

21 October 2012

päättäminen /// determination






Tajusin, että jos haluan olla ihminen, jolla on laventelintuoksuiset lakanat, viinipullo kaapissa ja koti, johon ystävät voivat spontaanisti tulla, minun pitää varmaan ruveta sellaiseksi. Jos haluaa uutta, on pakko uskaltaa matkustaa, kokeilla, heittäytyä. Unohtaa epävarmuus ja ajatella, että aivan sama, nyt mennään.
- Riikka Pulkkinen (Olivia 10/12)

***

'I realized that if I want to be a person who's got sheets scented with lavender, wine bottles stored in cupboards, and a home that my friends can spontaneously visit any time, I have to become that person. If you want something new, you have to dare to travel, experiment, throw yourself into new things. To forget about insecurity and think: come whatever may, we're going now.' - Finnish author Riikka Pulkkinen in an interview with Olivia, a Finnish women's magazine

PS. I truly enjoyed her novel True, which I read earlier this autumn. I literally couldn't put it down once I grabbed it and started reading. Beautiful, insightful, and so true to life.

20 October 2012

huomen /// good morning





Viikonloppu, yksinolon luksusta. Saako niin sanoa, että nauttii siitä, että saa olla pari päivää ihan yksin, ilman perhettään, että haluaa tämmöistä omaa aikaa vaikka lapsi onkin jo päivähoidossa ja yhteinen aika on entistä vähäisempää? Minä nautin.

Aamulla koti kylpee auringossa ja mieli on ihan kahtiajakautunut: on ihana maata sohvalla hiljaisuudessa, mutta olisi myös mukava lähteä liikkeelle. On kaikenlaisia suunnitelmia kynsienlakkaamisesta ulkona syömiseen. Aion tehdä molempia ihan yksin. Mutta ensin aamupalaksi paahtoleipää ja työkaverilta saatua omenahilloa, alkuviikosta leivotun mustikkapiirakan viimeinen pala ja eilen illalla pakastimeen unohtunutta juustokakun makuista jäätelöä, mmm.

Sanat tuntuvat vielä vähän kömpelöiltä. Kadotin ne ylitseni vyöryneeseen väsymykseen ja syksyn shokkeihin, mutta kyllä ne palaavat. Tänä aamuna ruoho rapisi jalkojen alla, se kuulostaa niin kauniilta. Ihanaa syysviikonloppua sinulle!

***

I'm alone for the weekend, and I must say I'm enjoying it. I have so many plans, and suddenly it's beautifully sunny outside, with the frosty grass and leaves crushing under each step one takes, which I really love -- but the thought of just lazing about at home sounds lovely, too. After a breakfast -- of toast with home-made apple jam (which I got from a workmate), blueberry pie (the last piece left from a pie we made earlier this week), and some left-over ice cream that tastes like cheesecake -- I will have to make my decision: to stay home or cycle to town? Whichever I choose to do, I know I'm going to have a good day. Hope you have a great one, too!

18 October 2012

mustikkamaita /// shades of blueberry






Nää on niitä mustikkamaita.
Mutta ehkä ensi kesänä jo sitten mansikkaa,
ihan niitä omia.

***

Autumny things. Walks in the forests and beaches, dried up pretty flowers, painting and eating blueberry at the same time. Did you know there were so many shades of blueberry? They'll be put up on the wall, as soon as I can find the time to go shopping for frames.