31 August 2012

elokuun loppu / end of august


Elokuun hennot päivät, niiden omituinen hiljaisuus. Tapahtuu asioita melkein itsestään, mitään tekemättä. Ajattelen paljon kaikenlaista, päätä särkee toiselta puolelta, olen lakastua, on nuha. Lapsi kasvaa, pysyy kuivana, touhuaa itsekseen, haluaa muovailla prinsessoja ja sammakoita, saa hoitopaikan, ja minusta tuntuu tältä:

On luumujen aika, yöt
sinisiä ja pulleita, kuu
samea, on persikoiden aika

ja niiden iltahämärissä loistavien
rehevien lohkojen, omenoiden
jotka putoavat ja mätänevät
makeaksi, ruskeat ihot suonikkaita kuin rauhaset

Ei enää kimeitä ääniä
jotka kirkuivat Tarvii Tarvii
kylmästä lammesta viiltävinä
ja hätäisinä kuin tuore ruoho

Nyt heinäsirkat
sirittävät Kypsää Kypsää
sammaltaen pimeässä, kun luumut

pirskahtelevat nurmikolle ikkunoidemme
ulkopuolella, halkeavat
kuulostaen paksulta siirapilta
vaimealta ja hitaalta

Ilma on yhä
lämmin, iho liikkuu
iholla, ei ole

kiire

(Margaret Atwood: Late August, suomennos oma.)

***

The tender, strange silence of late August. Things happening without any doing. I think about a lot, the left side of my head aches, I wither, get a cold. She grows up, stays dry, plays by herself, wants to make princesses and frogs out of play-doh. I get a call from kindergarten, there's a spot available, and I feel like this: 

This is the plum season, the nights
blue and distended, the moon
hazed, this is the season of peaches

with their lush lobed bulbs
that glow in the dusk, apples
that drop and rot
sweetly, their brown skins veined as glands

No more shrill voices
that cried Need Need
from cold pond, bladed
and urgent as new grass

Now it is the crickets
that say Ripe Ripe
slurred in the darkness, while the plums

dripping on the lawn outside
our window, burst
with a sound like thick syrup
muffled and slow

The air is still
warm, flesh moves over
flesh, there is no

hurry

(Margaret Atwood: Late August)

29 August 2012

ilostuksia / delights





Pakko sanoa, ettei viikko ole ollut kovin hyvä. On ollut liian aikaisia herätyksiä huonosti nukuttujen öiden jälkeen. On ollut päänsärkyjä, jotka varoittelevat kaiketi siitä, että syysflunssa on saamassa kouriinsa minutkin (miksi pitikin pyöräillä joogatunnilta kotiin kaatosateessa?). On ollut yksi loputtomasti juokseva nenä yhdellä, joka ei millään opi niistämään (toivottavasti sentään tänä talvena ollaan terveinä pidempäänkin kuin kaksi viikkoa putkeen). On ollut kaikenkattavaa harmautta ja tylsää tihkusadetta ikkunoiden ulkopuolella, sisäpuolella puolestaan ylitsevuotavaa pimeyttä. Ja on ollut monta ei voida mennä ulos ennen kuin parannutaan -keskustelua, tiedätte varmaan millaisia.

Mikä oikeastaan saakin ihmisen arvostamaan pieniä ja suuria ilahduttavia yllätyksiä sitäkin enemmän. Sellaisia, jotka muistuttavat ihmisten ystävällisyydestä, ja ystävyydestä. Haluan siis kiittää kaikkia, jotka sattumalta ovat lähettäneet minulle sähköpostia ja piristäneet suuresti päiviäni juuri tällä viikolla. Haluan kiittää veljeäni ja hänen tyttöystäväänsä eilisestä vierailusta ja ihailtavasta leikkiinheittäytymiskyvystä. Haluan kiittää sitä herrasmiestä, joka tänä aamuna alkoi muuten vain jutella liikennevaloissa, ja jolta sain kuulla kuinka paikallisen avantouintiseuran jäseneksi liitytään -- eikö olekin hassua, miten joskus, kun juttelee jonkun tuntemattoman ihmisen kanssa, jotenkin sattuman kaupalla löytyy yhteinen sävel, eikä se toinen enää tunnukaan täysin tuntemattomalta?

