31 January 2012

the trees today





Lopultakin joku ihan oma tila tässä uudessa kodissa. Uudessa? Siltä se vieläkin vähän tuntuu. En uskalla kiintyä kovasti, kun tuntuu että elämä on yhtä muuttojen ja muutosten suunnittelua. Koetan hyväksyä keskeneräisyyden, ja oikeastaan olen kylllä kotonani kaikkialla, missä on kauniita puita.

***

Finally, a little bit of space I can call my own in our new place. Yes, it still feels 'our new place' although we've lived here for almost six months now. I don't dare get too attached as our life right now seems to be constantly on the move. I try to embrace the unfinished fragmentary nature of it all, and not get too fussed about not ever being able to 'complete' a place we live in before we move again. Truth be told, I'm at home wherever I can see beautiful trees when I look out the window.

30 January 2012

yllätysjuhlat / a surprise party




Leivotaan isille synttärikakku, hän sanoi, ja niin me annoimme kaiken muun olla ja leivoimme. Minä mittasin sokerin lasiin, hän särki toiseen viisi munaa ja vähän kuoria, kaatoi sitten sokerit ja munat samaan kulhoon. Ja kun minä tein sitä taikinanteon epämieluisampaa osaa, eli vatkasin sähkövatkaimella munia ja sokeria vaahdoksi, mistä hän ei äänen vuoksi juuri innostu, hän piirsi isille kortin jossa oli isä, lapsi ja kaloja. Hänen maistellessaan taikinakulhonpohjallisia selitin, että kakun voisi tehdä valmiiksi vasta pohjan jäähdyttyä, päiväunien jälkeen. Niin, sitten isi ja joulupukki tulee, ja meillä on lahjoja! hän totesi ykskantaan. Ja vaikkei pukki tulisikaan, minä mietin mielessäni, nämä ovat takuuvarmasti yllättävimmät syntymäpäiväjuhlat jotka syyskuussa syntyneellä isillä on koskaan ollut.

Mukavaa maanantaita ja yllätyksellistä arkea!

***

Let's make daddy a birthday cake, she said, and so we forgot about everything else and started baking. As I took care of the less pleasant things of baking a cake, she drew a birthday card with a dad, a daughter and some fish in it. And as she took in spoonfuls of the dough I'd left for her (this her favorite part of baking a cake), I explained that we'd have to wait until after her nap to finish the cake. Yes, she said in a very cool manner as if she understood this perfectly, and then daddy and Santa will come, and we will have presents. And even if Santa doesn't come, I'd say this will be the most surprising surprise birthday party daddy has ever had, given his birthday is actually in September.

I hope Monday's been good to you, and wish you a week full of surprises!

29 January 2012

hei universumi, / dear universe,






kirjoitan sinulle kun minulla on täällä yhtäaikaa hiljaista ja hälisevää. On ollut ongelmia. Minun kanssa, itseni kanssa vain, ei mitään sen kummempaa. Olen ottanut liikaa palikoita, enemmän kuin minulla on käsiä, yrittänyt rakentaa ihan liian korkeita torneja. On liikaa asioita ja tekemisiä, ihan mukavia tekemisiä, mutta liikaa. En saa tarkennettua, en löydä fokusta. Voisitko lähettää minulle vähän läsnäoloa? Kiitos jo etukäteen!

***

 I'm writing to you because it's so quiet and so loud here at the same time. There's been trouble. With me, you see, only with me, so no need to worry. I've been trying to hold on to too many building blocks, more than I have hands for, and trying to build towers way too high for me. I've got too many things on my mind, things to do, nice & fun things but there's just too many. I feel I'm out of focus, I just can't focus anymore. Could you please send me some time to be present, and some sense to focus on one thing at a time? Thank you in advance!

26 January 2012

taas torstai




En tiedä mikä torstaissa on, mutta kyllä siinä jokin on, se ei vaan lähde. Arjen kulminaatiopiste ennen viikonloppua? Viikonlopun innokas odotus? 

