29 June 2012

ruoka jota syömme // the food we eat






Edellisen kirjoituksen ruoka-aiheen inspiroimana kirjaan ylös päivän ruoat. Aamiaisella luonnonjugurttia auringonkukansiementen, seesaminsiementen ja eilen tehdyn raparperihillon kera. Hillon tein näin:

Kuorin ja paloittelin noin kilon raparperia. Laitoin suureen kattilaan, lisäsin joukkoon kaksi halkaistua vaniljatankoa, joista olin rapsuttanut pois siemenet. Mukaan menivät sitten ne vaniljansiemenetkin, kera 7 desin luomuruokosokeria. Keittelin pienellä lämmöllä noin tunnin välillä sekoitellen, ja siinä sivussa keitin myös hillopurkit -- vaikka nykyaikaiset tiskikoneetkin kyllä kuulemma desinfioivat ne ihan hyvin, minusta on jotenkin nostalgista ja leppoisaa keittää ne kattilassa. Kaadoin kuuman hillon (tässä vaiheessa hillo on varsin nestemäistä) kuumiin purkkeihin ja jäähdytin yön yli jääkaapissa. (Arveluttaa kyllä vähän se, mitä tulikuumien hillopurkkien pistäminen jääkaappiin tekee kaapin energiankulutukselle. Maakellari olisi kyllä hyvä!)

//

Lounaalla vesimelonia, gluteenitonta spagettia ja soijabolognesea, bolognesekastikkeen pohjana oma Solsidanin luomutomaateista tehty makea tomaattikastike. Ohje on mukaeltu jostakin Soulemaman aikoinaan julkaisemasta (en muista, oliko se jossain hänen kirjassaan vaiko blogissa), ja kastike sopii paitsi pastan myös pizzan kylkeen. Ja se on helpompi tehdä kuin miltä kuulostaa:

Tarvitset sen verran tomaattia, että neljään osaan halkaistuna ne täyttävät uunipellin. Sirottele pellille levitetyille tomaateille suolaa ja mustapippuria, silputtu kesäsipuli varsineen sekä tuoretta oreganoa ja timjamia (kourallinen kumpaakin). Paista uunissa 200 asteessa alatasolla kunnes tomaatit ovat vielä vähän kasassa mutta ihan löllöjä. Kauho tehosekoittimeen (tai kaada kattilaan ja käytä soseutinta) ja soseuta koko satsi. Kaikkea nestettä pelliltä ei kannata kauhoa mukaan, kastikkeesta tulee muutenkin melko löysää. Pellillisestä tulee noin litra kastiketta, jota voi hyvin myös pakastaa.

//

Illalliseksi raparperilohta, uusia perunoita ja siemennäkkäriä. Lapsi juo luomukevytmaitoa melkein litran päivässä, en oikein tiedä minkä verran on liikaa maitoa ja onko se pahaksi.Raparperilohen resepti on aikoinaan napattu Liivian vanhasta blogista, rohkenen kirjata oman versioni tähän ylös kun kyseistä blogia ei enää ole olemassa. Tätä varten ostan yleensä noin kilon lohta, jonka fileoin ja josta nypin ruodot irti, niin on helpompi nautiskella pöydässä:

Laita lohi uunivuokaan. Ripottele päälle suolaa ja pippuria, ja heitä joukkoon pari kourallista pilkottua raparperia. Sekoita kastike: tölkillinen kookosmaitoa, kaksi silputtua kesäsipulin vartta, pari ruokalusikallista sweet chili -kastiketta. Kaada kastike vuokaan ja paista uunissa 200 asteessa noin 45 minuuttia.

//

Tätä kannattaisi tehdä useamminkin: huomaan, että oli tosi vähän vihreää, en jaksanut tehdä salaattia vaikka aineksetkin olisivat olleet kaapissa. Huomenna sitten! Päivän aikana juotiin kyllä tuorepuristettua appelsiinimehua, syötiin nektariineja, popsittiin kirsikkatomaatteja ja puolitettiin banaani. Ai niin, välipala nautittiin kaupungin ihanimmassa kahvilassa ja se taisi kyllä sisältää lähinnä sokeria... Mutta herkullista oli!