Ja eniten haluan kiittää cocoa, jonka ihana paketti yllätti eilen, en odottanut sen saapuvan ihan vielä. Olen ihaillut ja inspiroitunut hänen kauniista käsitöistään jo ennen kuin Etsy-putiikkia oli olemassakaan, ja siitä asti kun kauppa on netissä ollut, olen hinkunut itselleni tätä yksinkertaisen kaunista juuttikoria. Lopulta sain hiljattain aikaiseksi (ja uskalletuksi) tehdä ensimmäiset Etsy-ostokseni, enkä voisi olla tyytyväisempi. Coconaturen juuttikori ja pellavapussukka ovat paitsi silmäähivelevän kauniita, myös tismalleen sopivia niiden aiottuihin käyttötarkoituksiin. Mikä piristysruiske yhteen näistä harmaista, kalseista päivistä!

***

To be honest, this week hasn't been all that lovely. There have been cases of waking up far too early after somewhat sleepless nights. There have been headaches that seem to signify a spell of the autumn cold catching me, too (oh dear me, why did I ever decide to cycle back from yoga class even though it was raining cats and dogs?). There's been the never-ending running of a nose (I hope this winter she will be non-sick for more than two weeks in a row). There's been all-encompassing greyness and dull drizzles outside the windows, resulting in an overwhelming darkness inside the house. And there's been a lot of "no, we must stay in until we get better." You know how that is, don't you.

Which only makes one appreciate delightful surprises of the small and grand kind -- of the kind that remind one of friendship and kindness -- more and more. I want to thank you, who have sent me e-mails this week and brightened up my days immensely. I want to thank my brother and his girlfriend for yesterday's visit, and for their ability to just throw themselves into a child's play. I want to thank the gentleman I met this morning in traffic lights and who just started chatting to me, and from whom I learned how to become a member of the ice-swimming club of my new town -- isn't it funny how, sometimes, when talking to a complete stranger you suddenly come across a common interest and feel like the person really isn't a stranger anymore?

And above all, I want to thank you, coco, for the parcel I received yesterday. I've been inspired by and admiring coco's beautiful handmade pieces for a long time, even before she opened her Etsy shop. And since the shop was launched, I've been longing for that jute basket, and pretty much everything that is for sale in there. So I finally made my first Etsy purchase, and I love the simply beautiful coconature basket as well as the hand-embroidered linen purse, both of which perfectly fill the purpose I intended them for. So thank you, coco, once more, for making my week much more beautiful!

26 August 2012

kiitos hyvää /// fine, thank you





(Lauantai-ilta oli kaunis, olisin halunnut ottaa enemmän kuvia, mutta kameran patterit loppuivat heti alkuillasta. Ehkä, jollain tavalla, ehdin nauttia kaikesta enemmän ilman kameraa, niin ajattelen välillä. Ja aina voi ikuistaa sanoihin.)

Ajettiin läheiseen venesatamaan katsomaan huvilakauttaan lopettelevaa saaristoa. Kuultiin juhlan äänet, käveltiin narisevilla laitureilla, joutsenet lensivät yli, säikähtivätkö ne raketteja. Myöhemmin käveltiin Suomen pisimmän sillan huipulle, katseltiin sieltä ilotulituksia kaukana metsänreunojen yläpuolella, ihasteltiin pimenevässä illassa loistavia mökkirantoja jotka oli valaistu kynttilöillä, myrskylyhdyillä, kokkotulilla. Katsottiin miten aurinko laski mereen, sihisikö se kilpaa rakettien tähtiloisteen kanssa, olo oli sellainen, että melkein pakahtuu kauneudesta. Kotona huomattiin, että mahtavimmat ilotulitukset näkyivät olohuoneen ikkunasta, läheisillä huviloilla juhlittiin myöhään yöhön. Ilta oli rauhallinen, hieno, hyvä.

Ja tämä sunnuntaikin oli, oli aivan täynnä mukavia asioita: aurinkoaamu, vohveleita ja kermavaahtoa, syysneule ja kehystetty Monet-juliste kirpparilta, lapsella leikkikavereita, pitkät päiväunet, neulomista, täydellisen peston tehtailua. Ei voi olla ajattelematta, miten paljon päivään vaikuttaa sen alku: ihan ensimmäisenä, aamukahveja juodessani, luin ihanan sähköpostin kaukana olevalta ystävältä, siitä tuli niin hyvä mieli että päivän oli pakko olla hyvä.

Olen miettinyt sitä, miten tärkeää on, että joku kysyy mitä kuuluu. Jos kuuluu hyvää, saa vastatessaan mieleensä kaikki hyvät asiat, sen mikä on omassa elämässä kaunista juuri nyt. Ja jos ei kuulu, niin kysymys on kutsu, tilaisuus kertoa jollekin toiselle omista huolistaan, avata toiselle sydämensä. Toivoisin niin, että kaikilla olisi joku, joka muistaisi kysyä, ihan kaikkina elämän aivan tavallisina päivinä.