Aamulla kärrytellään ortopedille pakkaslumen valuessa taivaalta, tulee kuuma vaikka on kylmä. Lapsi kuulee jotenkin että ortopodille ja miettii koko matkan minkälainen dinosaurus se semmoinen on, ehkä vaaleanpunainen. Postista paketti, Stockmannilta parketinpesuainetta ja leijonanpentu, puisto. Näen huvittavimman vaalimainoksen ikinä, luokallinen alakoululaisia kävelee parijonossa opettajan perässä ja huutaa Haavistoa niin että se kuuluu Frenckelin aukiolta Koskipuistoon. Opettajaa ei paljon naurata, mutta aurinkoa kyllä, sieltä se tulee esiin ja kirkastaa. Ehkä vika ei olekaan torstain vaan aamujen, aamuihmisiä me emme todellakaan ole.

Illalla luvassa pulahdus järveen ihanan ystävän kanssa sillä välin kun ihana pikkusiskoni muovailee lapsen kanssa kirahveja ja muita Afrikan eläimiä. Molemmat tukiverkostoni paahtavassa kuumuudessa samana iltana, toinen kanssani rantasaunassa ja toinen vaeltelemassa savanneilla tyttäreni kanssa. Kyllä tämä tästä.

***

I don't know what is it about Thursday, but something's definitely a little off. Or maybe it's just mornings, we're definitely not morning people, not the kind who just get up and get going. And it seems we have somewhere to go to every Thursday morning, and it's always snowing and cold when we go.

I'm looking forward to this evening, a dip in the frozen lake with a friend while my little sister babysits for my daughter. O is working late this week, he's home after nine in the evening, it's getting to me, the dark evenings are long and boring. I'm happy I have the healing heat of the sauna, the cleansing, freezing water of the lake to look forward to, it helps me get through the more painful parts of this Thursday more easily. It'll all be good.

25 January 2012

kotona / at home






Voi mitä kaikkea meillä puuhaillaankaan silloin kun ei olla ulkona nauttimassa talvipakkasista. Tekeillä on monia kivoja juttuja. Ja siniraidallisen räsymaton päälle on viimein tulossa kauan kaivattu aarre, olen ihan täpinöissäni!

 Antoisaa arkea!

***

Oh the things that go on at our warm home when we're not out and about enjoying the winter weather. Lots of fun things happening, as you can see. And there's a long-awaited treasure to be brought in and placed on the little carpet with blue and white stripes, I'm so excited!

Have a wonderful week!

23 January 2012

juhlia / celebrations






Oli yhdet kauniit häät lauantaina, kaksi kokkia meni naimisiin ehkä kauneimmassa kirkossa, jossa olen tässä maassa käynyt. Sitä alkaa aina miettiä omia häitä, niitä joiden tarpeesta emme edelleenkään ole varmoja: millaiset ne voisivat olla, keitä vieraaksi, mitä ruokaa, millainen tunnelma. Siitä, haluammeko häät todella, emme pääse minkäänlaiseen lopputulemaan, mutta juhlia on mukava suunnitella ja hääjuhlia rakastan! En muista olenko koskaan päässyt lähtemään hääkirkosta ilman kyynelsilmiä, enkä päässyt tälläkään kertaa.

Sunnuntaina käveltiin lumisateessa siskon ja sen miehen kanssa klassilliselle koululle antamaan äänemme. Oli jotenkin juhlavaa, lapsi nukkui kärryissä ja me kävelimme enimmäkseen hiljaa kuin keskittyen sen tehtävän juhlallisuuteen joka oli edessämme, ihaillen välillä vanhojen talojen jylhää tai siroa kauneutta, lumi tippui hiljaa ja ihmiset liikkuivat määrätietoisesti. Piirsin paperiin huolellisesti sen numeron, jonka olin aikonut, illalla vatsassa lenteli perhosia ja hiukan myöhemmin lämmin hyvä olo tulvi päälle, Tavastialla ihmiset huusivat että Pekka, Pekka.