Makoisaa viikonloppua kaikille!

PS. Kuten kuvasta ehkä huomaa, pöytämme tarvitsisi pientä pintakäsittelyä. Hionnan jälkeen levittäisin mieluiten päälle kerroksen mahdollisimman luonnonmukaista öljyä. Osaisiko joku vinkata asiassa?

***

Lately I've been thinking a lot of the food we eat, we haven't been eating too well because all this stuff with moving to a different town and all has been so... well, new? busy? overwhelming? But that's really no explanation, the real reason for our forays into the world of meat (previously eaten only on the odd weekend when we felt we could afford organic) and microwave 'food' (can it be called so?) has been my lack of thought & laziness.

So here's what I'd like us to eat: local, organic/bio-dynamic, seasonal, fresh produce. This week I ordered a boxful of seasonal produce through a local shop co-operating with an organic, bio-dynamic farm not too far away from here, and oh it felt so good to pick it up, hold the salads and sweet tomatoes in my hands, to know they didn't even need to be washed before eating, to smell the freshness of them. And the earthy smell of spring potatoes, I can't even begin to describe its heavenliness!

So I had this idea to record the food that we eat every now and then, to be able to see how we really eat. The photos are from Friday, when we had:

1. organic yogurt with sunflower and sesame seeds plus some yummy rhubarb jam I made on Thursday (my aunt gave me three kilos of rhubarb from her garden when we visited their farm last weekend) for breakfast

2. spag-bol and watermelon for lunch: gluten-free spaghetti & soy sauce made from ground soy and a tomato sauce I made (basically from organic tomatoes, oregano and thyme)

3. for dinner I made some salmon seasoned with rhubarb and boiled some organically farmed potatoes. Plus some butter, cream cheese and bread made only of different kinds of seeds (this I bought at a shop).

//

It was really good to do this: I instantly noted the small amount of greens on our plates, I had the makings of a salad in the fridge but didn't bother to actually make, so that's something I need to concentrate on. (We did eat lots of fruit & tomatoes as snacks, so that compensates a bit I guess.) I also realized that now that we live by the sea, we could probably buy locally sourced fish at the market instead of buying fish packed in plastic and brought here from Norway. I think I need to do this now and again to remind myself...

//

Have a good weekend, all of you lovely people out there!

And oh, if you're interested in my recipe for rhubarb jam, or my tomato sauce (good for pasta & pizza) or salmon seasoned with rhubarb, do ask, I'd be happy to share!

28 June 2012

arkisia asioita





Lomakuvat, vaikka jo kotona ollaankin. Vihreät niityt ja merenrannat pohjoisen tuulineen mielessä yhtäaikaa kotiasioiden kanssa. Mutta päällimmäisenä jo ne arkiset: pyykit, labrat, ruokahuolto, puhelumaratonit terveydenhuollon byrokratiaviidakossa, Solsidanin ekolaatikko, siivous, kukkien kastelu, säilöminen. Keitän perunoita, miten rakastankaan multaisten uusien perunoiden maan tuoksua, pestä niitä puisella juuresharjalla, käsityömessuilta aikoinaan ostetulla, tuntuu jotenkin juhlavalta, vaikka onkin ihan tavallinen torstai.

Lounaaksi uusia perunoita ja raparperilohta, mielessä jo illaksi Annan oikomismoussaka, tuossa nuo herkullisen väriset munakoisot mikron päällä odottelevat itkun aikaa, ja sitten sitä säilöntää: Tädin kasvimaasta saatiin kolme kiloa raparperia kotiintuomisiksi, kaksi kiloa on jo hoidettu, laitettu lohen mausteeksi, leivottu piirakkaan, pakastettu tulevien herkuttelupäivien varalle, vaan yksi odottaa hilloamistaan, en millään löydä viime vuoden reseptiäni, siinä oli muistaakseni inkivääriä ja kanelia, mutta kokeilen sitten tänä vuonna vaniljaa. Ja ekolaatikon sisältöäkin olisi säilöttävänä, ihanan makeita tomaatteja joista tehdä tomaattikastiketta pakkaseen pizzoja ja pastoja varten, ja kurkkuakin niin paljon että osan voisi pilkkoa etikkaan että säilyisi pitempään.