Mitä sinulle kuuluu?

***

(Saturday evening was so beautiful I wish I had more photos to show you. But the batteries of my camera ran out, and maybe that was for the better. Sometimes I think I'm able to be present in the moment better without my camera. And you can always capture your memories with your words.)

We drove to the harbour nearby to see the celebrations of the Venetian fest going on the archipelago. We heard the sounds of parties all around us, we walked on the creaking docks, a family of swans flew over us, maybe they were frightened by the fireworks. Later we walked to the top of the longest bridge in Finland, watching the fireworks light up the sky in the distance, marvelling at the beauty of the cottages and beaches lit up with candles, storm lanterns and bonfires. We watched the sun set into the sea, did it really sizzle like the fireworks that seemed to just pop up from the middle of the woods. I felt dizzy because of the beauty of it all, soothed and at peace. At home we realized the most amazing fireworks were to be seen right out of our living room window, as people in the villas and cottages nearby celebrated the end of the holiday season well into the depth of the summery night.

And Sunday, it was good too. I often think how the way you start your day affects how the day turns out, and today got a real good start: I received a lovely e-mail from a faraway friend, and reading it while sipping on my morning coffee I felt full of joy, and I knew the day would be good. And so it was: sunny morning, waffles with whipped cream for breakfast, finding a new sweater for autumn and a framed Monet poster from a jumble sale, my daughter having friends to play with, knitting, a long nap in the afternoon, making the most perfect pesto...

I've been thinking about how important it is to have someone ask you how you are. If you're just fine, answering this simple question will give you a chance to reflect on the good things in your life right now. And if you're not, the question is an invitation to share your troubles, to unburden your heart. I only wish everybody had someone to ask them the question on any ordinary day, on all the ordinary days that our lives are made of.

And how are you?

25 August 2012

viikonloppuajatukset /// weekend thoughts







Jos lähtisi ajamaan pohjoiseen, mihin tahansa rannikkokaupunkiin sadan tai kahden sadan kilometrin päässä, sattuisi keskelle suuria juhlia. Mutta meidän kaupunki, se hiljenee, ei vietä venetsialaisia vaan huvilakauden päättäjäisiä. Silloin mennään saareen, vietetään huvilalla juhlaviikonloppua oman perheen kesken, mikä tahansa tönö saaristossa kävisi. Koska meillä ei ole edes sellaista, huvilasta puhumattakaan, viikonloppumme on ihan tavallinen, ja minä tykkään juuri siitä. Viime talven jälkeen osaan arvostaa näitä viikonloppuja, tätä meidän yhteistä aikaa, uudella tavalla. Sitä, että näitä tavallisia viikonloppuja on kuukaudessa neljä, ja että ei tarvitse mennä minnekään. Vähän hyvää ruokaa, kiireettömyyttä, muutama lasi viiniä illalla, niistä on meidän venetsialaiset tehty.

En ennen edes syönyt aamiaista, mutta nykyään tarjoan itselleni herkkuja aamuisin, pidän pienet juhlat sillä tavalla joka päivä. Leivottiin lohtumuffinseja sairastajan kanssa yhtenä päivänä, niihin tuli mustikoita ja aprikoosia, tänä aamuna syötiin viimeiset. En tiedä mikä tuo kukka meidän ruokapöydässä on, myyjä ei tiennyt suomenkielistä nimeä eikä latina jäänyt mieleeni, mutta apua se kyllä tarvitsisi. Se meinaa nukahtaa, enkä tiedä miten sitä hoitaa.

Kyllästyttiin viimein nukkumaan lattialla (kirjoitin siitä joskus täällä), ja otettiin vierassänky omaksi. Vierasparat joutuvat nukkumaan lattialla, mutta me kyllä nukuttiin hyvin oikeassa sängyssä ensimmäistä kertaa vuoteen. Siirryttiin nukkumaan keltaiseen huoneeseen, olen aina halunnut auringonkeltaisen makuuhuoneen, se on hyvä ja iloinen. Lapsi nukkuu vielä meidän kanssa, mutta hänelle rakennetaan pesää toiseen kamariin, siitä tulee ihan hyvä paikka olla ja ehkä joskus vielä nukkua.