Maanantaina paluu arkeen, kaikki tuntuu epätodelliselta. Kahvia, pyykit, tiskit, ulkoilua, askartelua, kukkien kastelua. Juhlittiinko viikonloppuna todella, mitä oikein tapahtui? Lehtiotsikko havahduttaa, ja sitä alkaa mielessään jotenkin uskoa että ihmeitä voi tapahtua, että me voimme tehdä niistä totta. Tuntuu hyvältä asua tällaisessa Suomessa.

***

On Saturday we went to a wedding that was held in one of the most beautiful churches I've ever seen. It was a beautiful wedding, too, and as usual, it got us thinking about what our wedding could be like if we ever decided to get married. While it's fun to think about the dress, the food, the guests and the atmosphere of a fantasy wedding, the thought had already passed next morning. I do love weddings and I always end up teary-eyed at the ceremony, but we aren't really sure if we want to get married or not.

On Sunday we walked through the falling snow to a beautiful old school building; there were my sister and her boyfriend, and us, our little family of three. We were silent, solemn, concentrating on the decision to be made; who to vote for on the first round of the presidential elections. I carefully drew my number on the card I was given, in the evening it seemed like I had butterflies flying around in my tummy, a little later 'twas all good. It sounded like hundreds and hundreds of people were festively shouting my candidate's name as I watched his celebration in the television. We're in for the second round!

19 January 2012

kiertää





Elämä kiertää kummallista, loputonta ympyrää. Kun lunta alkaa tulla, se ei lopu, ei vaikka miten kaipaisi kevätvärejä. Aamulla sitä vain tulee ja tulee, eikä se ymmärrä loppua vaikka meidän pitää mennä neuvolaan, päästä sinne jotenkin. Huimaa, ei lumen takia vaan jonkun muun, en tiedä minkä. Huimauskaan ei ymmärrä loppua vaikka pitää mennä neuvolaan, ja kaikesta huolimatta, eihän se auta kuin pukea kerrosta kerroksen päälle ja lähteä, vetää huppu naamalle sadetta pitämään ja toivoa että pää kestää. Ajatella itsekseen, että paska aamu, mutta minkäs teet, on torstai ja silloin mennään neuvolaan.

Miten pieniä asioita sitä tarvitsee piristyäkseen, hyvän keskustelun, yhteisymmärrystä, leikkikaverin. Pakotan itseni puistoon ja hyvä niin, oli semmoinen kummallinen tunne puistosta kotiin kävellessä, lykin lasta pyörätiehankia eteenpäin kymmenen metriä minuutissa ja ajattelin että tuiskusta huolimatta oli kerrankin puistossa erityisen kivaa. Se johtui ilman muuta juttuseurasta, oli virkistävää ja avointa keskustelua vaikka olikin uppo-outo keskustelukaveri, joidenkin ihmisten kanssa sitä vain voi puhua suunsa puhtaaksi aivan heti, se on kummallista. Kummallisen tutunnäköinen se tosin oli, tämä tyttären puistokaverin uppo-outo äiti, millään en kyllä muista että oltaisiin ennen tavattu, mutta niin tutun näköinen. Ehkä ihminen vain tuntuu jotenkin tutulta, kun keskustelu lähtee heti, ollaan jotenkin heti samoissa aiheissa ja ajatuksissa.