Tämmöisiä keittiöasioita täällä on nyt mielessä, nämä ajatukset ruoan hyvyydestä nosti juuri nyt pintaan tuo Ekovuosi Manhattanilla josta edellisessä postauksessa puhuin, siitä jäi tällä lukukerralla päällimmäiseksi tärkeäksi nämä ruokajutut, puhtaus, ekologisuus, kausiruoka, säilöminen, semmoiset. Sisäinen kasvissyöjäni onkin jo jonkin aikaa pudistellut päätään ruokamme laadulle ja myös lihan määrälle, yleensä sitä on viikonloppuisin mutta nyt ollaan kyllä syöty muulloinkin, ja kaikenlaisia lisäaineita tuntuu olevan joka suupalassa jonka kehoonsa päästää.

Jännä juttu, tuo kirja muuten, miten siitä joka kerta löytyykin uusia juttuja, joihin omassa elämässä voisi kiinnittää huomiota enemmän. Pari vuotta sitten tuon samaisen kirjan innoittamana vaihdettiin lapsen muovivaipat kestosellaisiin, siltä saralta on nyt menossa kuivaksiopetteluhousut (joita ehkä oikeastaan enemmän tarvitsee äiti kuin lapsi), ja nyt oli minun vuoro vaihtaa kestoihin, posti toi kokeilusetin "äidin vaippoja" joiden toimintakyky ja käyttömukavuus ja hygienisyys ja peseminen kyllä vähän epäilyttää mutta:

Mikä on kaikkein vaikeinta, kaikki haluavat tietää.

Onko se eläminen ilman pakkauksia, pyöräileminen kaikkialle, potkupyörällä ajaminen, eläminen ilman jääkaappia vai mikä?

Itse asiassa ei mikään edellä mainituista. Vaikeinta on muuttaa tottumuksiaan. -- pakottaminen itsensä pois totutuilta urilta ja oppiminen elämään toisin. Kaikki sinussa haluaa ainakin jonkin aikaa langeta takaisin vanhoihin uriin. 
--
Kasvukipuja. Mutta mikä on vaihtoehto? Että ei kasva?


- Colin Beavan: Ekovuosi Manhattanilla

24 June 2012

midsummer magic






Ja niin me ajettiin juhannukseksi kotikonnuille, vihreään laakeaan. Huomattiin että kolmen tunnin automatka on huomattavasti lyhyempi kuin kuuden, ja aattoiltana seisoin vyötäröäni myöten järvessä, kylmä vesi kipristeli varpaita puoli tuntia, tunnin, ajattelin veden voimaa, turvauduin siihen. Monia kotiinpaluita yhtä aikaa, tämä seutu, vesi myös. Kohtaan aina sen kotiinpaluun tunteen kun kosketan vettä, yöllä oli lämmintä vain kuusi astetta ja vesikin jo melkein jäätävän kylmää mutta lempeää turvallista silti.

On puhuttu hidastamisesta, leppoistamisesta. Luen jokakesäistä kirjaani, en tiedä miksi siitä on tullut niin kesäkirja, olen lukenut se joka kesä sen jälkeen kun avasin sen ensimmäisen kerran vuonna 2010. Tämä kolauttaa joka kerta:

Eräänä toisena päivänä sillä viikolla suunnittelin vieväni Isabellan puistoon. Hän taapersi vierelläni jalkakäytävällä. Emme lleet kulkeneet puoltakaan korttelia, kun hän pysähtyi leikkimään pienellä ketjulla, joka roikkui vesipostista. Hän taputti ketjua sormellaan niin, että se heilui edestakaisin. Hän odotti kärsivällisesti, kunnes se pysähtyi ja taputti sitä lumoutuneena. Yritin hoputtaa häntä, jotta pääsisimme puistoon.


