6 May 2012




Tavaraa haetaan, sitä annetaan pois. On hyvä olla aika vähän. Yhtenä päivänä pakkaan yhden laatikon. Pakkaaminen tuntuu automaattiselta ja hidastetulta ja etäiseltä, joltakin mitä tapahtuu elokuvissa. Järvi tuntuu läheiseltä.

Voisimme ehkä asua ihan maalla, ja voisimme ehkä asua ihan kaupungissa. Missä vain melkein kunhan jossain. Koko elämä on välillä yksi vanha runo:

Yhtäkkiä siinä kadulla kävellessä kengät alkavat näyttää aamutossuilta. Lokit nauravat yläpuolella, tähdelinnut. Ollaan matkalla jonnekin, mihin vaan melkein, täytyy edetä rivakasti uhkaavilla kaduilla. Mutta miten niin tyhmillä kengillä voi kävellä.

Ilta-aurinko polttaa pienen reiän sydämeen.

***

Things picked up, things given away. It's good not to have too much. One day I find a box and fill it with belongings, packing feels automated but distant and kind of slow-motion, like something happening in a movie. The lake feels close, you can shout at it, over it, if you like. You can't shout at moving. The evening sun burns a tiny little hole in my heart.

10 comments:

milla said...

Kylmät väreet runosta. Kenen se on?

Karen said...

Good luck with the packing. It is good to declutter and give away what you no longer need. x

Mirva said...

milla, oijoi! Minun :)

Karen, I agree. Luckily we got rid of heaps of stuff the last time we moved (less than a year ago) so we don't have that much to begin with this time!

milla said...

OI OI! sit se on vielä sata kertaa hienompi :)!

Olina said...

"Lokit nauravat yläpuolella, tähdelinnut."

Oh.

Hieno runo.

Ilona said...

En tiedä, olenko aiemmin ollut ihan sokea, mutta minusta näyttää siltä, että teksteihisi on hiljattain tullut jotain hyvin syvällistä ja kaunista runollisuutta (enkä nyt puhu pelkästään niistä konkreettisista, kursiivilla kirjoitetuista säkeistä).

Vaikuttaa hyvältä, sellaiselta, että jokin verho sisälläsi olisi liikahtanut.

Kirjailijatar said...

Hieno runo. Konreettinen, mutta tavoittaa jotain paljon enemmän. Minäkin viihdyn parhaitan ihan kaupungissa tai ihan maalla. En oikein viihdy välitiloissa.

Mirva said...

milla ja Olina, kiitos sanoistanne! Runo siis on todella vanha, olisiko jostain vuodelta 2003 ehkä? Mutta onhan siinä semmoinen charmikas sekoitus naivismia ja syvällisyyttä. :)

Ilona, voi olla että verhot heiluvat vähän, mutta osin voi ehkä johtua myös kielikysymyksistä. Olen vähän miettinyt, että saattoi olla virhe alkaa kirjoittaa englanniksi, se on niin vahva kieli minulla että joskus ajattelen tekstejä ensin sillä kielellä, mutta olen tottunut ilmaisemaan englanniksi niin eri asioita ja niin eri tavalla, että tekstistä jäävät silloin helposti useammat ulottuvuudet pois. Viime aikoina olen siirtynyt näiden blogitekstien suhteen sitten selkeämmin käännöshommiin, eli kirjoitan aina suomeksi ja sitten käännän sen jos jaksan, en aina kovin suoraankaan. Melkein tekisi mieli lopettaa englanniksi kirjoittaminen, mutta toisaalta joitakin lukijoita se voisi harmittaa....

Kirjailijatar, minä asuisin oikeastaan mielellään ihan maalla, mutten ehkä ihan uudessa kaupungissa, siellä voisi käydä yksinäiseksi. Mutta nyt aletaan kyllä olla semmoisessa pisteessä, että välitilakin kelpaisi ihan hyvin!

Pii said...

Eksyin taas tänne lukemaan kuulumisia ja tuli vaan tarve sanoa, että on ikävä teitä ja sitä, kun sain seurata läheltä pikkuisen kasvua ja oivalluksia. Ja vähän surettaa, että se ei jatkukaan, kun tuun takaisin. Mutta tsemppiä muuttohommiin! <3

Mirva said...

Pii, meilläkin täällä on kyllä ollut ikävä, kovin ikävä! Pikku A kyseli viimeksi viikonloppuna, milloin sinä T tulette oikein käymään... Ei oikein ymmärrä näitä välimatkoja vielä... Mutta onneksi me ei olla menossa sentään toiseen maahan, meille sopii tulla kylään sitten uuteenkin kotiin!