Sitä kaipaa kevätvärejä, mutta lunta vain tulee. Ja sitten sitä huomaa innostuvansa tismalleen samoista asioista kuin viime vuonna tähän aikaan. On kiitollinen langasta, ajattelin että vaaleanpunainen voisi olla jollekin ystävälle vaikka, ja valmiin nimi voisi olla ehkä Let's go girly. Tai yhtä hyvin myös Hattara. Mene ja tiedä, ei voi tietää kummalta ne etukäteen näyttävät, vai joltain ihan muulta. Saa olla kiitollinen siitäkin, että ihana Ilona opetti vuosi sitten virkkaamaan, viime tammikuussa se oli kun opin tekemään kukan, viime viikonloppuna päätin opettaa itseni lopulta virkkaamaan muutakin kuin kukkia, olin yllättävän etevä oppilas, yllätin kyllä opettajan täysin, tuli lämmittimet, tuntuu että nyt ei voi lopettaa. (Omituista kyllä, taas sama kirjakin kuin viime tammikuussa, tällä kertaa oma, hiirenkorvilla jo, rakastan sitä että saa tehdä kirjalle ihan niin kuin tahtoo, ja sitten teen niin kuin tahdon. Kyllä, se kiertää, elämä.)

Näin ne torstait menevät, iltapäivällä juon siskon kanssa kahvit eikä päivä enää olekaan niin kurja kuin aamulla ajattelin, eihän puolukkapiirakkakahvit voi mitenkään kurjat olla, mittailen Hattaroita tai Let's go girlyjä siskon käsiin, ajattelen että jollekin samankokoiskätiselle ehkä sitten, tai mistä sitä tietää kenelle. Ja kukankin niihin voisi kiinnittää, ihan hyvin voisi. Paljon mukavia keskusteluja yhtenä ja samana päivänä, eikä kukaan edes aja minun päälle kun käyn kaupungilla asioilla aivan itsekseni, tai oikeastaan siskon kanssa mutta ilman lasta, eli aivan itsekseen. Perjantaina kolmastoista päivä oli Pirkanmaalla 60 kolaria, en tiedä montako oli torstaina moneskopäiväjo, mutta kukaan ei aja minun päälle, joten päivän täytyy siis olla hyvä.

Myöhemmin illalla, kotona lämpimässä on ihan pakko vielä kurkistaa, googlettaa, todeta että muisti yhtäkkiä kotimatkalla puistosta silloin aamupäivällä ihan oikein vaikkei puistossa vielä muistanutkaan tai edes suonut asialle ajatusta. Olinhan minä sen juttukaveriäidin ennenkin nähnyt, valkokankaalla ja telkkarissa.

***

Sorry, only in Finnish today, too tired to say much more! Have a good weekend!

18 January 2012

ruoka-aika! / lunch time!



Se alkoi siitä kun nypin fiikuksesta nuupahtaneita lehtiä ja pyysin pikku apulaistani keräämään ne johonkin astiaan. Hän vaikutti saavan välähdyksen välittömästi: äiti, missä minun kattilat on! Ja niin me sitten keitimme fiikuksenlehtikeittoa. Sen kera oli tarjolla juusto-ruisleipää -- kyllä, hän todellakin kuvittelee leikkiruokapaketin pihviä ruisleiväksi, luultavasti siksi ettei ole koskaan nähnyt saati sitten maistanut pihviä.

Tämän ajatuksen ajateltuani katsoin tarkemmin pöytämme antimia, ja mietin miten paljon ne hänen -- meidän -- ruoastamme, jääkaappimme sisällöstä kertovat. Tässä on hänen herkkujaan: hedelmiä, juustoa, kalaa (tarkemmin sanottuna pöydässä on kuulemma uunilohi) ja "vihanneksia" eli fiikuksen lehtiä. Mietin sitäkin, ettei meillä ei ole koskaan ollut vaikeuksia saada lasta syömään vihanneksia, marjoja ja hedelmiä, mistä se sitten johtuukaan -- päin vastoin, porkkanat, omenat, appelsiinit, puolukat ja mustikat ovat suurta herkkua. (Luulen sen johtuvan siitä, että hänelle on annettu niitä monipuolisesti pienestä asti, ja siitä, ettei tarjolla ole ollut juuri vaihtoehtoja.)