Hän alkoi itkeä.


Annoin periksi ja hän palasi ketjun luo tökkien sitä kärsivällisesti ja katsellen sen heilumista edestakaisin, kunnes se pysähtyi, ja tökkien sitä jälleen. Halusin kiiruhtaa puistoon, jotta voisimme alkaa pitää hauskaa. Minulta vei ikuisuuden nähdä, että Isabellalla oli jo hauskaa.


Minkä ikäisenä aloin ajatella, että se, minne olin menossa, oli tärkeämpää kuin se, missä jo olin? Milloin aloin uskoa, että tärkein asia siinä, mitä olin tekemässä, oli saada se päätökseen. Osata elää ei ole jotain, mitä meidän on opetettava lapsille. Osata elää on jotain, mitä meidän pitää varoa ottamasta heiltä pois.

-- Colin Beavan: Ekovuosi Manhattanilla


Kuvat: 1. vanhat kotikulmat 2. tällä pihalla 3. nämä maisemat 4. laakee 5. juhannusyö tällä mökillä.

***

So we drove back to where we come from, to the land of idyllic green pastures, of midnight sun and crisp cold air, realizing a three-hour drive is much much shorter than a six-hour one. As I stood in the lake, waist deep, for half an hour, an hour maybe, I felt its coldness tickle my toes, I felt the strength of the water around me, it surrounded me, I was relying on it. So many homecomings at once, these views, the water. It's always a homecoming with me and the water, every time I touch its surface, at night it was only plus six degrees and the water was freezing but oh so gentle and safe.

Photos: 1. this was our neighbourhood two years ago, when we lived in the countryside 2. our old garden, now overgrown 3. the view from our old garden 4. endless green pastures near our old hometown 5. midsummer eve at O's parents' cottage.

20 June 2012

kesärutiinit / summer routine




Aamuisin herätään linnunlauluun, lapsi kömpii peittoni alle, haluaa tuntea äidin ihon, sanoo: olen vähän aikaa sinun vauva. Silitän pehmeitä hiuksia, pian vauvasta kuoriutuu kukkaistyttö, joka kipittää äkkiä katsomaan mitä on yön aikana tapahtunut kukkapurkissa johon kylvin kiireessä cocolta saamani siemenet. Molemmat näyttävät kasvaneen yön aikana, tyttö ja kukat, molemmat näyttävät kaipaavan pihalle valoon. Ja sinne me mennään, valoa kohti, kukkia kohti, kyllä tässä onkin jo rutiinia kesäpäiville ihan riittämiin. Kaunista jussia kaikille!

***

We hear the birds when we wake up in the mornings, she crawls under my blanket, wants to be as close to me as she can, says: I will be your little baby for a while. I play with her soft hair gently, and oh so suddenly the baby turns into a flowergirl in full bloom, running into the kitchen to see what has happened to the seeds I got from coco and sowed in haste when we moved here. They both seem to have grown overnight, the girl and the flower, and it seems they both want to head out too, into the light, into the summer, so that's where we go. Into the light, to the flowers, and I think that's pretty much all the routine we need. Wishing you all a beautiful Midsummer weekend!

16 June 2012

kaksi / two






Viimeiset kaksi viikkoa. Oi että, mitä niistä voi sanoa. Ollaan oltu ulkona, satoi tai paistoi. Nopeat aamiaiset kotona, sitten puistoihin, kaupungille, rannoille. Viihdytään tässä kesässä. Ja kyllä kotonakin, mutta siitä ei oikein ole kuvia, jotenkin tämä tuntuu niin väliaikaiselta, ettei ole tullut niitä otetuksi. Ensi viikolla on ainakin kuusi asuntonäyttöä, joita ajateltiin käydä katsastamassa. Muita aikatauluja ei sitten olekaan, ja se on ihanaa!