Olen käynyt läpi vanhoja kuvia, ajattelin ehkä tilata muutaman setin syksyisiä ja talvisia postikortteja, vaikea päättää kuinka monta ja mitä. Onko sinulla mielessä kuvistani joku tietty, mieleenjäänyt suosikki?

Levollista viikonloppua sinulle!

***

If you got into your car and started driving north, within the next hundred kilometres, in any little coastal town, you'd find yourself in the middle of a huge end-of-summer party, the Venetian fest. Our town, though, quiets down, everybody heads for their cottages in the archipelago, to spend the last weekend of the summer by the sea with their families -- any little shack on the shore will do. Seeing as we don't even have that, for us this is just another weekend. But I love it just like that: us three together, nowhere to go and nothing special to do. Some good, simple food, a little bit of music, a little bit of reading, just general slowness, maybe a few glasses of wine in the evening. That, for me, is heaven on earth.

I didn't used to eat breakfast at all, but these days I treat myself to something delicious every morning. It's like having a little feast right after you've woken up, and nothing kick-starts a day better. The other day we baked some blueberry & apricot muffins with my little one, we ate the last ones this morning. I wonder what to bake next.

We got bored of sleeping on the floor (more about that here), so we turned our guest-/daybed into our own bed. Poor guests will be forced to sleep on the floor now, but boy was it good to sleep in a bed for the first time in a year. We moved into the yellow room, I've always wished for a sunny, yellow bedroom and now we have that. The little one's still sleeping in our room, too, but we started building her a little nest of her own, it's turning out quite pretty, and it will be a good place for her to sleep in some day.

I've been going through my old photos, thinking I'd have a couple of sets of autumny and wintery postcards made, but there's so many pictures to choose from. Do you remember any particular photo of mine that you'd like to receive in the mail some day?

Have a good, slow weekend, you!

23 August 2012

everything's better with a tiara



Meillä itketään kuumetta ja sitä, ettei ole toista lasta täällä kotona leikkikaverina. Äiti ei kuulemma milloinkaan synnytä semmoista.

Yhtenä aamuna pöydällä on lappu, jonka mies on jättänyt itse itselleen. Herätä hänet, siinä lukee. Hän herää suloiseen kahvintuoksuun, mies on alkanut keittää sitä aamuisin hänelle asti. Hän on kiitollinen. Mies purjehtii juuri sinä päivänä, jona sataa kunnolla ensimmäistä kertaa viikkoon.

Nykyään siivoan tiara päässä, onhan se hohdokkaampaa. Pikku hiljaa, salakavalasti täällä on alkanut näyttää melko kodilta.

***

She cries, it's the flu and the fact that she's the only child so there's no one to play with when your ill and can't go out.

One morning there's a note on the table, which he left for himself. It says: Wake her up. When he wakes her up, a delicious smell of coffee fills the rooms, he's started to make enough coffee for her too in the mornings. She's grateful. He goes sailing on the exact day when it rains for the first time in a week.

These days I do the cleaning with a tiara in my hair, it's more brilliant that way. Little by little it has started look like home here.

21 August 2012

syksyn värit /// the colours of autumn




Syksyn värit ovat musta, harmaa ja hiljaisuus.
Kannoin kainalossani kirjaimia,
tapasin miehen, sanoin
helppo sinuun olisi rakastua,
mutta minun täytyy joutua kadotukseen --
yhtäkkiä
minulla ei ollut enää muuta sanottavaa.
Ota tuulen kädestä kiinni, hyräili korppi,
hyvähän sen oli puhua,
etsin ympäriltäni lauseita mutten näe niitä kirjaimilta.

(Kenties olisi tullut aloittaa joesta:
siitä kuinka puut taipuivat peittämään polun,
aurinko riemastui, kävelty päiväkausia keskitietä.
Jos historia olisi tehnyt syrjähypyn,
olisiko kaikki olennaisesti erilaista?)

Ota kädestä kiinni,
meillä oli toisinaan ollut ongelmia
hahmottaa ero kerronnan ja arjen välillä.
Yritämme palata maan pinnalle:

etsintä elämän pituinen --
sen pituinen myös se, joka löydetään.

(Memorabilia, 2005?)

Olen aina vähän haaveillut salaa runokirjasta. Mies, rakas arjen sankarini, pelasti kaikessa hiljaisuudessa kaikki tiedostoni vanhalta koneeltani joka hajosi viime talvena, teki sen salaa sillä välin kun olimme lapsen kanssa matkoilla. En voi sanoin kuvailla kiitollisuuttani, mutta pystyt varmaan ymmärtämään sen. Kaikki kuvani, opiskelujuttuni, kirjoitusharjoitelmat, nämä runot. Ehkä ainakin puoli kirjallista tarkkaa editointia kaipaavaa sanameditointia. Olen niin onnellinen.