Pöydästä puuttuvat ne asiat, joita hän ei muutenkaan syö. Karkeasti jaoteltuna on kaksi asiaa, joihin hän ei koske: punainen liha ja aikuisten valmisruoat tai puolivalmisteet. Jälkimmäisestä poikkeuksena ovat kalapuikot, hänen suosikkiruokansa, josta hän luultavasti pitää siksi, että saa niitä harvoin ja siksi, että Sallakin syö niitä (kyllä, Samun ja Sallan Salla). En erityisemmin haluaisikaan antaa lapselleni eineksiä, mutta toisinaan on mukavan helppoa kattaa pöytään lapsen lempiruokaa, kalapuikkoja ja muusia yhdelle (keitetty ja muussattu peruna, johon on sekoitettu rypsiöljyä ja kevytmaitoa).

Ehdottomia herkkujamme ovat tällä hetkellä erilaiset juureslaatikot ja -padat, sekä ihana, juustoinen juureskeitto, jota voisimme syödä litrakaupalla (ja aika monta litraa keittoa alla olevasta reseptistäni tuleekin). Siinä on niitä, joista hän tykkäsi jo vauvana: bataattia, kukkakaalta, porkkanaa. Mutta joskus on päiviä, jolloin sitä ei yksinkertaisesti jaksa nähdä ruoan eteen kovin suurta vaivaa ja kuoria kilokaupalla juureksia. Vaihtelua helppoihin ruokiin siis kaipaisin, tuntuu, että pöydän antimissa ei juuri variaatioita ole. Mitä teillä syödään mieluiten juuri nyt?

Talvikeittomme
6 perunaa paloiteltuna
3 porkkanaa ohueksi viipaloituna
puolikas purjo tai iso sipuli hienonnettuna
pieni kukkakaali
1 isohko bataatti
2-3 dl punaisia linssejä
200-400g sulatejuustoa (maun mukaan, siis)
n. litra kasvislientä
4 dl kookosmaitoa
2 tl kurkumaa
1 tl curryä
1 tl juustokuminaa
1 tl inkivääriä
öljyä

Kuullota isossa kattilassa öljyssä purjo/sipuli ja porkkanaviipaleet. Lisää mausteet aloittaessasi kuullottamisen. Kun sipulit ovat pehmenneet, lisää perunaviipaleet, kukkakaalin kukinnot ja linssit. Lisää kasvislientä sen verran, että ainekset peittyvät liemeen, ja lisää myös juusto nokareina. Kiehauta, anna kiehua kunnes juusto on sulanut, ja lisää bataatti suurehkoina lohkoina. Hauduta miedolla lämmöllä kunnes juurekset ovat kypsiä (n. tunti). Soseuta keitto, lisää kookosmaito ja kiehauta. Lisää tarvittaessa suolaa.

***

I was picking out the dry leaves out of my ficus benjamina, and I asked my little helper to gather the leaves in any container she could find. She got the idea almost immediately: Mommy, where're my kettles! And that's how we ended up having leaf-soup for 'lunch'. We also had some oranges, some milk and my favorite, rye bread and cheese -- she honestly thinks the play-steak is supposed be rye bread. It dawned on me that that's probably because she's never actually seen a steak, let alone had one.

Having realized that, I started thinking about how our little lunch reflects our eating habits pretty well. There's fish, which she likes (to be more precise, that's oven-cooked salmon with a sprinkle of salt and pepper), there's fruit, there's cheese, and there's vegetables in the form of ficus leaves -- all her favorite food items. We've never really had trouble with getting her to eat her greens or her fruit and berries; on the contrary, she loves carrots, apples, oranges, lingon berries and blueberries. I'm prone to think it's because she's had all kinds of vegetables, fruit and berries ever since she was a baby and also because there's never been much else around to choose from.

