13 June 2012

rannalla / by the sea








Meillä on uusi kymmenvuotissuunnitelma, se menee näin: kaupunkiasunto, purjevene, huvila saaristossa. Itse asiassa se on ensimmäinen suunnitelma joka meillä on, ei liene vaikeaa arvata mistä se kumpuaa: tästä uudesta rannikon kotikaupungista, sen rannoista, saaristosta, merestä.

Ah, meri. Minulle sen kyky rauhoittaa ja antaa voimaa tulee olemaan ikuinen, suuri mysteeri. Istua rannalla, varpaat hiekassa, laineita ja lokkeja kuunnellen -- se on voimaannuttavinta mitä tiedän. Ja katsella lasta meren kanssa -- kauneinta. Muistutan häntä että merta tulee lähestyä varoen, kunnioittaen. Ja on ikään kuin hän muistaisi sen, tietäisi valmiiksi: hietikon juoksuharppaukset vaihtuvat sannalla lyhyiksi, hitaiksi hiiviskelyiksi, ja sitten varpaat koskettavat vettä yksi kerrallaan, kokeillen, koetellen. Uimasyvyyteen päästäkseen hän tarvitsee käteensä toisen, äidin käden. Ja sitten se on menoa, vesirakkautta, hän muuttuu pieneksi kalaksi.

Yhtenä iltana Raippaluodon sillalla puhumme merielämän kiireettömyydestä, lapsesta tulee kalamiesten kaveri ja saamme tietää kaiken silakoista, ehkä vähän delfiineistäkin. Aivan sillan kupeesta löytyy täydellinen hääpaikka, enää tarvittaisiin häät.

***

We have a new ten-year plan: an apartment in town, a sailing boat, a house in the archipelago. Actually I believe it's the first long-term plan we've ever made, and it's not hard to see what inspired it: this new coastal hometown of ours, its beaches, the archipelago, the sea.

Oh, the sea! It's ability to give one strength and peace of mind will remain an eternal, great mystery to me. To sit in the sand, toes buried in its warmth, listening to the waves and the birds -- it's the most empowering thing I know. And to watch my daughter getting to know the sea -- beautiful! I remind her that the sea needs to be approached carefully, with respect, but it's as if she knows this already: her long steps, running towards the water, fade to gentle tiptoeing on the sand, and finally she touches the surface, glimmering in the sun, one toe at a time. To get far enough for swimming, she needs mommy's hand in her own, but oh, from there on she's a mermaid, a fish, a lover of waters.

One evening, standing on the longest bridge in Finland, we talk about the slowness of life by the sea while she befriends the fishermen and we get to learn all about herring -- and a little bit about dolphins, too. Right next to the bridge we find the perfect spot for a wedding, and now, all we really need is a wedding to plan.

[My dear brother, thank you for this beautiful shot!]

6 comments:

Ilona said...

Onnelliset siellä. Ihanaa!

Andrea @ little buckles said...

Hello! Happy to see you're back and you've found the sea. How exciting! x

Merruli said...

Ilahduttavat terveiset sieltä meren rannalta ja suunnitelma kuulostaa oivalta. Tytöiltä erikoisterkut!

Katja said...

Ihania kesäpäiviä teille sinne uusiin maisemiin. Meri ♥

Anna said...

Happy you're come!! enjoy the sea!!

Mirva said...

Ilona, ollaan, ollaan!

Andrea, I really was excited, in advance, about the idea of living by the sea, and it's been every bit as lovely as I imagined it!

Merruli, terveisiä takaisin!

Katja, meri todellakin on sydän.

Anna, oh, we do! :)