9 May 2012

teen kodin tuuleen







Löydettiin lapsen hukkaantuneet päiväunet aurinkopuiston varastosta, laitettiin ne minun taskuun ja päätettiin nauttia ne lounaan jälkeisiksi. Kun astuu ulos bussista meidän pysäkillä ja kävelee mäkeä ylös talon pihaan, kotoisa tuuli ottaa vastaan kuin toisi viestin järveltä. Yhden asian tiedän varmasti: haluan asua siellä missä tuulee.

Joinakin päivinä ajattelen että olisi hyvä olla kansallinen lukemisen valomerkki, se voisi tulla yöllä viimeistään puoli kahdelta, sen jälkeen ei saisi enää lain mukaan nauttia kirjoista. Aamulla olisi virkeämpi ja tässä maailmassa sen sijaan että on Lontoossa, Nsukkassa tai Pimeyden sydämessä. En usko että noudattaisin lakia itsekään.

Kaikenlaisia jokapäiväisiä asioita joista otan kuvia. Kun lukee Wabi Sabia (kerrankin päivällä päiväunten löytymisen ansiosta, olipa onni ettei kukaan ollut varkaistanut niitä sieltä puistosta), koko keho rentoutuu ja mieli keskittyy, pohtii. Jos kodin on muistutettava katoavaisuudesta, keskeneräisyydestä, virtauksesta -- niin ehkä on ihan hyvä tehdä kotinsa tuuleen.

3 comments:

Olina said...

Kevyitä, pitkiä, ihania, täysiä lauseita! "Hukkaantuneet" on kivoin sana vähään aikaan.

Minä hukkaannun aina kirjoihin, varastan sivun siellä ja toisen täällä, himoitsen päästä takaisin kirjan maailmaan... Siis vaikka lopettaisikin valomerkin aikaan, on kuitenkin koko päivän kirjassa, kun lukee rivin teen välissä ja kaksi matkalla vessaan, kolme ennen kuin sulkee ulko-oven takanaan mennäkseen sinne, missä piti jo olla. (En tiedä, onko se ihan tervettä tai suotavaa.)

himalainen said...

Tuon kirjan minäkin luin syksyllä ja vieläkin se elää mielessä. Se oli hyvä kirja. Tuo keskeneräisyyden ymmärrys kirjassa ja kaiken muuttumisen ymmärrys myös, ne olivat sellaisia asioita, jotka toivat mieleen lempeää rauhaa.

Ihanat piirrokset ja kevätlöydöt!

Mirva said...

Olina, minä olen aina ollut vähän samanlainen kirjojen kanssa. Ja tyttärellekin se näyttäisi periytyvän, meillä käydään usein taisteluita siitä, mitä saa jo palauttaa kirjastoon, hän tahtoisi pitää kaiken itsellään, lukea uudestaan ja uudestaan, ja ihan joka välissä. Minusta se on ihan ihana piirre kenessä tahansa, aikuisessa tai lapsessa!

himalainen, olen hirveän iloinen siitä, että ostin tuon kirjan itselle, niin että siihen voi palata ja kerrata. Minulle sieltä löytyi tärkeä arvostamis- ja kiitollisuusmuistutus tähän kaiken keskeneräisyyden keskelle. Ja kyllä tuo kaiken muuttuminen ja sen muutoksen hyväksyminen, miten se siinä kirjassa nyt niin hyvin sanottiin, pakko varmaan katsoa:

"Tavoittelemme sekä yksilöinä että yhteisönä täydellisyyttä: täydellistä ruumista, täydellistä avioliittoa, täydellistä kotia. Voisin väittää, että tämä pyrkimys ajaa meitä eteenpäin aina uusiin saavutuksiin, mutta kyse on myös asenteesta, joka uhkaa aiheuttaa suurta onnettomuutta. --- Hyväksyminen tarkoittaa muutoksen hyväksymistä, sen myöntämistä, ettei oma maailmamme pysy paikallaan..."

Minulle tuo oli hirveän hyvä ja tärkeä juuri nyt, tähän hetkeen.

Minusta nuo piirrokset olivat ihan huikean hienot (siinä on pantteri ja bambi), mutta minä taidan olla äitinä vähän jäävi arvostelija :)