Kiitos Valerie upeasta kaulakorusta (joka vilahtaa kuvassa numero kaksi). Voitin sen un arc en ciel dans le lavabo -blogin arvonassa, ja tykkään siitä hirmuisesti, olen käyttänyt sitä päivittäin siitä saakka kun se yllätysten kera postiluukusta kolahti.

Kaunista viikonloppua kaikille!

***

The past two weeks, they've been heaven! Oh, the time has flown by, and I find it hard to say anything specific about them. We've had quick breakfasts at home, then headed to town come rain or shine. I like the summer here, I like this small town that's big enough to have something going on all the time. I like our place, too, but I haven't really taken many photos of it, it feels so temporary, this rental of ours. There are six downtown apartments for sale that we're going to check out next week, but that's about the only scheduled events we have, and I'm loving it!

Thank you, sweet Valerie, for the beautiful necklace (you can see it in picture number two). I couldn't believe I was lucky enough to win in Valerie's blog give-away at un arc en ciel dans le lavabo, and I've been wearing it every day ever since it came in the mail (with some lovely surprise treats from France added in the package). It makes me happy to wear something so beautiful, and handmade, every day.

A happy weekend to y'all!

13 June 2012

rannalla / by the sea








Meillä on uusi kymmenvuotissuunnitelma, se menee näin: kaupunkiasunto, purjevene, huvila saaristossa. Itse asiassa se on ensimmäinen suunnitelma joka meillä on, ei liene vaikeaa arvata mistä se kumpuaa: tästä uudesta rannikon kotikaupungista, sen rannoista, saaristosta, merestä.

Ah, meri. Minulle sen kyky rauhoittaa ja antaa voimaa tulee olemaan ikuinen, suuri mysteeri. Istua rannalla, varpaat hiekassa, laineita ja lokkeja kuunnellen -- se on voimaannuttavinta mitä tiedän. Ja katsella lasta meren kanssa -- kauneinta. Muistutan häntä että merta tulee lähestyä varoen, kunnioittaen. Ja on ikään kuin hän muistaisi sen, tietäisi valmiiksi: hietikon juoksuharppaukset vaihtuvat sannalla lyhyiksi, hitaiksi hiiviskelyiksi, ja sitten varpaat koskettavat vettä yksi kerrallaan, kokeillen, koetellen. Uimasyvyyteen päästäkseen hän tarvitsee käteensä toisen, äidin käden. Ja sitten se on menoa, vesirakkautta, hän muuttuu pieneksi kalaksi.

Yhtenä iltana Raippaluodon sillalla puhumme merielämän kiireettömyydestä, lapsesta tulee kalamiesten kaveri ja saamme tietää kaiken silakoista, ehkä vähän delfiineistäkin. Aivan sillan kupeesta löytyy täydellinen hääpaikka, enää tarvittaisiin häät.

***

We have a new ten-year plan: an apartment in town, a sailing boat, a house in the archipelago. Actually I believe it's the first long-term plan we've ever made, and it's not hard to see what inspired it: this new coastal hometown of ours, its beaches, the archipelago, the sea.

Oh, the sea! It's ability to give one strength and peace of mind will remain an eternal, great mystery to me. To sit in the sand, toes buried in its warmth, listening to the waves and the birds -- it's the most empowering thing I know. And to watch my daughter getting to know the sea -- beautiful! I remind her that the sea needs to be approached carefully, with respect, but it's as if she knows this already: her long steps, running towards the water, fade to gentle tiptoeing on the sand, and finally she touches the surface, glimmering in the sun, one toe at a time. To get far enough for swimming, she needs mommy's hand in her own, but oh, from there on she's a mermaid, a fish, a lover of waters.

One evening, standing on the longest bridge in Finland, we talk about the slowness of life by the sea while she befriends the fishermen and we get to learn all about herring -- and a little bit about dolphins, too. Right next to the bridge we find the perfect spot for a wedding, and now, all we really need is a wedding to plan.

[My dear brother, thank you for this beautiful shot!]