Our 'lunch table' here lacks the things she won't eat or even touch unless forced to do so: red meat and microwave dinners. She actually won't eat anything coming straight out of a can or a package, except for fish fingers which are her special treat. She loves them for two reasons, I guess: she doesn't get them often and, well, Lola (of Charlie and Lola, see) eats them too.

While I'm obviously not too keen on having my daughter eat processed foods anyway, I have to admit there are days when I'd love to be able to make something quick, healthy and tasty, something I wouldn't have to peel a whole lot of vegetables for. I've got some favorites I often end up making again and again, so a little variation wouldn't hurt. What do you guys enjoy eating these days?

One of our favorite things, though, is our Winter Soup, which I could just eat and eat and eat until I burst. It's not a quick one, this soup, but that's why I like to make a lot of it in one go, and just freeze some for those lazy days to come. The recipe below will literally make many litres of this soup, so you'll need to be in the mood for cooking!

Our Winter Soup
6 potatoes cut in slices
3 large carrots cut into thin slices
half a leek or one large onion chopped
one small cauliflower
about 500 grams of sweet potato cut into large chunks
1 cup red lentils
200-400g butter cheese
approx. 5 cups of vegetable stock
1,5 cups coconut milk
2 tsp. turmeric
1 tsp. curry powder
1 tsp. cumin
1 tsp. ginger
cooking oil

Sauté leek/onion in cooking oil in a large kettle. Add turmeric, cumin, curry, and ginger and sauté until onions are soft. Add potatoes, cauliflower cut in small pieces, lentils, and enough vegetable stock to cover the vegetables. Add cheese and let it boil until cheese melts. Add sweet potatoes and let the soup stew on mild heat until the vegetables are done (this will take about an hour). Puré the soup, add coconut milk and bring to boil. Add a sprinkle of salt if needed.

15 January 2012

viikonloppu / a weekend







Pakkasta, aurinkoa, ruokaostoksia, siivousta, sisaruuden lämpöä. Veli toi lahjaksi tai lainaksi, en oikein tiedä kummaksi, vanhan toimivan kannettavansa. Ajettiin sunnuntaina siskolle, sisko leikkasi meidän kaikkien tukat. Toinen sisko lainasi kameran, että sain kuvata pakkasen. Illalla keitin marjasoppaa, laitoin mansikoita, mustikoita, viinimarjoja ja puolukoita, ja sokeria tietysti. Maistui kesältä.

Ruokapöydässä lapsi laulelee Maijal oli karitsaa. Minä sanon hänelle, että hei karitsa, summua tännekin päin. Mutta tiedättekö, hänellä on logiikka kohdillaan: En minä ole lammas, eihän minulla ole villaakaan! 

Asioita joita olimme unohtaneet: että emme muista langattoman verkon salasanaa; miten paljon marjoja meillä on; syödä marjoja; miten mukavia miehen viikonloppuvapaat ovat.

Kiitos, suloinen viikonloppu. Tervetuloa, maanantai ja arki!

***

Minus degrees, sun, grocery shopping, cleaning, sisterhood. My brother brought me his old laptop as a gift. On Sunday we went to visit my sister, she cut our hair at the salon she works at. My littlest sister borrowed me a camera so that I could capture the beauty of the weekend. Tonight I threw some berries in the kettle, strawberries, blueberries, lingonberries, red currant, and some sugar, of course. It tasted like summer.

We're eating, my daughter is quietly singing Mary had a little lamb. Hey little lamb, I say, why don't you put your mouth this way too, for a change -- to get her to eat something. But you know what, she's bright, our little girl: I'm not a lamb, I don't even have any wool!

Things we had forgotten: that we don't remember the password for our wlan; how much berries we have in the freezer; to eat berries; how nice it is to have nothing special to do for two whole days.

Thank you, sweet weekend. Welcome, Monday and a new week!

