7 January 2012

on second thought








En ollut aikonut kirjoittaa viime vuodesta, en sanoa siitä mitään. Sellainen vanhan vuoden lopun ja uuden vuoden alun muistelun ja kertauksen halu oli kokonaan poissa, en aikonut suoda ajatustakaan viime vuodelle, vuodelle kaksikymmentä ja yksitoista.

Muistin kirjoittaneeni tänne ennen tarinoita, etsin niitä vanhoja joita muistelin, en viime vuodelta vaan vielä aiempia. Aloin miettiä mihin tarinat loppuivat, aloin miettiä miten niiden kirjoittaminen voimaannutti, ajattelin kirjoittavani lisää tarinoita, monia tarinoita, ensin yhden tästä viikonlopusta. Pyörittelin ajatuksia mielessäni, oli monia, monenlaisia, tärkeitä oivalluksia.

Yksi niistä oli semmoinen, jonka päätin sanoa, vaikken ollut aikonutkaan. Että jotenkin viime vuosi oli päässyt syöpymään mieleeni sellaisena kauhujen vuotena, etten saanut hyviä ajatuksia kaivettua esiin. Olin unohtanut, miten paljon hyviä tuli niiden kauhujen jälkeen. En aio sanoa, että ne kamalat vain piti kokea ensin, koska en usko että niiden kokeminen oli mitenkään tarpeellista, edes puhdistavaa tai semmoista, että niiden ansiosta osaisi paremmin arvostaa hyviä. Päin vastoin, ne olivat varjoja, ne ovat edelleen pelkoja.

Mutta olihan siinä vuodessa hyvääkin, paljon. Ymmärrystä siitä, mikä on minulle tärkeää, tärkeää meille.  Sitä löytyy noista kuvista, jotka eivät ehkä muistaakseni ole aiemmin täällä esillä olleet, saatan muistaa väärinkin, muistan vuodesta kaksikymmentä ja yksitoista lopulta aika vähän. Yritän saada nuo hyvät nyt etualalle mieleen, koska tiedän että ne muistuttavat minua siitä, että aarteita on kaikkialla. Niin, tajusin että se vuosi on vain nyt jätettävä taakse, kamaluudet jätettävä taakse, on annettava uuden tulla, odotettava, pelonsekaisesti tai ilolla, ihan sama kummin, mutta että on odotettava uusia ja unohdettava mennyt, ja annettava sen olla.

Ja niitä tarinoita, niitä on tulossa, niitä tulee koko ajan. Toivottavasti jaksatte seurata mukana, lukea, avata ajatuksenne toisille. Tehdään tästä vuodesta yhdessä hyvä.

PS. Ei, en ole raskaana. Oli tuulinen syyspäivä, oli hulmuavat neuleen helmat. Rakastan noita kaikkia: syksyä, tuulta, harmaata, neuleita. Sekin oli aika hyvä päivä.

***

I wasn't going to say anything about last year, I definitely was not going to write about it. The feeling I usually have at the end of a year, at the beginning of a new one, of a need to remember and of a need to note was totally gone this time. I wasn't even going to think about last year, the year twenty eleven.

I used to write stories here, long ones, I remembered that. I went looking for some old ones, not from twenty eleven but before that, I wondered what put a stop to them, what was the end of my stories. I remembered the feeling of empowerment one has after writing a story, a story of everyday life, of things and thoughts that matter. I was thinking about writing one again, one about this weekend, of things that happened, of things I thought about.

I had a kind of a revelation, thinking about my story. So I decided to write it down, although I had thought I wouldn't. It was about last year, about the year that has gone down in my memories as my personal annus horribilis, so much so I couldn't think of nice things to say about twenty eleven at all. Somehow I had forgotten about all the good things that came after the bad ones. And I'm not going to say it was good for us to go through the all the shit that happened last year, because I don't believe it did much good and I don't believe we deserved it; there was no catharsis at the end, and going through the bad things didn't make us appreciate the good things or life any more than we had before, because we already were appreciating and embracing it all. Instead, the bad things from our annus horribilis became shadows, they became the fear that we still feel.

But there were good things, too, even if they have been overshadowed by the bad ones in my mind. Especially good: to understand what is important to me, to us. You can find it in the pictures above, pictures that I don't remember posting here before, although I might have, I don't remember things from last year too clearly. I'm trying to focus on the good ones right now, not to forget the bad ones but to relieve my spirit from too much worries, and to remind myself that treasures are, truly, to be found everywhere. Yes, I had a revelation: that despite bad experiences that remain there to haunt us, we just have to put the past behind us and look forward, go on; we must live in the now, and in the beyond, but not in the past; the latter we have to let go of and forget.