***

While me and the little one were out of town a couple of weeks ago, he managed to save all of my files from my old computer which broke down last winter. All my photos, my Uni notes, my writings, my poetry. Secretly I've always dreamt of writing a collection of poetry, and now I've got all of my past material back, it needs editing but I'm oh-so-happy. My true hero! I can't tell you how grateful I am, but I'm sure you can imagine.

(My poems play with language and words and allusions to such an extent I really don't even want to try to translate them, but the one above is from 2005, I think, and begins: The colours of this autumn are black, grey, and silence.

The colours of this autumn, the beginning of which we're experiencing right at this moment, are much brighter than that, and this is something to be grateful for, too.)

20 August 2012

yhtäkkiä /// all of a sudden







Yhtäkkiä syksyinen tuuli pani minut juoksemaan lankakauppaan ja toi kaikki nämä onnet, yllätykset joita en uskaltanut odottaakaan:

naapurin kahdeksanvuotiaat jotka adoptoivat tyttäreni pihaleikeissä (voi ystävyyden onnea!);
äkillinen uudelleenrakastuminen Virginia Woolfiin vaikken uskonutkaan lukevani yhtään hänen romaaniaan loppuun (luin kuitenkin!);
huutavat lokit muistuttamassa siitä miten lähellä meri on (vain muutaman askeleen päässä!);
vanhan ystävän tapaaminen kaupungilla ja ymmärrys, että aika voi edelleen lentää (voi miten se lensi!),

kaikki nämä. Haluan sanoa siunaukset, ehkä yllätän sillä vähän itsenikin, mutta kyllä, tuntuu että meitä on siunattu näillä ja olemme siitä kiitollisia.

Ihanaa alkavaa arkea sinulle!

***

All of a sudden this autumny wind that had me running to the yarn shop and brought all this happiness, surprises that I didn't dare to expect:

the eight-year-olds next door practically adopting my little one (oh the happiness of friendship!);
a renewed love for Virginia Woolf, whose novels I had almost given up on, thinking I'd never be able to finish one (but I did!);
the sounds of seagulls reminding me of how close to the sea we actually are (only a few steps away!);
meeting an old friend from Uni in town for coffee and realizing that time still can fly (oh how it flew!),

all these blessings.
Yes, blessings, I'm so grateful for them.

Have a wonderful, blessed week, you!

15 August 2012

onnelliset /// happy ones








Isoisä sanoi: Taitaa tulla intiaanikesä.
Lapsi vastasi: Älä nyt höpsi, ei Suomessa ole intiaaneja.
Isoäiti kysyi: Mistä sinä sen tiedät?
Lapsi tiesi vaan: Koska minä en ole koskaan nähnyt niitä.

Intiaanit tuli sittenkin, tuli tämä lämpö. Me on  nähty kaikki ja palattu sitten kotiin juuri sopivasti kun ikävän kyyneleet meinasi yllättää.

///

Grandpa said: Looks like we're gonna be having an Indian summer.
The child answered: Don't be silly, there's no Indians in Finland.
Grandma asked: How do you know?
The child just knew: Because I've never seen them.

The Indians came anyway, all this warmth came. And we, having seen everything, came home just in time before the tears of longing watered her eyes.

10 August 2012

taittuu





Pitkä täyteläinen kesä joka yhtäkkiä taittuu syksyksi. On ollut niin paljon hyvää; pieniä matkoja, suloisia lomatyttöjä hoivattavana, uimaretkiä rannoille, puistossa ulkoilevia aaseja, lapsen pepussa verhonipsuhain purema. Vielä on vihreät kynnet ja vähän ollaan lomallakin, mutta mielessä jo syksyn sävyt, meneillä monta neuletta ja sormenpäissä mustikkaa. Olen tämmöinen nostalgikko, en haluaisi päästää irti tästä kesästä ja tästä kaikesta, mutta lapsen ylikasvaneen kesätukan sentään napsautin, jostain kai se on aloitettava tämäkin syksy. Leppoisia loppukesän päiviä ja ihanaa syksyn odotusta täältä reissun päältä toivotan teillekin -- ja palaan äitini puutarhaan nauttimaan ilta-auringon pehmeistä sävyistä, vähän ehkä lämmöstäkin vielä.