10 January 2012

jänniä juttuja / i wonder




Tuli talvi. Järvi jäätyi yhdessä yössä. Yhtenä iltana katselimme pimeydessä kiitävien moottoriveneiden keltaisia ja punaisia valoja, seuraavana aamuna järvi oli jäässä. Vuorokautta myöhemmin lehdessä varoiteltiin, ettei jäälle voi vielä mennä kävelemään. En ole varma ovatko ihmiset täällä tosiaan niin typeriä, vai onko kyse siitä, että media vain pitää ihmisiä niin typerinä.

***

Winter came. The lake froze over night. One evening we watched the yellow and red lights of boats speed by in the darkness, the next morning the surface of the lake was covered in ice. A day later, the local paper warned people not to walk on the thin ice just yet. I wonder if people here are actually that stupid, or if it's just a case of the media thinking that people really are that stupid.

7 January 2012

on second thought








En ollut aikonut kirjoittaa viime vuodesta, en sanoa siitä mitään. Sellainen vanhan vuoden lopun ja uuden vuoden alun muistelun ja kertauksen halu oli kokonaan poissa, en aikonut suoda ajatustakaan viime vuodelle, vuodelle kaksikymmentä ja yksitoista.

Muistin kirjoittaneeni tänne ennen tarinoita, etsin niitä vanhoja joita muistelin, en viime vuodelta vaan vielä aiempia. Aloin miettiä mihin tarinat loppuivat, aloin miettiä miten niiden kirjoittaminen voimaannutti, ajattelin kirjoittavani lisää tarinoita, monia tarinoita, ensin yhden tästä viikonlopusta. Pyörittelin ajatuksia mielessäni, oli monia, monenlaisia, tärkeitä oivalluksia.

Yksi niistä oli semmoinen, jonka päätin sanoa, vaikken ollut aikonutkaan. Että jotenkin viime vuosi oli päässyt syöpymään mieleeni sellaisena kauhujen vuotena, etten saanut hyviä ajatuksia kaivettua esiin. Olin unohtanut, miten paljon hyviä tuli niiden kauhujen jälkeen. En aio sanoa, että ne kamalat vain piti kokea ensin, koska en usko että niiden kokeminen oli mitenkään tarpeellista, edes puhdistavaa tai semmoista, että niiden ansiosta osaisi paremmin arvostaa hyviä. Päin vastoin, ne olivat varjoja, ne ovat edelleen pelkoja.

Mutta olihan siinä vuodessa hyvääkin, paljon. Ymmärrystä siitä, mikä on minulle tärkeää, tärkeää meille.  Sitä löytyy noista kuvista, jotka eivät ehkä muistaakseni ole aiemmin täällä esillä olleet, saatan muistaa väärinkin, muistan vuodesta kaksikymmentä ja yksitoista lopulta aika vähän. Yritän saada nuo hyvät nyt etualalle mieleen, koska tiedän että ne muistuttavat minua siitä, että aarteita on kaikkialla. Niin, tajusin että se vuosi on vain nyt jätettävä taakse, kamaluudet jätettävä taakse, on annettava uuden tulla, odotettava, pelonsekaisesti tai ilolla, ihan sama kummin, mutta että on odotettava uusia ja unohdettava mennyt, ja annettava sen olla.

Ja niitä tarinoita, niitä on tulossa, niitä tulee koko ajan. Toivottavasti jaksatte seurata mukana, lukea, avata ajatuksenne toisille. Tehdään tästä vuodesta yhdessä hyvä.

PS. Ei, en ole raskaana. Oli tuulinen syyspäivä, oli hulmuavat neuleen helmat. Rakastan noita kaikkia: syksyä, tuulta, harmaata, neuleita. Sekin oli aika hyvä päivä.

***

I wasn't going to say anything about last year, I definitely was not going to write about it. The feeling I usually have at the end of a year, at the beginning of a new one, of a need to remember and of a need to note was totally gone this time. I wasn't even going to think about last year, the year twenty eleven.