And the stories will come, they are coming. I hope you will have it in you to continue with me, to read them, to open your mind to meet another. Let's make this year a good one, shall we.

PS. No, I'm not pregnant. It was a windy autumn day, the kind I love. I was wearing a flowy, thick cardigan, the kind I also love. I love the grey stones, too. It really was another good day, that one.

6 comments:

Satu said...

Tehdään vaan, sopii mulle :) Paremmin kuin hyvin sopisi, että kaikkea hyvää, mukavaa tulisi, että olo olisi leppoisa eikä väsynyt. Onneksi tuli lumivalo, se on iso juttu juuri nyt. Lämmin ajatus täältä!

pikkujutut said...

Minullekin sopii, paremmin kuin hyvin. Viime vuosi oli kauhea mutta se on nyt takana, ja siellä pysyköön.Kaikki kärsimys ei todellakaan jalosta, eikä ikä tuo viisautta.

Mutta ehkäpä vuosi antoi teflonin ja nyt voi kohdata tulevan hieman puskurin takaa. Toivon leudompaa ja toiveikkaampaa tätä vuotta sinne sinulle.

Hus, melkein unohdin- paketti tuli pe perille, suurkiitos.

Sirpa said...

Kiitos tästäkin kirjoituksesta! Olen NIIN samoissa ajatuksissa... kauheista kauhein vuosi takana, mullistuksia työelämässä, mieltä järkyttäneitä sattumuksia yksityisessä. En koe lainkaan jalostuneeni. :-D Lämmintä, valoisaa uutta vuotta sinullekin, toivoa ja tyyntä mieltäkin!

Mirva said...

Satu, tuo lumi kyllä muutti maailman niin paljon kauniimmaksi, valoisammaksi. Tarvitsin sitä enemmän kuin tiesinkään! Leppoisia tammikuun päiviä toivon sinulle.

pikkujutut, kiva että paketti tuli perille! Kiteytit ajatukseni sanomalla, ettei kaikki kärsimys jalosta, juuri sitä minäkin tarkoitin. Toiveikkaana uuteen vuoteen, melankolisempana ja kyynisempänä ehkä kuin ennen, mutta toiveikkaana sen suhteen, että fiilikset menevät ohi. Toivottavasti vuosi on parempi siellä sinunkin luonasi!

Sirpa, kiitos kommentistasi! Jotenkin on hirveän lohdullista kuulla, ettei ole ainoa kärvistelijä, vaikkei sitä tietysti kenellekään toiselle toivokaan. Parempaa vuotta sinullekin toivon!

himalainen said...

Kiitos sinulle kirjoituksistasi, ajatuksella ja ilolla niitä lukee, tärkeitä ovat, kiitos ihan oikeasti, että kirjoitat tänne.
Sanoit niin hyvin, että viime vuosi on jätettävä taakse, unohdettava se ja annettava olla. Tuo ajatus tuntui nyt jotenkin hyvältä, että on vain mentävä eteenpäin. Olen vähän samaa miettinyt, lainasin kirjastosta wabi sabista kirjan, ja siinä oli jotain samaa ajatusta, että osaa päästää vain irti menneestä, antaa sen olla, mutta että myös elää tätä päivää, ettei liikaa tulevaakaan mieti, kaikki kuitenkin muuttuu koko ajan ja se mikä on, on nyt. Yritän kovasti sitä opetella, tuntuu, että iät ja ajat olen sitä jo opetellut ja silti ihan alkutekijöissä aina vain.

Toivon sinulle ja perheellesi oikein hyvää, kaunista. Nämä päivät ovat tärkeitä.

Ja kiitos vielä ihanasta kortista, se ilahduttaa seinällä, talvikuva.

Mirva said...

himalainen, tuohon wabi sabiin pitäisi varmaan perehtyä enemmänkin, olen muualtakin siitä pieniä ajatuksia lukenut ja se kuulostaa siltä, että kiinnostaa. Minkä kirjan luit?

Ehkä tässä tosiaan on havaittavissa lievää turhautumista siihen, että tässä mennään niin alkutekijöissä, että jokainen päivä on aina vain sitä opettelua. Pitäisi opetella vain elämään siinä opettelun hetkessä, hyväksyä se, ettei tule valmista.

Lämpöistä ja rakkauden täytteistä tammikuuta sinne teille!