I used to write stories here, long ones, I remembered that. I went looking for some old ones, not from twenty eleven but before that, I wondered what put a stop to them, what was the end of my stories. I remembered the feeling of empowerment one has after writing a story, a story of everyday life, of things and thoughts that matter. I was thinking about writing one again, one about this weekend, of things that happened, of things I thought about.

I had a kind of a revelation, thinking about my story. So I decided to write it down, although I had thought I wouldn't. It was about last year, about the year that has gone down in my memories as my personal annus horribilis, so much so I couldn't think of nice things to say about twenty eleven at all. Somehow I had forgotten about all the good things that came after the bad ones. And I'm not going to say it was good for us to go through the all the shit that happened last year, because I don't believe it did much good and I don't believe we deserved it; there was no catharsis at the end, and going through the bad things didn't make us appreciate the good things or life any more than we had before, because we already were appreciating and embracing it all. Instead, the bad things from our annus horribilis became shadows, they became the fear that we still feel.

But there were good things, too, even if they have been overshadowed by the bad ones in my mind. Especially good: to understand what is important to me, to us. You can find it in the pictures above, pictures that I don't remember posting here before, although I might have, I don't remember things from last year too clearly. I'm trying to focus on the good ones right now, not to forget the bad ones but to relieve my spirit from too much worries, and to remind myself that treasures are, truly, to be found everywhere. Yes, I had a revelation: that despite bad experiences that remain there to haunt us, we just have to put the past behind us and look forward, go on; we must live in the now, and in the beyond, but not in the past; the latter we have to let go of and forget.

And the stories will come, they are coming. I hope you will have it in you to continue with me, to read them, to open your mind to meet another. Let's make this year a good one, shall we.

PS. No, I'm not pregnant. It was a windy autumn day, the kind I love. I was wearing a flowy, thick cardigan, the kind I also love. I love the grey stones, too. It really was another good day, that one.

4 January 2012

January things




Olkoot nämä vuoden värit, hehkuvat, hyvät, lämpöiset.

On ostoslista tammikuulle. On kamera (ehkä tämä, johon rakastuin reissun päällä kun kokeilemaan pääsin), pinkkejä kynttilöitä joulunpunaisten tilalle, harkkahousuja eräälle potalla käyvälle (ollaan tykätty kovasti näistä, mutta muitakin olisi kiva kokeilla), ja nyt kun lunta tulee ja tulee, lienee aika hankkia lopultakin talvikengät -- haaveilen kunnon lapikkaista.

Tein lupauksia, entä sinä? Eniten lupasin aikovani voida hyvin. Että aloitan vuoteni kehon puhdistuksella, ehkä vähän mielenkin. Päätin vakaasti aloittaa taas joogan vuosikausien tauon jälkeen, en vain tiedä mitä niistä, keho ei varmaan taivu enää astangaan enkä oikeastaan hikoilua kaipaakaan, valoisuutta mieleen ja rauhaa ja lempeyttä vain. Hatha, kundaliini, integral? En tiedä niistä mitään.

Hyvää alkanutta vuotta, tuokoon se teille mukanaan lämpimiä asioita ja iloa!

***

Let these be the colours of this year; colours of warmth, of goodness, of the inner glow.

I have a shopping list for January. A camera (this perhaps, I fell in love with it during our trip up north), pink candles to replace the red ones with, training pants for a certain someone who's finally become friends with the potty (we especially like these ones, but it'd be fun to try something else for a change, too), and now that the snow just keeps on coming I really am thinking about nothing else but winter boots -- I've been dreaming of real Lappish boots like these over here.

I made some resolutions, how about you? My main one was a promise to myself to feel good. To start the year off with a detox for both body and soul. I've been planning on taking up yoga again, but after years of not doing it I'm not sure what kind of yoga would be best for me right now. I'm looking for something peaceful & soft, something that would bring me joy and peace of mind.

I wish you all the happiest of years, may it be one of warmth and gladness!